Ensimmäisessä blogikirjoituksessani yritän pohtia Aku Ankassa esiintyviä harrastuksia.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani yritän pohtia Aku Ankassa esiintyviä harrastuksia. Päältä päin näyttää, ettei niitä olisi kovinkaan monta, mutta kun katsoo tarkemmin, löytyy niitä vaikka millä mitalla alasta toiseen.

Tunnetuin harrastus on luultavasti ankanpojilla. He kun ovat liittyneet Sudenpentuihin ja sitä voi verrata Suomen partioon. Muita harrastuksia ei näyttäisi olevan, mutta niitäkin kyllä löytyy. Niihin voi laskea mm. Akun laiskottelemisen, samoin kuin Hansun laiskottelemisen. Niihin voi laskea myös muitakin, ainakin oman mielipiteeni mukaan. Yksi niistä on se, että Riitta koettaa saada Roopen mukaansa mm. ravintolaan.

Toki tarinoista löytää myös eräällä tavalla ”oikeita” harrastuksia, eli niitä esiintyy myös meidän elämässämme. Akullakin on muutamissa tarinoissa harrastus – nimittäin numismatiikka eli kolikkojen keräily. Aina se ei pääty hyvin, mutta joskus Aku voi saada jostakin kolikosta lähes 10 000 euroa myydessään sen. Joskus Aku taas voi auttaa Roopea postimerkkeilyssä, jota Roope harrastaa joissakin tarinoissa. Aina ei häntäkään onnista, kun Aku lähtee etsimään jotain tiettyä merkkiä, mutta kyllä joskus käy hyväkin tuuri.

Nyt kun ei tule tätä väsätessä mieleen muuta Ankkojen harrastusta, niin siirrytään toisiin hahmoihin, tällä kertaa Hiireen eli Mikki Hiireen. Kuten kaikki tietävät, Mikki auttaa Ankkalinnan poliiseja, erityisesti poliisimestari Sisua, hyvin usein. Mikki ei kuitenkaan ole poliisi, vaan tutkii tapauksia silkasta auttamisen halusta. Sen perusteella sen voi laskea eräänlaiseksi harrastukseksi.

Myös Hopon suvulta löytyy harrastuksia. Hessu tutkii usein ullakkoansa ja joskus jopa kirjoittaa omia tarinoitaan, joita sitten lukee Mikille, joka on usein huonossa roolissa Hessun tarinoissa. Ja myös Indiana Hopolta, tuttavallisemmin Indyltä, löytyy harrastus. Hän tutkii usein vieraita kulttuureja ja muita unholaan jääneitä asioita. Joskus hän epäonnistuu, mutta useimmiten hän onnistuu.

Tässä tulikin mieleen, että Roopelta löytyy samantapainen harrastus. Indyllä tavoitteena on aina tieteellinen hyöty, mutta Roopella usein taloudellinen. Roopekin siis etsii vanhoja aarteita. Hän onkin löytänyt monia unohdettuja ja legendoina pidettyjä asioita, joista esimerkkinä voi mainita vaikkapa viisasten kiven.

Kommentit (11)

Vierailija

Ihan hyvän blogitekstin väsäsit... mutta tosiaan asiaa olisi voinut vielä lisätä.

Vierailija

Minä en muuta sano tästä blogista kuin sen, että aihe on hyvin valittu ja tämä on hyvä kirjoitus siitä. Itselleni tuota aihetta ei olisi varmaan tullut mieleenikään.

Vierailija

Hieno tekstiä McDuck! Omalla blogivuorollani tuollainen aihe ei olisi tullut mieleenikään, mutta sie hoidit sen kunnialla. Hyvä blogi, ei muuta voi sanoa!

Vierailija

Akuhan harrastaa kalastusta, ja kai Iineksen päiväkirjanpidonkin voi harrastukseksi laskea, yhdistystoiminnasta puhumattakaan.

Seuraa 

Myös lukijat pääsevät bloggaamaan Aku Ankan saitilla. On aina mielenkiintoista lukea toisten suosikkipiirtäjistä ja -tarinoista ja suhtautumisesta Aku Ankkaan muutenkin. Jos haluat mukaan lukijablogiin, kirjoita oma blogiteksti ja lähetä se osoitteeseen aku.ankka @sanoma.com. Toimitus julkaisee blogit saapumisjärjestyksessä.

Blogiarkisto

2011