Sarjakuvaruuduissa saattaa toisinaan kohta jos toinenkin olla vinksallaan.

Kun joitain viikkoja sitten toimitin syyskuun Roope-setä-lehden tarinoita, silmiini osui kumma yksityiskohta. Sarjassa Adoptiopoika Akun jalkojen väliin ilmestyy yhtäkkiä vihreä säkki – tai sellaiselta mytty ainakin näyttää – joka katoaa aivan yhtä nopeasti. Seuraavissa ruuduissa sitä ei nimittäin enää näy, eikä kangasmytyn olemassaolo aukea millään tavalla tarinan käsikirjoituksessa. Samanlaisia sattumuksia on tupsahtanut eteen ennenkin. Joskus kyseessä saattaa olla varsin omalaatuisella tavalla peitetty vanha äänitehoste, joskus taasen ankoilla tai näiden ympärillä olevia esineitä tai asioita on selitetty käsikirjoituksessa, mutta toimitusprosessin aikana on päätetty kiertää kohta. Tällainen kierto löytyy muuten elokuun Roope-sedästä. Kyseisen lehden lukeneet, arvaatteko, mille kohdalle kävi näin?

Kaikista mielenkiintoisimpia outouksia ovat kuitenkin piirtäjien lipsahdukset, joita niitäkin aina silloin tällöin näkyy. Eniten huomiota taitavat saada ruudut, joissa ankanpoikia on kolmen sijaan neljä.

Vicarin sarjassa Pyramidin taikaa seikkaili neljä ankanpoikaa (Aku Ankka 43/1995).

Joskus lipsahdukset ovat vain pieniä yksityiskohtia, kuten Carl Barksin sarjassa Leirielämää, jossa roiston sormien määrä vaihtelee neljän ja viiden välillä ruudusta riippuen.

Yksi, kaksi, kolme, neljä sormea! Katsopa tarkasti ryökäleen oikeaa kättä oikean puoleisessa ruudussa.

Onpa sellaisiakin yksityiskohtia, jotka eivät taatusti ole lipsahduksia. Leirielämää-tarinan alkumetreillä ankat kohtaavat joukon partiolaisia metsämarssillaan, ja yksi partiopojista on selvästi erinäköinen kuin muut. Lieköhän kyseessä joku Carl Barksin tuttava, jonka tämä on piirtänyt sarjaan mukaan?

Millaisia outouksia tai hassuja yksityiskohtia sinä muistat?

Kommentit (33)

Rapkissa
Liittynyt19.7.2012

Itsekkin olen huomannnut noita että 4 Ankanpoikaa tarinassa.Tuo 4 Ankanpoika on kuullemma epävirallinen Veli Rupu Ankka.Virheitä löytyy paljon Akusta ja muista lehdistä...

T:Rapcat ja muut kotimaiset

Vierailija

täähän on kiinnostava blogi (:

taidan jäädä lukijaksi ;D

+ itse olen huomannut kirjotusvirheitä ja 2mielisiä juttuja O.O

Vierailija

täähän on kiinnostava blogi (:

taidan jäädä lukijaksi ;D

+ itse olen huomannut kirjotusvirheitä ja 2mielisiä juttuja O.O

Hamppari
Liittynyt28.4.2010

Kaikille jotka tilaavat Akkaria, tai jotka ovat lukeneet tämän vuoden nro. 37:n! (Siis se lehti, joka tuli viime viikolla) Hakekaa käsiinne tämä kyseinen lehti ja etsikää sieltä sivu 4. Katsokaa tarkasti sivun viimeistä ruutua, jossa näet Akun ja Iineksen. Näetkö siinä mitään outoa? Minä huomasin, nimittäin nuo puhekuplien viivajutut, ne mitkä osoittavat kuka puhuu, puuttuvat kokonaan tästä ruudusta! Onko teillä sama ongelma, vai onko se vain tässä lehdessä?

Vastatkaa pian, kiitos! Haluaisin tietää syyn tälle oudolle asialle.

Vierailija

Sama juttu on minullakin tosin lehteä lukiessani en sitä huomannut mutta nyt kun katsoin tarkemmin niin kyllä ne puhekuplien viivat puuttuvat.

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

Kyllä minultakin se sama virhe löytyy, Hamppari. Itsekin huomasin muuten tuossa Leirielämää- tarinassa että sillä tyypillä oli välillä 4 ja välillä 5 sormea.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Rapkissa
Liittynyt19.7.2012

Lilli Lehtonen...

Taas hyvä Toimituksen blogi.Lilli kun tekee niistä parhaimmat.Ei toki muutkaan ole surkeita.Kaikki toimituksen bloggaajat ovat loistavia.

T:Rapkissa jo-ka on muut-tu-nut ro-bo-tik-si

AkeMake
Liittynyt18.6.2012

Tuo säkki/mytty probleema on mielestäni ilmiselvä. Eikös Akun maha aiemmissa ruuduissa ollut melko paksu ja jälkimmäisissä ei. Aku on siis aluksi sullonut mahanaluseensa tyynyn tunnistamisensa vaikeuttamiseksi, mutta kadulla kulkiessa se valahtaa takin alta pois.

Otsikon "Mitä kummaa" ja tämän kuvan nähtyäni luulin ensin, että kummasteltiin tuon kuvan muotoa, kuinka katukivetys kaareutuu eteenpäin mentäessä kumman jyrkästi alaspäin.

Noh. Oli miten oli, aina virheiltä ei voi välttyä ja hyvä niin. Pikku kömmähdykset ovat tarinoiden lisäsuola itse juoneen. Nostaa mukavasti hymyn huulille, kun joskus löytää tarinasta piirtäjän tai kääntäjän pienen kömmähdyksen, jolle voi itsekseen hykerrellä.

dsffasdfadsas
Liittynyt25.7.2012

Akemake niin minäkin luulin. Ja oikeesti repesin tossa leirielämää-tarinassa ku laskin ankanpojat. Yksi kaksi kolme.....neljä? Onkos Aku saanut kenties rupun?

Deekymppi
Liittynyt24.9.2010

Saanut rupun? Tuskin se nyt sekunnissa on 10- vuotiaaksi kasvanut, eikä Leirielämää tarinassa edes ollut sitä neljää Ankanpoikaa, vaan eräissä muissa tarinoissa. "Aku kävi noutamassa munansa jotka olivat menneet rikki".. Ei se nyt noin hauskaa ole.. Yhdessä Don Rosan tarinassa yksi juttu olikin tarkoitettu kai kaksimieliseksi.. Sitä minä kyllä vähän ihmettelin, Aku Ankkahan on tarkoitettu myös pienille.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Tuplis
Liittynyt5.8.2012

No, kun luin Aku Ankan taskukirja nro 3 niin humasin että Mikki sanoi Roopelle: Voi ei! Silta on sortunut! Ja ei se mihinkään ollut sortunut... Näytti vaan laholta.

Vierailija

mäkin olen huomannut yhen virheen akussa siinä carl barksin tarinassa karhukaruselli. siinä yhdessä vaiheessa akulta katoaa se peruukki ja vähän ajan päästä se ilmestyy taas! ihan kiinnostava blogi.

Tuplis
Liittynyt5.8.2012

Luin äskettäin Aku Ankka Ekstra lehden nro 181. Tarinassa Aku Ankka  Aina muodissa, Aku oli menossa Iineksen kanssa museoon. Kun Aku tuli Iineksen pihaan postilaatikossa luki Aku Ankka? Ajattelin että tuommoinen on jo virhe. Onko joku käyttäjä joka tilla kyseisiä lehtiä huomannut tämän "virheen" uusimmassa lehdessä?

taika jonttu
Liittynyt4.9.2011

Hah,kivoja sattumia.Mutta yhdessä Ankka lehdessä oli tuo kyseinen kuva sarjasta pyramidin taikaa,ja silloin lehdessä väitettiin että tuo neljäs oli joku serkku Rupu tai joku.

Tuplis
Liittynyt5.8.2012
Hamppari

Kaikille jotka tilaavat Akkaria, tai jotka ovat lukeneet tämän vuoden nro. 37:n! (Siis se lehti, joka tuli viime viikolla) Hakekaa käsiinne tämä kyseinen lehti ja etsikää sieltä sivu 4. Katsokaa tarkasti sivun viimeistä ruutua, jossa näet Akun ja Iineksen. Näetkö siinä mitään outoa? Minä huomasin, nimittäin nuo puhekuplien viivajutut, ne mitkä osoittavat kuka puhuu, puuttuvat kokonaan tästä ruudusta! Onko teillä sama ongelma, vai onko se vain tässä lehdessä?

Vastatkaa pian, kiitos! Haluaisin tietää syyn tälle oudolle asialle.

Kyllä olen huomannut... Huomasin kun kerroit. En ole ongelmaan suuremmin kiinnittänyt huomiota.

Tuplanolla, kuin 007

Tuplis
Liittynyt5.8.2012

Ne jotka omistavat tämän taskarin: AATK 148 Nyt tarkkana (Uusintapainos) niin ottakaa kyseisestä taskarista sivu 92. Katsokaa alimpaa ruutua jossa näette Akun ja Roopen. Lukeeko teilläkin siellä: Vene ei herata kenenkaan huomiota, varsinkaan kilpailijoiden! Onko teilläkin sama virhe vai oliko se vain tässä taskarissa?

Tuplanolla, kuin 007

Tuplis
Liittynyt5.8.2012

Löysin uuden virheen samasta taskarista. Ottakaa aukeama 204-205. Sivulla 204 näät helikopterin. Helikopterissa on potkruri. S. 205 Ylin ruutu vasemmalta. Helikopterissa ei ole potkuria. Seuraava ruutu. Kopterissa on potkuri. Onko muilla sama ongelma?

Tuplanolla, kuin 007

Magia00
Liittynyt23.2.2012

Ihmettelin yhdessä sarjakuvassa kun nainen oli menossa pukukoppiin mekko päällä ja yhtäkkiä se olikin toisenlainen. Joissain kumikalle sarjakuvissa on joissai kohdin kumikallen naama lila joissain vihreä...

Tuplis
Liittynyt5.8.2012
tuplanolla392

Löysin uuden virheen samasta taskarista. Ottakaa aukeama 204-205. Sivulla 204 näät helikopterin. Helikopterissa on potkruri. S. 205 Ylin ruutu vasemmalta. Helikopterissa ei ole potkuria. Seuraava ruutu. Kopterissa on potkuri. Onko muilla sama ongelma?

Tuplanolla, kuin 007

Eli taskarista 148.

Ihmeellisiä saattavat kylläkin olla nuo virheet...

ansaaku
Liittynyt14.1.2013

Jeps.

Olen itsekkin huomannut. Ekassa ruudussa karhukonna ajaa karvansa pois ja seuraavassa sillä on ne yhän No onhan ne ärsyttäviä mutta niitä on kyl hauska ettiä niitä virheitä.

ansaaku (ei niin usein) paikalla

Vierailija

Itse näin yhdessä taskarissa jonkun polttavan tupakkaa, oli varmaan virhe koska eihän lasten sarjakuvissa saa tupakkaa olla.

Tuplis
Liittynyt5.8.2012
Suolenseivästäjä

Itse näin yhdessä taskarissa jonkun polttavan tupakkaa, oli varmaan virhe koska eihän lasten sarjakuvissa saa tupakkaa olla.

Aika moni polttaa Akkarissa sikaria...

Vierailija
tuplanolla392
Suolenseivästäjä

Itse näin yhdessä taskarissa jonkun polttavan tupakkaa, oli varmaan virhe koska eihän lasten sarjakuvissa saa tupakkaa olla.

Aika moni polttaa Akkarissa sikaria...

Ne on yleensä suklaasikareita tai lakupiippuja :)

Tuplis
Liittynyt5.8.2012

Uusimmassa Aku -taskarissa (AATK 400 Neljäsataa) sivulla 70 oikeassa yläkulmassa on tiedemies joka sanoo "Piirustukset ovat varsin selkeät, joten ongelmia ei pitäisi tulla.". Puuttuu yksi r. 

Yksi
Liittynyt10.9.2012
tuplanolla392

Uusimmassa Aku -taskarissa (AATK 400 Neljäsataa) sivulla 70 oikeassa yläkulmassa on tiedemies joka sanoo "Piirustukset ovat varsin selkeät, joten ongelmia ei pitäisi tulla.". Puuttuu yksi r. 

 

Oikea muoto on piirustus, mutta kai sen voi kirjoittaa piirrustus. :)

Yξ - 1 - Yksi

Tuplis
Liittynyt5.8.2012

No sitten on yksi r liikaa. Samassa taskarissa (AATK 400 Neljäsataa) sivulla 154 on Palle Pulppu, joka sanoo, "Ei mitään tärkeää. Kielenmuuntimen vuoksi minulta taisi livahtaa lauseen verrran saksaa." Kielenmuunnin:Viel Lärm un nichts!*.

Vierailija

Ei se neljäs ankanpoika ole välttämättä vahinko (Heheee). olen huomannut sen muissakin tarinoissa. neljännen pojan nimi on R!upu

Seuraa 

Toimituksen turinat on Aku Ankka -tuotteiden toimitusten yhteinen blogi, jota päivitetään ankkamaiseen tapaan sopivan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogia lukemalla pysyt ajan tasalla Aku Ankan ja ankkamaailman tapahtumista.

Blogiarkisto

Kategoriat