Tarina: Kadonnut veli

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Huomio! Tarina on julkaistu aiemmin Ankkiksessa. Osat ilmestyvät sen vuoksi melko tiuhaan tahtiin. Toivoisin lukijoita, jos kukaan tätä jaksaa lukea, ja tietysti kommentteja. :)

Prologi

Ovi avautui ja Reino Murske astui sisään.

"Sinulla oli asiaa, pomo?" Murske sanoi Kaasille joka nojasi tuoliinsa ja pyöritti sormiaan.

"Niin" Kaasi vastasi mietiskelevän oloisena. "Tämä on luottamuksellista tietoa ja odotan ettet kerro tästä kenellekään"

Murske nyökkäsi ja Kaasi aloitti:

"Sinähän tunnet Aku Ankan?" hän kysyi ja Murske nyökkäsi jälleen. "Ja sinä tiedät myös, että hänellä on sisko?" Kaasi jatkoi ja Murske nyökkäsi jälleen. "Mutta tiesitkö, että hänellä on veli?"

Murskeen ilme näytti epäuskoiselta ja hän kohotti kulmiaan. "Anteeksi, mitä sanoit, pomo?"

"Niin juuri, hänellä on veli" Kaasi vastasi hiljaa. "Akun isä ja äiti olivat suuressa rahapulassa ja hänet ja Dellan saatuaan he eivät olisi enää pystyneet pitämään kolmatta lasta ja kuinka ollakaan pian syntyi potra ankanpoikanen jonka nimeksi he antoivat Tauno. Noin kolmen viikon kuluttua he lähettivät hänet orpokotiin. Sen jälkeen hänestä ei ole havaittu pienintäkään tietoa" Kaasi piti tauon. "Mutta viikko sitten näimme hänet. Emme tietenkään olleet varmoja oliko kyseessä sama ankka, mutta kun kävimme orpokodissa missä ankka oli ollut saimme tietää tuntomerkit ja saatoimme todistaa hänen olevan täällä"

"Onko hän täällä? Ankkalinnassa?" Murske näytti epäuskoiselta.

"Kyllä. Älä kuitenkaan kerro tästä kenellekään, varsinkaan Akulle joka ei tiedä veljestään mitään" Kaasi vastasi.

"Oliko siinä kaikki? Minulla on nimittäin hiukan nälkä" Murske sanoi maiskautti huuliaan.

"Odota vähän. Tulen mukaan" Kaasi sanoi ja nyt hän näytti jo nälkäiseltä. Yhdessä tuo kaksikko poistui huoneesta.

Sivut

Kommentit (41)

Vierailija

Kiitokset kommenteistanne! Tästä alkaa äänestys, eli mikä tarinani julkaistaan seuraavaksi täällä aiheessa, jolle päätin antaa nimen 'Karhulan tarinapaja'. Aihe saapuu jossakin vaiheessa, kunhan äänestys saadaan päätökseen. Äänestys päättyy tasan viikon päästä ja äänestysvaihtoehdot ovat tässä:

1. Suuri suunnitelma (ensimmäinen tarinani)

2. Ankkalinnan kamalin yö (joidenkin mielestä huumoripläjäys)

3. Salaperäinen tohtori (Hieman raaka ja avaa jo neljänteen osaan edenneen saagan)

Äänestää voitte tässä topicissa, mutta nyt kuitenkin viimeisen osan pariin.

9.osa: Kaikki päättyy ajallaan

Kaksi poliisia raahasivat käsirautoihin laitetun Raulin poliisiautoon ja lähtivät sillä mitä todennäköisimmin vankilaan, ainakin vähäksi aikaa. Raulin ilmeestä pystyi päättelemään paljon; tämä oli todella pettynyt Taunoon, tuohon Ankkaan jonka hän nyt tiesi olleen tuon toisen ärsyttävän Aku Ankan veli. Tauno oli pettänyt hänet pahasti ja koko juttu oli mennyt pieleen. Nyt hän saisi istua vankilassa varmaan kuukausia, mutta sen hän lupasi, että sieltä päästyään hän kostaisi noille Ankoille, varsinkin Taunolle.

Kosto elää, Raul ajatteli kunnes hätkähti siihen kun auton ovet avattiin ja hänet raahattiin suoraa päätä kohti tuota niin ällöttävää Ankkalinnan vankilaa.

Hän ei huomannut kuinka eräs vanki tarkasteli tilannetta kiinnostuneena ja napsutteli sormiaan. Tämän selli oli koko länsisiiven viimeinen ja selli oli niin pimeä ettei henkilöstä näkynyt muuta kuin tämän arpinen naama. Mielipuoliset silmät katsoivat oudon hyväksyvästi tulijaa joka raahattiin vankilaan, tarkemmin ottaen länsisiipeen hänen sellinsä viereen. Hän tiesi, että hänellä riittäisi vielä keskusteltavaa miehen kanssa, olihan hän kuullut, että tämä oli jäänyt kiinni eräiden ankkojen takia jotka olivat jo kolmesti kukistaneet hänet. Eikä hän voinut vastustaa kiusausta saada uusi apuri, edellisen tilalle. Monet olivat jo pettäneet hänet, mutta hän seisoi yhä pystyssä. Olihan hän tohtori Xuir.

***

Yksi viikko oli jo kulunut siitä kun Raul oli pidätetty ja Ankat söivät tyytyväisinä illallista jonka Aku oli tehnyt. Ankanpojat söivät innoissaan setänsä tekemää spagettia ja istuivat Taunoa ja Akua vastapäätä. Yhtäkkiä ovikello soi ja Aku riensi avaamaan Tauno perässään.

Aku avasi oven ja häntä odotti iso yllätys. Oven takana seisoivat Della ja Daniel Ankka.

"Iltaa" Daniel mörisi.

"Oletko valmis, Tauno?" Della kysyi.

"Toki" Tauno totesi hiljaa ja lähti yläkertaan.

"Mitä? Mihin? Milloin?" Aku kyseli hämmentyneenä.

"Eikö Tauno kertonut?" Della kysyi hiukan hämmentyneenä. "Hänhän soitti meille ja halusi muuttaa meille. Me tietysti tulimme"

Aku tuijotti äimistyneenä kahta muuta ankkaa samalla kun Tauno rymisteli matkatavaroineen portaita alas.

Ankanpojat ilmestyivät heti paikalle ja yllättyivät toden teolla huomattuaan vanhempansa olevan siellä.

"Mitä..." Tupu aloitti.

"...on..." Hupu jatkoi.

"...tekeillä?" Lupu lopetti kysymyksen.

Huomattuaan Taunon matkatavaroineen he tajusivat jutun.

Syntyi painostava hiljaisuus kun Daniel yhtäkkiä rykäisi.

"Halusimme oikeastaan myös kysyä, haluaisitteko te" hän osoitti ankanpoikia "Muuttaa takaisin meillä. Olen jälleen terve kestämään kaiken maailman pilat, joten miten on?"

Ankanpojat olivat hetken hiljaa kunnes Tupu rykäisi.

"Emme kiistä sitä ettemme haluaisi muuttaa takaisin teille, mutta..." Tupu aloitti hiukan hatarasti.

"Mutta mitä?" Daniel kysyi.

"Emme halua jättää Aku-setää" Hupu sanoi ykskantaan.

"Hän on opettanut meille kaikenlaista ja olemme vuosien varrella..." Lupu piti tauon.

"...Kiintyneet häneen" Ankanpojat totesivat yhteen ääneen.

Aku tunsi kyyneleiden kirvelevän silmiään, hän oli liikuttunut noiden kolmen sudenpennun sanoista.

"No, me emme voi mitään päätöksellenne" Daniel sanoi ja päästi Taunon menemään ohitseen.

Niin Tauno, Della ja Daniel poistuivat matkalaukut mukana autoon joka oli parkkeerattu tien sivuun.

"Hyvästi sitten!" He sanoivat sitten yhtään ääneen ja huristelivat pois. Aku ja pojat jäivät huiskuttamaan vielä hyvästejä. Aku tiesi, että Tauno kyllä pärjäisi.

EPILOGI

Oli kulunut jo monta kuukautta siitä kun Tauno oli lähtenyt ja Aku katseli hiljaa

talonsa ikkunasta ulos.

Tuntui jotenkin tyhjältä, ne kaikki parin viikon tapahtumat tuntuivat pyörivän hänen päässään; Taunon tapaaminen, Raulin tunkeutuminen, hänen loukkaantumisensa, Hortensian kuolema, hautajaiset, Raulin paluu ja pidätys ja Taunon lähtö.

Kaikki pyörivät hänen päässään ja yhä vain uusia kysymyksiä virtasi hänen päähänsä.

Tulisiko kaikki enää koskaan ennalleen? Ja miksi kaiken oli pitänyt tapahtua? Kyseessä oli mitä todennäköisimmin menneisyyden oikut joita ei voinut enää muuttaa, vai voisiko sittenkin?

