Vastikään ilmestyi kaksiosainen Aku Ankka Joulutarinat, jonka kansien välistä löytyy kelpo katsaus menneiden vuosikymmenien joulunviettoon – sellaisena kuin se on Akkarissa näyttäytynyt.

Vastikään ilmestynyt kaksiosainen Aku Ankka Joulutarinat sai alkunsa toimituksen selaillessa 1950-luvun amerikkalaisia Christmas Parade -lehtiä. Niiden paperi ja painojälki osoittautuivat niin hyvälaatuisiksi, että päätimme kokeeksi skannata Jack Bradburyn piirtämän tarinan Luminen joulu ja tuoda suomalaislukijoiden nähtäville sen sekä koko joukon muita vanhoja, ihania joulusarjoja. Skannaus onnistui hienosti, ja tarinan värityksessä käytettiin mallina alkuperäistä julkaisua. Tulos oli juuri niin upea kuin toivoimme. Samaan aikaan nostalgiaa ja nykyaikaa – kuin joulu itse! 

Ensimmäisen osan tarinoiden vilinä ja vilske on peräisin Akkarin kolmelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Riley Thomsonin Pluto-hupailu Joululahja tuo ykköskirjaan mukavaa vanhojen piirroselokuvien henkeä ja Giovan Battista Carpin Roope-sedän joulukekkerit ehtaa italialaista juhlamieltä. Se – kuten pari muutakin klassikkoa – nähdään meillä nyt ensi kertaa lyhentämättöminä. Kirjassa on myös kaksi Suomessa ennen julkaisematonta pitkää Mikki-seikkailua: Bill Wrightin Postipojan joulupulma ja Jack Bradburyn Pukkipatsaan arvoitus.

Aivan kommelluksitta kirjan toimitustyö ei kuitenkaan sujunut. Painosta näet soitettiin, että ensimmäisessä osassa on liikaa sivuja. Liekö helle sekoittanut laskupään (talvisten teosten viilaus osuu nimittäin perinteisesti keskelle kuuminta kesää), mutta painopäivänä en enää muistanut, että olin kuin olinkin saanut kirjaan mukaan 19-sivuisen lyhentämättömän version Carpin muinoin 15-sivuisena julkaistusta joulutarinasta. Tilanne oli onneksi helppo korjata, sillä Vicarin lyhyt Roope-tarina sai tehdä tilaa Carpin lisäsivuille.

Vicaria sitä paitsi löytyy yllin kyllin Joulutarinoiden toisesta osasta, joka on pullollaan 1980-, 1990- ja 2000-luvun helinää ja helskettä. Chileläistaiteilijan tuotteliain kausi osuu sopivasti juuri 1980- ja 1990-luvuille. Kakkososassa onkin peräti viisi Vicarin sarjaa – joista kaksi Kari Korhosen käsikirjoittamia. Muita myöhempien Akkari-vuosikymmenten joulunpyhien viihdyttäjiä ovat olleet mm. Daniel Branca, William Van Horn ja Don Rosa. Ja onpa näissäkin kansissa mukana maistiaisia Italiasta: Romano Scarpan Ihmeellinen joulu ja Marco Rotan Joulupukin apumiehet, jossa ei tällä kertaa näy taiteilijalle tyypillisiä lentokoneita, mutta pääsee Aku sentään yläilmoihin porovaljakon vetämänä.

Miten joulunvietto Ankkalinnassa sitten on aikain saatossa muuttunut? Eipä juuri nimeksikään! Pukki kulkee yhä tupaan savupiipun kautta ja päättää, kuka lahjat ansaitsee – apulaistensa avulla tietysti. Ankkalinnassa tontut muuten usein pukeutuvat Amerikan malliin vihreään, kuten nyt ensi kertaa julkaistavassa Rodriguezin sarjassa Pitkäkyntinen punanuttu. Siinä seikkailussa tosin on muutenkin kaikki vähän vinksallaan: keskiössä ryöstöä suunnitteleva markettipukki ja kaikilla joulumieli maassa!

Ratki riemukasta ja tuiki tunnelmallista menoa Joulutarinoissa silti riittää. Kaikki siis joukolla leikkiä lyömään ja sarjoja syömään, kun joulu on!

Joulutarinat voi tilata näppärästi pukinkonttiin Aku Ankan puodista. Ja jos haluat vertailla väritystä, suomennosta ja painojälkeä, monet sarjoista löytyvät Akkarin Lataamosta.

Helsingin Ateneumissa avautui tiistaina 3. lokakuuta upea Ankallisgalleria-näyttely, jossa Suomen taiteen klassikkoteoksista nähdään ankallistetut versiot. Näyttely on avoinna aina helmikuun 2018 loppuun asti.

Aku Ankka -lehdessä on eletty koko vuosi 2017 ikään kuin rinnakkaistodellisuudessa satavuotisen Suomen kunniaksi, kun Suomen historian tapahtumien on seurattu tapahtuvan räpylävinkkelistä Kari Korhosen käsikirjoittamissa ja piirtämissä Suomi 100 -tarinoissa. Rinnakkaistodellisuus huipentuu nyt Ateneumin taidemuseossa nähtävässä näyttelyssä, jossa on esillä kaiken kaikkiaan 13 taideteosta. Teokset on luonnollisesti lainattu Ankkalinnan johtavasta taidemuseosta Ankallisgalleriasta.

Ankallisgallerian taiteilijoita ovat Alpertti AatelvilttiAltti FasaaniAkseli Kala-KallelaArvi LiljalunttiEino MaininkinenHuuko Simpura sekä Nantti Vonrikti. Kuuluisimpiin teoksiin kuuluvat muun muassa Ankanpoika ja varisElämäntaiteilija Hannu HanhiIltaa ja köyhyyttä kohtiLeikkiviä ankanpoikia rannalla sekä Taistelevat ankat.

Apuna ovat olleet Aku Ankan piirtäjistä Kari Korhonen, Don Rosa, Ulrich Schröder ja Daan Jippes sekä vielä Kati Kovacs.

 

Perjantaina 28. heinäkuuta ensi-iltansa saanutta Autot 3 -leffaa on odotettu, ja moni lienee jännittänyt, mitä Pixar ja Disney ovat keksineet. Elokuvan ensimmäinen traileri kun lupasi ainakin vauhtia ja ruttaantuneita konepeltejä. Onko luvassa siis pelkkää ryminää?

Kun Autot 2 marssitti heti alkumetreillä valkokankaalle toinen toistaan ilkeämpiä autonrämiä ja kaasarikunnan kovimpia agentteja, kolmonen antaa pääroolit takaisin kilpa-autoille. Salamalla alkaa kuitenkin olla takanaan jo melkoisen monta kautta radoilla, eikä hänen kuntonsa tahdo enää pärjätä uuden sukupolven kilpureille, jotka kykenevät pitämään optimaalisen ajoradan koko kisan ajan – puhumattakaan huikeista nopeuksista, joihin nuoremmat kisaajat yltävät. Onko Salaman aika panna pillit pussiin monen muun konkarin tavoin?

Onnekseen sankarimme saa käyttöönsä uuden upean harjoituskeskuksen, jossa treenaavat myös tulevaisuuden supertähdet.  Vanhan vauhtihirmun tueksi tulee vielä nuori ja pirteä henkilökohtainen valmentaja Cruz Ramirez, joka pitää huolen, ettei vanhan herran akselisto vain pääse kulumaan liikaa eikä päivänokosista lipsuta. Jokainen, jolla on vähänkin haasteita koordinaation kanssa – tai useampia ajokilometrejä takanaan – pystyy samaistumaan treenaajaansa nuivasti katselevaan Salamaan. Nuoren ja vanhan kohtaaminen sekä näiden välinen sanailu saakin aikuisen katsojan hekottelemaan. Mutta pitävätkö Cruzin tahattomat pappavitsit lapsikatsojankin otteessaan? Tuskin, mutta kiiltävät kilpurit ja rosoiset monsterirallikot hoitavat sen homman. Uusien hahmojen lisäksi mukana ovat – vanhojen fanien iloksi – myös Martti, Salli, Guido, Luigi sekä muut Syylari Cityn asukkaat. Eikä Doc Hudsoniakaan ole unohdettu. 

Autot 3 palaa teemoiltaan lähemmäs ensimmäistä leffaa, ja se tekee elokuvan juonestakin huomattavasti eheämmän kuin mitä kakkosen agenttirymistelyssä nähtiin. Siksi se sopiikin myös nuoremmille Autojen ystäville paremmin kuin elokuvasarjan keskimmäinen osa. Mutainen monsteriralli voi kuitenkin olla suurella valkokankaalla nähtynä osalle pienimmistä faneista melkoisen jännä.

Kuten Pixarilta ja Disneyltä sopii odottaa, animaatio on kerrassaan uskomatonta. Monessa kohtauksessa miltei unohtaa katsovansa animaatioelokuvaa, ja asia muistuu mieleen vasta kun eteen ilmestyy puhuva menopeli. Mutta niitä onkin taas mahtava seurata, sillä Salama ja kumppanit saavat suupielet nousemaan hymyyn, sydämen hakkaamaan ja miettimään, millaista onkaan olla ihan oikea kilpa-auto.