On tullut aika ensimmäiselle lukijablogilleni, jossa kerron, kuinka olen aikoinaan tutustunut Akkariin ja alkanut keräilemään oikeastaan kaikkea, mikä liittyy Aku Ankkaan. Lisäksi luvassa katsaus tämänhetkiseen kokoelmaan.

No niin, on tullut aika ensimmäiselle lukijablogilleni, jossa käsittelen sitä, kuinka olen aikoinaan tutustunut Akkariin, ja alkanut keräilemään oikeastaan kaikkea mikä liittyy Aku Ankkaan. Lisäksi luvassa katsaus tämänhetkiseen kokoelmaan.

Akkari tuli 2000-luvun puolivälissä meille aina satunnaisesti, ja kai minä sitä jo silloinkin luin – kyseisten lehtien kunto ainakin puhuu sen puolesta, että tarinoista on nautittu useampaan kertaankin. Varsinainen ankkafanitukseni alkoi luultavasti vuonna 2007, jolloin Akkari alkoi tulemaan kestotilauksena ja saman vuoden aikana sain myös ensimmäisen taskarini – nro. 329 ”Roope-sedän rahanippu” - ja muistan, kuinka silloin kaupan kassalla mietin, että joskus minulla on näitä enemmänkin. Ja niinhän se sitten loppujen lopuksi olikin, että muutaman vuoden aikana ankkajulkaisuja kertyi kirjahyllyllinen, ja kokoelma sen kuin kasvaa. Nyt olen keskittynyt nimenomaan taskareiden hankintaan, sillä niitä vain on jotenkin kiva kerätä – helppo pitää järjestyksessä, hyviä tarinoita ja sopivan kokoisia ottaa vaikka matkalle mukaan. Toki edelleen kerään myös kovakantisia ja Roope-setiä mutta siis ensisijaisesti Taskareita.

Ja kuten lupasin, kerron tähän loppuun vielä kokoelmastani. Se on kohtuullinen, ei tietenkään vedä vertoja joidenkin keräilijöiden täydellisille kokoelmille, mutta on kuitenkin ihan mainitsemisen arvoinen. Siihen kuuluu n. 130 taskaria, n. 160 Roope-setää, 21 kansiollista Akkareita + muutama sata irtonumeroa, 4 lautapeliä, 4 DVD:tä, PC-peli, 11 julistetta (kaikki seinällä), Roope-setä-säästölipas jostain 80-luvulta (+täynnä vanhoja kymmen- ja viisikymmenpennisiä), 32 kovakantista, 2 joulumantelia (1972 ja 2012), 1 virolainen taskari, ruotsalainen Akkari ja joitakin erikoisnumeroita. Oma suosikkini kokoelmani kirjoista on Kui, sanos Aku -murrealbumi, jossa on siis tarinoita Turun murteella.

-Ankkaetsivä

Kommentit (6)

Magia00
Liittynyt23.2.2012

Ankkahistoriani on näköjään suosittu aihe :). Kiva blogi, mutta miten tuo otsikko liittyy tuohon blogiin???

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011