Olen viime päivinä viettänyt aikaa selaamalla urakalla Akupedian artikkeleita ja hämmästellyt sitä valtavaa tietomäärää, jonka ahkerat netankistit ovat vuodessa saaneet kasaan.

Olen viime päivinä viettänyt aikaa selaamalla urakalla Akupedian artikkeleita ja hämmästellyt sitä valtavaa tietomäärää, jonka ahkerat netankistit ovat vuodessa saaneet kasaan. Akupediahan saavutti tämän viikon tiistaina yhden vuoden kunnioitettavan iän samalla kun koko uudistettu sivusto vietti yksivuotispäiviään. Artikkelien joukkoon mahtuu aiheita laidasta laitaan, ja joidenkin artikkelien aiheet ovat suorastaan hämmästyttäviä. Vai mitä sanotte otsikoista "Aku Ankan merimieslakki", "Aku Ankka -jäätelö" tai "Roope säästölippaat"? Suurin osa Ankkalinnan vakiohahmoista on jo saanut Akupediaan oman artikkelinsa, mutta joitakin hahmoja uupuu vielä, ja osasta on kirjoitettu yllättävän vähän (eikö kukaan esimerkiksi tiedä mitään muuta neiti Naimi Nutturasta, kuin että hän on Roopen velallinen?). Myös monet vain kerran esiintyneet hahmot ovat saaneet ikioman artikkelin, esim. Megabitti ja kirjailija Woimari. Ankkalinna-aiheisten artikkelien lisäksi myös muista Disney-aiheista löytyy reilusti tietoa, mutta esimerkiksi Nalle Puhista tutusta Tiikeri-hahmosta ei ole tehty juttua, vaikka Ihaa, Nasu ja Kani ovat saaneet kukin oman esittelynsä. Kuka kirjoittaisi Tiikeri-parasta?

On ollut harmillista suorittaa pakollista artikkelien "siivousta", sillä lukemattomia hyviä tekstejä on jouduttu poistamaan vain siitä syystä, että samasta aiheesta on jo tehty artikkeli. Turhaa moderointiaikaa kuluu myös siihen, että ylläpito poistelee juttuja, jotka olisivat hyviä osana jotain jo tehtyä artikkelia (esim. Aku Ankan luonteenpiirteet, Aku Ankan työt), mutta joista on turha tehdä uutta artikkelia. Kirjoittajien kannattaa myös muistaa, että otsikkoon on syytä laittaa vain artikkelin aihe, ei esim. omaa nimeä. Myöskään otsikot tyyliin "Aku Ankan serkku Touho" tai "Pellen apuri" eivät ole suotavia, vaan järkevämpää on nimetä kyseiset aiheet otsikoilla "Touho Ankka" ja "Pikku apulainen". Tämä helpottaa artikkelien etsimistä.

Akupedian haku ei valitettavasti toimi täysin moitteettomasti, joten kannattaa aina etsiä Aihealueet-listasta, onko aiheesta jo kirjoitettu, ennen kuin ryhtyy kirjoittamaan uutta artikkelia – näin vältytään turhalta työltä sekä kirjoittajan että ylläpidon puolella. On myös syytä muistaa, että hahmot saatetaan tuntea koko nimen sijaan myös jollain muulla nimellä (esim. Sirkku Näpsä Neiti Näpsänä ja Simo Sisu Poliisimestari Sisuna), joten kannattaa tarkistaa aakkosellisesta listasta molemmat vaihtoehdot. Jos Simo Sisusta on jo kirjoitettu artikkeli, ei ole syytä tehdä uutta artikkelia otsikolla Poliisimestari Sisu.

Kiitokset kaikille ahkerille akupedisteille, jatkakaa hyvää työtänne! Toivon mukaan saamme Akupediaan muutamia pieniä parannuksia kesällä, jolloin artikkelihakukin alkaisi toimia paremmin. Luvassa on myös lisää kuvitusta artikkeleihin, sillä toimitus aikoo lähiaikoina ahkeroida Akupedia-kuvien parissa

Kommentit (19)

Vierailija

Hyvä Blogi taas kerran! En ole paljon sinne kirjoittanutkaan, mutta koitan aina välillä sinne jotain kirjoitella. Hyvä kun kerroitte vinkkejä koska samoja aiheita on aika paljon. Hauskaa vielä kun lisäilette kuviakin!

djlordi
Liittynyt18.6.2012

Harmi tosiaan ettei Akupedian haku toimi, sen takia on aika vaikea löytää onko jotakin aihetta jo. Selaamalla toki löytää, mutta aikaa voi mennä aika kauan. Itsekin olen huomannut paljon samantyylisiä artikkeleita. Hyvä, että kuvia tulee lisää artikkeleihin. Onhan niitä nytkin jo ihan mukavasti.

Vierailija

Kyllä, artikkeleita on valtav määrä! Kuitenkin siellä on myös samoistakin aiheista monta artikkelia, mutta. :D Hyvä että tietoa löytyy. Sami-96

Vierailija

Hyvä, kun nostitte tämän esille. Olen itsekin turhautunut siihen, että artikkeleja kirjoitetaan eri nimillä. No, toivottavasti nyt tulee parannusta.

Vierailija

Hyvä, kun kerroitte asiasta. Olisi muuten ehdotus uuteen aihealueeseen. Miltä kuulostaisi Disneyn elokuvat tai jokin vastaava aihealue Akupediassa, johon voisi kirjoittaa Disneyn ihmisten näyttelemistä elokuvista esim. Pirates of the Caribbeanista.

Vierailija

Totta puhut kerran kirjoitin akupediaan Parta-Jussista,ja kävi vähän samanlailla.

Vierailija

Jep. Akupediaan onkin tullut valtavasti hyviä artikkeleita. Itsekkin olen sinne kirjoitellut uusista aiheista, mutta nyt en ole vähään aikaan jaksanut. Akupedian haku onneksi uusitaan, sillä se ei tosiaankaan oikein toiminut. Ja kiva kun saadaan lisää kuvitusta artikkeleihin!:)

Olen samaa mieltä teidän kanssa noista sopimattomista otsikoista. Itse en tiedä mitään Neiti Naimi Nutturasta, ja mielestni kohdan "Neiti" olisi voinut jättää pois ja laittaa pelkästään "Naimi Nuttura". Täytyy kuitenkin myömtää että laitoin kerran tyhmyyksissäni: "Jose Carioca brasilialainen papukaija". Tarkemmin ajatellen se oli aika tyhmää, mutta lupaan etten tee moista enää toiste. Kun kerta ei oltu tehty Nalla Puhin Tiikeristä mitään niin äsken minä tein. Muille tiedoksi, että en paljoa tiennyt laittaa, mutta laitoin mitä tiesin, joten voisitte lisätä siihen mitä itse tiedätte. Kiitos

Vierailija

Artikkeleita on jo todella paljon. Olen samaa mieltä noiden otsikoiden suhteen. Minun mielestä on järkevämpää laitaa esim. "Pikku Apulainen", kuin "Pellen apuri". Mukavaa, että Akupediaa hiukan parannetaan.

Vierailija

itse olen kirjoittanut akupediaan vaan kerran mutta huomasin että aiheen keksiminen on yllätävän vaikeaa. veikkaan että tähän kyymykseen ei tule vastausta, mutta kysyn kuitenkin: voiko akupediaan kirjoittaa mistä tahansa disney jutusta??? P.s hyvä kirjoitus :)

Vierailija

Tarkennuksena Akupediaan kirjoittajille: Akupediaan voi kirjoittaa mistä tahansa Disney-aiheesta. Jos aiheiden keksiminen tuntuu vaikealta, niin esimerkiksi kaikista Aku Ankassa esiintyneistä hahmoista voi kirjoittaa jutun (kannattaa ensin miettiä mihin aihealueeseen hahmo kuuluu - "Konnat ja velhot", "Lemmikit", "Ankat" tms.). Myös esim. lehdessä esiintyneistä TV-sarjoista, tavaroista ja matkakohteista voi kirjoittaa. Itse olen jäänyt kaipaamaan artikkelia mm. Hyytelösammakoista, mahtaako kukaan muistaa niitä?

Vierailija

Minä olen kirjoittanut monta kertaa mutta en kertaakaan oo saanu arikkelia läpi miks?

Vierailija

Akupediaan on aina välillä mukavaa lisäillä ja kirjoitella Ankkalinnasta ja sen väestä. Jotkut kirjoitukset ovat aika turhia kuitenkin.

Seuraa 

Toimituksen turinat on Aku Ankka -tuotteiden toimitusten yhteinen blogi, jota päivitetään ankkamaiseen tapaan sopivan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogia lukemalla pysyt ajan tasalla Aku Ankan ja ankkamaailman tapahtumista.

Blogiarkisto

Kategoriat