2012

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Vaikka otsikko on outo niin kerron ennustettuja tapahtumia:1.tammikuuta Latvian Riikan ja Viron on määrä ottaa käyttöön euro.15.tammikuuta suomen presidentin vaalin ensimmäinen kierros 21.joulukuuta mayan ennustama maailmanlopun päivä 30.joulukuuta alkaa jo uusivuosi.2.1.tulee 25000-numero Aku Ankassa!3.joulukuuta Aku Ankka-lehden ennustetaan loppuvan.

Sivut

Kommentit (35)

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Höpö höpö mitään maailmanloppuja silloin EI tule. Eikä Aku Ankka lehti mihinkään lopu vuonna 2012.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Niinpä serkku s. Saanhan minäkin ennustaa, että minä saan jouluna sata joululahjaa, mutta en minä siltikään saa niin hirveästi lahjoja yhtenä jouluna.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Maailman loppu tulee tällä vuosituhanella vuoden 2000-3000 välillä! Mm. 2016 asteroidi iskee todennäköisesti maahan, ja pahimmassa tapauksessa siitä tulee yhtä kova tuho kuin Hiroshiman pommi-isku toisessa maailmansodassa.

Ja olen listannut ainakin tuhat kertaa, että jäätiköt sulaa 91 vuoden kuluttua. Se on totta.

Ja ei Aku Ankan tekeminen lopu vuonna 2012! Jos joku noin sanoo vielä, niin suutun :( Ellei se ole OIKEA ylläpito, eikä tämä teko ylläpito.

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Tietääkseni vuonna 2016 EI ole iskeytymässä mikään asteroidi tai meteoriitti maahan. Olen sen verran näistä asioista perillä, että tuohon "vipuun" en kyllä mene. __Mutta Nasan tiedemiehet ovat sanoneet, että vuonna 2029 asteroidi ohittaa maapallon niin läheltä, että se saattaa törmätä vuonna 2036 maapalloon.__

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Hermanni 313
Seuraa 
Liittynyt9.6.2008

Lainaus:
Mutta Nasan tiedemiehet ovat sanoneet, että vuonna 2029 asteroidi ohittaa maapallon niin läheltä, että se saattaa törmätä vuonna 2036 maapalloon.__

Onko tietoa minkä niminen olisi ko. asteroidi?

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

En nyt tällä hetkellä muista, mutta ne nimet on kuitenkin lähes kaikki sellaisia joissa on nukeroita ja kirjaimia sekaisin miten sattuun.

Ps. Mutta nyt pitää joutua syömään.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Sohvis
Seuraa 
Liittynyt2.7.2009

Ei mitään maailmanloppua tule 2012 eikä Aku Ankankaan tekeminen lopu silloin (toivotaan ainakin). Mutta tuo, että asteroidi ohittaa maapallon 13.4.2029 ja saattaa törmätä maapalloon 2036 on ihan totta. Asteroidin nimi on Apophis.

MeRakastammeAnkkaa
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Tehdäänkö keskustelut:

2010,2011,2013 ja 2014??

Hei mutta tämähän on (Valittevasti)huono keskustelu.

Aku Ankka ei lopu koskaan(toivoisin).

Maailman loppu tulee vasta parin sadan vuoden takia.Ilmastonmuutos on syynä..:(

En usko ennustuksiin,höpöhöpön poppaukot.

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Niin Apophishan se olikin joo!! Nyt minäkin sen siis muistin, joo kyllä vaan. Muistaakseni sen NIMELLÄkin oli joku huono merkitys. En vaan sen tarkemmin muista mitä sen nimi tarkoitti.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Mielestäni silloin ei ole _maailmanloppua_ ennustettu, vaan sitä, että magneettiset navat vaihtavat paikkaa. Toisien sanoen Etelä- ja Pohjoisnapa. Mitenhän se oli.. Viime vuoden fysiikan kurssilla taidettiin sanoa, että ne vaihtavat paikkaa joka sadas vuosi. Kukaan ei tiedä miksi näin tapahtuu, ja sitä mitä siitä seuraa. Mitään maailmanloppua en kyllä usko tulevan.

Henna

Vierailija

Luekaas tämä : Maan lähelle tulevat asteroidit

Aina silloin tällöin uutisoidaan Maan lähelle tulevista asteroideista. Ne kuuluvat muun muassa Apollo- ja Aten-ryhmiin. Melko uhkaavana on pidetty asteroidia 99942 Apophis, joka ohittaa maan huhtikuussa 2029 noin 35 000 kilometrin päästä, eikä se nykynäkemyksen mukaan törmää Maahan. Asteroidi tulee näkymään 3,3 suuruusluokan tähtenä. Tämän kokoinen asteroidi näkyy näin lähellä noin 1 300 vuoden välein. Vuonna 2036 tämä sama asteroidi tulee niin lähelle, että se uhkaa törmätä Maahan todennäköisyydellä 1:45000. Törmäysräjähdys, jonka voima olisi 800–1 500 megatonnia, vastaisi arvioiden mukaan 4-8 Krakataun purkausta eli 15-25 suurinta koskaan räjäytettyä ydinasetta, Tsar-Bombaa. Törmäyskraatterin läpimitta olisi ehkä 3-6 km, ja rakennukset vaurioituisivat tai tuhoutuisivat noin 200 km:n säteellä.

Jos asteroidi törmäisi mereen, se aiheuttaisi ehkä kymmenien, joissain kohdin ehkä jopa satojen metrien korkuisen hyökyaallon rannikolle. Pahin mahdollinen suuren tuhon aiheuttaja on nykytiedon mukaan (29075) 1950 DA, joka uhkaa törmätä Maahan todennäköisyydellä 1:300 16. maaliskuuta 2880. Törmäystodennäköisyys on tuhatkertainen muihin Maan lähelle tuleviin asteroideihin verrattuna.

Lähde : Wikipedia

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Hei Akutykkääiineksestä, tuo sinun linkkisi on __sääntöjen vastainen__, koska se vie näiden sivujen ulkopuolelle!! Säännöissä sanotaan, että 'Älä liitä viestiisi linkkiä, joka vie sivuston ulkopuolelle.'

17.46//: Jaa, sinä näköjään kerkesitkin poistaa sen sääntöjen vastaisen linkin viestistäsi. Hyvä että poistit.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Mikä linkki? En minä mitään laittanut.. Ellei se ollut mun veli, kun kävin WC:eessä.. Se usein tekee tämmöistä ;/

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat