Kesän aikana keräilyrintamallani ei tapahtunut mitään sen suurempaa mainittavaa. Senpä vuoksi taitaa olla parasta, että jatkan taas näitä turinoitani kultaisien takavuosien ajoilta.

Taas se kesä meni kolisten ja ihan lämmintäkin tuli, kuten edellisessä blogissani toivottelin. Toisinaan hellettä tuntui olevan vähän liikaakin, mutta ei pidä valittaa, koska kohta kuitenkin taas saadaan pitää piposta kiinni tuulessa ja tuiskussa, sekä mahdollisesti vielä parin metrin hangessa.

Kesän aikana keräilyrintamallani ei tapahtunut mitään sen suurempaa mainittavaa, mitä nyt ohimennen käväisin Lahdessa eräällä isohkolla kirpputorilla katsastamassa sen sarjakuvatarjontaa. Mutta eipä sieltäkään tarttunut mukaani mitään, mitä ei ennestään jo kokoelmastani löytyisi. Senpä vuoksi taitaa olla parasta, että jatkan taas näitä turinoitani kultaisien takavuosien ajoilta (heh).

Jostain syystä täydellisen Aku-kokoelmani yksi haastavimmista alueista oli löytää muutamia 1970-luvun alkupään lehtiä jotakuinkin siedettävässä kunnossa, tai sitten oli joitakin numeroita, joita sai metsästää ihan toden teolla. Jälkeenpäin kun ajattelee, niin 1950- ja 60-lukujen Akkarit olivat melkoisen helppo nakki, kun vain jaksoi maksaa. Mutta seuraava vuosikymmen pisti jarrua päälle tosissaan. Siitäkin huolimatta, että Ankan levikki oli jo tässä vaiheessa ihan tapissaan. Syykin tähän selvisi minulle kyllä sitten vuosia myöhemmin. Kuitenkin onni potki lähes mielenrauhansa menettänyttä keräilijää lopulta Hakaniemen torin laidalla olevassa lehti- ja tupakkakaupassa. Kuin ihmeen kaupalla sain jotakuinkin kaikki puuttuvat numerot samalla kertaa kasattua kaupan lehtilaareista ja vieläpä aivan moitteettomassa kunnossa kaikin puolin. Lehtipinkkani hinnaksi sovittiin kauppiaan kanssa muistaakseni tasan sata markkaa, jota ei tietenkään löytynyt heti taskusta, vaan piti lähteä automaatille nostelemaan. Pyysin myyjää pitämään lehdet sivussa sen aikaa, kun pinkaisen Ympyrätalolle rahan hakuun. Tovin päästä olin takaisin liikkeessä iloisena rahat kourassa valmiina maksamaan ostokseni, mutta sitten huomasin jotain aivan järjetöntä, mitä lehdilleni oli sillä aikaa tehty. Joka ikisen lehden kanteen keskelle oli lyöty koristeeksi liikkeen nimi leimasimella. Myyjän mielestä liikettä piti hieman mainostaa. Siinä oli kyllä tunnekuohut konkreettisesti pinnassa, kun annoin kauppiaalle selkokielellä ymmärtää, miksi en enää ollutkaan hänen lehdistään kiinnostunut. Ymmärrettävistä syistä en tämän episodin jälkeen enää koskaan käyttänyt tämän liikkeen tarjontaa hyväkseni. Puuttuvat numerot löysivät kuitenkin lopulta pienen viiveen jälkeen tiensä kokoelmaani.

Sen pituinen se. Ai, ei sittenkään vielä! Se syy, miksi jotkin numerot olivat sitten niinkin hankalia, johtui kuulemani mukaan siitä, että pääkaupunkiseudulla toimi aikoinaan pari aktiivista divarinpitäjää, jotka systemaattisesti keräsivät joitakin satunnaisia tuoreempia Ankan numeroita sivuun ja tuhosivat ne sitten pois markkinoilta. Kerrassaan hyvä meininki!

Tämänkertainen Disney-esineistö meneekin nyt enemmän tuonne taloustavarapuolelle. Esittelyssä Arabian valmistama lasten Mikki Hiiri -kahviastiasto 1930-luvulta. Kuten kuvasta näkyy, täydellinen setti sisältää itse kannun, sokerikon ja kermakon sekä kaksi kuppia lautasineen. Ja tietenkin sen kaikkein hankalimman ja himoituimman osan: pahvisen alkuperäislaatikon. Tämä kyseinen paketti oli parisen vuotta sitten myös näytillä Päivälehden museossa Mikin 80-vuotisnäyttelyssä, jota varten se sinne tuli hankittua huutokauppakamari Apollon kautta. Hintaa kaikkine kuluineen kertyi n. 800 euroa. Arabian valmistamat vanhat Disney-astiastot ovat aina olleet jostain syystä keräilijöiden suuressa suosiossa. Eivätkä pelkästään Disney-harrastajien piireissä.

Kommentit (4)

Vierailija

Mielenkiintoinen blogiteksti, ovat menneet nykyisin mukavasti parempaan suuntaan. Kyllä keräilijä keräilijän tuntee!

Vierailija

Niinpä! Keräily on hauskaa, mutta ainoa syy on... Rahat. Veljelläni Lupuhullulla on kaikki vuoden 2004, 2005, 2006, 2007, 2008, 2009, ja kaikki tänä vuonna ilmestyneet taskarit. Päällä on satoja lehtiä ja kovakantisia lupuhullulla. Hänellä on osa näiden välisiä taskareita, 1. numerosta 201 saakka, ja hänellä on paljon Roope-setiä, ja vielä muita julkaisuja. Minulla taasen on pelkät 13 taskaria, ei mitään muuta. Olen todella kateellinen lupuhullulle.

Tupuhullu8-Tupua fanittamassa!

Vierailija

Keräileminen olisi mukavaa, mutta en sitä harrastusta voi kahdesta syystä aloittaa,A)Rahat, niin rahat,pitää katsokaas säästää.B) Spronsorit/Vanhemmat lyövät hanttiin, heillä on jotain keräilijöitä vastaan.

Blogiteksti oli hyvä ja osaan kuvitella mitä selitit sille kaupanpitäjälle.....Tai pikimminkin miten asiasi selvitit.........

Akuhullu97
Liittynyt18.6.2012

Hieno blogikirjoitus oli kyllä, mutta pahaa teki lukea tiettyjä kohtia.

Itsekin olen tällainen aloitteleva keräilijä, ja on tullut ongelmaksi minullekin löytää __hyväkuntoisia__ 1970-1975-vuosien lehtiä. Kokoelmista löytyy jo lähes kaikki 1970-luvun lehdet, mutta kunnossa on vielä parantamisen varaa. Ennen tuli ostettua jotain aivan repaleista ja revennyttä akkaria, jopa sellaisia lehtiä, joissa sivuja on irrallaan. Nyt sitten ärsyttää sekin, rahaa on mennyt noihinkin hukkaan, mutta... Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Nyt sitten vain sellaisia ainakin lähes-keräilykuntoisia lehtiä ostan, koska onhan se myös näin, että vain hyväkuntoisella sarjiksella on arvoa, ja se säilyttääkin arvonsa paremmin.

Ihan surkeata toimintaa kyllä tuolta divarilta. Suoraan sanottuna järkyttävää, vaan eipä minulle ole onneksi vielä tuollaista sattunut. Kiinnostava teksti, vaikka hieman sydäntä kirpaisikin lukea tietyt kohdat. :´D

-Akuhullu

Seuraa 

Sivusilmällä Ankkalinnaa katselevat huolella Ankka-taiteilijoiden, -kääntäjien ja -fanien joukosta käsin poimitut yksilöt. Aina tilaisuuden tullen pyydämme myös toimituksessa vierailevia ulkomaanihmeitä avaamaan ajatuksiaan lukijoille.