Disney-universumiin kuuluu Disney-universumille ominaisia piirteitä, kuten vaikkapa ennalta-arvattavuus ja kaavamaisuus, mutta ulkopuolinen saattaa kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joihin me ankanlukijat olemme jo tottuneet.

Disney-universumiin kuuluu Disney-universumille ominaisia piirteitä, kuten vaikkapa ennalta-arvattavuus ja kaavamaisuus, mutta ulkopuolinen saattaa kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joihin me ankanlukijat olemme jo tottuneet. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi hahmojen kummallisen eläimellistetty ulkonäkö.

Ankkalinnaa hallitsee virallisesti kolme eri eläinrotua: koirankuonolaiset, possut ja erilaiset linnut. Näistä toki on olemassa vielä lukemattomia alalajeja, esim. linturyhmän voi vielä jakaa ankkoihin, hanhiin ja kanoihin sekä nappinenät pitkäkuonoisiin ja lyhytkuonoisiin tai luppakorviin ja pallokorviin, mutta niistä sitten myöhemmin.

Oma spekulaatiotutkimukseni ankkalinnalaisten rotujakaumasta on se, että nappinenät hallitsevat kaupungin katukuvaa ja he kattavat karkeasti ottaen noin 65% väestöstä. He ovat uutteria, keskituloisia työläisiä, joiden vuosipalkka on n. 3000 euroa. Monet sosiaalityöntekijät ja muut näkyvimmät hahmot Ankkalinnassa ovat nappineniä ja ilmeisesti valtaväestöisyydestään johtuen he käyttäytyvät hieman ylimielisesti sorrettuja vähemmistöjä, kuten maahanmuuttajapapukaijoja tai resuisia kerjäläislokkeja kohtaan. Nappinenän pitkäkuonoisuus kuvastaa usein asianomaisen henkilön arvokkuutta, lyhytkuonoiset taas ovat yleensä tavallisia tallaajia.

Lintuihin kuuluu (kuten sanottu) monia eri lajeja. Näistä ankat ja hanhet kuitenkin ovat eniten esillä tarinoissa. Monet muut lintulajit pesivät jossain betonirakennusten suojissa tai jopa kokonaan Ankkalinnan ulkopuolella, jossa on ihanneolosuhteet yhä vain kasvavan populaation syntymiseen. Näistä lajikaupungeista yhdessä tarinassa on esiintynyt Kalkkunala, jonka lähes koko väestö on erästä tiettyä lintulajia. Nyt kuitenkin puhumme Ankkalinnasta, jonka väestä linnut kattavat noin 20%. Linnut ovat melko vauraita ottaen huomioon heidän lukumääränsä; laskujeni mukaan vajaa puolet miljardööriklubin jäsenistä on lintuja. Kuitenkin on esim. Aku Ankka, joka muhii jossain bruttokansantuotteen alapuolella. Erityinen piirre linnuissa on se, että he harrastavat kannibalismia monessa tarinassa – hanhi on saattanut nauttia ravintolassa hanhenmaksaa ja kana voinut syödä päivälliseksi kanapaistia.

Sitten ovat vielä possut, joiden elintavoista ja asemasta tiedän kaikista vähiten. Kuitenkin olen nähnyt possuja monien alojen johtohenkilöinä ja jopa kaupunginjohtajana, joten hekin lienevät melko arvostettuja ja korkea-arvoisia henkilöitä Ankkalinnassa. Possut kattavat ankkalinnalaisista noin 15%, joten heidät voitaneen luokitella valtavähemmistöksi.

Ankkalinnalaisten rotuluokittelu lienee kuitenkin vain eri piirtäjien (sekä mahdollisesti myös käsikirjoittajien) käsissä, ja he voivat päättää, minkä näköisiä tarinan hahmoista tulee. Yleensä yllä mainittuja kolmea rotua käytetään eniten, mutta piirtäjistä esim. Rodriquesin käyttämä rotuvalikoima on toisinaan osoittautunut hyvin laajaksi aina hevosista krokotiileihin. Mikäli hahmon luonnetta halutaan korostaa, piirtäjä voi lisätä hahmolleen esim. näyttävämmät korvat tai hännän (tätä yhdistelmää käytetään eniten sudenpennuissa ja tarinan pahiksissa). Piirtäjien täytyy oppia piirtämään myös luovia eri rotujen yhdistelmiä – eihän Hannu Hanhikaan ole kokonaan hanhi, sillä hänen äitinsä on syntyjään ankka. Yleensä eri piirtäjät rotuluokittelevat Ankkalinnan lähes samanlaisesti, mutta olen huomannut, että Francesco Guerrinin 2000-luvun tarinoista ei löydy muita hahmoja kuin vain lintuja, lukuunottamatta tietenkään Karhukoplaa tai muita vakiohahmoja.

Tällä blogilla ei ollut mitään kovin järkevää pointtia, mutta pääsinpä taas tutkiskelemaan syvällisemmin Disney-universumia.

Kommentit (6)

Sohvis
Liittynyt2.7.2009

Oli kyllä mielenkiintoista luettavaa..En ole tätä asiaa koskaan kummemmin pohtinut, mutta hyvin kyllä kerroit tästä asiasta ja analysoit asiaa todella tarkasti. Muutenkin blogisi ovat olleet todella hienoja.

McDuck-fani
Liittynyt26.10.2008

Hyvä blogi. Itse olen huomannut sen, että joskus viisaat ja paljon tietäbät ihmiset ovat niin sanotusti rillipäitä. Oolen myös mita tälläisiä huomioita tehnyt.

Paapoja
Liittynyt17.12.2009

Itsekin on tullut tuo hahmojen jakautuminen pääasiassa kolmeen eläinlajiin huomattua. ja hienoja pohdiskelevia blogeja ovat DOT:lta tähän mennessä kaikki olleet.

Save me from the dark.

Vierailija

Oisit laittanut vielä vaikka 5% muille eläimille. Esim. Härille,kissoille ja krokotiileille. Niitäkin näkyy sillointällöin

Vierailija

Erittäin loistava blogi jälleen, oli taas kiinnostavaa luettavaa. Niin, nuo kaikenlaiset koirat sun muut valtaavat Ankkalinnan ja linnut ovat sitten seuraavina. Kaupungin nimen perusteella odottaisi jotain muuta, Ankkalinna, enemmän ankkoja kenties? Mutta ei. Tämä oli kuitenkin erittäin kiinnostavaa luettavaa ja sai miettimään erilaisia asioita. Hienoa työtä, DOT.

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011