Tarinat

Sivut

Kommentit (389)

Robo
Seuraa 
Liittynyt17.6.2014

(jatkoa)

Oli mielenkiintoista tutkia tuhoutunutta Kerellusta. Sharonin sisällä oli pienestä pitäen ollut jonkinmoinen nuuskijan luonne, ja nyt hän pääsi toteuttamaan sitä. Hän kurkisti jokaiseen uuniin, penkoi jokaisen laatikon, käänsi jokaisen ruukun. Häntä oli aina kiinnostanut pienet yksityiskohdat. Yksityiskohdat olivat hänestä tärkeämpiä kuin kokonaisuus.

Täällä asuivat Donin vanhemmat ja ystävät, Sharon ajatteli. Don oli kertonut heistä. Nyt he kaikki mitä luultavimmin joko makasivat jossain kuolleena, tai odottivat vankityrmissä kidutusta. Tyttö värähti. Se oli hirveää ajateltavaa. Hän ymmärsi täysin, miltä Donista tuntui.

Sharon näki Gardurin polun toisessa päässä. Tyttö harppoi hänen vierelle.

– Eikö näitä ruumiita voisi siirtää jonnekin pois? Sharon kysyi, ja osoitti inhoten erään talon pihalla makaavaa naista.

Gardur pudisti päätään. – Jos tänne tulee vielä lisää gyugalaisia, ihmettelevät he varmaan, minne ruumiit ovat kadonneet. Ja sitä me emme halua.

Sharon käveli poispäin. Hän ajatteli, käviköhän Gardur koskaan peseytymässä. Soturin ympärillä leijui aina hänen ominaishajunsa niin, että hänet haistaisi ainakin sadan metrin päähän.

Gardur oli oikeassa. Mikäli perässä tulisi yhtään gyugalaista, huomaisivat he välittömästi ruumiiden puuttumisen. Paras olla ottamatta yhtään riskiä. Mutta silti...Sharonista oli surullista nähdä nuo kaikki elottomat kehot makaamassa likaisessa maassa. Mitä jos hän hautaisi edes yhden ruumiin? Tuskin kukaan sitä huomaisi. Sharon katseli ympärilleen. Kukaan ei nähnyt. Hän tarttui yhden kuolleen miehen käsivarteen, ja raahasi sen metsänreunaan. Kukaties tuo olisi vaikkapa Donin isä, Sharon ajatteli. Puiden seassa hän heitti miehen ojaan – Sharonilla ei ollut lapiota jolla kaivaa kuoppaa – ja peitteli tämän mullalla. Parempi tuokin kun ei mitään. Se vaikutti kyllä kieltämättä hiukan matalan budjetin haudalta. Sharon repäisi läheisestä puskasta kukan, ja heitti sen miehen päälle.

– Hyvä yritys, kieltämättä, sanoi matala ääni tytön takana.

Sharon kääntyi. Hänen takanaan oli megunolaissotilas.

-----

Jos tämä tarina saa suosiota, voisin kirjoittaa jatkoa, ja antaa ehkä jopa muiden vaikuttaa siihen.

Allekirjoitus eli nimikirjoitus tai autografi on nimen kirjoitettu asu tai muu tunnistusmerkki, jonka henkilö kirjoittaa asiakirjaan todisteeksi henkilöllisyydestä ja tahdosta. Henkilökohtaiseen allekirjoitukseen käytetään yleensä omaa nimeä tai sen lyhennettä. Se toimii sinetin tavoin. Suomen kielessä nimikirjoitus tarkoittaa jonkin henkilön nimeä hänen itsensä käsin kirjoittamana. Samaa tarkoittaa sivistyssana autografi (ruotsin autograf < kreikan sanoista αὐτός autós, "itse", ja γράφειν gráfein, "kirjoittaa"). Allekirjoituksella tarkoitetaan yleensä samaa kuin edellisillä, mutta sen on käsitteenä laajempi. Taideteokseen tehty allekirjoitus on signeeraus.

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Bubble, nuo stursitarinasi olivat loistavia! Tuo tahallinen epäselvyys teki niistä hauskoja luettavia, hymy ilmestyy naamalle niitä ajatellessakin. Oho, nyt minä naurahdin itsekseni!
Robon tarina on hyvä. Sinun Robo kannattaa antaa tarinan "kypsyä" pari viikkoa, lukea se sitten läpi ja miettiä lopuksi kirjoittaja.fi sivustolle julkaisemista. Minä liikun siellä käyttäjänimikkeellä AndreBushe.

Oma tarinani tulee tänne ehkä piankin. Se kertoo fantasiakirjani eräästä taistelusta ja muuttuu ehkä radikaalisti tulevina viikkoina juonen ollessa vielä hiomista vaille.

Laitan tämän viestin jälkeen sen taistelutarinan osissa. Kuvailu saattaa olla joidenkin mielestä aika raakaa.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Kuninkaan jalokivet - Luku 4 (Autioitten nummien taistelu)

"Katsokaa! Aurinko laskee ja vihollinen marssii edessämmä peninkulman päässä nummilla. Meidän täytyy kiirehtiä. He laittavat leirin täksi illaksi, sillä he eivät oleta meidän omaavan ratsujoukkoja, mutta kohta he huomaavat tehneensä virheen kun ratsumiestemme sapelit viiltävät heidän kaulavaltimonsa auki!", kuningas Beleard VII ärjyi ylpeänä.

Kenraalikuvernööri antoi kuninkaallisen lipun kuninkaalle, joka nousi mustan hevosensa selkään. Varjoharja oli tuon hevosen nimi, sillä se piiloutui varjoihin joutuessaan tukalaan paikkaan ja menetettyään isäntänsä. Kuningas oli ratsastanut sillä teini-iästä lähtien.

Matala torventörähdys kumisi Nummivuorten itäseinämistä ja ratsut lähtivät liikkeelle. Ne laukkasivat täyttä vauhtia ja kuningas oli kärjesä henkivartiokaartinsa ympäröimänä. Muut joukot lähtivät marssimaan pikavauhtia kahdessa rivissä ratsujen jälkeen: miekkamiehet edessä ja jousimiehet takana.

Turon oli miekkamiesten keskuudessa ja käveli kenraalikuvernöörin vierellä. Hän ihmetteli, missä Oliver ja Sigmund mahtaisivat olla, mutta hän sai vastauksen tähän heti nähdessään sotajoukosta erillään kulkevat vanhukset erään mäen päällä kävelemässä samaan suuntaan. Turon arveli heidän seuraavan taistelua kauempaa turvallisen välimatkan päästä.

Edestä päin kuuluvan mekkalan johdosta kenraalikuvernööri ja prinssi Belian epäilivät ratsuväen käyneen vihollisen kimppuun. He saivat varmistuksen tähän vihollisen sotatorvista ja edessä näkyvästä taistelusta ja niin he juoksivat ratsujoukkojen avuksi. Miekat kiilsivät vasta nousseen kuun valossa kun hurjat eldres'läiset kohtasivat pelottomat kelderialaiset.

Edestä päin kuuluvan mekkalan johdosta kenraalikuvernööri ja prinssi Belian epäilivät ratsuväen käyneen vihollisen kimppuun. He saivat varmistuksen tähän vihollisen sotatorvista ja edessä näkyvästä taistelusta ja niin he juoksivat ratsujoukkojen avuksi. Miekat kiilsivät vasta nousseen kuun valossa kun hurjat eldres'läiset kohtasivat pelottomat kelderialaiset.

Sellaista taistelua ei oltu pitkään aikaan nähty ja se oli uskomattoman tasaväkinen. Kuninkaan johtama ratsujoukko oli osittain onnistunut: se oli tuhonnut osan vihollisen etujoukoista ja tehnyt lukuisia aukkoja sen puolustukseen, mutta ei ollut päässyt kunnolla läpi ja oli tullut torjutuksi. Itse Eldresin keisari Harald I oli ollut torjumassa Kelderian ratsujoukkoja.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Kuninkaan jalokivet - Luku 4 (Autioitten nummien taistelu)

Turon oli surmannut lukuisia vihollisia ja yhden upseerinkin, kun hän huomasi maassa makaavan kenraalikuvernöörin. Häneen kylkeensä ja vatsaansa oli uponnut nuolia. Turon juoksi kuvernööriä kohti, yrittäien pelastaa tämän, mutta silloin tuli mustaan haarniskaan pukeutunut Eldres'läinen ritari häntä kohti kirveen kanssa.

Turon hyppäsi ritaria kohti ja survaisi miekallaan tämän rintapanssarin alle, mutta silloin ritari heilautti kirvestään sen tylpällä päällä ja Turon kaatui maahan yksi kylkiluu murtuneena. Hän huudahti kivusta, mutta nousi ylös ja pisti miekkansa ritarin suojaamattomaan polvitaipeeseen, josta alkoi heti pulputa haarniskan tahrivaa verta. Turon oli osunut isoon suoneen ja ritari kaatui kivusta sokeana maahan, jolloin Turon otti tämän kypärän pois päästä ja pisti miekkansa ritarin suusta läpi. Tämä ei ehtinyt päästää ääntäkään kun oli jo kuollut.

Turon oli melkein unohtanut kuvernöörin, mutta nähdessään tämän edelleen makaavan maasssa tajuttomana, Turon juoksi hänen luokseen ja otti nuolet pois hänestä. Kuvernööri näytti palaavan hieman tajuihin ja katsoi silmiään räpytellen Turonia, joka yritti tyrehdyttää hänen haavojaan paidastaan repäisemällä reivulla.

"Mene, turha sinun on minua pelastaa Turon! Jätä minut kuolemaan, se on tullut nyt kohtalokseni, mene ja etsi kuningas, sillä hänen on koottava uusi hyökkäys vihollisen etelärintamaan. Huomasin sen äsken...jätä...minut...uh...menehtymään!", kenraalikuvernööri sanoi ja silloin hänen silmänsä menivät kiinni ja pää retkahti. Turonilta tippui pari kyyneltä hänen rintapassarinsa päälle, sillä kuvernööri oli opettanut hänelle monia taistelutaitoja ja ollut kuin isähahmo, mutta vain vähän aikaa.

Turon nosti kenraalikuvernöörin ruumiin ja kantoi sen pois taistelusta kauemmas sijaitseville lääkintäteltoille. Heti sinne päästyään parantajat sanoivat, että kuvernööri on kuollut ja Turonin kyljestä vuosi verta. Parantajat sitoivat Turonin murtuneen kylkiluun ja antoivat hänelle hieman huumaavaa ja voimakasta kipulääkettä, mutta hän ei voinut maata siinä toimettomana ja niin hän ryntäsi parantajien kielloista huolimatta takaisin taisteluun.

Turon yritti etsiä katseellaan kuningasta, mutta näki ympärillään vain taistelevia sotureita. Hän näki Eldresin epätoivoisia jousimiehiä laukovan nuoliaan Kelderian ritareiden kasvoihin ja hän näki Kelderian ratsumiesten ratsujen pillastuvan ja kaatuvan. Tilanne oli hyvin tasaväkinen ja Kelderia oli edennyt ehkä viisikymmentä jaardia ainakin mailin leveällä rintamalla, joka ulottui melkein Hopealahden rannalle asti. Autiot nummet eivät olleet enää autioita.

Viimein Turon näki kuninkaan. Hän oli taistelemassa itse Eldresin keisari Haraldia vastaan. Kuningas Beleard VII vastaan keisari Harald I. Se oli ihmeellinen näky, sillä muut taistelijat heidän ympärillään kiersivät heidän huomaamatta muutaman jaardin päästä niin, että hallitsijat taistelivat tyhjän ringin sisällä.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Kuninkaan jalokivet - Luku 4 (Autioitten nummien taistelu)

Kuninkaan sulilla koristeltu kypärä oli kuhmuilla ja sulat vääntyneinä. Hänen säärisuojuksensa oli hajonnut ja hiukset veressä, mutta hän seisoi ylpeänä miekkansa kanssa Haraldia vastaan. Haraldin käsisuojukset olivat lähteneet irti ja hänen rautainen ja vihreällä maalilla koristeltu kypäränsä hajalla. Harald käytti ohut teräistä kirvestä, joka olikin itseasiassa hakku, ja jonka päät oli teroitettu yhtä teräviksi kuin nuolen kärki.

Siinä he taistelivat, maailman mahtien hallitsijat. Harva ihminen oli koskaan nähnyt kahden ylhäisen hallitsijan taistelevan keskenään, sillä sotia oli harvoin ja sotiin osallistuivat yleensä vain taistelijat. Turon sai siis olla yksi niistä harvoista, joka näki mahtavien hallitsijoiden aseiden kalahtavan toisiaan vasten keskellä taistelua.

"Kuningas, antakaa minun auttaa teitä lyömään tämä hirviö!", Turon huusi. Kuningas mulkaisi häneen nopeasti ja huitaisi taas miekallaan keisaria kohti.

"Hirviöksi minua siis kutsutaan, vaikka kaikki te kelderialaiset olette hirviöitä kun annatte mielenvikaisille papeille uhrattavaksi hyvää kääpiöverta!", karjui keisari Harald ja iski hakullaan Beleardia, jonka pelasti hänen vahva ja paksu kypäränsä.

Turon suutahti ja syöksyi rinkiin, mutta silloin veti yksi kelderialaisista sotureista hänet takaisin varsinaiseen taisteluun ja sanoi:
"Et saa osallistua heidän koitokseensa! Se on kunnia kysymys: jos kuninkaamme kaatuu me peräännymme ja alamme puhua rauhasta, mutta jos heidän keisarinsa kaatuu he perääntyvät ja alkavat puhua rauhasta."

"Mutta kenraalikuvernööri antoi minulle tärkeän viestin vietäväksi kuninkaalle ennen kuolemaansa!", Turon väitti vastaan ja huomasi olevansa soturia vanhempi.

"Onko kuvernööri kuollut?", soturi kysyi.

"On, vihollisen nuolista. Hän kuoli käsivarsilleni kun yritin pelastaa häntä, mutta hän kuoli ja ehti vain välittää tärkeän taktiikanvaihdosviestin minulle."

"Ei!", soturi kysyi ja polvistui maahan. "Ei, ei, ei! Miksi, oi miksi?! Hän oli isäni, rakas tärkeä isäni."

"No, auta minua sitten kostamaan hänen puolestaan! Tule, surmataan Harald!"

"Ei, silloin Eldresin kansa on kokonaisen sukupolven ajan vihainen Kelderialle!"

"No, sitten meidän on tehtävä hyökkäys isäsi viimeisten sanojen mukaisesti. Tule, kootaan komppania, näytät olevan upseeri ja valtuutettu muuttamaan taktiikkaa."

"Olen kapteeni, menen kokoamaan uskollisimpia miehiäni ja saan heistä ehkä sata miestä hyökkäykseen."

"Se riittänee, sillä tarkoitus on hyökätä vihollisen eteläpuoliseen rintamaan, tai kylkeen, jotta vihollinen kiinnittää huomionsa sinne ja me voimme puskea tässä eteenpäin."

Niin sanottuaan Turon katosi taas taistelevien miesten keskuuteen ja soturi alkoi etsimään uskollisimpia miehiään. Lyhyen etsinnän jälkeen hän löysi parhaimmat miehensä ja lähetti lähetin etsimään Turonia taistelun tiimellyksestä.

"Kapteeni Norris, meitä on nyt satakuusi, milloin aloitamme tapaamanne viestinviejän hyökkäysohjeen?"

"Heti kun viestinviejä palaa.", Norris vastasi, mutta juuri silloin Turon palasi ja sanoi Norrikselle:

"Lähettämäsi lähetti kuoli saatuaan kirveen kalloonsa, mutta meidän on aika kostaa isäsi puolesta."

"Totta vie, seuratkaa kapteenia Norrisia ja...mikä olikaan nimenne? Ette tainneet kertoa sitä taistelun keskellä, jossa me vieläkin olemme."

"Olen Turon, velhoksi pyrkivä nuori ja tarmoa täynnä oleva kenraalikuvernööri-isänne opettama taistelija, joka osaa käyttää miekkaa yhtä hyvin kuin osaa viljellä kaalia, jossa olenkin erityisen hyvä."

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Kuninkaan jalokivet - Luku 4 (Autioitten nummien taistelu)

"Mennään sitten! Haa!", kapteeni Norris huusi ja sadankuuden soturin muodostama joukko lähti liikkeelle. He kiersivät pois taistelusta eteläisemmille nummille ja pystyivät kuulemaan korkeampien mäkien takana riehuvan taistelun. He saapuivat pian vihollisen huomaamatta Hopealahden rannalla ja alkoivat sitten marssia pohjoiseen. Turon oli näkevinään kahden vanhuksen istuvan erään pyökin alla ja he lauloivat hiljaisia lauluja taistelusta, kun he sitä siinä kaikessa rauhassa seurasivat.

"Hyökätkää Kelderian puolesta pojat! Hyökätkää meidän veremme puolesta, hyökätkää kuningas Beleard seitsemännen ja hänen korkean upseerinsa ja isäni kenraalikuvernööri Randin puolesta!", kapteeni Norris huusi ja silloin he kaikki lähtivät juoksemaan vihollisen kylkeä kohti.

Rohkeus oli huumannut hyökkääjät ja pelko vallannut puolustajat. Turon, Norris ja muut satakuusi soturia tunkeutuivat vihollisen sivustaan ja saivat sen joukot ihmetyksen valtaan. Pian yhtyi sivustahyökkäykseen kaksikymmentä muuta sotilasta, joilla oli soihdut mukanaan. He surmasivat lukuisia eldres'läisiä kärventämällä heidät soihduilla, repimällä heidät kirveillä tai lävistämällä heidät nuolilla, miekoilla ja keihäillä.
Sivustahyökkäys mahdollisti päähyökkäyksen voimistumisen ja lopulta vihollinen alkoi olla piiritetty ja sen joukot tuhottu,

Keisair Harald I oli ihmetyksen vallassa ja kääntyi katsomaan taaksepäin. Hänen joukkonsa olivat sekasorron vallassa ja hänen kapteeninsa ja kenraalinsa eivät saaneet joukkoja hyvään järjestykseen.
Mutta siinä oli kuningas Beleard seitsemännen tilaisuus. Hänen miekkansa oli murtunut äsken Haraldin hakun voimakkaasta iskusta, mutta hän nosti maassa lojuvan paksun seipään, ryntäsi päin omissa maailmoissaan vellovaa Haraldia ja iski tämän selkäpanssarin läpi seipään.
Harald ulvaisi kivusta, sillä seiväs oli lävistänyt hänen keskeltä selkää ja ripustanut hänet maahan kiinni. Beleard nauroi, repäisi hakun Haraldin kädestä ja hakkasi sillä Haraldin pään irti. Eldres'läiset joukot lähistöllä katsoivat kauhun vallassa, kun heidän uljas johtajansa iskettiin kuoliaaksi ja he pakenivat pois taistelusta.

Vihollinen lyötiin siis maahan sinä yönä ja muutama sata Eldresin soturia pakeni Eldresiin Nelivuorten ja Esglamoltin metsän välisen kapeikon kautta. Muut Eldresiläiset vangittiin tai surmattiin ja kuningas Beleard ylisti Norrisia ja Turonia, mutta suri kenraalikuvernöörinsä menetystä ja silloin paljastui suuri asia:

"Minun on nyt kerrottava, että kapteeni Norris on sukua minulle isänsä kautta, sillä minä olen hänen setänsä ja edesmennyt kenraalikuvernööri Rand Keldrian, jonka sukunimeä ei koskaan mainittu, on veljeni. Hän oli yhden vuoden nuorempi ja minä olen nyt viisikymmentä, joten hän oli liian nuori kuollakseen.

Juokaamme malja hänen kunnialleen ja elämälleen, sillä hän oli minulle jostain syystä hyvin kaukaisen tuntuinen, mutta sydämessäni hän oli minulle hyvin rakas ja tärkeä! Juokaamme malja hänen uroteoilleen ja juokaamme malja taistelija Turonille, sillä ilman häntä ei olisi veljeni tärkeä viesti välittynyt perille ja taistelun lopputulos olisi ollut toinen."

Niin oli päättynyt Autioitten nummien taistelu, mutta se ei ollut viimeinen taistelu Vanhan Kelderian sodassa, sillä toinen oli tulossa, mutta siitä myöhemmin.

-:-:-:-:-

Kunnia Turon nimisestä hahmosta käyttäjälle Jomppe, ent. Joonacho. Tarina perustuu osittain fantasia ropeen. Tarinaan kuuluu myös kolme muuta lukua näin alkuun, mutta välissä on niin paljon aukkoja että lukuja tulee ainakin 20 :P

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Robo
Seuraa 
Liittynyt17.6.2014

Hieno tarina Vallulta! Ehkä hiukan "runollinen", repliikit ovat pitkiä ja hahmojen tunteet ilmenevät lähinnä puheesta.

Saatan itsekin kirjoittaa jonkinmoisen taistelun, Belgarionin tarun viimeisen osan Thull Mardun taistelu oli minusta aika hyvä, ja se saattaa inspiroida näppäimistöni laulamaan...

Allekirjoitus eli nimikirjoitus tai autografi on nimen kirjoitettu asu tai muu tunnistusmerkki, jonka henkilö kirjoittaa asiakirjaan todisteeksi henkilöllisyydestä ja tahdosta. Henkilökohtaiseen allekirjoitukseen käytetään yleensä omaa nimeä tai sen lyhennettä. Se toimii sinetin tavoin. Suomen kielessä nimikirjoitus tarkoittaa jonkin henkilön nimeä hänen itsensä käsin kirjoittamana. Samaa tarkoittaa sivistyssana autografi (ruotsin autograf < kreikan sanoista αὐτός autós, "itse", ja γράφειν gráfein, "kirjoittaa"). Allekirjoituksella tarkoitetaan yleensä samaa kuin edellisillä, mutta sen on käsitteenä laajempi. Taideteokseen tehty allekirjoitus on signeeraus.

Raccoon
Seuraa 
Liittynyt21.12.2015

[Toistaiseksi nimetön]

Tämä on ote tulevasta pitemmästä fantasiakirjasta/novellastani eikä tämä ole tosiaan kokonainen.

--------------------------

Sandotir nousi ylös suuria vuoren kiveen louhittuja portaita. Niissä oli pienet askelmat, kääpiöille tehdyt, ja muutaman kymmenen jaardin välein vuoreen oli kaivettu koloja, joiden sisällä oli mustaksi palaneita vanhoja soihtuja. Yötaivas oli tumma, ja sitä valaisivat sadat valkeat tähdet. Tähtien joukon laidalla oli kuu. Sen kraatterien täyttämällä pinnalla näytti liikkuvan pieniä valopilkkuja, jotka sitten lensivät poispäin ja syöksyivät jonnekin kauas.

Aika mateli eteenpäin.  Viimeiset askelmat häämöttivät vain muutamien jaardien päässä, ja niiden jälkeen hän seisoisi lähempänä määränpäätään kuin koskaan.

Luurankotemppelin hitaasti ajan pyörteisiin katoavat rauniot seisoivat vuoren laella ja loivat maahan aavemaiset varjot, jotka muistuttivat harvoja vierailijoita vuoren kauan kadoksissa olleesta kunniasta. Temppelin seinien sisällä oli muutamia pylväitä, joista osa oli kaatunut, osa hajonnut, ja loput seisoivat edelleen paikallaan vuosisatojen kuluttua onnettomuudesta.

”Vain tämä on jäljellä tarumaisesta kääpiötemppelistä,” hän sanoi itselleen ja asteli kohti pylväiden muodostaman kehän keskikohtaa. ”Esi-isieni kokoontumispaikasta.”