Voisi, Aku ajatteli, mutta lopulta päätti, että tuo kaikki oli tarkoitettu niin eikä hän yrittäisikään mitään. Ankanpoikien äänet kaikuivat yläkerrasta ja Aku hymähti itsekseen.

"Lapset" Hän mutisi hiljaa itsekseen.

Hän mietti myös isänsä kuolemaa, se oli ollut hiljainen ja Aku oli hyvillä mielin ainakin yhdestä asiasta, tämä oli ollut kärsinyt vaan lähtenyt itse pois.

Silloin Aku vasta tajusi kunnolla kuka Tauno oli ollut, tämä oli ollut hänen kadonnut veljensä eikä sitä voinut kukaan kieltää.

Ei kukaan.

Vierailija

2.osa: Mies

"En ole saanut koskaan tietää koko menneisyyttäni, mutta kerron nyt oikeastaan mitä tiedän" Tauno sanoin mietteliäänä vaikka miettikin mitä hänen menneisyytensä muille kuului. "Synnyin kuulemma hyvin köyhään perheeseen jotka joutuivat myöhemmin lähettämään minut orpokotiin. En muista heistä mitään enkä tiedä edes heidän nimiään. Orpokodissa minä vartuin ja yritin aina kysellä orpokodin johtajalta vanhempieni nimiä, mutta hän ei koskaan kertonut sitä. Niinpä täysi-ikäiseksi tultuani päätin lähteä etsimään vanhempiani ja päädyin vähän yli viikko sitten tänne ja olen etsinyt paikkaa jossa voisin olla" Mietteliäs Tauno lopetti puheensa ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Ankanpojat näyttivät tuijottavan Akun tapaan ikkunasta. Kun Tauno huomasi tämä hänkin käänsi katseensa ikkunaan ja hänen kasvonsa näyttivät hämmästyneiltä ja samalla kauhistuneilta.

"Taasko hän" Kauhistunut Tauno sanoi hiljaa.

Ikkunan takana kiilui erittäin hirvittävän näköinen hahmo. Sen kädet näyttivät palaneilta ja hahmon naama oli täynnä rupia. Vaatteet olivat resuiset eikä tukassakaan kehumista ollut. Ikkuna aukesi kirskuen ja nyt hahmon mielipuolisen hymyn ja miehen.

"Tapaamme jälleen, ankka. Tällä kertaa viimeistä kertaa" Mies sanoi ja kiipesi ikkunasta sisään.

Samalla Aku ja pojat seisoivat liikkumattomina huoneessa.

"Lähdetään" Aku sanoi hiljaa ja lähti johdattamaan ankanpoikia.

"Mutta entä Tauno?" Epätoivoinen Tupu kysyi.

"Kyllä hän selviää" Aku intti ja lähti huoneesta ovea kohti. un hän vähän ajan päästä katsoi taaksensa ei ankanpoikia kuitenkaan näkynyt.

"Voi, ei" Aku sanoi hiljaa itsekseen ja lähti takaisin olohuoneeseen. Kun hän saapui huoneeseen hän näki nyt miehen kokonaan ja sai hiukan kylmiä väreitä. Tauno näytti olevan alakynnessä, mutta Akun katse etsi ankanpoikia. Yhtäkkiä hän näkikin heidät yllättäen miehen takana. Aku lähti juoksemaan heitä kohti, mutta tuo mies näytti huomaavan sen ja paljasti yhtäkkiä ködestään tikarin jonka hän paiskasi Akua kohti. Akulla oli noin sadasosasekunti aikaa tajuta mitä oli tapahtumassa kun hän syöksyi tikarin edestä lattialle.

Mies näytti katsovan Akua ja se riitti Taunolle joka pinkaisi juoksuun suoraan takaovea kohti. Ankanpojat näyttivät kauhistuneilta eikä Aku tajunnut miksi. He näyttivät tuijottavan setänsä kättä ja hitaasti Akukin käänsi katseensa vasempaan käteensä.

"Kääk!" Aku huudahti huomatessaan tikarin kädessään, hän tunsi polttavaa kipua ja hänen voimansa tuntuivat ehtyvän.

Yhtäkkiä paukahti ja Tauno syöksyi takapihalle tuo tuntematon mies perässään. Hän näki myös kuinka ankanpojat juoksivat häntä kohti. Se jäi hänen viimeiseksi ajatukseensa kunnes hän tunsi vaipuvansa jonnekin kauas...kauas...kauas...

Aku yritti avata silmänsä, mutta se tuntui olevan vaikeaa. Hän luuli näkevänsä kolme jalkapalloa ja yhden punaisen vilahduksen, mutta avattuaan silmänsä hän tunnisti henkilöt ankanpojiksi ja Roopeksi jotka katsoivat häntä surullisina, mutta huomattuaan Akun olevan hereillä heidän ilmeensä muuttuivat iloisiksi ja hiukan epäuskoisiksi.

"Tohtori!" Roope huudahti ja Aku näki kuinka mies joka oli pukeutunut valkoisiin vaatteisiin ryntäsi hänen viereensä.

Aku tunsi kaameaa kipua toisessa kädessään ja käänsi katseensa siihen. Heti ensimmäiseksi hän näki siinä siteen.

"Hei, setä" Ankanpojat toivottivat ja näyttivät olevansa onnensa huipulla. Aku ei tajunnut mistään mitään. Hän kuuli vain kuinka tohtori jutteli Roopen kanssa jostain joka tuntui kuulostavan palkkiolta sillä Roope näytti erittäin kauhistuneelta.

"Luuletteko, että minulla sellaiseen on varaa!" Aku kuuli Roopen huutavan tohtorille joka yritti rauhoitella tätä. Juuri kun Aku oli kysymässä mitä oli tapahtunut kun huoneen ovi paukahti voimalla auki.

Vierailija

Kiitokset kommentoijille. Tässä nyt jälleen kaksi osaa. Ensi kerralla tuleekin sitten viimeinen osa + lyhkäinen epilogi ja sitten onkin tarina päättynyt. Sen jälkeen tässä aiheessa alkaa sen jälkeen äänestys minkä tarinan julkaisen seuraavaksi. Vaihtoehtoina on kolme vaihtoehtoa.

7.osa: Paluu Ankkalinnaan

Tupu ja Hupu jähmettyivät paikoilleen kunnes käänsivät katseensa Lupuun.

"Sinä todella tiesit" Tupu kuiskasi.

"Sinä todella tiesit" Hupu sanoi hiukan kovemmalla äänellä kuin Tupu.

"No, sitähän minä olen yrittänyt sanoa teille kuluneen viikon aikana.

"Niin, mutta sehän tarkoittaa, että..." Tupu ei pystynyt jatkamaan.

"Niin, se tosiaan tarkoittaa, että..." Hupukaan ei pystynyt jatkamaan joten Lupu päätti lopettaa kesken jääneen lauseen.

"...hän on meidän setämme" Lupu lopetti lauseen rauhallisesti.

Ankanpojat tuijottivat hetken toisiaan kunnes muistivat, että Akukin oli kuullut sen. Niin he käänsivät hiljalleen päänsä setäänsä kohti.

Akusta tuntui kuin kaikki olisi pysähtynyt.

Hän ei ymmärtänyt Dellan sanoja, oliko Tauno todellakin hänen veljensä?

Se tuntui niin mahdottomalta, mutta hiljalleen sanat upposivat täysin häneen.

Hän tajusi mitä Della oli hänelle sanonut, hän ei tuntenut suurta vihaa muttei iloakaan.

Hän ei ollut koskaan pitänyt Taunosta ja nyt olikin selvinnyt, että tämä oli hänen veljensä.

"Aku?" Dellan sanat rikkoivat armottoman hiljaisuuden.

Aku hätkähti ja muisti vasta silloin siskonsa istuvan häntä vastapäätä.

"Tietääkö Tauno?" Aku mumisi.

Della nyökkäsi. "Voitko hyvin?"

"Kyllä" Aku vastasi poissaolevana, nousi tulista ylös ja lähti kävelemään ovea kohti.

Juuri kun Aku oli astumassa ovesta ulos Della vielä pysäytti hänet.

"Oletko nyt täysin varma, että voit hyvin?" Della vielä kysyi, mutta Aku ei vastannut vaan käveli huoneesta ulos jättäen siskonsa ja ankanpojat taakseen.

Salaisuus oli paljastunut.

Vähän ajan kuluttua ankanpojat ryntäsivät tämän perään.

Seuraavana aamuna Aku jo istui matkatavaroidensa kanssa ulkona odottaen ankanpoikia.

Della oli aamulla kertonut, että Tauno ei jäisikään Aaronin hautajaisiin vaan lähtisi heidän mukanaan Ankkalinnaan.

Linnan ovi avautui ja sulkeutui hetken päästä, ankanpojat astuivat ulos auringonpaisteeseen.

"Joko Tauno on valmis?" Aku kysyi hiukan poissaolevan oloisena.

"Ei" Tupu vastasi ykskantaan.

"No paras, olla sillä me lähdemme vartin sisällä!" Aku tiuskaisi vihaisesti.

Juuri silloin linnan ovi kuitenkin avautui ja Tauno astui ulos kevyen oloinen matkalaukku mukanaan.

Aku ei ollut huomaavinaankaan vaan käveli taksin tultua hakemaan heitä.

Ankanpojat käskivät Taunoa lähtemään tämän perään ja niin he poistuivat taksiin.

Juuri kun taksi oli lähdössä takaa kuului kuitenkin hirmuinen huuto.

"Odottakaa minua!" Roope huudahti närkästyneenä ja hyppäsi nopeasti taksin kyytiin. Huomatessaan Taunon hän alkoi silmäillä tätä. Lopulta hän tuhahti.

"Toivottavasti hän ole sellainen tuhlari kuin toinen" Roope mutisi ja katsahti Akuun.

"En todellakaan" Tauno sanoi. "Oikeastaan syön päivittäin pelkkiä korppuja tai sitten jotain halpaa lientä"

Akusta tuntui kuin Roope olisi sekoamassa.

"Hmm...Tulepas säiliölleni niin jutellaan, vaikkapa työpaikasta" Roope lisäsi sutjakkaasti.

Taunon vastaus kuitenkin järisytti kaikkia, myös Akua.

"En minä voi. Katsokaas kun en ole jäämässä Ankkalinnaan muuta kuin täksi päiväksi." Tauno sanoi.

"Mitä!?" Roope huudahti.

Tauno huokaisi. "Jäisin toki mieluusti Ankkalinnaan, mutta minusta tuntuu jotenkin siltä, että minun paikkani on jossakin toisaalla"

Syntyi todella painostava hiljaisuus jonka rikkoi vasta taksikuskin huudahdus. "Perillä!"

Hiljaa Ankat astuivat taksista ulos, ottivat tavaransa mukaan, maksoivat kyydin ja lähtivät sitten lentokonetta kohti.

Vihdoinkin saan levätä, Aku ajatteli.

Paluu Ankkalinnaan sujuikin hyvin ja kohta he erosivatkin jo Roopesta. Hiljalleen Aku, Tauno ja ankanpojat kävelivät vanhaa ja tuttua Paratiisitietä pitkin kunnes kääntyivät kohti taloa jonka numero oli 13.

"Mitä ihmettä!" Aku huudahti kun ulko-ovi ei ollutkaan lukossa ja ovi aukeni tuosta vain.

Muut kohauttivat ihmeissään olkiaan ja koko konkkaronkka astui sisään.

"Tervetuloa, tervetuloa" Kuului möreä ääni olohuoneesta.

Kaikki hätkähtivät ja kääntyivät äänen suuntaan ja kauhukseen he näkivät, että olohuoneessa seisoi Taunolle tuttu henkilö jonka muut ankatkin olivat kohdanneet jo kerran.

Olohuoneessa seisoi Raul.

8.osa: Raulin paluu

Ankkojen ja Raulin katse ei näyttänyt rikkoutuvan kunnes Raul lopulta kääntyi Taunoa kohti.

"Oliko mutkia mutkassa?" Raul kysyi ja Aku ja pojat jähmettyivät.

"Hyvin" Tauno vastasi nopeasti.

"Hetkinen" Aku kimmastui. "Siis selittäkää tarkemmin, tarkoittaako tämä sitä, että te olette liittoutuneet"

"Voisit kertoa Raul. Se on hyvä kysymys" Tauno totesi hymyillen leveästi.

Raul ärähti. "No hyvä on sitten" Hän sanoi ja aloitti. "Eli selvennykseksi, me olemme olleet koko ajan tehneet kaiken kimpassa"

"Että MITÄ!?" Aku huudahti. "Olenko minä sukua jollekin paatuneelle rikolliselle!?"

Raul kurtisti kulmiaan. "Mistäs sinä puhut? Ettehän te ole edes sukua, vai oletteko?"

"Myöhemmin" Tauno sanoi.

"Ensin meidän pitää löytää heidän sukualbuminsa" Hän lisäsi nopeasti ja kiersi katseellaan olohuonetta ympäri.

"Mikä?" Tupu kysyi.

"Sukualbumi" Tauno vastasi.

"Tässähän se" Lupu sanoi ja kiirehti hakemaan vanhan ja hiukan repaleisen kansion.

Tauno avasi heti albumin, selasi sitä hetken kunnes pysähtyi keskimmäiselle aukeamalle.

"Onko se, se?" Raul kysyi malttamattoman oloisena.

"On" Tauno sanoi. Hänen silmiinsä oli kuitenkin syttynyt outo tulkitsematon kiilto jonka Aku oli huomannut.

Raul riuhtaisi albumin itselleen ja ujutti kätensä aukeamalla olleen kuvan taakse. Yhtäkkiä näytti siltä kuin hänen toinen kätensä olisi alkanut säihkyä, mutta tuo outo säihky paljastuikin isokosi timantiksi.

"Miten se on tuonne mahtunut?" Hupu kysyi äimistyneenä.

Tauno katsahti merkitsevästi Rauliin. "Taitaa olla aika kertoa kaikki"

Raul nyökkäsi. "Kaikki alkoi siitä kun tapasin Taunon vähän matkan päässä orpokodista josta hän kertoi juuri päässeensä. En oikein tajua vieläkään miten kaikki tapahtui, mutta satuimme vahingossa erääseen syrjäiseen baariin jossa eräs mies kertoi meille tarinan kuinka eräs Daniel Ankka oli varastanut suuren timantin"

"Väitätkö muka, että isämme olisi varastanut?" Hupu kysyi.

"Emme usko" Ankanpojat sanoivat yhteen ääneen.

"Jatka" Aku mutisi.

"Me tietysti heti kiinnostuimme timantista ja saimme myös tietää, että se olisi jossain päin Ankkalinnaa. Teidätkin oli melko helppo löytää, kun tiesimme, että sukunimen pitäisi olla Ankka. Sattumalta kuljimme pari viikkoa sitten tämän talon ohi ja meidän onneksemme kuulimme puheenne kun selasitte albumianne. Olihan ikkunanne auki" Raul jatkoi.

"Ja laadimme suunnitelman jotta pääsisimme timantin kimppuun" Tauno lopetti hiukan hatarasti.

"No, niin ja me lähdemme nyt" Raul sanoi ja oli lähdössä sitomaan ankkoja kun Tauno yhtäkkiä tarrasi häneen kiinni.

"Minäkin lähtisin, mutta meidän ystävyytemme on loppu" Tauno sanoi ja mottasi Raulia niin, että tämä kaatui tajuttomana maahan.

"Voisitteko sitoa hänet" Tauno huokaisi syvään ja lähti soittamaan poliisille.

Aku ja pojat riensivät heti sitomaan Raulin joka makasi yhä tajuttomana maassa.

"Onko tuo albumi isän?" Tupu yhtäkkiä kysyi.

Aku hiljeni hetkeksi.

"Ehkä" Hän totesi hiljaa ja niiden sanojen jälkeen he hiljenivät jälleen jatkamaan iloisesti Raulin sitomista.

Tiesiväthän he, että se oli ohi.

Vierailija

Onnea, Af1! 4000 viestiä! Sitten aiheeseen. Hyvä tarina, todella mainio. En jaksa odottaa seuraavaa osaa! Arvosana on ehdottomasti 9!

Akuhullu97
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Mahtavaa, Karhukelmi (Karhula?)! Tarinan prologi on hyvä, juoni ei ole mitenkään mahtava vielä, mutta tarkoitushan on päästä vain juoneen kiinni, jotta jatkossakin ymmärtäisi jotakin tarinasta. Juoni oli hyvin kuvailtu, se helpotti lukemista ja paransi luvun laatua. En ole tätä vielä aikaisemmin jaksanut lukea, mutta nytten siihen on oiva tilaisuus. Odotan uutta osaa innolla. Arvosana luvulle: 7½.

(Viitsisinköhän minäkin oman tarinani tänne..? : D )

Vierailija

Olen siis todella Karhula. Kiitos kommenteistanne. Tiedän ettei tämä koko tarina mikään maanmainio ole, mutten ensimmäistä Xuir-tarinaani viitsinyt tänne laittaa, sillä se on vähän liian raaka. Jos taas laittaisin näitä jälkimpiä, niin niiden juonesta ei saisi kunnon selkoa.

Hiidenkirnu
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Hienoa! Hyvä tarina ja osittain jännittävä. Hyvä juoni ja kiitos kirjoittajalle eli karhulalle. Jään odottamaan seuraavia osia:) Arvosana:7½

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat