On ollut ilo huomata, että uusia nuoria Aku Ankan ynnä muiden kotimaisten Disney-lehtien keräilijöitä ja alan harrastajia on tulla tupsahtanut yhä kasvavissa määrin.

Joskus sitä on kovasti väitetty, että X-sukupolven edustajia eivät enää sarjakuvat paljon kiinnosta, kun on tuota tietotekniikkaa sun muuta ajanvietettä muutenkin riittävästi tarjolla. Toisaalta täytyy kyllä sanoa, että nykyään internetin myötävaikutuksella myös oma keräilyni tällä saralla on saanut ihan toiset mittasuhteet. Harmi vaan, että vanhat kunnon jokaviikkoiset kuntoakin nostattaneet divarikierrokset ovat kummasti vähentyneet lähes olemattomiin. Kuin myös hyvät keräilysarjakuvaliikkeetkin.

Jo keräilyharrastukseni alkuaikoina opin huomaamaan, miten tärkeä elementti oli luoda hyviä ja pitäviä suhteita käyttämieni sarjakuvaliikkeiden omistajien ja myyjien kanssa. Koska keräilijäkuntaa oli silloinkin paljon liikkeellä, oli monesti hyvä apukeino päästä saaliinjaolle heti etunenässä. Joskus pelkkä puhelinsoittokin riitti puolin ja toisin varmistamaan kaupat ja varaukset, eikä tarvinnut raahautua paikalle juuri sillä istumalta. Ja kun etukäteen oli vielä ilmoittanut, minkä kuntoluokan painotuotteet olivat hakusessa, ei ihan kauheita repaleita ollut odotettavissa.

Mitenkäs ne hyvät kauppasuhteet sitten luotiin? Keräilyni alkuvaiheessa se oli varsin helppoa, koska käytännössä lähdin liikkeelle lähes tyhjästä ja divarit olivat pullollaan itseäni kiinnostavaa materiaalia. Rahavarat eivät lukiolaisella olleet vielä kovin hääppöiset, joten lehtien haaliminen pitikin tietenkin aloittaa sieltä halvimmasta päästä. Tuoreimmat perus-Akut maksoivat silloin n. 10-20 penniä kpl, josta hintahaitari sitten paisuikin tasaisesti muutamista kympeistä useisiin satasiin. Ja vanha saturainen oli silloin hirmuinen raha nykypäivään verrattuna. Mistään Lumikeista tai näytenumeroista ei voinut siinä vaiheessa haaveillakaan. Niiden aika tuli vasta muutamia vuosia myöhemmin. Kuitenkin niillä vähillä pennosilla, mitä oli käytettävissä, sain pikkuhiljaa kerättyä kokoelmalleni hyvät pohjat ja siinä samassa tutustuin eri liikkeisiin ja kauppiaisiin. Näistä sitten oli helppoa rajata ne niin sanotusti hyvät ja vähemmän hyvät apajat.

Eräs legendaarisimpia tapauksia oli, kun viikonloppukierrokseni päätteeksi olin syystä tai toisesta joutunut Helsingin Kallioon ja siellä huomasin Karhupuiston laidalla mielenkiintoisen näköisen näyteikkunan. Esillä oli mm. Minä Aku Ankka -jättikirja pahvikoteloineen, sekä muuta Disney-kirjallisuutta sekalaisen sarjakuvatarjonnan ohella. Ei kun heti sisään ja tutustumaan paikkaan lähemmin. Sisällä liikkeessä avausrepliikkini oli seuraavanlainen: "Päivää! Mulla on viisikymppiä rahaa ja keräilen Aku Ankkoja. Mitähän sillä saisi?" Ja kyllähän sitä saikin. Vielä mitään tietämättä, olin onnistunut löytämään itseni Raimo Aarnisalon pitämästä Kulkukatti-nimisestä antikvariaatista ja tämä suora lähestymistapani miellytti häntä siinä määrin, että asiakassuhteemme kesti siitä lähtien useamman vuoden ajan aina hänen kuolemaansa saakka. Ramin nimi oli minulle kyllä ennestään tuttu hänen tekemästään pienestä sinikantisesta sarjakuvahinnastosta, jota oli tapanani taajaan lueskella iltaisin, mutta itse heppu oli silloin vielä täysin tuntematon. Paljolti hänen ansiostaan sainkin Ankka-kokoelmani kasaan lähes ennätysajassa. Onneksi hänen poikansa kuitenkin jatkoi isänsä jalanjäljissä liikkeen harjoittamista, jossa nykyään valitettavasti tulee käytyä ihan liian harvoin mutta harkitusti. Suhdetoiminta siis kuitenkin jatkuu edelleen.

Kesä tulee kohisten ja kesälomat pukkaavat päälle. Tällä kertaa valitsin kuvaksi ajankohtaan erittäin hyvin sopivan enemmänkin koriste- kuin keräilyesineen. Itse asiassa sain tämän veikeän Aku-patsaan hiljattain syntymäpäivälahjaksi Aku Ankan toimituksen korkeimmalta taholta. Vaikka kyseessä onkin vanha kunnon Goebelin valmistama WDP-esine, tunnearvo on tällä kertaa rahallista arvoa suurempi. Tarkempia summia voi käydä kurkkimassa vaikkapa eBayssa. Näitä pystejä on kauppailtu Sanomien joulumyyjäisissä parisenkymmentä vuotta sitten, joka itseltäni tietenkin silloin jäi jostakin syystä väliin. Mutta sellaista sattuu. Toivotan erittäin hyvää ja pitkää kuumaa kesää kaikille Ankan lukijoille!

Kommentit (5)

Vierailija

Minulle ainakin hyvin, hyvin maittavaa blogitekstiä! Divarit ja antikvariaatit, joista toisena mainittua suosin paljon enemmän, ovat jokaisen sarjakuvankeräilijän pelastus ja onnela. Sen sain huomata tänäänkin, kun olimme vielä Oulun matkalla, ja kiertelin kaikki divarit (ja antikvariaatit). Yhteen jopa "ihastuin" niin, että sinne täytyy mennä joka kesä ostoksille, sillä sieltä löytyy kaikkea minulle! (=

Hyv blogi, lisää kiitos!

Vierailija

One Piece: " Divarit ja antikvariaatit, joista toisena mainittua suosin paljon enemmän"

Luulin et ne on sama asia

Vierailija

Divarit ja Antikvariaatit ovat vähän erilaisia! Divareissa myydään vain kirjoja/lehtiä+muuta vastavaa kun taas antikvariaateissa myydään muutakin kuten esim. levyjä!

Vierailija

No onhan se näinkin, mutta se ero niissä on, että antikvariaateissa on parempaa laatua ja niissä on sentään tilaa hengittääkin.

Vierailija

One Piece on oikeassa, antikvariateissa on paljon paremoi valikoima kun divareissa :)

Seuraa 

Sivusilmällä Ankkalinnaa katselevat huolella Ankka-taiteilijoiden, -kääntäjien ja -fanien joukosta käsin poimitut yksilöt. Aina tilaisuuden tullen pyydämme myös toimituksessa vierailevia ulkomaanihmeitä avaamaan ajatuksiaan lukijoille.