Kääpiö tuli pylväiden keskelle ja katsoi hänen allaan avautuvaa loputonta pudotusta. Se näytti mustalta aukolta, pimeältä kuilulta, jonka pohjalla odottaisi tuntematon. Tästä reiästä hänen esi-isänsä olivat satoja vuosia sitten pudottaneet arvokkaita ja koristeellisia uhrilahjoja kokonaisista aarrearkuista valtaviin jalokiviin ja jalokiviupotuksin koristeltuihin uutuuttaan kiilteleviin miekkoihin. Kaiken tämän oli Emril, vuorten jumala vaatinut upotettavaksi pohjattomaan kitaansa.

Sandotir tiesi – tai luuli tietävänsä - jumaltarujen olevan vain antiikkista hölynpölyä, jota kääpiöistä vanhimmat kertoivat eteenpäin pelotellakseen pikkulapset pois Luuvuorelta, mutta hän sai silti kylmiä väreitä seistessään paikassa, jossa sadat muut olivat heittäneet rakkaimpia esineitään pohjattomaan kaivoon kauan aikaa sitten.

Kaukana hänen yläpuolellaan oli tähtien muodostama piiri, jonka keskellä loisti viimeinen, muita kirkkaampi punaisena hohtava valo.

”Olisivatko tarinat sittenkin totta?”

And God said:
"Let there be toasters. All toasters toast toast." and there were toasters.

Raccoon
Seuraa 
Liittynyt21.12.2015

Sandotir on siis sellainen kääpiö, joka lähtee Luuvuorelle eli esi-isiensä kotipaikalle rahan perässä. Tuo on suunniteltu noin puoliväliin itse tarinasta, ja on ehkä sanotaan yksi kahdeskymmenes- (tai kahdessadas-) osa lopullisesta tarinasta.

And God said:
"Let there be toasters. All toasters toast toast." and there were toasters.

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Olen hylännyt fantasiaropeen liittyvän tarinani, ja tässä on ikäänkuin demo-versio uuden fantasiatarinani ekan luvun alusta.

–––––––––––

Brane istui hetki sitten kaadetun kannon päällä. Hän oli vuollut siihen pienen kuopan helpottamaan istumista. Hän näki lukuisia keltaisia, punaisia ja valkoisia viirejä kohoavan matalien mäkien laelle ja juurille. Niiden keskelle oli kirjailtu musta ruusu.

– Soitata torvia, Brane sanoi eräälle komentajaritarille, joka teki hätäisen huitaisun ilmaan merkiksi soittoryhmälle. Matalat Myllyveden sotajoukkojen torvet kajauttivat voimakkaan äänensä jännittyneeseen ilmaan, jota vaani sodan varjo.

Brane nosti kätensä tervehdyksen merkiksi nähdessään Ruusuveden valtiaan airuen. Airue muodostui kuudesta ratsastavasta miehestä ja kuudesta ratsastavasta naisesta. Heillä oli keltaiset nahkapanssarit, ankarat ilmeet ja käyrät miekat roikkumassa vyötäröillä huotrissa.

– Terve, Myllyveden ruhtinas Brane Millner! airuen johtaja tervehti. Hänellä oli teeskennelty hymy, mikä sai ihmisten kasvoista paljon arvaavan Branen varuilleen.

– Terve, Ruusuveden valtiaan airuen johtaja. Eikö valtias halunnut itse tullut? Brane kysyi. Hän tiesi puhuttelijansa vastauksen.

– Valtias Ermond on tällä hetkellä Ruusulinnassa, Ruusuvedellä. Hän on monien satojen mailien päässä täältä, airuen johtaja vastasi.

– Puhun valtias Ramseysta.

– Tarkoitatteko kuningas Ramseyta?

– Hän ei ole kuningas, kuningas on Haulfrun Crovnerin veli on.

– Tällä hetkellä Aurinkolinnan herra on kuningas Ramsey IV ja hän pyytää teitä vannomaan uskollisuudenvalan hänelle, airuen johtaja sanoi suu vaakasuorana. Hän tiesi Branen vastauksen.

– Minä en vanno valoja maanpettureille, Brane vastasi, sillä hän tiesi Ramseyn kaapanneen vallan.

– Silloin te olette maanpetturi, airuen johtaja totesi ja kääntyi pois hevosensa kanssa. Airuen muut jäsenet seurasivat häntä alas tammien peittämältä mäeltä Ruusuveden sotajoukon luo, sinne missä Ramsey oli ja toivoi Branen uskollisuutta.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Kirjoitan lähes aina tarinani oikeat versiot isoisäni käyttämällä ja 60-luvulta peräisin olevalla kirjoituskoneella, merkkiä Consul. Näyttää tältä: http://type-writer.org/wp-content/uploads/2014/03/Consul-1511-with-QWERT...

Tässä on siis pätkä lukua, joka sijoittuu ennen edellistä tarinaani olevaan aikaan:

––––––––––––––––––

Jow Crovner kohotti synkän päänsä rintakehästä hopeiset korut kimaltaen. Kylmä vuoristoilman viima puri häntä paksun villa turkin alta ja harmaa aasi valitti väsymystä ja kylmyyttä. Hynor kamppaili kivisellä vuoripolulla ainakin sata jaardia alempana, koittaen saada aasilla ratsastavaa Jowia kiinni.

     "Joutukaa, meillä ei ole aikaa odottaa. Meitä odotettiin Sarastuslinnaan jo eiliseksi.", Jow ilmoitti.

     "Soturit ovat väsyneitä, he eivät jaksa kävellä enää pitkään tätä kirottua polkua!", parkui Jowin aseenkantaja ja kapteeni Chess.

     "Levätkööt sitten! Minä ainakin jatkan Sarastusvartioon saakka eivätkä joukot saa täältä vuorilta muuta kuin kuolemaa, kylmyyttä ja kurjuutta.", Jow ärähti. Kylmyys ja nälkä olivat tehneet hänet erityisen pahantuuliseksi.

     "Veljenne on lähettänyt teidät tuhoon tuomitulle matkalle. Tämä Muuri, joka jakaa  Aurinkovaltakunnan pohjoisiin ja eteläisiin läänityksiin, ei kaipaa yhtään apua tai vieraita.", Chess sanoi, potkaisi vihoissaan kiveä ja parahti jäätyneisiin varpaisiinsa kohdistunutta kipua.

     Seurue jatkoi vaivoin matkaansa ja noin tunnin kestävän kylmän tuulen jälkeen he saattoivat nähdä alhaalla vuoren juurilla Sarastusvartion, joka oli rakennettu Muurin eteläpuolelle aivan kiinni siihen. Jow oli käynyt siellä kolmesti aikaisemmin, yhdellä kerralla sotaisissa aikeissa. Se Muuri oli pystytetty siihen parisataa vuotta sitten, kun Pohjoinen ja Etelä taistelivat vallasta. Etelä voitti, Aurinkovaltakunta perustettiin ja Pohjoinen rajattiin muurin taakse.

     Muuri oli kuitenkin hyödytön sen jälkeen, kun Brentonin suku oli noussut valtaan Vuorimailla ja vannonut uskollisuudenvalan Aurinkovaltakunnan kuninkaalle. Pian sen jälkeen Brentoneista tuli kuninkaan suosikkivasalleja ja Myllymaiden Millnerit jätettiin varjoon.

     "Tuossa on Sarastuksen portti!", Chess huudahti nähdessään kalmankylmän ja kiiltävän hopean portin edessään. Vuoripolku oli muuttunut tieksi, joka jatkui Sarastuksen portin läpi vielä viitisen sataa jaardia Sarastusvartiolle, Muurin suurimmalle linnalle, joka oli kuitenkin Kuninkana asuinsijaa, Aurinkolinnaa pienempi.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Lisää edellisiin tarinoihin liittyvää tekstiä:

––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––––

Ramsey Ruusunen istui tyynenä Aurinkolinnan pisimmän käytävän penkeillä. Keltainen tyyny hänen allaan oli jo hiestä märkä. Hän oli istunut siinä tuntikausia, eikä muita ääniä ollut kuin lintujen laulu Aurinkolinnan suurimmalla sisäpihalla.

Hän pohti matkaansa sinne. Lähtö oli tapahtunut Ruusuvedeltä, mistä hän oli ratsastanut suuren seurueen kanssa kuningas Haulfrun "Pakkaskuningas" Crovnerin kutsumana. Matka oli pitkä, noin viisisataa mailia kaakkoon Aurinkovaltakunnan sydämeen.

Seurue kohtasi vasta matkan lopulla vaikeuksia, kahdentoista varkaan muodostama maantierosvojoukkio oli pysäyttänyt Ramseyn vaunut maantiellä, mutta Ramseyn henkivartiokaartin, "Ruusuritarien" muodostoma komppania ajoi rosvot karkuun hetkessä musketeilla, joita maantierosvoilla harvoin oli. Kolme maantierosvoa oli kuitenkin jäänyt kiinni ja Ramsey mestasi heidät itse lääninherran valtuuksin "Terälehdellä".

Rautapohjaisten nahkakenkien ääni herätti Ramseyn mietteistään. Tulija oli Pakkaskuninkaan henkilökohtainen avustaja ja lähetti, herra Groden. Hänellä oli sihisevä ääni ja pähkinänruskeat hiukset.

– Kuningas ottaa teidät nyt vastaan, Groden sihisi vastenmielisellä äänellään, joka sai Ramseyn värisemään.

– Jo oli aikakin, olen istunut tässä varmaan kolme tuntia, Ramsey vastasi nousi penkiltä hieroen märkiä pakaroitaan.

– Seuratkaa minua, Groden sanoi ja lähti kävelemään käytävän toiseen päähän rautapohjaiset kengät kopisten. Ramsey seurasi häntä kuningasta ajatellen. Kuningas oli saanut lisänimen "Pakkaskuningas" sen jälkeen, kun hän oli kylmäverisesti nylkenyt Millnerin suvun kapinoitsijat harvinaisen lumisella talvella. Ja hän ei ampunut kapinoitsijoita musketeilla, katkaissut heidän päitään miekalla tai hirttänyt köydellä. Ei, hän kirjaimellisesti nylki heidät siniseksi maalatulla puukollaan. Kukaan ei ollut sen jälkeen uskaltanut uhmata Haulfrun "Pakkaskuningas" Crovneria.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Pakkaskuningas istui kultaisella valtaistuimella Aurinkosalin lavalla. Valtaistuin oli muotoiltu muistuttamaan aurinkoa ja se oli kullattua terästä. Kuninkaallinen miekka, "Tulisielu", oli ripustettu valtaistuimen yläpuolelle kettingeillä roikkumaan. Kuninkaalla oli yllään kultainen viitta ja päässään tähtiä muistuttavista hopearenkaista tehty kruunu. Hänen lyhyt, tummanharmaa partansa oli öljytty kiiltäväksi.

– Parhainta päivää Armoni, kuningas Haulfrun, Ramsey tervehti ja polvistui kuninkaan eteen lavan reunalle. Haulfrun tuskin huomasi häntä puolisokeilla silmillään.

– Ram, nyt ei tarvita muodollisuuksia. Tilanne on mitä vaikein, Haulfrun kertoi ja heitti heikosti näkevän katseensa Ramseyyn. Hän nousi ylös valtaistuimelta ja asteli alas lavalta Ramsey perässään.

– Mikä on hätänä? Ramsey kysyi herraltaan.

– Kyyhkyset kertovat huonoja uutisia, samoin pilvet, Haulfrun kertoi katsoen hopeareunaisita ikkunoista harmaisiin pilviin.

– Mitä nämä huonot uutiset ovat? Ramsey kysyi.

– En voinut lähettää kyyhkystä, liian arkaluontoinen asia. Groden, jätä meidät kahden! Haulfrun sanoi. Groden kipitti ulos salista sihisten itsekseen. – Pelkään kuollakseni, Millnerit janoavat kostoa.

– Eivät he uskaltaisi murhata Pakkaskuningasta, eivät sen jälkeen mitä teit Lognis Millnerin isälle ja sedille. Ja jos he varustavat kostoarmeijan, Ruusuvesi on teidän ja heidän välillään.

– Aivan aivan, mutta kun pelkään salaliittoa. Millnerit eivät tietenkään uskaltaisi yksin ryhtyä uuteen kapinaan. He ovat liitossa Pohjoisen läänityksien kanssa. Kuka tietää, kenen kanssa Cadheorit ja Brentonit viihtyvät? Eivät ainakaan puolisokean ja vuosia nähneen miehen kanssa.

– Ruusuveden, sain kuukausi sitten Cadheorien päämieheltä Rafaelilta kirjeen. Hän kertoi Myllylinnan sotilasliikenteen vilkastuneen.

– Sitten...kuka olikaan Brentonien päämies?

– Brane Brenton, Rylos Brentonin äpärä.

– Niin hän on sitten petturi! Vain äpärä kehtaa juonitella Millnerien kanssa Pakkaskuningasta vastaan. Miten äpärä voi edes olla suvun johdossa?

– Rylos ei mennyt naimisiin ja sain vain yhden pojan. Mutta eivät Vuorimaiden asukkaatkaan katso Branea hyväksi ruhtinaaksi.

– Voin siis luottaa vain sinuun, joten...

– Ja Cadheorin sukuun, Ramsey keskeytti.

– Joten nimitän sinun palatiiniksi, varakuninkaaksi! Haulfrun julisti. Hänen rahiseva, mutta tarmoa täynnä oleva kirkas äänensä täytti koko salin. Ramseysta tuntui, että se kuului koko valtakuntaan.

– Minut? Tämä on suuri kunnia, Ramsey mumisi ja polvistui Haulfrunin eteen, joka napsautti sormiaan. Puinen ovi salin reunassa avautui ja sieltä tuli kaksi poikaa. Kuningas viittoi poikia tuomaan Tulisielun hänelle.

– Minä lyön sinut, Ramsey Ruusunen, Aurinkovaltakunnan varakuninkaaksi ja sijaishallitsijaksi jos odottamattomasti kuolen! Haulfrun nimitti ja löi Tulisielulla kepeästi Ramseyta olkapäähän.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat