Valtiopeli 15

Sivut

Kommentit (2577)

Käyttäjä4445
Seuraa 
Liittynyt23.10.2016

Kyporian pörssin pelätään notkahtavan uhkaavasti tulevan vuosineljänneksen aikana.

Kirkuvian asuntokupla syntyi noin kaksi vuotta sitten, kun Kirkuvian asunnot kiinnittivät useiden ulkomaalaisten sijoittajien ja kotimaisten vuokravälittäjien ja matkanjärjestäjien huomion. Asuntojen hinnat nousivat kasvaneen kysynnän takia, joka osaltaan johti asumisen kallistumiseen ja vanhan kaupungin vakituisasutuksen muuttoon halvemmille asuinalueille. Tilanne alkoi ruokkia itseään.

Viimeisin poliittinen kehitys ja etenkin Khalifornian Kyporiaan kohdistama hybrisodankäynti kuitenkin johtivat turismin määrän laskuun syksystä alkaen. Suuremmat firmat ja sijoittajat lopettivat ostonsa, eivätkä yksityiset ihmiset markkinoille palanneet.

Asuntojen hintoja kuvaava Tal-indeksi on vajaassa kolmessa kuukaudessa tippunut 7,1 prosenttia. Kuplan puhkeamisen pelätään vaikuttavan myös muun maan talouselämään ja johtavan Ormolvin nouseville markkinoille kohdistuvaan "rahavuotoon", jossa piensijoittajat vaihtaisivat kyporialaiset osakkeensa Ormolvilaisiin.

;_;

//Milloin Mix ajattelit ensimmäisen sotaroolauksen tehdä?

[edit] Khalifornian vahvuudet wikissä: armeija - maavoimat - tunnetut sotilasyksiköt - asraelin sotilaspiiri (yhteensä 7 prikaatia ja 4 laivuetta). Myönnän, että Karhun läsnäolo kuuluisi sääntöjen mukaan asiaan, tosin tilanne muuttuu irvokkaammaksi joka VP:n päivä, kun tilanteesta roolataan ilman sen muuttumista. Jos jokin CA:n valtio kertoisi Khalifornian taktiikan? Teoriassa ensimmäisen roolauksen voi yllätyshyökkäykseen vedoten tehdä ilman vastapuolen roolausta, mutta tällöin se kattaisi vain muutaman tunnin ja jatkuisi sitten Khalifornian kehittämän taktiikan kera. Muistaakseni Karhu ilmoitti käyvänsä täällä muutaman kerran viikossa  ja tiedotin sinulle operaatiosta kaksi päivää sitten - joten hänen olisi pitänyt se jo nähdä?

Barbara barbaribus barbabant barbara barbis.

Mix313131
Seuraa 
Liittynyt26.6.2016

Kerroin jo aloittavani lauantaina. Arvon aikajärjestyksessä ja voitte ajatella sen tapahtuvan takautuvasti huonojen yhteyksien takia. Olisi kuitenkin VPn sääntöjen mukaista odottaa Kunkku Karhua ja aloittaa vasta sitten, mutta voin aloittaa lauantaina. Ensin selvitän Khalifornian joukkojen koon ja kehittelen arvonta systeemin.

Pahinta uusissa kirjoissa on se, että vanhoja ei ehdi lukea.
Opiskelemme historiaa oppiaksemme, että emme opi historiasta mitään.

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

//@Ankka, sain idean skandinaaviseen vanhaan lautapeliin ja ajattelin että jos tekisin siitä artikkelin niin voisit ehkä tehdä siitä qruutilaisen suosiman vapaa-ajan harrastuksen.//

;_;

Kastameressä aiotaan järjestää ryyfelin maailmanmestaruuskisat. Nykyinen suurmestari Gary Castarov on valmis kohtaamaan kenet tahansa, jopa kyporialaiset ja wenetzialaiset huippupelaajat. Meneillään olevien sotien vuoksi kisat järjestetään jossain puolueettomassa maassa, kenties Pakistadissa. Myös erinomaisista aloitustaktiikoistaan tunnetut katistanilaiset kutsutaan mukaan ja Castarov pelkää häviänsä maailmankuululle katistanilaiselle Igor Giorgevskille.

En ole muuta kuin Thennin Magnar.

