On jo kolmannen blogini aika, jopa viimeiseni. Tämän blogin olen omistanut kymmenelle suosikkipiirtäjälleni/käsikirjoittajalleni, alkaen kymmenennestä lopulta siihen ensimmäiseen asti.

Piirtäjät viiden ja kymmenen välillä vaihtuvat minulla jatkuvaan, mutta pari piirtäjää ovat olleet mielessäni jo alusta pitäen. Ette usko, kuinka hankala näitä henkilöitä, heidän uraansa ja tyyliään piirtää oli kuvata. Katsotaanpa ne oman luku-urani tärkeät helmet:

10. Floyd Gottfredson (1905-1986): Eli tällä kertaa yksi kymmeneen suosikkeihini kuuluva piirtäjä on Floyd Gottfredson. Hänet muistetaan 45 vuoden työstään Mikki Hiiri -tarinoiden ja -strippien parissa. Suureen mormoniperheeseen syntynyt ja aina pilapiirtäjästä Walt Disney -studioon ”väliaikaiseksi” piirtäjäksi tulleen miehen tarinat ovat sykähdyttäneet jo vuosikymmenten ajan.

Monet pienenä Aku Ankkaa lukeneet muistavat varmasti Floydin tarinat ja piirrostyylin. Hän piirtää hyvin selkeästi ja samalla tarkasti, sillä Mikin ilmeet ovat ilmiömäisiä, samoin kuin kasvonpiirteet. Hänen Mikkinsä ovat olleet sellaisia 20-30-lukulaisia punaisine housuineen. Piirtotyyli viihdyttää ja tarinat ovat toinen toistaan jännittävämpiä. Hänen tarinoitaan lukiessaan palaa siihen entiseen aikaan, murhien, salaperäisten tapausten ja puhtaiden seikkailujen maailmaan. Ne tarinat saavat minut hyvälle mielelle. Floydin luomien hahmojen lista on pitkä, niihin kuuluvat mm. Mortti ja Vertti ja poliisimestari Sisu.

9. Paul Murry (1911-1989): Yhdeksänneksi panin toisen kuuluisan Mikki-piirtäjän, Paul Murryn. Monet eivät pidä Mikki-tarinoita kiinnostavina tai hahmoa mukavana. Minä taas olen aina pitänyt Murryn tarinoista, sillä niissä Mikki on se ”perinteinen salapoliisi”, joka seikkailee Hessun kanssa, eikä pitäydy pelkästään arkipäivän tapahtumissa, oudoissa kojeissa tai rikoksissa, kuin ehkä nykyään osissa tarinoissa. Nämä tarinat ovat ajattomia ja mukavaa luettavaa sadepäivinä, oikeita kunnon mysteereitä.

Paul Murryn piirrostyyli on aina viehättänyt, hän on ainoa lajissaan, joka on osannut piirtää kaikkia Disney-hahmoja taitavasti. Olen erityisesti tottunut hänen Mikkeihinsä ja niistä olen aina pitänyt. Pyöreä pää, eläväiset ilmeet ja Mikin hyvä asenne. Olen huomannut, ettei Mikki näytä vihaisia tai ankarasti pohtivia ilmeitä Murryn tarinoissa, yleensä vain mietteliäitä tai hämmästeleviä. Sama pätee muissa hahmoissa, kuten Hessussa. Roistot taas ovat vihaisia, mikä onkin ihan loogista. Mahtavia tarinoita jo edesmenneeltä piirtäjämestarilta.

8. Romano Scarpa (1927-2005): Italialaiset piirtäjät ja käsikirjoittavat ovat aina olleet monen suosikkeja. Sama pätee minuun, sillä kahdeksas suosikki piirtäjä/käsikirjoittajani on jo joukostamme poistunut Scarpa. Hän oli aina kiinnostunut kuvataiteista, jo lapsesta asti. Hänen suosikkihahmonsa oli Mikki ja hän piti erityisesti Floyd Gottfredsonin tarinoista. Joten, Scarpa onkin hyvä sijoittaa tähän väliin listaani.

Tämän piirtäjän tarinoita olen lukenut jo niin kauan kuin muistan, silloin 7-8-vuotiaasta asti. Ainoastaan Vicarin tarinoita olen lukenut enemmän kuin hänen. Scarpan piirrostyylin tunnistaa monien joukosta, sillä ankat ovat eläväisiä ja kynän jälki on helppo tunnistaa. Myönnetään, että joskus sekoitin Scarpan Giorgio Cavazzanoon, sillä hänen tyylinsä on vaihtunut neljän vuosikymmenen ajan. Mutta, Scarpan tarinat ovat olleet seikkailullisia ja upeaa luettavaa. Yleensä ollaan eri puolilla maailmaa etsimässä uusia rikkauksia ja aarteita, mutta joskus kotona Ankkalinnassakin. Voin sanoa, että piirtäjien tyylejä on hankala kuvata, samoin kuin kaikkia heidän hienouksiaan tyylissä. Mutta aidon Scarpan tunnistaa aina, tarinoista ja erityisesti piirrostyylistä.

7. Vicar (1934-2012): Tämän vuoden alussa menetimme Aku Ankka -sarjakuvahistorian tunnetuimman ja uutterimman piirtäjän, chileläisen Vicarin. Tämän herran tarinoita on peräti 1085 kappaletta ja hänen ”aidot ja alkuperäiset” ankkansa ovat pitäneet Ankkalinnan ja Aku Ankan maailmaa yllä. Kunnianosoitukseni Vicarille ja hänen tarinoilleen.

Kymmenen parhaan -listalla on peräti pakko olla Vicar. Lähes kaikki tuntevat hänen tyylinsä. Pidän siitä, sillä ankat näyttävät tavattoman aidoille ja ilmeikkäille sekä siitä, aina tulee vastaan joku Vicarin tarina, mitä en ole vielä lukenut. Minulla on vielä monta mahtavaa lukukokemusta edessäni tältä piirtäjältä.

6. Giorgio Cavazzano (1947-): Edesmenneiden piirtäjien joukosta päästään elävien kirjoihin Giorgio Cavazzanon kautta. Italialainen Aku Ankka -piirtäjä aloitti yhden suosikkini, Romano Scarpan tussaajana jo 14-vuotiaana. Lopulta tie jatkui omaan uraan ja tyyliin, jolla on ollut merkittävä vaikutus uuden sukupolven Ankka-piirtäjiin.

Cavazzanon tyyli piirtää on vaihtunut vuosikymmenten kautta. Alussa ei-niin-tunnistettavasta tyylistä jatkettiin Romano Scarpalaiseen ja lopulta omaan tyyliin, mikä on sittemmin ollut vielä vähän hakusessa ja nyt tunnistettavissa jo kaikkialla. Monet pitävät Cavazzanon tavasta piirtää, sillä se on puhtaan ja selkeän oloista ja mitä kaikkea kaunista. Aikainen tussaajan ura on varmasti vaikuttanut hänen upeaan tyyliinsä piirtää ja Cavazzano on kunnioitetulla sijalla listallani.

5. Daan Jippes (1945-): Yksi 2000-luvun suosituimpia Ankka -piirtäjiä... Varmasti onkin, sillä barksimainen tyyli ja kuuluisat Sudenpentu-tarinat ovat vielä tuoreessa muistissa. Tästä tunnetusta alankomaalaisesta tehtiin ensimmäinen osa ”Ankantekijät” -kirjasarjaan. Jippes on erittäin taitava käsikirjoittamaan ja piirtämään.

Sudenpentu -tarinat noudattavat aina samaa kaavaa: Aku on yleensä pulassa tai möheltämässä jotakin muuten vain, Roope tekee rahaa keinoja kaihtamatta ja Sudenpennut puolustavat luontoa, yleensä Roopen suunnitelmilta. Kilpaileva tyttöjen partioryhmä Peukaloiset koittaa aina saada pelastettua luonnon ennen Sudenpentuja. Vaikuttaa yksitoikkoiselta, mutta minusta tarinat ovat kiinnostavia ja ihanalla tavalla luonnonläheisiä.

Jippes on yksi suosikkini eurooppalaisten piirtäjien kaartista. Vaikka hän tuntuukin Barksin matkijalta on tämän alankomaalaisen tarinoissa omatkin vivahteensa. Näitä hänen tarinoitaan on helppo, sujuva ja ihana lukea. Mitä muuta sarjakuvalta voisi toivoakaan?

4. Marco Rota (1942-): ”Milanon maestro” ja yksi Carl Barksin tyyliä siteeraava piirtäjä on siis italialainen ja maansa ja maailman suosituimpia Ankka-piirtäjiä. Kiitettävän uran tehnyt Rota on yksi ehdottomimmista suosikeistani. Voisin ylistää häntä kauan, mutta koitan puhua lyhyesti ja ytimekkäästi.

Tyyli piirtää on ainutlaatuista... Rota piirtää Ankkansa puhtaaksi kynällä, mikä mahdollistaa hänen loistavat tarinansa. Se tuo tyylin selvemmin ja paremmin esiin ja eloon. Hänen piirtämiään Mikki-tarinoita en ole harmikseni koskaan lukenut, joten niistä minulla ei ole mitään sanottavaa. Pidän Rotan Roope Ankka -tarinoista, mieleenpainuvimmaksi on jäänyt tarina Viimeiset vaunut Tucsoniin. Upea nimi ja tarina loistokkaalla piirrostyylillä höystettynä tekee hänen kaikista tarinoistaan klassikoita. Voihan Rota...

3. Carl Barks (1901-2000): Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä piirtäjää ja käsikirjoittajaa, eivät todellakaan riitä.

Kunnioitettava ikä tuo 99 vuotta, niin kauan Barks eli. Hän oli ja on vieläkin yksi Ankka-historian tunnetuimpia piirtäjiä ja käsikirjoittajia, ellei jopa tunnetuin. Monet pitävät häntä esikuvanaan, tunnetuimpana Don Rosa. Barks on luonut useita ja ikimuistoisia sarjakuvahahmoja, joista menestyneimpiä ovat varmasti Roope Ankka, Milla Magia ja Karhukopla. Listalla ollaan oikeutetusti kolmantena, sillä piirtäminen ja tarinat luonnistuivat häneltä täydellisesti. Kukaan ei voi unohtaa Takaisin Klondikeen -tarinaa saati Puhuvaa koiraa. Seikkailuja, klassikoita, huumoria, upeita hahmoja ja hetkiä... Kaikkea tätä oli ja on Carl Barks!

2. Don Rosa (1951-): Tämä ei varmasti ollut yllätys, että Rosa on listallani täällä päässä. Mutta löydettyäni tämän piirtäjän tarinoita ja teoksia, en voitu muuta kuin pysähtyä ajattelemaan. Olin hämilläni, että joku piirtäjä osaa lukea ajatuksiani näin, sillä tarinat ovat kuin minulle luotuja. Sitten Barksin tämä mies on mullistanut Ankan lukemisen urani täysin. Tajusin, että suurimmat lukuseikkailuni ovat vasta edessä! Humoristiset ja hauskat D.U.C.K.-omistukset, kunnioitus Roope Ankkaa kohtaan ja matkat maailman ympäri olivat kaikki alkua.

Piirrokset näyttävät tarkalle ja se on ainutlaatuista. Kaikki osaavat erottaa Rosan muista. Ja olen ylpeä, että minulla on juuri tämän piirtäjän nimikirjoitus, ainoana. Hän on siteeraanut Barksia eniten, jatkanut hänen tarinoitaan ja ällistyttänyt meitä kaikkia. Rosasta on kaikista hankalin puhua, en saa sanoja suustani tähän kirjoitukseeni. Mutta, sinulla on ollut loistava ura, Keno Don Hugo Rosa, ja tulee vielä olemaankin.

1.-: Ehkä pieneksi hämmästykseksi, kukaan ei ole ensimmäisenä listallani. Miksi? Hehkutin juuri äsken Rosaa, Barksia ja muita loistaviksi, mutta täällä päässä ei ole ketään..

Pidän kaikkia piirtäjiä taitavina, erityisesti listalla olevia kokeneita ja uusiakin tuttavuuksia. Mutta, kukaan ei mielestäni ole täydellinen, mahtavin tai loistavin, ei edes Barks tai Rosa. Kaikilla on mahdollisuus piirtää omalla tyylillään, jota voidaan pitää itse parhaana tai huonona. Jokaisen tyylissä on omat erikoisuutensa, vivahteensa ja luonteensa. Mutta parhaita ja huonoja piirtäjiä ei olekaan. On vain hyviä ja hyviä. Sinäkin olet yksi niistä hyvistä.

Uskoakseni, tämä on viimeinen blogini tällä erää, samalla kertaa pisin. Vaikka ehdinkin tehdä vain kolme blogia, ei se minua niin haittaa. Paljon jäi kyllä sanomatta, mutta toivon uusien vuorojen tulevan pian, jotta pääsen tänne taas kirjoittelemaan. Toinen blogini on ollut ehdottomasti paras, se joka kertoo Roopesta. Ja toivon, että olette pitäneet siitä ja muista blogeistani.

Sain tietää eilen, 11. lokakuuta, että minun ja luokkakaverini kirjoitus oli päässyt lehteen, yksiin parhaisiin arvosteluihin novellista, nimeltä ”Mätä persikka”. Se ei päässyt eteenpäin, mutta sen arvolla tajuan, että vaikka täällä ei blogeistani pidettäisikään tai minä en blogeistani pitäisi, jotkut muut voivat pitää. Pienellä avustuksella ja hyvällä yhteishengellä blogeista voi tulla upeita ja ikimuistoisia. Ja uskon, että edes yksi näistä omistani on ollut sellainen, kuten kaikilla muillakin.

Aku Ankasta vielä... Hiomaton timantti ja kristallinkirkas on juuri oikea sana kuvaamaan siitä. Se ei ole liian tarkka tai vaativa, mutta loistava ja unohtumaton näky kyllä. Näillä lyhyillä virkkeillä voisin kuvata kokemuksiani ja kaikkia lukemiani seikkailuja. Rakas Aku Ankka...

Huomenna alkaa syysloma ja matkani jatkuu kohti Helsinkiä. Junalla menen siskoni kanssa yksin neljän tunnin matkan ja koko kokemus on minulle uusi. Uudet tuulet puhaltaa, nähdään ensi kerralla näissä merkeissä... Toivottavasti. Päästän nyt LäPä7*:n blogivuoroonsa ja toivotan menestyksekkäitä ja onnellisia kirjoitteluhetkiä hänelle.

Aku Ankan kanssa näen ajassa aina ja ikuisuuteen. Muistot ja tulevaisuus ovat kummatkin niin kauniita asioita...

Kommentit (12)

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

Tämä oli kolmas ja viimeinen blogisi.. Tuosta "Toinen blogini on ollut ehdottomasti paras" - jutusta, niin olen samaa mieltä. Myönnän nyt että tämä blogi oli kyllä aika outo.. Oikeastaan vain yksi sana sopii tähän paremmin. Älä pahastu! TÄmä blogi oli aivan..

Aivan..

Aivan..

MAHTAVA!En ole koskaan lukenut näin hyvää blogia! Toivottovasti et turhaan säikähtänyt tuota alkua, jonka oli tarkoitus hämätä ; D Tuo "outo" kyllä piti paikkansa. Tämä oli jotenkin hyvällä tavalla outo.. Mahtavan outo.. Erilainen kuin muut, ja aivan mahtava! En tiedä mikä minulle tuli, tänään kaikki on mahtavaa. Sanon kaikkea mahtavaksi, sekin on mahtavaa.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Valdonado
Liittynyt25.5.2012

Tosiaan loistava blogi! Omaa TOP 10 listaa en osaisi tehdä. Mutta toi TOP 5 olisi itsellänikin aika samanlainen. Itse en pidä Rotasta, mutta Vicar, Barks ja Rosa ovat mielestäni loistavia! En tiedä miksi Rosa on parempi kuin Barks... Ehkä ne upeat yksityiskohdat ja mukaansatempaavat juonet tekevät Rosa parhaan piirtäjän/kirjoittajan.

Vierailija

Daniel10, alku hämäsi tosiaan... :). Kiitos kommenteista kaikille ja myönnän, että kolmas blogini oli aika tavalla outo, oli kiire sen tekemisessä. Ihme, ettei kirjoitusvirheitä löytynyt. Kiitos kuitenkin kaikille, ihanaa, että piditte blogistani :).

-Scrooge McD, the Richest Duck in the World and King of the Klondike-

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

En muista oliko se tämä, vai joku aiemmista blogeistasi, josta löysin muistaakseni yhden tai pari kirjoitusvirhettä. Mutta mahtava suoritus! Vain pari kirjoitusvirhettä kun laskee kaikkien kolmen blogin kirjoitusvirheet yhteen : )

Hyvä että hämäys tepsi, etten sitä ihan turhaan tehnyt ; )

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Rapkissa
Liittynyt19.7.2012
Don Barks-99

Pitäämyös lisätä, etten löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä.

Noista "sinun" kirjoituksistasi  löysin ainakin kirjoitusvirheitä.

Daniel10

TÄmä blogi oli aivan..

Aivan..

Aivan..

MAHTAVA!

Jepulis!
Varmasti eräs parhaimmista tai paras blogi koko AkuAnkka.fiin.

Ps:Suomen.

Valdonado

Tosiaan loistava blogi!Omaa TOP 10 listaa en osaisi tehdä.Mutta toi TOP 5 olisi itsellänikin aika samanlainen.Itse en pidä Rotasta mutta Vicar,Barks ja Rosa ovat mielestäni loistavia!En tiedä miksi Rosa on parempi kuin Barks... Ehkä ne upeat yksityiskohdat ja mukaansatempaavat juonet tekevät Rosa parhaan piirtäjän/käsikirjoittajan.

Itsekkin pidän Rosasta,Barksista sekä Vicarista,Mutta pidän toki myös Rotasta.Vaikka hänen käsiala ei ole AkuAnkan parhaimpia.Mutta Rosa on paras koska sillä ne hahmot näyttävät aidoilta.Barks on toka koska se on monien AkuAnkka hahmojen luoja.Vicar kolmas koska hänellä on niin monu hyvä Aku Ankka tarina.Että tuskin muistan yhtään.

Ja Rota on neljännes sillä pidän hänen ankka tarinoistaan.

T:Rapcat ja muut kotimaiset

Hamppari
Liittynyt28.4.2010

Pidin tästä! Loppu yllätti minut.. Kun olit kertonut jo Vicarista, Daan Jippestä, Carl Barksista ja Don Rosasta, ihmettelin kuka sinulla sitten voi olla ensimmäisenä. Olit jo maininnut kaikki parhaat ja mieleeni ei tullut ketään. No, ehkä minullakin on aika samoin. Kuitenkin mielestäni paras piirtäjä on aina Don Rosa. Rakastan hänen piirroksiaan, niitä yksityiskohtia ja D.U.C.K.ia. Etsin sen aina kannesta tai aloitusruudusta ennen kuin aloitan lukemaan tarinaa. Noh.. Mutta kiitokset hyvästä blogista! :)

Vierailija

Kiitokset tästä blogista. Luin mielelläni koko tekstin, ja varsinkin tuo loppuosa oli hienosti kirjoitettu. Kyllä sinusta vielä Shakespeare 2 tullee :D

Taikkis1
Liittynyt3.7.2012

Tämä on yksi parhaimista blogeista! Tätä blogia oli nautinto lukea. Sinulla oli myös minunki lemppari piirtäjiä. Marco Rotan sarjakuvista en kyllä tykkää

Vierailija
hessu hissu!

Kiitokset tästä blogista. Luin mielelläni koko tekstin, ja varsinkin tuo loppuosa oli hienosti kirjoitettu. Kyllä sinusta vielä Shakespeare 2 tullee :D

Ei minusta Shakespearea tule, ei tosiaankaan. Ja minä ihan punastun, kun te noin sanotte :). Olen aina kirjoitellut näin ja olen tottunut tyyliini. En itse pidä sitä kovin ihmeellisenä. Olisin tässä blogissa ja muissakin varmasti pystynyt parempaan. Ja joo, kirjoitusvirheitä oli. Kiitos kommentoijille, olen iloinen, että blogi suurimmaksi osaksi miellytti.

-Scrooge McD, the Richest Duck in the World and King of the Klondike-

Vierailija

Aikasta pitkä blogi!

Itse pidän kovin paljon kyseisistä piirtäjistä, eipä ihme nämähän ovat monien suosikkeja, tuttuja ja "klasikkopiirtäjiä".

Kaikki piirtäjät ovat tehneet hyvää jälkeä piirtäessä, ja nyt sinä tämän blogin kimpussa tästä olisi hyvä jatkaa samaan malliin!

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011