Tänään on kaikkien epäonnisten ikioma nimikkopäivä, siis myös ystävämme A. Ankan. Kuten kaikki muistavatkin, Aku Ankka munittiin 13. maaliskuuta tasan 75 vuotta sitten. Miten perjantain ja 13. päivän taika mahtaakaan vaikuttaa

Tänään on kaikkien epäonnisten ikioma nimikkopäivä, siis myös ystävämme A. Ankan. Kuten kaikki muistavatkin, Aku Ankka munittiin 13. maaliskuuta tasan 75 vuotta sitten. Miten perjantain ja 13. päivän taika mahtaakaan vaikuttaa sankariimme?

Toimituksessa ainakaan ei onneksi ole sattunut kummempia kommelluksia tähän mennessä, mutta viikon Akkarin tarinoissa kohtalo kolhii Akua kerran jos toisenkin. Jens Hansegårdin käsikirjoittamassa ja Feriolin taidokkaasti piirtämässä johtosarjassa Suurten seikkailujen mies Aku ajautuu vahingossa häiriköimään keskelle uuden Klaara Kot -elokuvan kuvauksia. Aku-raasu! Hänellehän nauravat pian Ankkalinnan harakatkin.

Lehden keskimmäinen tarina, Sune Troelstrupin ja Jesper Lund Madsenin Onni valepuvussa taas on siitä merkillinen sarja, että siinä Akulle käy loppujen lopuksi aika hyvin. (Jos ei oteta huomioon sitä pikkuseikkaa, että hänen kotinsa on tuusan nuuskana.)

Ankan elämää -sarjan kolmannessa osassa, Terry LaBanin käsikirjoittamassa ja Andrea Ferrariksen piirtämässä sarjassa Vanha kunnon 313 keskitytään Akun uskolliseen ajokkiin. Hmm... Tarkemmin tutkistellen siinäkin Aku kurvaa lopussa voittajana paikalta. Tämähän alkaa olla merkillisen hyväonninen numero Akun kannalta! Lehden viimeinen tarina kyllä palauttaa tasapainon jollakin lailla. H. Pocklin ja Michael Engler-Kellersmannin sarjassa Harja heilumaan Akun tuuri on nimittäin ennallaan eli säälittävän huono.

Ankallista viikonloppua ja turvaisaa loppuperjantaita kaikille!

Kommentit (43)

Vierailija

Kyllä, tänään näyttää olevan perjantai 13 päivä. Paras uusimman Aku Ankan tarinoista oli ehkä Suurten seikkailujen mies. Eipä ole onneksi itselleni vielä mitään sattunut. Onnea Akulle minun puolesta!

Niin kuin aku506:kin sanoi, outoa että helmikuussakin oli perjantai 13 päivä. Akkarikin oli tosiaan epäonnea täynnä. (siis tarinoidensa perustella) Paitsi tarinan: "Vanha kunnon 313" lopussa Akulla oli onnea toisin kuin Hannulla. Lyhyesti sanottuna Akkari oli 9/9- arvoinen.

Vierailija

No onnittelut Akulle vaikkei suosikkihahmoni olekaan. Tiesittekö, että perjantai 13 epäonnenpäivä kuuluisi olla lokakuussa eikä ihan mikä tahansa kuukausi kuten esim. kesäkuussa.

Vierailija

Hämmästyttävää tahtia blogikirjoituksia tuleekin, ihan hauskaa. Suotta perjantai 13.päivää kauhistellaan, se on mun _onnenpäiväni_, Akulla on tarpeeksi onneakin matkassa, kun on munittu onnenpäivänä.Tarinoista päätellen. Kiitoksia ja toimituksellekin viikonloppuja!

Vierailija

Adz, ihmettelen edelleen, miten saat tuon tekstin alleviivattua? Ainakaan minulle 13. perjantai ei kovin huonon onnen päivä ole. Itse asiassa tämä oli mukava päivä. Opettaja kuin sanoi, että niiden, jotka pitää tätä päivää huonon onnenpäivänä, ei tartte kouluun tulla. Harmi vain, että äiti pakotti sinne. I-/ Mutta tuo "pikkuseikkahan", missä Akun talo on klapikasana, on hänen tavallista arkipäivää - siis mitäs sitä ihmettelemään. ;-) Sami-96

djlordi
Liittynyt18.6.2012

Mukavaa, että näitä blogeja nyt tulee :). Itselläni ei ole ollut minkäänlaista epäonnea ainakaan tänään, niinkuin ei yleensäkään. Onkohan tuo muuten ensi viikon Akkari, josta Elina kirjoitti, kun siinä ei lue missään?

Vierailija

tiedän pari tyyppiä joiden mielestä perjantai 13 on oikea onnenpäivä... akun tuuria ei kyllä ole tullut nähtyä.

Vierailija

Hehheh toissapäivänä ei tapahtunut mitään. Muistaakseni aiemmin tänä vuonna 13 päivä tapahtui.

Vierailija

En tiennyt että Aku munittiin Maaliskuun 13 päivä.Mutta minun perjataini sujui vallan mainiosti!

Vierailija

Mtäh??? Munittiinko Aku 13. maaliskuuta??? En tiennyt, luulin että hänet munittiin kesällä......

Vierailija

Minulle perjantai 13 on yleensä epäonnen päivä.Sain viime perjantaina mustelmia ja arven leukaan,joka on jo toinen arpi siihen.Sain sen kun kaaduin ja löin leukani.

Vierailija

Hieman vähemmän juonipaljastuksia tulevaisuudessa, kiitos. Emmehän halua pilata lukunautintoa joiltakuilta. (: Muuten hienoa, että näitä tekstejä tulee nyt paljon enemmän kuin 1½ viikkoa sitten ja paljon nopeammin. Siitä plussat. Aiheen ulkopuolelta: Testataanpas yhtä alleviivauskoodia. Ja [u]toista[/u]. ~kirja

Vierailija

Hööh! Miten teette alleviivauksen?? No jaa, 13 päivä on päivä muiden joukossa. Minulle ei mitään ihmeellisempää ole 13 päivinä sattunut. Kuitenkin, luin akkarinkin vasta eilen ja tällä sivulla vihdoinkin. Tuo koulu vähän estää tulemasta tänne.

Vierailija

Minulla perjantai kolmastoista päivä sujui hyvin mutta kaikki muut päivät menevät/menivät aika huonosti. (Muuten, Akuhan on syntyt kaksi kertaa. Kesäkuussa 9 päivä, ja maaliskuussa 13 päivä).

Vierailija

miten voi olla että mulle ei oo koskaan tapehtunu mitään pahaa tai epäonnista perjantain 13. päivä?? Mutta teksti oli hyvä ja mukana oli asioita joita en edes itse tiennyt, myös näissä kommenteissa tuli lisätietoa itselleni ja varmasti monelle muullekkin, Kiitos Elina Toppari!

Vierailija

Mun perjantai meni ihan hyvin se oli elämäni paras ja onnkkain päivä ihmeellistä.

Vierailija

jaa......mun perjantait on mennyt ihan hyvin eikä mitään sen kummempaa oo sattunut <33

Vierailija

Eipä oo ainakaan minulle tapahtunu perjantaisin mitään ihmeempää, ei edes 13. päivänä. Eikä näköjään tapahtunut Akullekkaan.

Vierailija

No ei ole minullekkaan sattunut perjantaina 13 päivä mitään mutta keskiviikkoa 18 päivä välttlen... Ps Onnea Aku!

Vierailija

Ei minullekkaan ole tapahtunut mitään erikoista 13 perjantaina. Sinä päivänä pidetty koekkin meni ihan hyvin... Minä en ole kuullut, että Aku olisi munittu 13 maaliskuuta. Olen vain kuullut, että Aku kuoriutui 9 kesäkuuta.

Vierailija

Ei mulle yleensä jos on perjantai mitään satu mut jos 13. päivä niin silloin joskus.

Vierailija

Ei oo mullakaan ollu ikinä perjantaina 13.päivä huonoa onnea.. Vaikka en kyllä muutenkaan kovin onnekas ole. =(

Vierailija

eikös don rosan sarjassa temppeliherrojen kätketty kruunu todistettu että perjantai 13 ei ole pahan onnen päivä vaan sunnuntai 22 on se. Kannattaa lukea

Vierailija

Eipä päivä vaikuttanut onneeni huonolla tavalla itse asiassa vain paranti päivääni löysin nimittäin maasta 2e.

Vierailija

Eipä vaikuttanut päivä minuun eikä koskaan oikeastaan ole vaikuttanutkaan. Ilman sitä, että temppeliherrat poltettiin roviolla 13. päivä perjantaina, ei olisi koko taikauskoista päivää olemassakaan.

Vierailija

Ei ole ikinä ollut huonoa onnea perjantaisin 13. pv:nä. Erään hyvän ystäväni onnenpäivä se kuulemma on, mutta hän onkin syntynyt silloin. En ole kyllä pitänyt sunnuntai 22. päivästä mitään kirjaa...

Vierailija

Minun on kyllä nyt pakko kokeilla tuota _alleviivausta_ toimiiko se sitten näin? Ja mukava artikkeli Elina!

Vierailija

Minun on kyllä nyt vielä pakko kokeilla tuota _alleviivausta_ toimiiko se sitten näin? Ja mukava artikkeli Elina!

Seuraa 

Toimituksen turinat on Aku Ankka -tuotteiden toimitusten yhteinen blogi, jota päivitetään ankkamaiseen tapaan sopivan säännöllisen epäsäännöllisesti. Blogia lukemalla pysyt ajan tasalla Aku Ankan ja ankkamaailman tapahtumista.

Blogiarkisto

Kategoriat