Mix313131
Seuraa 
Liittynyt26.6.2016

Ensimmäinen sotatuomarointi:

Yllätyshyökkäys tukikohtaan

Kyporian yllätys hyökkäys on tuhonnut Khalifornian armeijan lentotukikohdan melkein kokonaan. Noin puolet Khalifornian lentokoneista on tuhoutunut pommituksissa ja tasiteluissa. Ennen ohjusten iskeytymistä ehdittiin kuitenkin saada muutama kone ilmaan ja kauempana olleet ilmatorjuntatykit tuhosivat Kyporian koneita todella tehokkaasti

Lopputulos

Kyporia tuhoaa tukikohdan, mutta Khalifornian joukot onnistuvat aiheuttamaan pientä tuhoa vihollisen riveissä. Kyporian maavoimat valtaavat rajasta 70 km päässä olleen tukikohdan.

Menetykset

                             Kyporia

-Hävittäjät: 19

-Sotilaat: 42

-Tykit 9

                             Khalifornia

-Hävittäjät: 46

-Sotilaat:  2 136, vankeina tai kateissa 110

-Pommikoneet 14

Ilmatorjuntatykit 20

Yllätyshyökkäys laivastotukikohtaan.

Kyporian joukot hyökkäsivät kohti laivastotukikohtaa hyödyntäen auringon antamaa katvetta, mutta Khalifornian lennonjohto huomasi suuren määrän koneita ajoissa. Khalifornian laivastotukikohta sai tiedon ja tarkisti asian. Joukot ehdittiin kerätä kokoon ja taisteluvalmiiksi ennen kyporialaisten hävittäjien tuloa, joten tasitelut olivat veriset. Hävittäjien lentäjät hämmästyivät vastatulta ja heidän koneistaan tuhoutui osa hämmennyksen ja sekasorron vallitessa. Kyporia sai koottua joukkonsa ja aloitti raivokkaan tasitelun. Monet Khalifornian aluksista saatiin merikelvottomiksi, mutta suuremman tulivoiman omannut khalifornia sai häädettyä viholliset.

Lopputulos.

Kyporia joutui perääntymään, mutta Khalifornian joukot kärsivät suuret tappiot.

Menetykset

Kyporia:

Hävittäjät: 26

Sotilaat: 84

Khalifornia

-          Sota-alukset 4

-          1 Sukellusvene

-          vahinkoja kärsineet alukset 5

-          Sotilaat 52, haavoittuneet 32

Pahinta uusissa kirjoissa on se, että vanhoja ei ehdi lukea.
Opiskelemme historiaa oppiaksemme, että emme opi historiasta mitään.

A.N.K.K.A
Seuraa 
Liittynyt5.3.2016

Katistan aloittaa ohjushyökkäykset Kyporian mantereenpuolisiin sotilaskohteisiin.

Ohjukset laukaistaan CA:n tukikohdasta Khaliforniasta ja Katistanista. 

Ich heiße super fantastisch.

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

//Olen nyt alkanut miettimään, että jos tämä sotaa loppuu ennen VP16 niin sodan päätyttyä muutan Irlanti-Kastamereen. Toivottavasti tämä järjestely käy kaikille, kyseessä ei siis ole valtionvaihto. Yritän tehdä tästä Kastamerestä mahdollisimman pitkäikäisen valtion ja olen todennut valtion nimen sopivaksi lähes mihin tahansa ympäristöön. Voin siis aina tilanteen tullen vaihdella valtion aluetta ja muuttaa infrastruktuuria ja yhteiskuntaa, mutta jättäisin aina Kastameren "perusrungon" tilalle (siihen kuuluvat poliitikot Quim Santos ja Daniel Farechi ja merkittävä viinikulttuuri).

Irlantiin sijoittuvasta Kastamerestä voi lukea nyt täällä: http://fi.stuzland.wikia.com/wiki/Kastamere

Sain sen artikkelin vihdoinkin valmiiksi ja pyrin kirjoittamaan tiivistetyn historian ja sovittamaan sitä Walesin historiaan. Toivon että Mehtu lukisi sen huolella.//

;_;
@Sotatuomari [salaista]

Operaatio Silkkiuikku

Kastameren ilmavoimien kotilennoston 2. Pommituslaivue pommittaa Krinidadin satamia ja hallintorakennuksia. Pommikonelentue hoitaa pommituksen, samalla kun torjuntahävittäjälentue ja taisteluhelikopterilentue suojaavat pommituskoneita.

Pommituslaivueen tehtävää tukee mereltä käsin 2. Laivasto, jonka Mare-luokan ohjusveneet pyrkivät torjumaan Krinidadin ilmavoimien ja merivoimien toiminnan. Mix, jos et tiedä mikä aseistus ohjusveneissä on, niin tsekkaapa tämä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamina-luokan_ohjusvene#Meritorjuntaohjuks...

Laitoin noihin 2. Pommituslaivueen ja 2. Laivastoon linkit joista näet niiden vahvuudet.

En ole muuta kuin Thennin Magnar.

Käyttäjä4445
Seuraa 
Liittynyt23.10.2016

Kolme yksinäistä pistettä ilmestyi pohjoiseen taivaanrantaan, hitaanoloisesti, mutta yhä kiihtyvällä tahdilla ne pudottivat rataansa ja aloittivat syöksyn kohti maata. Äärettömän kirkas välähdys muutti näkyä katselleiden maailmat pieniksi silmien edessä tanssiviksi punahehkuisiksi palloiksi. Tätä seurasivat paineaalto ja kuumuuden tunne ja lopulta rakennuksen, Bavutin kasarmin, raunioiden ylle nousi tiheä savupilvi, täynnä tuhkaa ja hiekanmurusia.

"Khihih", näkyä katselleista miehistä vanhempi hihitti ja totesi samalla silmiään kämmenselällä hieraisten, "Puskakommunisti taisi suutahtaa."

"Jaa'a, tuosta nyt epäilystäkään taida olla, mutta on se surku. Ne etelänaapurit taistelevat sentään kunnialla, pudottivat 1. hävittäjälaivueen vahvuudesta sen 80 prosenttia. Siirsivät sen kuulemma 2. laivueen tueksi pitämään vastustajan ilmavoimat maissa." Toinen mies kommentoi, silmiään yhtäläisesti hieroen. "Mutta asiaan. Jäikö kasarmille mitään käyttökelpoista, vai ehdimmekö kaiken evakuoida."

Miehistä vanhempi vakavoitui selvästi ja lopetti hihittämisen. "Emme kaikkea, ehkä sen puolet harjoitusvarusteista ja  rauhanajan ajoneuvokalusto lähes kokonaisuudessaan sinne jäi. Tässä tilanteessa lähes kaikki käyttökelpoinen siirrettiin kuitenkin jo parempaan suojaan. Suurin menetys saattoi olla itse tuon 1800-luvun puolella rakennetun kasarmin ja sen pihaan rakennetun Aamutähden muistomerkin tuho. Hullun homma, ampua nyt kymmenien miljoonien ballistisia ohjuksia - ydinaseiden kuljettamiseen ja kiinteiden kohteiden tuhoamiseen tarkoitettuja ohjuksia - jo tyhjennettyä kasarmia päin, mut..."

Toinen keskeytti tuota outoa yksityiskohtaa kommentoidakseen. "Luulivatkohan meidän käyvän sotia varuskunnista käsin." Hiljenee hihittämään ja mutisee jotain epäselvää sosialismin vaikutuksesta aivosoluihin, "varastot ja kasarmithan käytännössä tyhjennettiin mobilisaation yhteydessä ja vuoristot muistuttavat nykyään ennemmin reikäjuustoa vuosisatojen kaivostoiminnan ja kylmän sodan aikaisen linnoittamisen takia. Ampukoot vain niin monta ohjus kuin lystäävät. Hehtaaripyssyllä on vaikea siihen yksinäiseen sotalaivaan osua."

"Jaa, mutta eikös siitä huhuja liikkunutkin, että ilmavoimat olisi siinä mobilisaation yhteydessä hajasijoitettu tai siirretty ns. bastioneihin?" Vanhempi mies kääntyi poispäin palavasta rakennuksesta ja lähti tallustamaan kohti autoa. "Ja sodanjohto ja kansankäräjät taidettiinkin jo siirtää Valkoiseen Torniin. Kerropas muistanko oikein, mutta eikös sen alle rakennettu kylmän sodan aikana kaksi suoraa osumaa kahden megatonnin ydinaseista kestävä linnoite?"

"Kyllähän tuo totta lienee." Neljäs piste suhahtaa miesten yli ja aloittaa matkansa viimeisen kaartuvan loppupään... mutta h*lvletti... suhahti miesten yli... pitkäksi menee... kohti kaupunkia. h*lvetti.... siellä räjähti. "Toivottavasti saivat väestönsuojansa ajoissa raivattua"

Barbara barbaribus barbabant barbara barbis.

Käyttäjä4445
Seuraa 
Liittynyt23.10.2016

Kyporialainen fyyrelin ja cewachen Kyporian suurmestari ja cewachekirjailija Jan Gelfan on pitkällisten karsintojen jälkeen päätynyt haastamaan kastamereläisen suurmestarin Gary Castarovin Kastameren järjestämässä turnauksessa. Gelfan kukisti kaksikymmentä muuta hakijaa pikacewachessa karsintojen aikana ja tuntuu luottavan taitoihinsa, vaikka myöntää oman erikoistumisensa cewacheen vaikeuttavan pelaamista ryyfeliturnauksessa.

;_;

Kyporia on valmis lähettämään edustajansa Mantlaan kys. valtion suunnittelemia rauhanneuvotteluja varten. Kyporia on valmis neuvottelemaan mahdollisesta diplomaattisesta ratkaisusta, mutta ei toistaiseksi tule keskeyttämään sotatoimia neuvottelujen ajaksi.

;_;

@Sotatuomari

Kuten yllä olevassa roolauksessa mainitsin sivumennen, tullaan 1. hävittäjälaivue siirtämään 2. laivueen tueksi 1. kokemista yli 80 prosentin tappioista johtuen. Vihollisen ilmavoimat pyritään pitämään lamautuneina ja mahdollisesti ehjä konekanta sidotaan taisteluun ja sen hyökkäykset hyökkääviä yhtymiä vastaan estetään. Reservin ilmatorjuntarykmentti ja sen kolme patteristoa jaetaan tasan Aurelianuksen, Tsabutein ja keskisen sektorin kesken. Mobilisoitua maanpuolustusjärjestö Rälssi sijoitetaan erikoisjoukkojahtiin (omien) linjojen takana, lisäksi se tukee siviilien suojaamista ja mahdollista evakuointia.

Muuten suunnitelma jatkuu, kuten sen s. 157 operaatio Aamutähdessä kuvasin.

Barbara barbaribus barbabant barbara barbis.

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

//Käyttis, olisiko sinulla kommentoitavaa sotasuunnitelmiini? En taida tietää että toimivatko nuo taktiikkani mitenkään Tunisiassa, aika vahvasti luotan asevoimieni eri osa-alueiden saumattomaan yhteistyöhön.//

;_;

Gary Castarov käy harjoitusottelua entistä Jeylanninmestaria Tobias Canvoria vastaan. Hän siirtää lohikäärmettään kaksi askelta eteenpäin vinosuunnassa. Canvor vilkaisee jousimieheen, ei, hän ei pysty siirtämään katapulttia tarpeeksi ajoissa ballistan tueksi. Hän ojentaa kätensä, ei, hän epäröi. Aika kuluu, hänellä on vielä puoli minuuttia aikaa tehdä päätös. Lopulta hän tekee uhkarohkean päätöksensä ja syö vastustajan palkkamiekkakomppanian keisarillaan.

Castarov hymähtää hyväntuulisena ja siirtää ritarikomppaniansa vastustajan keisarin oikealle puolelle. Canvor näyttää hämmästyneeltä ja ajattelee mielessään "mitä tuo oikein tekee, hän olisi jo voinut syödä kevyen ratsuväkeni". Hän tekee siirron, jousimieskomppania kevyen ratsuväen viereen. Se oli virhe, katapultti olisi ollut parempi vaihtoehto. Castarovin lohikäärme syö jousimieskomppanian ja saa näin Canvorin keisarin satimeen.

Miehet kättelevät ja Castarov tuntee itsensä taas piirun vertaa itsevarmemmaksi. Hän on valmis kohtaamaan Jan Gelfanin. Mutta ei katistanilaisia, jotka ovat kuulemma kehittäneet walesilaisen puolustuksen kumoavan Miranovan hyökkäyksen.

;_;
//Käyttis, katsoppa nyt Irlanti-Kastameren puolustusvoimia jotka ovat valmiita: http://fi.stuzland.wikia.com/wiki/Kastamere#Puolustusvoimat

Tein sinne erikseen VIHTA:lle oman lennoston, joka toimisi tulevaisuudessa Qruutissa sijainneiden VIHTA-joukkojen korvaajana. Irlanti-Kastamerestä VIHTA saa uuden Atlantin toimipisteen, mutta vasta sitten myöhemmin.//

En ole muuta kuin Thennin Magnar.

Raccoon
Seuraa 
Liittynyt21.12.2015

Trømsmarkin Neuvostopalatsin varastohuoneessa numero kaksi on kokoontunut kolmentoista hengen ryhmä. Yhdellä heistä on kiikarikivääri, muilla haulikko tai konepistooli. Kolmastoista erottuu muista. Hän on Trømsmarkin viimeisen suuriruhtinaan tyttärenpojan tytär.

"Pankaa täytäntöön Operaatio Auringonnousu," hän ilmoittaa ja viittoo joukkonsa kohti huoneen ovea. Lähes identtisesti pukeutunut ryhmä liikkuu vartioimatonta käytävää pitkin kohti pariovia, jotka vievät hallituksen kokoussaliin. Ovi aukeaa ja osasto ryntää sisään. Yksi laukaus osuu kattoon.

"Joka ikinen salin takaseinän viereen! Maahan!" prinsessa julistaa ja vetää pistoolin esiin. "Kommunistijärjestelmä on hävinnyt!"

And God said:
"Let there be toasters. All toasters toast toast." and there were toasters.

A.N.K.K.A
Seuraa 
Liittynyt5.3.2016

ERITTÄIN SALAISTA
Katistan lähettää huippukoulutetun taistelijaryhmän suorittamaan Kyporian korkeimman valtiojohdon salamurhat. Tätä varten hyökätään jollain keinoin johonkin Kyporian valtiojohdon kokouksista, ja sen jälkeen hyökkääjät pakenevat. Hyökkäys voidaan toteuttaa esimerkiksi räjähteellä, kaasulla tai tilaisuuden sattuessa vain yhdelle henkilölle esim. Ruiskeella tai myrkytetyllä liinalla tai ihon läpi imeytyvällä hermomyrkyllä.

Salamurhan suorittajat ovat täysin erillään kyporianvastaisesta sodasta. He eivät tiedä mitään Katistanin armeijan kriittisiä tietoja, vaikkakin he tietävät paljon Katistanin salaisesta salamurha- ja vakoiluryhmästä. Mikäli he jäävät kiinni, he voivat tehdä itsemurhan kuulusteluitten aikana esim. Kidutettuina, muuten he eivät sano sanaakaan tai alkavat kertoa valheellista tietoa Katistanista.

Ryhmä pyrkii kuitenkin ensisijaisesti pakenemaan Kyporiasta pikaveneellä CA:n asraelinläheisille aluksille.

Ryhmän jäsenillä on myös Cestan, Kyporian ja Kastameren väärenneyt passit.
SALAISUUS PÄÄTTYY

//Käyttis varmaankin hoitaa tuon roolaamisen.

Ich heiße super fantastisch.

Mix313131
Seuraa 
Liittynyt26.6.2016

Yritän arpoa tänään taas pari taistelua, mutta muistakaa, että siirtonne nyt ovat vain tulevaisuutta. Käyttis teki sen verran suuren aloituksen, että jo sen arpomiseen menee muutama päivä. Ajankuluessa otan muidenkin roolaukset sotaan liittyen mukaan.

Pahinta uusissa kirjoissa on se, että vanhoja ei ehdi lukea.
Opiskelemme historiaa oppiaksemme, että emme opi historiasta mitään.

Mix313131
Seuraa 
Liittynyt26.6.2016

Mantlan väkiluku on nyt virallisesti yli kaksi miljoonaa. Tuoreimmassa väestölaskennassa laskettiin mukaan vallattujen alueiden asukkaat ja syrjäseutujen väestö aikaisemman lisäksi. Saavutuksen kunniaksi hallitus on päättänyt uudistaa armeijan ja lisätä sen voimaa. Jokainen nuori käy asepalveluksen ja uutta kalustoa tullaan hankkimaan reilusti.

Pahinta uusissa kirjoissa on se, että vanhoja ei ehdi lukea.
Opiskelemme historiaa oppiaksemme, että emme opi historiasta mitään.

Bubbleduck
Seuraa 
Liittynyt24.12.2014

@Salaista
Krinidad laittaa ohjuksensa ampumisvalmiuteen (//onko tuo edes sana?//)
—————————
Krinidad ilmoittaa Gibraltarin salmen olevan miinoitettu, ja mikään laiva ei pääse siitä läpi ilman erikoislupaa.
—————————
Pakistad ilmoittaa, että kaikki Pakistadin kapinoivat kommunistit on nujerrettu. Pertti Erajarvi kommentoi maailman menoja neljän promillen humalassa: Onse Kypiroia kyhlä aikha tyhnä valdio, kun hyäkäkh viatomnaah asreiliaan ilmanh shyytthäh.

Bu matn tarjima qilingan

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat