Näin aluksi haluan sanoa pahoitteluni, että toinen blogini tulee vasta näin myöhään. Olen ollut melko kiireinen koko viikon ajan, joten koitin tehdä tästä hyvän ja kiinnostavan blogin. Toivon tekeväni ainakin vielä pari blogia ja saavani teissä heräämään joitain ajatuksia.

Mutta siis, jatkan blogivuoroani Aku Ankka -hahmojen merkeissä. Erityisesti erään hahmon, joka on herättänyt minussa tunteita, seikkailun, hämmästyksen ja itseni – Roope Ankan.

Suurin osa tietääkin faktat: Roope Ankka on Carl Barksin vuonna 1947 luoma hahmo, joka ilmestyi ensimmäisen kerran tarinassa Christmas on Bear Mountain eli Joulu Karhuvuorella. Hän on maailman rikkain ankka, seikkailija, aarteenmetsästäjä, Klondiken keisari, ”Mahtiankkojen mahtiankka” ja kaikkea muuta. Barks ajatteli käyttää hahmoa vain kerran, mutta huikean suosion takia hän käytti hahmoa useamminkin. Ja niin Roopesta tuli osa Ankkojen sukua, ja hän sai maailman rikkaimman ankan tittelin.

Roopehan on alunperin skottilaista sukua, hän on MacAnkan-klaanista Glasgow'sta. Hänen isänsä oli Fergus MacAnkka ja äiti Lauha MacAnkka. Sisaruksiakin oli kaksi, pikkusiskot Matilda ja Hortensia olivat kuin toistensa vastakohtia: Matilda oli rauhallinen tyttö, Hortensian luonne oli täynnä temperamenttia, joka on myöhemmin periytynyt hänen pojalleen Akulle. Lisäksi sukuun kuuluivat sedät Angus ”Hiidenkirnu” ja Jake. Roope poisti myöhemmin sukunimestään tuon ”Mac” osan ja vaihtoi nimensä pelkäksi Ankaksi.

Roopen täytettyä kymmenen hänen isänsä teki pojalleen kengänkiillotusvälineet lahjaksi ja auttoi poikaa ovelasti hankkimaan ensimmäisen ansionsa, kuuluisan ensilantin. Amerikkalainen raha sai Roopen ajattelemaan, että maailman on täynnä huijareita, mutta hän aikoo ansaita kaiken rehellisellä työllä. Perheen rahanpulan takia hän lähti Amerikkaan karjalaivalla ja on kiertänyt maailmaa aina siitä asti. Australian aavikoilta aina Alaskan kultakentille saakka ja välillä takaisin kotiin Skotlantiin... Matka on ollut melkoinen ja seikkailut ovat jatkuneet myöhemmin Akun ja poikien kanssa. Ensimmäisen kerran he tapasivat tuossa Roopen ensiesiintymisessä, jossa hän kutsuu sukulaisensa mökilleen Karhuvuorelle. Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot kuvaa hyvin nuoren Roopen elämää ja näyttää, miten nuoruuden seikkailuidensa jälkeen Ankkalinnaan asettunut, elämään kyllästynyt rikas ankka saa uuden kipinän ankanpojilta ja Akulta. Heidän seikkailijain luonteensa vakuuttavat Roopen, joka päättää avata bisneksensä uudelleen ja, totta kai, kiertää maailmaa.

Roopen elämässä raha on ehkä näyttänyt olevan etusijalla. Hän on kerännyt perheelleen rahaa, mutta matkalla tullut itse aina vain ahneemmaksi rahalle, jopa huijannut ja kerännyt itselleen valtavan omaisuuden, kolme kuutioeekkeriä kovaa, kylmää käteistä. Mutta ne muistot... Jokaisella rahalla on oma tarinansa, koskettava ja täynnä jännitystä oleva tarina. Raha tuo Roopelle turvallisuutta, muistot, kokemukset ja perhe ovat kaikki niissä. Ja nimenomaan raha on tuonut yksinäisyydessä lohtua. Tämä piilossa oleva Roopen luonne on vaikuttanut moneen ihmiseen. Minuun vaikuttivat ehkä eniten Roopen vuodet Alaskassa, Dawsonissa, sillä siellä hän löytää oman rakkaansa, Kultu Kimalluksen, jolta hän oppii itse paljon. Lisäksi lopulta onni potkaisee häntä, kun hän löytää hanhenmunahipun ja rikastuu. Ja kaikki ne maisemat ja seikkailut... Kun noita ahneuden ja vaurauden vuosia vertaa Roopen kotipaikan Glasgow'n tunnelmaan, tuntee itse olevansa kahdessa eri maailmassa. Maailmalla oppii, sitä ei voi kiistää.

Kuten aiemmassa blogissani mainitsin, olen aina ollut tämmöinen ”pikku seikkailija”, mikä on vaikuttanut innostukseeni näihin jännittäviin, seikkailullisiin ja tunteellisinkiin tarinoihin. Ja hahmoissa Roope on kuvastanut minua itseäni. Jännitystä halajava, tunteellinen, hieman sulkeutuvakin... En olisi koskaan uskonut, että tällainen pieni sarjakuvahamo voisi vaikuttaa minuun näin syvällisesti. Eikä Roope omassakaan elämässään olisi uskonut, että hänestä tulisi klaaninsa mahtavin. Roope Ankka on legenda. Maailman rikkain ankka. Rahallisesti sekä siinä suhteessa, että hänen elämänsä on ollut rikkaus. Niin moni ainakin on sanonut. Olisipa oma elämänikin tuollainen seikkailu.

Joskus on vain hyvä istahtaa lukemaan. Voi hämmästyä ja kokea jotain aivan uutta...

Kommentit (11)

9GAGftw
Liittynyt30.9.2012

Niin sanotusti yksi parhaita blogeja, mitä olen lueskellut.

Tämää onn ihannn mahtavaaaa blogiiiiiiii...

-pedro01-

Netflix and chill

Lucar
Liittynyt10.3.2012

Ainut blogi jonka jaksoin lukea loppuun, siis ihan kaikista lukijablogeista. Toisaalta, suurin ongelma niissä on, että kaikki nimeävät ekan bloginsa "Minä ja Aku Ankka" ja kertovat että he saivat ekan taskarinsa isältään kuusivuotiaina ja äiti luki niitä heille jo vauvoina.
Tämä taas oli mielenkiintoinen ja hyvä blogi. Lempihahmoni Roope on siinä pääosassa, mikä on ihan kiva. Nimi on muuten osuva (y)

snʇıoɾɹıʞǝll∀

Vierailija

Kiitos ja kumarrus kaikille kommenteista :). Mukavaa, että tykkäsitte lukea. Kirjoittelen nyt kolmatta blogiani, toivon saavani sen pian valmiiksi ja tekemään vielä yhden blogin ennen Helsinkiin lähtöäni. Se olisi hieno lopetus näille päiville. Niin, olihan minun ensimmäinen blogini nimellä "Ankkaa ikä kaikki (ainakin viimeiset kuusi vuotta)" ja kerroin siinä, miten aloin lukea Ankkaa. Monet tykkäävät aloittaa niin :). Kiitos vielä kommenteista!

-Scrooge McD, the Richest Duck in the World and King of the Klondike-

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

Mahtava blogi!

Lucar: Tuo "Minä ja Aku Ankka"- tyylinen blogihan on oikeastaan perinne, jolla kaikki aloittavat. Se on tärkeintä blogeissa (Oma mielipide) että mukana on myös blogi, joka kertoo miten alkoi Akua lukemaan. Mutta tietenkin mukana pitää olla myös uusiakin blogi-ideoita, joita ei ole velä käytetty, muuten alkaisi tuntumaan pitkästyttävältä ja tylsältä.

Hyvää yötä!

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Vierailija

Hyvä blogi en kyllä vielä jaksanu sitä lukee, mutta kerranki pitkästä aikaan hyvä idea ainakin. Ja mun mielestä sillä ei oo mitään väliä mistä blogi kertoo. Kertokoot vaikka kivien heittelystä mikä nyt ei oo mitenkään mielenkiintone juttu kuha teet blogistas mielenkiintosen. Ja sitä tää blogi kyllä oli. pisteet siitä

Vierailija

Ehei, kiitos ja pisteet teille, että olette edes vilkaisseet blogiani tai kommentoineet sitä. Pistin juuri viimeisen blogini menemään, näette sen huomenna. Mutta nyt, taidan mennä nukkumaan. Hyvää yötä kaikille! Ja akselipoika, on hyvin sanottu, että aiheen ei tarvitse olla mielenkiintoinen, kunhan teet siitä mielenkiintoisen.

Scrooge McD

Vierailija

mulla on hirvee kasa ideoita mieless', mistä tekisin blogin, mutta oon huono kirjottamaan enkä osaa kirjottaa pitkiä tekstejä. toivottavasti ees joku tykkäis munki blogeista. mutta tosiaan loistava blogi ja olihan se nyt parempi ku jaksoin ees ensiks lukee sen ;)

Vierailija

Ihana, kun kerrotaan Roopesta jotain, hän on Aku Ankassa toinen lempihahmoni. (Aku Ankka menee edelle, heh.) Sen verran kun kuitenkin Aku Ankkoja luen - niin vanhoja kuin uusiakin -, Roope on noussut sieltä pinnan alta pinnalle ja nykyään tykkään lukea siitä saiturista tarinoita. Löytyyhän Roopesta se lämminkin puoli!

Lucar: Kuten jo Daniel10 sanoikin, tuo "Minä ja Aku Ankka"-tyylinen blogi on oikeastaan perinne, jolla kaikki aloittavat. Toisaalta lukija saa silloin tiedon siitä, miten paljon kirjoittaja on oikeastaan kiinnostunut edes Aku Ankoista, joten sinänsä tuo aloitustapa on ainakin minun mielestäni hyväksyttävä tapa kirjoittaa. Uusia blogi-ideoita kaivataan kyllä ja niitä mahtuisi tänne joukkoon paljon. Tällaiset "tietotekstit", esimerkiksi se, minkä sinä nyt kirjoitit, oli toisaalta hyvin kirjoitettu ja huolella mietitty. Ainakin minun mielestäni osasit kirjoittaa hyvin.

Hyvää jatkoa!

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

Kaikista pienistäkin yksityiskohdista voi  saada hyviä aiheita.. Esimerkiksi Aku Ankan toimituskin teki blogin puhekuplien muodosta siinä jossain kesän loppupuolella. Voihan blogin tehdä vaikka Carl Barksin klassikoista.. Hei, ehän on hyvä idea! "Ikimuistoisimmat lukemani Ankkatarinat".. Jos, tai kun saan toisen blogivuoroni joskus, käytänkin tuota ideaa!

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Vierailija
akselipoika

mulla on hirvee kasa ideoita mieless', mistä tekisin blogin, mutta oon huono kirjottamaan enkä osaa kirjottaa pitkiä tekstejä. toivottavasti ees joku tykkäis munki blogeista. mutta tosiaan loistava blogi ja olihan se nyt parempi ku jaksoin ees ensiks lukee sen ;)

Kaikki osaavat kirjoittaa, kukin tyylillään. Kyllä akselipoika varmasti osaa :).

-Scrooge McD, the Richest Duck in the World and King of the Klondike-

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011