Ankka essee

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Sain tämmöisen idean päähäni äsken.

Käyttäjä A keksii jonkun Aku Ankan hahmoihin, julkaisuihin, tai minkä tahansa Aku Ankkaan liittyvän aiheen. Käyttäjä B Tekee aiheesta esseen tapaisen tietopläjäyksen. Kopiontia ei saa harrastaa!:@

Oletetaan, että se käyttäjä A antaa aiheen "Musta ritari" Ja Käyttäjä B tekee siitä esseen tyyliin:

Musta ritari on Don Rosan luoma hahmo, jonka oikea nimi on Arpin Lusene,herrasmiesvaras, joka on pukeutunut Pelle Pelotoman keksimän kertalaakki-aineella voidellun haarniskaan. Kertalaakki nielee sisäänsä kaiken, paitsi timantteja, parranajoteriä, jne. Mustan Ritarin tarkoitus on liuottaa Roope Ankan rahat olemattomiin, ei suinkaan varastaa niitä, sillä Arpinhan on muutenkin aika rikas. Hän vain haluaa, että ihmiset luulisivat tehneen hänen vuosisadan rötöksen, eli varastaa Roopen rahat, vaikka hän on todellisuudessa liuottanut rahat pois. Musta Ritari tarinoita on ilmestynyt kaksi. Viimeisin numeroissa 39-40/2004. Myös tarinassa Hakkaa päälle! Arpin Lusene vilahtaa, tosin ihan siviilipuvussa.

Ja että jutuista tulisi esseitä, viestissä tulee olla vähintään 800 merkkiä, ettei tule juttuja tyyliin: "Musta Ritari on Don Rosan luoma hahmo, joka yrittää pölliä Roopen rahat."

Ja seuraava käyttäjä myös arvostelee edellisen tekstinarvosanalla, ja sillä miten se on kirjoitettu ja kuinka hyvin. Selkis?

Aloitetaan. Seuraava käyttäjä kirjoittaa esseen aiheesta: Hansu Hanhi.

Kommentit (14)

Tapsa99
Seuraa 
Liittynyt7.9.2008

Hansu Hanhi on Aku Ankka nimisessä sarjakuvalehdessä esiintyvä hahmo, joka on Mummo Ankan, eli Kaino-Vieno Ankan maatilan renki. Hänen ruokahalunsa on melkein loputon ja hän on aika laiska. Hänen tiedetään nukahtaneen seisaalleenkin. Hansun äiti on Hanna, isä Martti Hanhi. Don Rosan sukupuun mukaan Martti Hanhen isä on Konrad Ankanpää, joka on Kaino-Vieno Ankan veli. Täten siis Hansu ja Kaino-Vieno ovat toisilleen sukulaisia. Mummo Ankka on Hansun isotäti. Hansun ensiesiintyminen tapahtui Al Taliaferron ja Bob Karbin sarjakuvastripissä 9. toukokuuta. Siinä tarinassa Hansu oli kyläilemässä Akun luona, ja kohta Aku olikin koko ajan estämässä Hansua syömästä Akun ruoat. Hansu on esiintynyt myös ruoka-agenttina.

Muilla kielillä: Englanniksi Gus Goose, Ruotsiksi Mårten Gås.

Seuraava hahmo: Julle Ankanpää.

Vierailija

Julle Ankanpää on Ankkalinnan perustaja. Julle Ankanpään vaimon lapsi on Kornelius Ankanpää. Julle Ankanpään vaimon nimeä ei tiedetä. Aku Ankan sukupuussa Julle Ankanpää on viimeinen Ankanpään suvun ankka. Julle Ankanpään patsas on Ankkalinnan tunnetuin maamerkki. Ankkalinnake sijaitsi ennen rahasäiliön paikalla. Julle Ankanpää omisti Ankkalinnakkeen. Julle Ankanpää kuoli 90 vuotiaana vuonna 1880.

Seuraava hahmo on: Sihteeri Lievistö

Sinun esseesi oli hyvä ja aika pitkä. Siellä oli myös tietoa, jota en itse tietänyt.

