Uusin Elokuva-Topic

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Tein tämän siksi ettei jokaisesta elokuvasta tarvitse tehdä aina uutta, en tosin tiedäkkään että onko tälläista topiccia joten jos tälläista topiccia löytyy voisiko joku mainita. Mutta asiaan siis täällä voit vapaasti keskustella uusimmista elokuvista ja mielipiteesi niistä jne .

Aloitetaan mitä mieltä olette uusimmasta Harry potterista?

Kommentit (7)

Vierailija

Käväisin katsomassa eilen H. Potter 6. Aikamoinen pettymys oli. Lavasteissa, tehosteissa, näyttelyssä sun muussa tälläisessä ei ollut vikaa, mutta siinä ei tuntunut olevan minkään laista juonta ja Puoliverisestä prinssistä ei ollut kuin stupido kirja ja tyypperö itse. Siinä hypeltiin asiasta toiseen, eikä Pv. prinssistä mainittu kuin muutaman kerran, tapahtumat olisivat saaneet pyöriä enemmän kyseisen henkilön ympärillä. Jostain kumman syystä pidin leffasta jonkin verran, ei ollut mikään super muttei niin the worstikaan.

Ice Age 3 olisi ehkä ihan mukavaa nähdä, omistan nääs kaksi ekaa osaa, mutta väliin taitaa jäädä sen katselu.

Vierailija

Minusta uusin Harry Potter elokuva on ihan hyvä.Ainakin parempi kuin edellinen Harry Potter.

ice age3kin oli ihan hyvä.

Vierailija

Kävin katsomassa ice age 3 äskeittäin 3D-elokuvana.

Täytyypä sanoa että ne 3D lasit painoi "aika paljon" ja muuten epämukavat päässä mutta eiköhän sekin tekniikka ajanmyötä kehity muuten itse kuva oli hyvin jännittävä kun hahmot olivat kolmiulotteiset. Itse elokuva oli humoristinen eli hauska ja seikkailuakin riitti.

Vierailija

Harry Potter ja Puoliverinen prinssi on tähän mennessä paras Harry Potter elokuva, mutta kohtauksista muokataan harmi kyllä humoristisia uusimmissa elokuvissa esim. elokuvassa Harrylle ja Ronille tulee tappelu siitä kumpi saa parempikuntoisen taikajuomakirjan, vaikka kirjassa niin ei käynyt.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat