Olen siis Kaakkois-Suomessa asusteleva 13-vuotias tyttönen. Täällä kirjoittelen nimimerkillä raivo_ankka. Menen seitsemännelle luokalle. Luen, piirrän ja kirjoitan paljon, mutta nyt aion kertoa teille mistä kiinnostukseni ankkoihin on oikein lähtöisin.

Ankoista minut sai kiinnostumaan ensimmäinen taskarini numero 14, Perhonen sentään. Löysin sen

mummoltani ollessani nelivuotias. Pienelle tytölle tuosta taskukirjasta tuli ensiaskel kohti ankkojen ihmeellistä maailmaa. Eikä tuon taskukirjan lukeminen jäänyt todellakaan vain muutamaan kertaan. Se oli silloin suuri aarre ja tunnearvoa löytyy edelleen.

Aku Ankka oli yksi pääsyistä, miksi halusin oppia lukemaan. Viiden vuoden ikäisenä opettelin lukemisen jalon taidon ja silloin vasta pääsinkin sisään akkarimaailmaan. Oli hienoa ymmärtää mitä kuvissa tapahtuu, eikä vain sepittää niistä omia tarinoita. Aku Ankkaa on tilattu jo vuodesta 1998, niin ei silloisella lukuvauhdilla akkareiden loppumisesta ollut pulaa.

Iän karttuessa innostus vain kasvoi. Samoin lehtien määrä ja vauhtini lukea. Lukemisen loppumisesta ei ollut ainakaan hätää, sillä mummolta löytyi isän ja sedän vanhoja akkareita vuodesta 1976 vuoteen 1997. Mummolla oli myös Roope-setiä ja reilusti yli puolet nykyisistä taskukirjoistani on isän ja sedän vanhoja, mummolta tuotuja. Ennen luin niitä ainoastaan mummolassa, myöhemmin sain viedä joitakin kotiin, mutta vain sen verran, että mummollaankin jäisi luettavaa. Nyt kun mummo ei asu enää kotonaan, niin kaikki akkarit mummolasta tuotiin meille. Harmi sinänsä, siinä oli omat hienoutensa lukea iskän vanhassa huoneessa ankkoja ja mummolassa oli aina mukavaa.

Innostus ei ole vuosien saatossa päässyt lopahtamaan, enkä usko sen lopahtavankaan. Yhä edelleen odotan innolla keskiviikkoja. Edelleen luen ankkoja ennen nukkumaanmenoa, pitkillä automatkoilla ja mökillekin niitä toisinaan raahailen. Tämä on mukava harrastus, enkä helpolla tästä kyllä luovu.

Kommentit (14)

Vierailija

Hyvä blogi hyvin kirjotettu ja mielenkiintoine. niitä muita blogejas odotellessa...

:))

Rapkissa
Liittynyt19.7.2012
akselipoika

Hyvä blogi hyvin kirjotettu ja mielenkiintoine. niitä muita blogejas odotellessa...

:))

jep olen samaa mieltä etenkin toi taskukirjan kuva on kiva.mä en rupenut kun neljä tai enemmän vasta kunnolla kiinnostumaan aku ankoista ja aloin lukemaan innolla taskareita ja kovakantisia.mä alunperin halusin oppia lukemaan karvisen takia kun en vielä eskarissa pitäny kovin paljoo akusta.

t:Rapcat-Hypno ja muut kotimaiset.

Hiidenkirnu
Liittynyt18.6.2012

Heh, jotenkin huvittavaa, jos taskarin kuva on parasta blogissa. :'D Tuohan lisätään ihan toimituksen toimesta eli Raiviksella ei sen lisäämiseen ole mitään tekemistä paitsi että sattumoisin samanlainen taskari on ollut hänen ensimmäisensä (vaikkei hänelle ostettu olisikaan 26 vuotta ennen syntymää :D).

Turhaa panikointia blogin onnistumisesta, hieno blogi tuli ja hyvä niin, en mie muuta odotellutkaan. :P Jotakin uutta myös tässä blogissa, opin nimittäin yhden taskarin nimen, aiemmin en tuota kyseistä taskaria ollut nähnyt saatikka nimeä kuullut.

Taskarin numero aiheuttaakin kysymyksen, onko se ensimmäinen painos? Mikäli on niin onko mummolassa (eli nykyisin teillä) ollut vieläkin vanhempia taskareita?

Kuitenkin se perinteinen tarina Akkarista lukemaan opettajana. :) Hienosti kerrottu. Uutta blogia tulemaan, vaikka vähän kipeältä olo tuntuisikin! :D

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

raivo_ankka
Liittynyt10.11.2009

Tuon kuvan itteasiassa tähän blogiin pyysinkin, sen verran on miulla sormeni pelissä. ;)

Juu, ihan ensimmäinen painos tuo on. Ja mummolassa oli hurjat kasat taskareita, mutta vain numerot 2, 5 ja 7 löytyi mummolta tuota neljäätoista vanhempana.

No ihan hyvähän tästä blogista miunkin mielestä tuli ja olihan miulla myös kaveri joka autteli joissakin kohdin, kun meni hankalaksi. Kiitos siitä. :) Ja uuden blogin lähetin tänään, se ilmestyypi varmaankin huomenissa.

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011