Vuosien varrella on Ankkalinnassa nähty vaikka minkälaisia kulkuneuvoja.

Vuosien varrella on Ankkalinnassa nähty vaikka minkälaisia kulkuneuvoja. Osa on tullut ja mennyt, mutta jotkut ovat jääneet. Monet erikoisimmista on kehittänyt Ankkalinnaan Pelle Peloton. Usein piirtäjänä toimi Carl Barks.

Kerron nyt muutamia, joita muistan. Kertoisin tarinoiden nimetkin, jos vain muistaisin. Mutta olen tavannut yhdessä tarinassa monta erisorttista kulkuneuvoa. Pelleä pyydettiin keksimään Ankkalinnan liikennettä helpottamaan jos jonkinlaisia vehkeitä. Yksi niistä oli 500 km/h kulkeva kapseli, joka vei työmatkalaiset ja muut ripeästi töihin tai vaikkapa kauppaan. Samalla keksittiin myös itsestään liikkuva jalkakäytävä. Se toimi hyvin, jos tarvitsi kulkea lyhyitä matkoja muutaman korttelin välillä. Mutta omituisin tuossa tarinassa nähty kulkuneuvo oli liukumäki. Talosta toiseen menevä ränni, jota pitkin pystyi liukumaan helposti ja nopeasti. Hyvinhän tuo ei päättynyt, sillä lopulta ankkalinnalaiset eivät jaksaneet nykymukavuuksia, vaan he siirtyivät takaisin vanhoihin hyviin aikoihin, jolloin käytettiin autoja ja käveltiin itse. Tai no, saattoihan se olla hyväkin asia, koska he olivat aivan kyllästyneitä mukavuuksiin.

Ankkalinnassa on nähty myös raketteja, joilla pääsee jopa Pluton tuolle puolen. Nykyään me pääsemme vain Kuuhun ja Marsin matkasta haaveillaan, mutta Plutoon matkaaminen olisi mahdotonta. Mutta ei ankkalinnalaisille, sillä onhan heillä Pelle Peloton, joka saa raketin pääsemään vaikka mihin.

Perinteisimpiä kulkuneuvoja ja monessa tarinassa nähtyjä kulkuneuvoja, ovat mm. Akun auto ja Indiana Hopon auto. Akun auto on siis se punainen American Bantam ja sen rekisterinumero on siis 313. Indyn auto taas on maasturi ja se on Deluxe-malli, joten se tarvitsee katsastaa 20 vuoden välein. Sellaisen yksityiskohdan olen löytänyt jostain. Mutta Akun auto on myös Taikaviitan auto. Sen rekisterinumero on X ja siitä löytyy monia eri toimintoja, kuten heittoistuin ja omaperäinen varkaudenestolaite. Se on myös kestävä silloin tällöin ja se osaa lentää. Ja tietenkin sekin on Pellen kehittämä. Se ei suinkaan ole ainoa lentävä vehje, vaan Pelle on tehnyt itselleen monia lentäviä laitteita, kuten lentopyörän ja lentävää lautasta muistuttavan, matalalla leijuvan aluksen. Autoja löytyy myös muilta henkilöiltä, mutta niiden muodot vaihtelevat. Jokaiselta miljardööriltä löytyy oma loistoautonsa. Roope Ankalla ja Kroisos Pennosella on omansa ja taitaapi myös Kulta-Into  Piillä olla omansa.

Kommentit (6)

Vierailija

Tekstiä olisi voinut aiheesta pukata vielä vaikka kuinka paljon(itse olisin ainakin keksinyt vielä vaikka mitä), mutta hyvä tämä on näinkin. Oikein kiva blogi. : )

Vierailija

Itse jäin kaipaamaan nykyäänkin niin ajankohtaista Pelle Pelottoman yksipyöräistä jolla hän hurjasteli pitkin Ankkalinnan katuja. Nykyään tekniikka alkaa olemaan siinä pisteessä että tämä jo kauan sitten Akkarissa nähty laite voisi olla tavallinen näky katukuvassa.

Paapoja
Liittynyt17.12.2009

Hyvää tekstiä, mutta kun niistä autoista oli mainittu, niin entäs mummon auto? Onhan sekin aina sama ja melko yleinenkin.

Save me from the dark.

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011