Kuinka hyvin säilöt Aku Ankkasi?

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Niin, eli laitatko jokaisen uuden taskukirjan jonka olet hankkinut suoraan muoveihin jotta se ei vahingoittuisi, vai luetko sen ja laitat sitten hyllyyn? Tai laitatko aivan kaikki akkarisi muoveihin ja jopa lehdet? Kuinka pitkälle siis menet jotta akkarisi pysyisivät mahdollisimman näyttävässä kunnossa?

Itse en ole vielä laittanut muoveihin paitsi jotkut on valmiiksi muovissa kun on ostanut divarista. Lisäksi aion isäni kanssa tehdä säilytyslaatikon -50-luvun lehdille, sillä niitä on nyt jo aikamoinen määrä. Tällä hetkellä kaikki taskarit on hyllyssä paitsi 10 ensimmäistä jotta mun veljen kaveri ei lukisi niitä sillä niitä pitää oikeasti lukea varovasti jos niitä lukee. Samaten en lue -50 luvun lehtiä kun mulla on kaikki -50 luvun lehdet näköispainoksissa.

Olen harkinnut, että joskus laittasin kaikki taskarini muoveihin jotta niiden arvo pysyy hyvänä, sillä eihän sitä tiedä jos joskus myyn osan niistä.

Kertokaa toki kuina huolehditte akkareistanne.

PS. Tietääkö joku joka keräilee säilömällä akkarit että paljonko maksavat sellaiset muovit mihin akkarit laitetaan? Kysyisin vain kun olen ostamassa niitä. Toivottavasti ei kovin paljon kappaleelta?

Sivut

Kommentit (41)

Vierailija

70-luvun lehdet on kansiossa,80,90 ja 2000 luvun lehdet on semmosissa jännissä koteloissa.93 ja 94 vuoden lehdet olen ostanut kansiossa.Viime vuoden lehdet on kansiossa.Taskarit on siististi numerojärjestyksessä hyllyssä.En ole ostanut muovitaskuja mutta ostan jos hankin joskus vaikka 50 ja 60-luvun akkareita.

Vierailija

Akkarit menee kansioon, taskarit numerojärjestykseen hyllylle, kovakantiset johonkin tietttyyn järjestykseen(esim Don Rosa kirjat ilmestymisjärjestyksessä)

Vierailija

Mulla on kansioita lehdille ja semmoset "lokerot" vanhoille. TAskarit taas nuomerojärjestyksessä hyllyyn.Samoin roope-sedät ja iinekset!

Vierailija

Toulouse kirjoitti:Kovakantiset kirjat ja aika pitkälle taskaritkin päätyvät kirjahyllyyn. Muoveissa tulee säilytettyä lähinnä harvinaisuuksia ja erikoisnumeroita. Tavallisista akkareista suuri osa odottaa kuitenkin vielä järjestelyä - akkarikansioitakin on tullut käytettyä jonkin verran, mutta olen ajatellut vähitellen luopua niistä kokonaan. Selailin tässä taannoin 80-luvun kansioita, mutta järkytyksekseni huomasin, että lehtien metallikiinnikkeet olivat kohdelleet kaltoin keskiaukeamien lukujärjestys- ja julisteliitteitä eikä väriä saanut poistettuakaan. Kääk! Nyttemmin olenkin alkanut korvata tavallisia selauskansioita avokansioilla; kaupoissa vain on sen verran huonot valikoimat, että olen joutunut räätälöimään kansioita itse mittatilaustyönä - tosin näin saa varmasti juuri sellaisia kuin tarvitsee.

Mun -80-luvun lehdille ei ole käynyt mitään kansioissa, mutta ehkä se riippuu jostain muustakin.

Vierailija

Tietenkin luen ne ensin. Siis onko mitään järkeä ostaa sarjakuvalehteä muovissa, niin, että sitä ei voi lukea? Minä en keräile akkareita sen takia, että ne ovat harvinaisia. Siksi esim. vanhat taskarit olen jättänyt kokonaan ostamatta, sillä en pidä niistä. Eikä niiden rahallinen arvo niistä parempia tee. Sama koskee myös joitakin julkaisuja. Kerään niitä siis vain siksi, että haluan lukea niitä.

No, mutta asiaan. Kaikki taskarit ovat siististi kolmessa rivissä kaapissa. Eivät numero järjestyksessä, vaan paremmuus järjetyksessä. Niin löydän lempitaskarini sopivasti eturivistä. Vaihtelen silloin tällöin taskareiden paikkoja, jotta myös taaimmaisetkin tulisivat luetuksi. Pitkän ajan jälkeen ne tuntuvat kuin uusilta. :D Akkarit ovat kansioissa. 80- luvun lehdet, jotka sain tädiltäni ovat numero jäsjestyksessä, mutta itse hankkimani n.500 lehteä ovat vain vuosikymmenien mukaan esim. 90-luvun lehdet vuosien 2006-2007 seitsemän lehdet jne. niin löydän helposti haluamanini lehdet, jos mieleni tekee uusia lehtiä niin tartun kansioon, jossa on tämän ja viime vuoden lehtiä.Näitä kansioita minulla on riveissä 32. Sitten on vielä laatikkoillisia kansioihin mahtumattomia lehtiä. Iinekset ovat siistissä pinossa, kuten Roope- Sedätkin albumit ovat myös siistissä rivissä.

Olen vaivalla kerännyt itselleni irtolehtinä kaikki Don Rosan tarinat. Niitä säilytän muoveissä kahdessa kansiossa. Ihan vain siksi, että näin jatkikset pysyvät yhdessä ja ne on helppo lukea. Myös joitakin lempisarjojani, harvinaisuuksia ja muita sellaisia säilytän muoveissa yhdessä kansiossa.

Minulla on yksi ainut lehti, jonka olen sulkenut muoviin. Se on minun kokoelmieni helmi priima kuntoinen vuoden -74 Disneyn iloiset perheet lehti liitteineen. Löysin eurolla divarista :) .

Näitä kaikkia n. 700 jukaisuani säilytän huoneeni isossa kaapissa.

___Aku Ankka___
Seuraa 
Liittynyt17.6.2008

Mä pistän mun taskarit hyllyn mutta mulla on mun taskarit 1-20 erillisessä hylly tasolla jotta en ei vahingoittusi mitenkään muitten joukossa. Kovakantiset menee kirja hyllyyn. Mun Aku Ankka lehdet mä pistän kaikki alle 85- luvun muovitaskuun ja kaikki yli johonkin kansioon tai jos ei oo kansiossa on ne vuosi järjestyksessä pitkin huonetta sellaisissa paikoissa missä ne ei voi vahingoittuu. Kaikki lehdet alle 70-luvun mä luen pinsettien avulla(Hiotut kulmat pinseteissä tietenkin). Ainii luen tietysti kaikki ennen ku pistän ne hyllyy.

Tämmöinen vanha sivujen käyttäjä joka täällä käy piipahtamassa silloin tällöin!

Vierailija

Kun oon lukenu taskarin laitan sen hyllyy ja siellä se pysyy tosi hyvässä kunnossa. Ja kun keskiviikkoisen Akkarin olen lukenut jonkun aikaa se on pöydällä tai missä se nyt sattuu olemaan ja sitten laitan sen kansioon. Muovitaskuja en ole hankkinut.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat