Niko, lentäjän poika -animaatioelokuvan tekijöiltä tulee perjantaina 18.11. ensi-iltaan uusi, jouluaiheinen 3D-elokuva Maaginen kristalli.

Antti Haikalan ohjaama tietokoneanimaatio kertoo hyväsydämisestä ja nokkelasta orpopojasta Yotanista, joka haaveilee omasta perheestä. Joulupukin ilkeä kaksosveli Basil puolestaan halajaa joulupukiksi joulupukin paikalle. Basil huijaa Yotanin varastamaan joulupukin maagisen kristallin, jonka avulla hän voi kaapata joulun. Reipas tonttupartio ja Yotan lähtevät pelastamaan kristallin Basilin kynsistä.

Ytimeltään suomalaisen, kansainvälisenä yhteistyönä valmistuneen elokuvan animaatio on laadukasta. Mainiosti suunnitellut hahmot on saatu ilmeikkäiksi. Suomenkielinen dubbaus on oivallista jälkeä, ja siinä ilahduttaa erityisesti murteiden mojova käyttö.

Elokuvassa lyövät hauskasti kättä perinteet ja nykyaika. Ajan vaatimusten mukaisesti joulupukin paja on oikea tehdas, ja pukin reki on poron ohjaama suihkukone. Tarinassa myös paljastuu, kuinka pukki ehtii vierailemaan kaikissa maailman taloissa aattoiltana.

Hurjavauhtisella ja jännittävällä tarinalla on jouluisen lämmin sydän. 

Maagiseen kristalliin liittyy myös animaatiosarja Red Caps, joka alkaa Nelosen arkiaamuissa. Ensimmäinen jakso esitetään elokuvan ensi-iltapäivänä 18.11. klo 8.00.

Kommentit (1)

Seuraa 

Toimituksen turinat on Aku Ankka -tuotteiden toimitusten yhteinen blogi, jota päivitetään ankkamaiseen tapaan sopivan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogia lukemalla pysyt ajan tasalla Aku Ankan ja ankkamaailman tapahtumista.

Blogiarkisto

Kategoriat