Kansitaituri - Alessio Coppola

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Alessio Coppola on syntynyt 12.11.1958, Roomassa. Hän valmistui ensin animaatio piirtäjäksi Italian elokuva ja televisio instituutissa. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan taideakatemiassa, Roomassa. Sarjakuvia hän alkoi vasta piirtämään vuonna 1980-luvulla, taiteilijanimellä COBER, Pif Cadget lehteen, kunnes lopulta siirtyi Italian Disneyn palvelukseen 1989.

Hän on erikoistunut kuitenkin, tarinoiden piirtämisen sijaan kansiin joita 2000-luvun aikana, Italiassa, on julkaistu noin 200. Täällä, Suomessa kansia on kuitenkin julkaistu vasta pari.

Ensimmäinen Suomessa julkaistu tarina häneltä on Roope-setä ja totuuden hetki (AATK 158)

Lempi tarinani häneltä taas saattaa olla (ja onkin, mitä todennäköisemmin):

Taikaviitta rakastettuni (RS 315)

Piirrostyyli on vain niin lennokasta ja hallittua, ja se saattaa jopa olla syynä miksi pidän herran piirrostyylistä.

Kommentit (2)

Akuhullu97
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Alessio Coppola on mahtava italialaispiirtäjä, ja kuuluu ehdottomasti italialaisten kärkikymmenikköön. Operaatio Paukkujyvä, joka on julkaistu Roope-setä lehdessä 3/2005 on varmaankin mielestäni paras Coppolan sarja. Tarinan juoni, jonka on tehnyt myöskin italialainen, Sisto Nigro, on todella hyvä. Tämä käsikirjoitaja ei ole minulle kovinkaan tuttu, mutta tämän tarinan perusteella ihan kelpotekijä. Kyseisen ATP-tarinan juoni on aikalailla mainio, ja kun Coppolan lennokkaat piirrokset otetaan mukaan, niin siitä vasta mahtava soppa syntyy! Taitaa olla Coppola piirtänyt muutaman Roope-sedän kannen. Ehkä juuri nuo kaksi. Viime vuodelta taisi olla joku Coppolan Roopen pää-kansi. Se oli yksinkertainen, mutta piirroksiltaan mahtava.

Ja, Karhukelmi, mites tuo sama teksti löytyy Ankkiksesta, satutko olemaan käyttäjä nimeltä Karhula?

Vierailija

Akuhullu97 kirjoitti:Ja, Karhukelmi, mites tuo sama teksti löytyy Ankkiksesta, satutko olemaan käyttäjä nimeltä Karhula?

Näinhän se on. Olen Ankkiksen Karhula.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat