Tänä vuonna Aku Ankassa nähtyjen Carl Barksin klassikkosarjojen ketju saa viikon lehdessä komean, jouluisen päätöksen.

Tänä vuonna Aku Ankassa nähtyjen Carl Barksin klassikkosarjojen ketju saa viikon lehdessä komean, jouluisen päätöksen, kun pääsette lukemaan hauskaa tarinaa Joulutanssiaiset Ankkalinnassa. Tämä Bob Gregoryn käsikirjoittama sarja on Barksin tuotannosta ikiaikainen suosikkini – voidaan jopa sanoa, että jouluisine kommelluksineen se on jäänyt mieleeni kaikkein parhaiten sadoista lapsuudessani lukemistani Ankka-sarjakuvista.

Miksi joulutanssiaistarina sitten yhä saa minut joulumielelle, luinpa sen mihin vuodenaikaan tahansa? Ehkä olin sarjaan tutustuessani herkässä iässä: kun se julkaistiin Aku Ankan numerossa 52B eli Jouluparaati-lehdessä joulukuussa 1983, vietin juuri ensimmäistä oikeaa joululomaani – olinhan aloittanut koulun saman vuoden syksyllä. Akkariakin – vaikkakaan meillä päin ei lehteä koskaan tuolla nimellä kutsuttu – olin lukenut jo vuoden, koskapa se oli tilattu meille lahjaksi edellisenä jouluna, ja näin ollen kaikki Ankkalinnan hahmot olivat minulle siinä vaiheessa tuttuja. Niinpä minua huvittikin suuresti kuva Roope-sedästä, tuosta jäyhästä, piinkovasta liikemiehestä heiluttamassa pyrstöään cha-cha-chan tahtiin. Muistini sopukoihin on lähtemättömästi piirtynyt myös ankkalinnalaispoikien komea pohattalumiukko... mahdoinkohan itsekin yrittää moisen kokoamista?

Kolmas asia, jonka muistan sarjasta elävästi, ovat ankkalinnalaisten joulutervehdykset, jotka kultakirjaimin painettuna komeilevat kaupungin keskustan näyteikkunoissa. ”Joulun kellot kajahtaa, hyvää joulua toivottaa Liisi Vihverä.” Miten nostalgista! Toimittaessani tarinaa Carl Barksin kootut -kirjasarjaa varten vuonna 2009 jouduin tosin rukkaamaan tervehdystekstit uuteen uskoon, sillä tuolloin oli tarkoitus noudattaa mahdollisimman uskollisesti sitä ideaa, joka sarjan tekijöillä itsellään oli sarjoja luodessaan ollut. Vuoden 1983 versiossa tarinasta ei myöskään käytetty riimittelyä korttikauppias-Akun myyntipuheissa, vaikka alkutekstissä kaikki Akun asiakkailleen lausumat repliikit olivat runomuodossa. Sainkin siis itse antaa runoratsuni laukata ja keksiä Lyrix Oy:n kaupusteluriimit omasta päästäni! Se oli hauskaa.

Täten toivotankin neiti Nuppusen valitseman korttitervehdyksen sanoin: ”Hyvän mielen joulu tuokoon, onnen hetkiä kaikille suokoon!”

Kommentit (8)

Veli Huilu
Liittynyt4.1.2010

Mahtava tarina. olin ennen lukenut tuon carl barksin jouluista, mutta oli mukava lukea se taas uudestaan Aku Ankasta! Barks osasi, sitä ei voi enää kieltäää!

Vierailija

Tuo Joulutanssiaiset Ankkalinnassa(Menikö nimi oikein?) on myös yksi ehdottomista lempisarjoistani Barksin joulusarjojen joukossa. Loistava blog! Äh, tanssijalkaa alkoi tanssittaa.

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

Barksin ehkäpä parhaimpia tarinoita, vaikkei ollutkaan hänen keksimä idea. Tarina meni jossain vaiheessa mielestäni liian sekavaksi, kun oli se Cha- cha- cha kilpailu, miljardööri klubin juolulahjoitus, Aku myymässä joulukortteja.. Mutta jouluinen, ja hyvä tarina oli. Arvosanaksi saa jopa 9. Hyvä toimitus, johtosarjakin oli hyvä!

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Vierailija

Olihan tuo ihan hyvä tarina! Ja tämä oli hyvä blogi!

Tarinan arvosanaksi annan 9+

Vierailija

Mun lehdessä ainakin luki, että tää on vaan Barksin pirtämä, eikä käsikirjottama...En kyllä laskisi sitä Barksin teokseksi.Täytyy kyllä sanoa, että parempaakin Barksia, on tultu luettua=( Kiva tarina kumminkin, jotain 8½ teoksia, sanoisin...Kiitän

Seuraa 

Toimituksen turinat on Aku Ankka -tuotteiden toimitusten yhteinen blogi, jota päivitetään ankkamaiseen tapaan sopivan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogia lukemalla pysyt ajan tasalla Aku Ankan ja ankkamaailman tapahtumista.

Blogiarkisto

Kategoriat