Ajattelin kirjoittaa blogin, joka kertoo oikestaan kaikkea siitä, miten on ankkoja alettu lukea – ja siitä tähän päivään saakka.

Ajattelin kirjoittaa blogin, joka kertoo oikestaan kaikkea siitä, milloin olen alkanut ankkoja lukea – ja siitä tähän päivään saakka. Ensimmäisiä lukemiani ankka-kirjoja olivat sellaiset tekstitetyt ankka-kuvalliset ohuet kirjat. Ei siis sarjakuvaa vielä, ennen kuin aloin lukea lehtiä silloin tällöin. Taskareita oli muutamia, tosin minulla ei ollut silloin vielä omia, mutta luin niitä muita sitten, mitä talosta sattui löytymään. Taskareista sain ensimmäiseksi omaksi taskariksi numeron 305, Tuulihatun. Se lukemiseen meni aika kauan aikaa, kun ei ollut vielä tottunut nopeampaan lukemiseen. Mutta se oli mukana monessa paikassa ja pikkuhiljaa sain sen sitten luetuksi.

Ensimmäinen ankka, jonka piirsin oli Aku. Katsoin mallia eri osiin kirjasta ja piirtelin sen sitten paperille. Tosin teos oli kieltämättä huono, mutta olin noin 7-vuotias (en nyt tarkkaa ikääni muista). Muistan piirtäneeni samaiseen kuvaan myös Roopen ja yhden karhukoplalaisen, joka taisi olla 176-671, koska se oli minun lempi karhukopla-numero. Myöhemmin piirtelin paljon Akun päitä, kun ei ollut muutakaan tekemistä, ja pikkuhiljaa tajusin, että pää sujuu hyvin, muttei vartalo ollenkaan.

Myöhemmin tuli luettua aina lisää ankkoja, ja ensimmäinen Teemataskari, jonka luin oli Banzai. Ensimmäinen oma Roope-setä-lehteni oli numero 333 ja siitä eteenpäin onkin kaikki hyllyssä. Lehtiä on tullut aika monta vuotta, tosin vain pari viimeistä vuosikertaa on siistissä rivissä kansioissa ja loput levällään ties missä. Aku Ankka Ekstraa on jo kohtuu iso pino hyllyssä, mutta siinä on vain 2008 asti ilmestyneet lehdet, loput hukassa, kunten normaaleissa lehdissäkin.

Ankkoja osasin piirrellä jo ihan hyvin 3. luokalla, tosin tyylini ei tuntunut kehittyvän mihinkään ennen 6. luokkaa, jolloin aloin taas tehdä muun muassa hieman pitempiä sarjakuvia (tosin kaikki mitä olen tehnyt on yleensä jäänyt kesken). Kuitenkin noin 3–4 sarjista on ihan valmiita. Tavallisia kuvia ankoista on kertynyt kivasti, mutta kaikki ei ole kummoisiakaan, niitä hyviä lukuun ottamatta.

Kaikin puolin lukeminen ja piirtäminen on yhtä kivaa, joten tungin ne tähän samaiseen tekstinpätkään.

Kommentit (5)

Vierailija

Hieno blogi Ropsu Ankka! Minunkin ensimmäinen lukemani taskarin teemanumero oli Banzai ellen väärin muista.

Vierailija

Todella hieno blogi, Ropsu Ankka. Minun ensimmäisiä lukemiani taskukirjoja on Nokkakoriste, Taikaviitta kuilun partaalla ja Oloneuvos. Myös tuo Terveisiä Ankkalinnasta kuuluu ensimmäisiin lukupaketteiheni. Aku Ankka lehtiä olen lukenut pienestä pitäen.

Vierailija

Candyking, olen muistaakseni vastannut sinulle jo useammin kuin kerran, että vuorosi on joskus kesän jälkeen. Näin siis siinä tapauksessa, että kaikki jonossa olijat ottavat vuoronsa vastaan. Odottelen muuten taas vastauksia parilta käyttäjältä: The God That Failed ja iines9v, vastatakaa viestiini!

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011