P.S Unohdin arvostella.... Ja laitoin jo seuraavan esseen. Se on Sihteeri Lievistö. En saanut viestiä ihan 800 merkin pituiseksi, vain 714 merkkiä tuli täyteen.

Tapsa99
Seuraa 
Liittynyt7.9.2008

Akkari69, aloitusviestissä luki, että viestin pitää olla 800 merkin pituinen, että voisi laittaa seuraavan.. Ja sinun pitäisi myös arvostella minun esseeni.

Vierailija

Lievistö:

Lievistö on multimiljardööri Kroisos Pennosen kiero sihteeri. Hän ei kaihda hämäriäkään keinoja Roope Ankan, Kroisoksen pahimman kilpailian taltuttamiseksi. Joskus apuun on kutsuttu jopa Karhukopla, kuten taskarissa numero 259: Taikaviitta kuilun partaalla. monesti Lievistö on pukeutunut valepukuunkin Roopea narratessa esimerkiksi taskarissa numero 348, Paluu karhuvuorelle. Lievistö on nähty myös Roopen hovimestarin Juuson kanssa supersankareina taskarissa 318: Mars kentälle. Siinä Kaverukset haluavat parantaa maailmaa kitkemällä rikollisia pois Ankkalinnasta, kuten heidän TV- suosikki Lakilakeija. Ja Lievistö rupeaa Turborengiksi ja Juuso Teräshännykseksi. Harmia tuottaa vain Musta Kyyppi... kun luin sarjan, tuntui, että Lievistön ja Juuson yhteispeli toimi, toisin kuin heidän esimiehiensä. Myös Akulta ja Lievistöltä on yhteistyö pelannut, taskarissa 317, Terveisiä Ankkalinnasta, jossa Lievistö ja Aku Hommaavat yhteispelillä Ankkapuistoon suihkulähteen. Eli osaa Lievistö olla reilukin, eikä kiero korkkiruuvi aina.

Aika vaikea aihe tuo Lievistö.

Akkari69 esseen arvostelu: Ihan hyvä essee, tosin vähän lyhyt, mutta jämäkästi kiteytit asiat ja ihan asiaa kirjoittelit. 9-

Seuraava: Legendaarinen Carl Barks

-Antsu95-

Vierailija

Barksista tässä pitäisi siis kirjoittaa? No, täältä pesee: Carl Barks on ankkapiirtäjä. Hän syntyi vuonna 1901, ja kuoli vuonna 2000. Hän loi monia hahmoja, esimerkiksi Milla Magian, Neiti Näpsän, Roopen, ja paljon muitakin hahmoja. Barks piirsi monta ankkasarjaa, ja suurimman osan hän käsikirjoittikin itse. Carl Barksin tunnetuimpia tarinoita olivat Vanhan Linnan Salaisuus, Kultainen Kypärä, Prinssi Ruususen Uni, Mielikuvituskone, Midaan Kosketus, ja monet muut. Carl Barks piirsi todella monta sivua ankkaa, eli peräti 8000!

Sori, tuli viestistä liian lyhyt mutta pitääkin lähteä! Moikka!

//Edit: Seuraava kirjoittelee tuosta Magian Millasta.

Vierailija

Milla Magia on noita, jonka on luonut Carl Barks. Milla asustaa mökissään Italiassa, Vesuviuksen rinteellä. Hänellä on lemmikkinään Korri-korppi. Milla kutsuu Korria joskun Rotannaamaksi. Millan suurin tavoite on saada Roope Ankan ensilantti, ja sulattaa siitä amuletti Vesuviuksen rikkihöryissä. Ei Milla kyllä vielä ole onnistunut yrityksessään. Milla käyttää mustaa mekkoa, ja mustia korkokenkiä. Hänellä on myös mustat hiukset. Hän omistaa monia noitumisvälineitä, kuten kristallipallon josta näkee esimerkiksi missä joku tietty henkilö on.

//Tuli lyhyt:'(

Seuraava kirjoittaa Hortensia McAnkasta.

Vierailija

Pahan aiheen heitit!

Hortensia MacAnkka on Don Rosan sukupuun mukaan Roopen ja Matildan sisko. hän on sisaruskolmikosta nuorin, ja ehdottomasti äkäisin. Äkäisempi kuin Roope! Siitä varmaan johtuu myös Akun luonne, sillä Hortenssia on Akun äiti. Akun isä on tietysti Hortensian mies, Aaron Ankka. He tapasivat ensimmäisen kerran sarjassa, jossa sisarukset auttoivat Roopea asuttamaan rahasäiliökukkulalle. Ja heti synkkasi! (Riitelivät heti) Pariskunnalla on myös toinen lapsi, Della Ankka, joka on Akun sisko. Kumma kyllä, vaikka Hortensia on niinkin läheinen sukulainen ankoille, häntä ei ole monessa sarjassa nähty. Don Rosa taitaa olla ainoita hänen piirtäjiään. (ja niissäkin Hortensia on yleensä sivuhahmo.) Hortensian, kuten Roopen ja Matildankin äiti on Lauha MacAnkka ja isä Fergus MacAnkka. Molemmat heistä ovat jo kuolleet.

Seuraava aihe: Pikku Apulainen

-Antsu

Vierailija

Pikku Apulainen on Pelle Pelottoman, tuon ankkalinnan höyrypäisen keksijän, pikkuinen apuri. Metallirungon omistava lamppupää on esiintynyt muun muuassa televisiossa mainoksessa. Hän pelastaa usein Pellen kiperistä tilanteista ketteryytensä avulla.

Joskus Pelle on hankkinut pikku Apulaisen rinnalle "pikku kakkosen", jonka virtapiirit ovat monessa tarinassa osoittautuneet viallisiksi. Hän on sen takia omannut erittäin epävakaan ja riitaisan luonteen, ja yrittää usein saada Pikku Apulaisen pois kuvioista.

Pikku Apulainen nähdään lähes kaikissa tarinoissa, missä Pelle esiintyy. Hänet kuvataan pieneksi mutta sisukkaaksi älypääksi, jolta ei älliä puutu. Hän syö pattereita ja akkuja, ja niitä Pelle tarjoileekin Apulaiselle vähän väliä "välipalaksi".

Apulainen on joissain tarinoiss akorjaillut ja parannellut Pellen keksintöjä, jos Pelle on masentunut yms. Tämä osoittaa hänen olevan erittäin kätevä käsistään.

914 merkkiä.

Seuraava aihe: Mummo Ankka.

Vierailija

Mummo Ankka:

Mummo Ankka, oikealta nimeltään Kaino- Vieno on Ankan suvun "pää".Hän ilmestyi sarjakuviin Al Taliaferron sunnuntaistiripissä. Aluksi mummo tuntui tiukalta ja komentelevalta tädiltä, mutta vuosien saatossa hän on lempeä ja ystävällinen mummo. Hänellä on kolme lasta: Unto, Dora ja Aaron Ankka. mummo on ollut naimisissa Hepsu Ankan kanssa, mutta hän on jo kuollut. Aaron on Akun isä, mikä merkitsee, että Mummo on Akun mummo :). Samoin kuin Hannu, Touho, Sisuvius ja luultavasti Intokin ovat hänen lapsenlapsiaan.

Mummo asuu maatilalla, Ankkalinna ja Hanhivaaran välissä. Hänellä on apulaisenaan aika veltto renki Hansu Hanhi, joka on Mummon veljen lapsenlapsi. Tunnettuja eläimiä Mummon maatilalta: Hevonen lotta, sonni Nantti, kana Kaneli, vuohi Päkä...Mummo pitää nutturaa päässänsä ja pukeutuu mustaan paitaan, ja hänellä on korkokengät jalassa.

865 merkkiä.

Next essee: Karhukopla

-Antsu95

Vierailija

Vai että Mummo Ankka? No, täältä pesee:

Kaino-Vieno Ankka, tunnetummin Mummo Ankka, on Akun, Touhon ja Hannun isoäiti, joka asuu maatilalla Ankkalinnan liepeillä Hansu Hanhi, Mummon renki seuranaan. Mummo on Ankkalinnan perustajan Julle Ankanpään pojantytär, ja näin ollen aika "julkkis". No ei ehkä julkkis, mutta hienoa sukua ainakin. Ensi kerran Mummo astui Aku Ankkaan vuonna 1943. Alkuaikoina Mummo oli hyvin ankara ja käskevä, mutta on sittemmin tasoittanut luonnettaan nykyisin lempeäksi ja ystävällisesksi vanhaksi muoriksi, joka kestitsee joka joulu koko Ankkain suvun.

Mummon aviomies on Hepsu Ankka, jota ei olla paljoakaan Akkarissa nähty, itse asiassa vain muutamissa Rosan menneisyyteen sijoittuvissa tarinoissa. Kaino-Vienolla ja Hepsulla on kolme lasta: Aaron, Dora ja Unto Ankka. Viimeisenä mainittakoon, että Kaino-Vienon leipomukset ja kaakut ovat todella maistuvia ja ovat voittaneet monta palkintoa erilaisissa kilpailuissa.

947 merkkiä näytti tulleen.

Seuraava aihe: Hansu Hanhi.

EDIT: Kääk! antsu näyttää ehtineen ensin, joten jatketaan hänen hahmollaan, siis.

Vierailija

Karhukoplasta siis:

Karhukopla on ankkalinnan rikollisjengi. Usein heitä on vain 3, mutta joskus toki esiintyy enemmänkin. Karhukopla yrittää ryövätä monia kohteita kuten pankkia, timanttiliikkeitä jne... Heidän suurin tavoitteensa on ryöstää Roope Ankan rahasäiliö.Karhukoplalla on paidassaan erilaiset numeroyhdistelmät kuten 176-671, 176-167.

Tuli lyhyt:I

Seuraava kirjoittaa esseen Teppo Tulpusta.

Vierailija

Teppo Tulppu asuu Ankkalinnassa Paratiisitiellä Aku Ankan naapurissa. Tulpun ja Akun välille syntyy helposti pientä kärhämää, jotka johtavat yleensä pahoihin riitoihin.

Teppo Tulppu on useaan otteeseen keräillyt postimerkkejä tai ollut taiteilijana, mutta hänen kokoelmansa on saanut kyytiä Akun ja Tulpun tappeluiden takia.

Tulpusta on myös käytetty useaan otteeseen nimeä herra Muristo, mutta nykyään hänet tunnetaan paljon paremmin nimellä Teppo Tulppu.

Hahmon on luonut Carl Barks ja hänen ensi esiintymisensä tapahtui vuonna 1943 sarjassa Good Deeds (suomeksi Hyvien tekojen päivä).

The End

605 merkkiä

Next: Neiti Näpsä

Tapsa99
Seuraa 
Liittynyt7.9.2008

Ensiksi, -DonaldDuck-:in esseessä oli hienosti tietoa Teppo Tulpusta ja minä en ainakaan löytänyt kirjoitusvirheitä. Arvosana: 9½

Sitten minun esseeni:

Sirkku Nenonilla Näpsä on Roope Ankan uskolllinen sihteeri joka työskentelee Roopen rahasäiliössään. Hahmon luoja on Carl Barks, ja hän esiintyi ensimmäisen kerran tarinassa Midaan kosketus. Don Rosan mukaan Neiti Näpsä on ollut töissä Roopella vuodesta 1909 jolloin hänen siskonsa palkkasivat hänet. Silloin vielä Neiti Näpsällä oli mustat hiukset, nykyään hänellä on harmaat. Eri piirtäjät piirtävät Neiti Näpsän eri tavalla. Esimerkkitarinassa Naimattomien Nelipeli Neiti Näpsä oli pitkä ja hänellä oli keltaiset hiykset.

Nimi eri kielillä:

Englanniksi: Emily Quackfaster.

Ruotsiksi: Emilia Näbblund.

Saksaksi: Fräulein Rührig.

(634 merkkiä.)

Seuraava saapi kirjoittaa Taikaviitasta tietoa.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat