Ankkauniversumin arkkitehdit 11

Espanjan suuret sarjakuvamyllyt pyörivät varmasti yötä päivää. Sarjakuvastudiot tuottavat vuodessa satoja sivuja seikkailuja Suomenkin Akkariin – ja kouluttavat samalla nuoria, lupaavia taiteilijanalkuja ankkailmaisun saloihin. Comicup-studion kasvatti Paco Rodriguez on hyvä esimerkki lahjakkaasta harrastelijasta, josta on kehkeytynyt omaleimainen ankkojen ja hiirten tunteiden tulkki.

Taiteilijanimellä Rodriques esiintyvä Francisco ”Paco” Rodriguez Peinado syntyi Espanjan Badalonassa vuonna 1967. Hän varttui samanlaisten sarjakuvien parissa kuin muutkin ikäpolvensa eurooppalaiset: Pacon käsissä kuluivat niin Lucky Luket, Asterixit, amerikkalaiset supersankarisarjakuvat kuin Suomessakin tunnettu espanjalainen kansallisaarre Älli ja Tälli (Mortadelo y Filemón). Oman sarjakuvan piirtäminen oli hänen haaveensa pienestä asti, ja 1980-luvun lopulla hän julkaisi jo ensimmäisiä underground-sarjojaan. Vuonna 1989 hänet palkattiin piirtäjäksi Comicup-studiolle, mikä varmasti laajensi itseoppineen piirtäjän palettia – tuottaahan studio sarjoja ja kuvituksia lukuisille kustantamoille kautta Euroopan. Studiolla Paco perehtyi myös Disney-sarjoihin, jotka jostakin syystä olivat jääneet sarjiksia ahmineelle nuorukaiselle vieraammiksi. Hän oppi kuitenkin pian piirtämään niitä niin varmalla otteella, että Tanskan Egmont-kustantamo kiinnostui taiteilijasta. Pacon Mikki-sarjoja julkaistiin ensi kerran Suomen Aku Ankassa vuonna 1995 ja Aku-tarinoita vuotta myöhemmin.

Aivan varhaisimmissa sarjoissa Pacon piirrostyyli hakee vielä suuntaansa. Hahmot ovat luontevia mutta eivät erityisen persoonallisia, maisemat yksityiskohtaisia mutta eivät yllättäviä, ja kuvien sommittelu on maltillista. 2000-luvulle tultaessa piirroksiin oli kuitenkin kehittynyt jo tietty omaleimainen ote, joka on vuosien mittaan vain korostunut. Egmontin leivissä Paco on oppinut ”tanskalaisen” tyylin, mutta mausteeksi siihen hän on tuonut selvästi ulkopuolisia vaikutteita. Liekö syynä piirtäjän monipuolinen sarjakuvamaku, sillä Pacon piirroksista voi haistaa häivähdyksen amerikkalaista toimintasarjakuvaa ja miksei japanilaista mangaakin.

Lattiasta kattoon!

Jos haluat pikamaistiaiset Pacon lennokkaasta tyylistä, vilkaise vaikka jatkosarjaa Huiputusten huippu (AA 44–46/2013). Jo ruutujen sommittelu koko sivun ”taustakuvan” päälle tuo mieleen supersankarisarjat. Tarina etenee välillä pitkän matkan yhdessä laajassa kuvassa, joskus taas yksittäinen kohtaus melkein pysähtyy monen ruudun ajaksi. Pitkässä jatkosarjassa kuvilla leikkimiseen on tietysti tilaakin, mutta entä lyhyemmät tarinat? Niissä piirrosten iskevyys vain tiivistyy.

Paco ei arastele käyttää dramaattisia kuvakulmia. Ankkojen touhuja seurataan milloin kaukaa katonrajasta, milloin aivan lattian tasolta. Tilan ja etäisyyden tunne korostuu, Ankkalinnan kadut näyttävät pitkiltä ja leveiltä, kerrostalot kohoavat korkeuksiin. Kun Aku keikkuu katonharjalla, ohikulkijat alla kadulla näyttävät pieniltä pisteiltä.

Kuvien sommitelussakin Pacolla on rohkea ote. Tapahtumia seurataan joskus sankareiden selän takaa; Mikin pää on takaapäin vain kolme mustaa ympyrää. Kuvan keskeiset hahmot ovat välillä kaukana taka-alalla, toisinaan taas niin lähellä, etteivät tahdo mahtua ruutuun. Samalla ruudussa tapahtuu jotakin muuta aivan eri etäisyydellä. Etualalla murjottavan Akun takana ankanpojat puuhailevat omiaan, ja voimakas perspektiivi tuo ahtaaseen keittiöönkin tilan tuntua.

Suuria tunteita!

Tiuhaan vaihtuvat kuvakulmat ja rajaukset voisivat olla uuvuttavaa ja teennäisen ”elokuvamaista” katseltavaa, mutta Paco käyttää tehokeinoja harkitusti. Ruudun sommittelu kertoo usein kuvattavan hahmon mielentilasta. Rauhalliset kaverit – Mikki, ankanpojat, ikityyni Hannu – esiintyvät yleensä seesteisissä ruuduissa, mutta kun keskipisteenä on räjähdysherkkä Aku, kaikki keinot otetaan käyttöön. Kun kuvakulma siirtyy kattoon, huoliaan sureva Aku on kuin kaivon pohjalla murheineen. Kun pinna palaa, Aku melkein hyppää ulos ruudusta.

Paco kuvaa Akunsa muutenkin ilmeikkäästi. Epäonnistuminen saa ankan painumaan kasaan, närkästys vetää silmät viiruiksi ja panee jalat tömisemään. Kun kiukku kasvaa, Akun hartiat kohoavat ja pää työntyy uhmakkaasti eteenpäin. Räjähtävän Akun vartalo on usein melkein vaakasuorassa.

Pacon sarjat esittävät maailman kuin sankariensa silmien läpi: kun tunteet nousevat pintaan, kaikki näyttää erilaiselta. Ja kun päähenkilönä on Akun kaltainen pakkaus, on kuvakulmallakin lupa villiintyä!

Lue Aku Ankka Lataamosta ainakin Rodriquesin sarjat Salainen sankari (AA 35/2005), Suku on pahin (AA 11/2013) ja Koiran tähden (AA 35/2014).

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.