Taide

Seuraa 
Liittynyt9.6.2008

Ajattelin tehdä tämmöisen topiikin, joka on "omistettu" taiteelle, eli siis vapaata keskustelua taiteesta.

Esim: Piirtäminen, maalaus, vesivärit. Sekä kaikenlainen muu taide, mutta ei mielellään mitään musiikkiaiheista, sillä musiikille on jo olemassa

Wondyn topic:http://www.akuankka.fi/keskustelut/alue/12/viestiketju/8995/musiikki/sivu/1

Harrastaako kukaan piirtämistä? Itse tahrin paperia joskun, ja vielä muutama vuosi sitten se onnistuikin meikäläiseltä jotenkuten, mutta vuosien tauon jälkeen on taidot aika ruosteessa:@

Ehkäpä taas joskus tulisi piirrettyä enemmän:]

Toivon myös, että keskustelu pysyisi hyvänä, eikä tänne tulisi mitään "no emmä tiiä"-tyylin viestejä;)!

Sivut

Kommentit (19)

Vaa_ri
Seuraa 
Liittynyt7.4.2009

Tuleehan sitä paprua sotkettua kun sille päälle sattuu, mutta lopputulos on aina avoin, jos edes valmistuu. Tälläkin hetkellä työn alla on kymmeniä piirroksia...

Kävin aikanaan kuviskoulua, mutta lopetin maikkojen vaatiessa mahdottomia. Olin tunnollinen ja käytin töihin aikaa reilusti, joten tahdin kiristäminen ei houkutellut.

Olen kokeillut lähes kaikkea kuvanveistosta valokuvataiteeseen, mutta nykyisin lähinnä piirrän tai maalaan. Sarjiksia on tullut muutama räpellettyä, ja eräs ankisti työstää paraikaa uutta kässäriä piirrettäväkseni.

Hermanni 313
Seuraa 
Liittynyt9.6.2008

Lainaus:
Re: Taide

Vaa_ri - Eräs ankisti työstää paraikaa uutta kässäriä piirrettäväkseni.

Onko ihan joku Ankka-aiheinen, vai jokin muu aihe?

Itse en muuta "taiteeksi" sanottavaa harrasta, muutakuin joskus tulee kaikenlaista valokuvattua, pääasiassa lentokoneita.

Ja itse asiassa tuo lentokoneiden valokuvaus on yllättävän suosittu aihe maailmalla.

Esim nettisivuilla, kuten: Airliners.net ja JetPhotos.comissa on paljon valokuvia.

No, ei siitä nyt sen enempää.

Vierailija

No jaa.. En ole kovin hyvä piirtäjä tai no.. Olin mä joskus aikoinaan, mutta taidot on ruostunut :/ Silloin pienenä osasin piirtää vain mökki kuvia :D

Vierailija

Mä piirrän oikeestaan aika paljon ja osaan maalata öljyvärilläkin aika hyvin, mut haluaisin osata piirtää sarjakuvaa! :)

Vaa_ri
Seuraa 
Liittynyt7.4.2009

Lainaus:
Hersku: Onko ihan joku Ankka-aiheinen, vai jokin muu aihe?


Ankkasarjis olisi tulossa juu, ja Ankkiksessa olisi tarkoitus julkaista kunhan valmistuu. Käsikirjoittajana toimii eräs täältäkin tuttu taiteilija, arvaat kyllä kuka kun kerran itsekin Ankkiksessa buukkaat. (;

Hermanni 313
Seuraa 
Liittynyt9.6.2008

Lainaus:
Re: Taide

Vaa_ri - 19.10.09 08:44 (ID 363591)
Lainaus:
Hersku: Onko ihan joku Ankka-aiheinen, vai jokin muu aihe?
Ankkasarjis olisi tulossa juu, ja Ankkiksessa olisi tarkoitus julkaista kunhan valmistuu. Käsikirjoittajana toimii eräs täältäkin tuttu taiteilija, arvaat kyllä kuka kun kerran itsekin Ankkiksessa buukkaat. (;

No, kiva nähdä sitten siellä, että millaista jälkeä on tullut:]

Kyllä varmaan tulee hieno, olethan ennenkin ollut kova piirtämään;)!

Vierailija

Juuh, no oletteko hyviä piirtämään? äsken piirsin kohtalaisen hyvin hahmon jossa oli osin emakeksimään, osin Dragonlancen hahmoja. Voisin vaikka laittaa sen galleriaan vai mitä?

Fantasia aiheisia piirrustuksia tykkään piirtää mutta yleensä (siis lähes aina) kun on tylsää niin piirrän jonkun vuoriston poikkileikkauksen ja sinne kaikenmaailman hökeleitä, linnoja ja luolia. : DDD

Vince
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Itsekin olen pitkän tauon jälkeen aloittanut piirtämisen ja mielestäni päätös oli hyvä, piirtäminen on hauska harrastus. Ainoa ongelma on vaan mielialojen keikkuminen ja monet muutkin mielenkiinnot, ja siksi vauhtini on aika hidas. Kaksi ensimmäistä työtäni on edelleen kesken eräisenä.

Mitä mieltä olette Kaj Stenvallin ankkamaalauksista? Mielestäni ne ovat aika hauskoja ja niissä on hyvät ideat. Mutta ei ne silti mitään maailman parhaita ole.

Olen nähnyt netissä myös Carl Barksin Ankkasarjukuvien ulkopuolisia taidemaalauksia ja pidän niistä todella paljon, hänellä oli todella upea tyyli ja öljyvärimaalaukset yleensäkin ovat hienoja.

Vierailija

Enpäs ole kuullutkaan koko Kaj Stenvallista.

Minulla on ongelmia piirtämisessä aina kasvojen kanssa. Jos piirrän huulet ne ovat liian isot tai muuten vain luonnottomat tai sitten hahmo näyttää naiselta vaikka olisin tarkoittanut sen mieheksi joten tyydyn usein piirtämään vain viivan. Korvat, hiukset, leuka ja kaula luonnostuvat mutta silmät ovat hankalat kun niistä tulee harvoin tarpeeksi tarkat.

Vierailija

Siis Kaj Stenvall piirtää näitä Ankka tauluja ja hyvin hän niitä piirtääkin ;).

Itse taiteen kohdalla en ole mitenkään expertti mutta tunnen kyllä näiden tunnetuimpien maalareiden töitä.

Kun itse piirrän niin pidän hiilellä piirtämisestä mutta kun piirrän jotain ankkaa niin silloin minulla on yleensä vaikeuksia nokan mittasuhteiden kanssa koska olen kuullut että se on koko ankan vaikein osa piirtää.

Muuten pidän todella paljon piirtämisestä mutta se piirtämis halu supistuu jos ei onnistu , välillä minulla on sellaisiakin päiviä.

Lillen-Positiivisuus on voimaa-

Poppi
Seuraa 
Liittynyt28.4.2009

Kaj Stenwall?

Minulla on eräs maalaus seinälläni. Sen nimi on "Iso Rakkaus".

Käyn joskus taidekoululla(harrastus), ja viime keväällä, kun piirsin vihkooni ankkoja, opettaja ehdotti, että minäkin ryhtyisin joksikin sen tyyppiseksi! Jos minusta tulee joskus jotain ankkoihin liittyvää, niin Aku Ankan piirtäjä!

Sorry tuosta. Lipsuin vähän pääasiasta...

Lainaus:
Lillen: Kun itse piirrän niin pidän hiilellä piirtämisestä mutta kun piirrän jotain ankkaa niin silloin minulla on yleensä vaikeuksia nokan mittasuhteiden kanssa koska olen kuullut että se on koko ankan vaikein osa piirtää.


Minullakin on joskus...

Mutta hankalinta ankan piirtämisessä aina on minusta suhteuttaa raajat vartaloon. Ankan eri osien piirtäminen on kyllä helppoa, mutta aina ne eivät ole heti samankokoisia. Onnistuneita teoksia on silti enemmän kuin epäonnistuneita.

Vaa_ri
Seuraa 
Liittynyt7.4.2009

Kaj Stenvall piirtelee melkoisesti Disneyn ankkojen näköisiä vaakkuja, ja muutamana vuonna olen hänen kalenteriaansakin seinälläni omistanut.

Lainaus:
poppi: Sorry tuosta. Lipsuin vähän pääasiasta...
Taidettahan tuokin on eikä mitään offia, kaikki piirtelyyn ja vastaavaan liittyvä juttu on tervetullutta.

Lainaus:
Samapa: Mutta hankalinta ankan piirtämisessä aina on minusta suhteuttaa raajat vartaloon. Ankan eri osien piirtäminen on kyllä helppoa, mutta aina ne eivät ole heti samankokoisia. Onnistuneita teoksia on silti enemmän kuin epäonnistuneita.
Ankat ovat jänniä piirrettäviä. Käsiä lukuunottamatta hallitsen ne jo melkein siedettävästi, mutta tyytyväinen en ole toistaiseksi ollut yhteenkään tuotokseeni. Olen laiska piirtelijä ja näin ollen kehitystäkään ei pääse tapahtumaan. Monet kerrat olen ollut valmis lopettamaan koko harrasteen, mutta aina jostain tuntuu ilmestyvän toinen joka saakin puheillaan jatkamaan. Viimeisen vuoden aikana olen laskenut alamäkeä motivaation kanssa, ja oli suorastaan ihme kuinka Viiru ja AAt yhdessä yhtäkkiä saivatkin pääni kääntymään. Tällä hetkellä olisi koulun jälkeen yksi pitkään lykkäilty ankkaprojekti viimeisteltävänä, ja monia muita jatkettavana. Merkittävin edistävä potku takalistoon oli Viirun houkuttelu Art Tradeen, joten näemmä julkaisen sittenkin vielä yhden työn Ankallisgalleriassa ennen lopullista vetäytymistä. Pistä ihmeessä itsekin töitäsi esille, en muista vielä nähneeni yhtäkään. : )

Koska olen auto- ja pelifriikki, lienee selvää mitä piirtelen eniten. : D Autoja tulee silloin tällöin tehtailtua paperille kun sille päälle sattuu, niiden kanssa ei iske vastaan samanlaisia ongelmia kuin ankkojen. Pelihahmoja töherrän joko sellaisinaan tilannekuviin tai yksikseen poseeraamaan, ja välillä otan niistä vaikutteita muihin töihin. Kuten Rosa leffafriikkinä sijoittaa tarinoihinsa viittauksia elokuvien kohtauksiin ja henkilöihin, minä lisäilen usein kuviini sisäpiirivitsejä liittyen peleihin ja hahmoihin. Hauskaa, mutta vie valitettavasti suurimman osan ajastani enkä edes jaksa piirrellä perinteisiä ankkoja kovin usein. Tulevaisuudessa olenkin suunnitellut jättäväni ne kokonaan ja jatkavani aiheiden parissa joista oikeasti pidän, fanarttia muiden hahmoista ja kenties ankkaversioita heistä.

_wonderlust_
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Pakkohan se on intohimoisen taideharrastajan avautua tänne.: D

Lainaus:
Vince: Itsekin olen pitkän tauon jälkeen aloittanut piirtämisen ja mielestäni päätös oli hyvä, piirtäminen on hauska harrastus.


Todellakin ? Oon varmasti ehtinyt jo tästäkin puhua, mutta harrastan kuvista kuvataidekoulussa kai tosiaan kahdettatoista vuotta. Ei mikään hetken mielijohde tämä piirusteluni siis, voi kutsua jo elämäntavaksi.: D Sen verran suuri merkitys kuviksella on elämässäni.

Olen tällä nykyään PIMA-työpajassa, eli piirustus & maalaus ovat painopisteitäni. Tätä ennen PI- ja PII-tasoilla olen ehtinyt kokeilla kaiken keramiikasta alkaen, ei vähällä tule tuntematonta materiaalia vastaan. Kaikkein omimpia välineitäni ovat kuitenkin akvarellit, lyijäri (omiaan fotorealistisissa ihmiskuvissa), perinteiset puuvärit ja öljyvärit. Öljyväreillä teen parhaillaan päättötyötäni, jossa olisi tarkoitus näyttää, mitä on oppinut kuvataidekouluvuosinaan. Ei yhtään stressaavaa.: D

Lainaus:
Vince: Mitä mieltä olette Kaj Stenvallin ankkamaalauksista?


Mun mielestä ne on kivoja, seinälläni on Stenvallin ankkakalenterikin.: ) Tykkään töiden värimaailmoista sekä valon ja varjon käytöstä, osaavaa jälkeä.

Lainaus:
Vaari: Sarjiksia on tullut muutama räpellettyä, ja eräs ankisti työstää paraikaa uutta kässäriä piirrettäväkseni.


Vieläkö se on kesken?:'D Mun 11-sivuinen urakkani on kohta ennen sua valmin, hop! Hiihtolomalla oonkin lähinnä piirtänyt Vaarin mainitseman ankistin mulle kirjoittamaa sarjista, tällä hetkellä tussaan sivua 7. Kyllä tässä työtä riittää.: P

Vince
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Lainaus:
Wondy: Oon varmasti ehtinyt jo tästäkin puhua, mutta harrastan kuvista kuvataidekoulussa kai tosiaan kahdettatoista vuotta. Ei mikään hetken mielijohde tämä piirusteluni siis, voi kutsua jo elämäntavaksi.: D Sen verran suuri merkitys kuviksella on elämässäni.


Kyllä siitä on juttua ollut, tuolla Ankkiksessa siitä joskus puhuttiin. Se on hyvä, että on tuollaisia mielenkiintoisia ja "rikastuttavia" elämäntapoja. Niistä elämän varrella paljon iloa. :)

Lainaus:
Wondy: Mun mielestä ne on kivoja, seinälläni on Stenvallin ankkakalenterikin.: ) Tykkään töiden värimaailmoista sekä valon ja varjon käytöstä, osaavaa jälkeä.


Ehdottomasti, no en niin hauskoja, että niistä viitsi luopuakaan. Mulla on niitä pieni kokoisina vaatekaappieni ovissa ja kaikki vieraani ovat tykännyt niistä. Olisi tylsää jos ei olisi mitään kuvia esillä, ei sellaisessa ympäristössä jaksa viihtyä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat