Aku Ankan vuosi alkoi komeasti Carl Barksin harvoin nähdyllä Atlantis-tarinalla.

Tervehdys, Aku Ankan lukijat! Koskapa tämä on ihka ensimmäinen blogikirjoitukseni, käytän tilaisuutta hyväkseni ja esittäydyn: olen Viia Viitanen, Akkarin virkaatekevä toimituspäällikkö ainakin tämän vuoden lokakuuhun asti. Vuodesta 2005 olen urakoinut tytöille suunnattujen Disney-lehtien (kuten W.i.t.c.h., Prinsessa, High School Musical, Hannah Montana ja Inez) parissa, mutta juureni ovat syvällä Ankkalinnan mullassa. Ankka-hommia ehdin paiskia sarjakuvakirjatoimituksen puolella noin viisi vuotta ennen kuin W.i.t.ch.-tuoteperhe kasvoi niin isoksi että se vei kaiken aikani. Sen lisäksi olen oppinut lukemaan Akun siivellä kuten niin moni muukin suomalainen.

Ankka-toimittaja toisensa jälkeen on paljastanut blogissaan ”ne” Akkari-vuotensa, joiden sarjoihin on tatuoitunut ikuinen kultareuna. Minulla lämpimiin lapsuusmuistoihin liittyviä sarjoja on peräti kolmelta eri vuosikymmeneltä. Kotiin tuli tietysti Aku Ankka tilattuna, joten omalla nimellä postilaatikkoon kolahtaneista Akuista rakkaimpia ovat 1980-luvun alkupuoliskon sarjat. Ah, Vicarin helmet, Murryn Herlokki Solmuset ja Möykkäel Jaksonen -nimiväännöksen aiheuttama tuohtumus! Heti 1970-luvun lopulla lukemaan opittuani olen myös ahminut Akkareita sekä klassisesti mummolan vintillä että toisen mummolan nojatuolissa.

Vintin viileässä hämärässä käteen tarttui enimmäkseen 1970-luvun alun Akuja (ja siinä sivussa Hevoshulluja, Hopeanuolia ja Tarzan-lehtiä). Nojatuolissa taas luin mainioiden Pikku-Lulu -lehtien ohessa 1950-luvun Akkareita, sillä valveutunut isoäitini oli tilannut äidilleni Aku Ankan heti, kun se alkoi ilmestyä. Ei siis ihme, että monet Carl Barksin klassikot ovat painuneet lähtemättömästi mieleeni.

Hiukan yllättäen väkevin Barksin pitkiin seikkailutarinoihin liittyvä lukukokemukseni liittyy silti Taskareihin. Vuonna 1980 sain ikiomaksi Taskarin numero 50, jossa on peräti kolme Barks-herkkua: Kylmä kauppa, Atlantiksen arvoitus (joka silloin julkaistiin nimellä Uponnut manner) sekä Kultaisten kattojen kaupunki. Näistä keskimmäinen eli meren syvyyksiin kadonneen kansan tarina jaksoi kiehtoa mieltäni loputtomiin. Voiko kokonainen manner noin vain upota maanjäristyksen seurauksena? Millaista harjoittelua kidusten kasvattaminen mahtoi vaatia? Riittääkö yhden sähköankeriaan tuottama sähkö oikeasti levyautomaattia pyörittämään? Ja mikä tärkeintä, voiko amerikkalaisista piiraista todella kaataa täytettä vastustajan (housun)kauluksesta sisään, kuten ankanpojat tekivät?

Piirakkasota naurattaa edelleen herakasti.

”Kyllä meillä sähköä piisaa! Luulitteko, että Atlantis on jokin viheliäinen takapajula?"

Sarjan rakenne on aika erikoinen, sillä Atlantikseen päätymistä pedataan peräti neljäntoista sivun verran. Kuten Geoffrey Blum Carl Barksin kootuissa julkaistussa artikkelissaan toteaa, kertomuksen tunnelma muuttuu puolivälissä radikaalisti, kun alun hillitön vitsi-iloittelu piirakkasotineen vaihtuu lähes tieteistarinamaiseen seikkailutunnelmaan. Tässä sarjassa sudenpentujen käsikirja muuten näyttäytyy ensimmäistä kertaa tutussa roolissaan ehtymättömänä ja erehtymättömänä tietolähteenä.

Kuten Blum mainitsee, Atlantiksen kalamaiset asukkaat eivät herätä lukijassa oitis myötätuntoa, vaan ovat pikemminkin pelottavia. Ehkä juuri siksi tarina tuntui niukin naukin kouluikäisestä niin kutkuttavalta, jonkinlaiselta kauhuleffan lapsille sopivalta vastineelta? Varsinkin Atlantiksen kunkkuhan muistuttaa erehdyttävästi Mustan laguunin hirviötä... (Kyseinen leffa tosin pätkähti teattereihin vasta heinäkuussa 1954, kun taas Barks oli viimeistellyt tarinansa jo vuotta aiemmin.) Muistan silti kyllä selvästi sympatiseeranneeni kalakansaa, jonka kohtalo on sudenpentujen kunniasanan varassa. Samanlainen kihelmöivän hyytävä tunnelma on toisessa veden alle sijoittuvassa lemppari-Barksissani Meren kuningatar

Kun syyskuussa Aku Ankka -lehden palveluksessa aloittaessani huomasin, että harvakseltaan julkaistu Atlantis-seikkailu oli sijoitettu vuoden 2012 ensimmäiseen numeroon, hykertelin tyytyväisenä – on toki jo sinällään luksusta, että saan palkkaa Akkarin lukemisesta, mutta itselle tärkeiden tarinoiden viilaamisessa on aina aivan erityistä hohdetta. Toivottavasti tekin nautitte tästä vuoden ensimmäisestä Barksista! Lisää mestarin tarinoita on luvassa, ja helmikuussa nähtävä kymmensivuinen on ennen Aku Ankka -lehdessä julkaisematon sekin.

P.S. Jos et tiedä, kuka on Geoffrey Blum, käy kurkkaamassa täältä.

Kommentit (4)

LäPä7*
Liittynyt1.11.2010

Harmi, kun käyttäjä blogeja ei ole piiiiiitkäääään aikaan ilmestynyt : ( Hyvä blogi tämä(kin) oli! : ) ~LäPä~

Seuraa 

Toimituksen turinat on Aku Ankka -tuotteiden toimitusten yhteinen blogi, jota päivitetään ankkamaiseen tapaan sopivan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogia lukemalla pysyt ajan tasalla Aku Ankan ja ankkamaailman tapahtumista.

Blogiarkisto

Kategoriat