Arvostele taskukirja

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

ARVOSTELE TASKUKIRJA

Teen nyt pitkästä aikaa jälleen uuden topicin. En löytänyt tälläistä topicia. Löysin muutamia hieman samanlaisia, mutta en topicia, jolla olisi tälläinen idea.

Topicissa on tarkoitus arvostella kaikki tähän asti ilmestyneet taskarit. Ja se on tarkoitus tehdä numerojärjestyksessä, numero kerrallaan. Aloitamme numerosta 1, Mikki Kiipelissä. Ensimmäinen käyttäjä arvostelee siis sen, toinen käyttäjä arvostelee taskukirjan Aku Ankka ja Karhukopla, seuraava taskukirjan Mikki ja Viidakon vaarat ja niin edelleen.

Ainoa edellytys arvosteluun on se, että kyseinen arvostelija on lukenut kyseisen taskarin. Taskarista arvostellaan JOKAINEN tarina erikseen. Myös kansi arvostellaan. Lisäksi jokainen arvostelija antaa taskukirjalle kokonaisarvosanan. Arvostelussa käytetään numeroita 4-10, eli kouluarvosanoja.

Minä kirjaan aloitusviestin taskukirjalistaan jokaisen taskarin perään sen arvostelijan ja kokonaisarvosanan. Näin saamme arvosteltua kaikki taskarit. Jos joku käyttäjä ei arvostele kyseistä taskukirjaa kunnolla, niin seuraava käyttäjä saa arvostella sen uudelleen.

Muistakaa, että taskukirjasta on arvosteltava KAIKKI tarinat. Myös yksisivuiset. Lisäksi kansi arvostellaan erikseen. Kannen arvosteluun kuuluu myös nimen ja kansikuvan yhteensopivuuden arvostelu. Julkaisen tässä aloitusviestissä esimerkkinä arvostelun taskukirjasta numero 363, Kultaa ja kunniaa.

AKU ANKAN TASKUKIRJA 363: KULTAA JA KUNNIAA-ARVOSTELU

Kansi: 10

Kannessa Aku ajaa hienolla nokkakoristeella varusdtetulla 313: lla. Akulla on päällään frakki ja päässään silinterihattu. Kannen pinta on kiiltävä ja upea. kansi on todella juhlallinen ja takakannessa lukee: -nuorekas nelikymppinen! Kaikkien aikojen ensimmäinen Aku Ankan taskukirja Mikki kiipelissä julkasitiin maaliskuussa 1970, joten maaliskuussa 2010 tule täyteen pyöreät 40 vuotta! Merkkipäivän kunniaksi on tässä Taskarissa 40 ylimääräsitä sarjakuvasivua! Takakannen kuvassa Taikaviitta taputtaa käsiään. Kansi on violetin värinen ja hyvin väritetty. Taskarin nimi Kultaa ja Kunniaa on hauska ja se sopii hyvin kansikuvaan. Kansi on herkullisen houkutteleva. Se ikään kuin huutaa: Osta minut! Voisin sanoa, että tämä on yksi hienoimmista taskarien kansista.

Aku Ankka: PAMppua Humppakarhuille: 8

Tarinassa Aku, Touho ja Ankanpojat menevät lomailemaan Humppakarhujen saari-nimiseen, poikien mielestä liiaan lapselliseen teemapuistoon. Siellä he tapaavat Alfin, joka on PAMin agentti. Yhtäkkiä kaikki pehmoiset Humppakarhu-nallet heräävät henkiin ja Akun, Touhon ja Alfin on päihitettävä ne ilman, että paljastavat pojille olevansa agentteja. Tarina on keskitason yläpuolella ja siinä on paljon jännitystä ja toimintaa. Juonikin on mehukas ja hyvä.

Mikki Hiiri ja emiirin pelinappulat: 9

Perinteisessä salapoliisitarinassa Mikki yrittää Kurun kanssa selvittää mystisten Mustalta Pekalta tippuneiden dominoplaikoiden arvoitusta. Mutta miten käy, kun Pekka kaappaa Minnin ja pyytää Mikin palauttamaan palikat, joissa on kemiallisia merkkejä? Vanhan hyvän ajan tarina, mutta vain uusilla värityksillä. Juoni on todella jännittävä ja mielenkiintoinen. Tämä on taskarin paras sarja.

Roope-setä: Toinen miljoonani: 8

Tarinassa Roope kertoo Mummolle, Akulle ja poijille siitä, kun hän hankki toisen miljoonansa. Tarina on ristiriidassa Roope Ankan elämä ja teot-kirjan kanssa, joten se on miinusta. Mutta tarinan käsikirjoitus ja piirrosjälki ovat hyviä ja tarinassa on historillisia faktoja. Jotkin tiedot ovat kyllä väärin.

Taikaviitta: Rehellisten kopla: 8

Tarina kertoo vanhoista rikollisista, jotka ovat ryhtyneet rehellisiksi ja testaavat muun muuassa pankkien turvajärjestelmiä. Sitten yhtäkkiä "rehellisten kopla" ei palautakkaan varastamiaan rahoja ja heidät pidätetään. He väittävät olevansa syyttömiä, mutta kukaan ei usko heitä, paitsi Taikaviitta. Juoni ja huijaukset ja rikokset on hyvin sujuvia ja ne on helppo ymmärtää. Piirrosjälki on hyvää ja väritys taidokasta. Tarinassa hyvää on varsinkin se, että vain Taikaviittaa uskoo rikollisia, joita hän alussa epäili.

Aku Ankka: Juustossa löytyy: 7

Aku, pojat ja Pelle vierailevat kaukaisella planeetalla ja heidän mukaansa pääsee vahingossa joukko avaruusrottia, jotka kasvavat valtaviksi maassa ja alkavat tuhota Ankkalinnaa. Tarinan juoni on jo vanha juttu, tämä on nähty ennenkin. Piirrosjälki on kuitenkin yksityiskohtaista ja hyvää, joten siitä plussaa.

Roope-setä: Rakettiryöstö: 6

Karhukopla karkoitetaan Ankkalinnasta, mutta he palaavat ryöstämään Roopen säiliön rakettien avulla. Juoni on hieman epäselvä ja tylsä. Piirrosjälki on paikoin huonoa ja erikoista. Tarinan pelastavat kuitenkin muutama hauksa kohta. Tarina on kuitenkin yksi taskarin huonoimpia.

Milla Magia: Pikkuserkusta potretti: 5

Millan korppi tahtoo samaan valokuvaan filmitähti-pikkuserkkunsa kanssa ja Milla koettaa autta korppiansa tässä. Juoni on outo ja merkityksetön. Piirrosjälki alle keskistason ja tarina on muutenkin tylsä. Taskarin huonoin tarina.

Aku Ankka: Rytmi vie mukanaan: 8

Tarina sijoittuu kultaiselle 50-luvulle, jossa Aku ystävineen perustaa rokkibändin. Tarinan teema on hyvä, samoin juoni. Se on myös hyvin toteutettu. Hieman erilainen tarina tällä kertaa. Piirrosjälkikin on hyvää ja tarinassa on selvä 50-luvun tunnelma.

Aku Ankka: Perä-Pyrstölän arvoitus: 7

Aku pääsee töihin Perä-Pyrstölään apulaissheriffiksi ja pääsee heti selvittämään varastettujen kirjojen arvoitusta. Juoni vähän tympii, tämäkin on nähty aiemmin. Piirrokset ovat ihan hyvin tehtyjä ja juonikin sujuu, mutten oikein henkilökohtaisesti pidä tämänlaisista tarinoista.

Kokonaisuus: 8

Tarinoiden numeroiden keskiarvo on 7,6. Kirjassa on sekä hyviä, että huonoja tarinoita. Kuitenkin enimmäkseen hyviä, joten kirjan kokonaisuus on hyvä. Onnea taskarille!

KÄYTTÄJIEN TÄHÄN ASTI ARVOSTELEMAT TASKUKIRJAT:

Kommentit (14)

AkeMake
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Omassa arvostelussasi keskistyit aika pitkälti vain referoimaan jokaisen tarinan sen sijaan, että olisit arvostellut sen. Tästä piti hiukan antaa kritiikkiä. : )

Kuitenkin tämän topicin idea on todella mainio. on hienoa, että käyttäjiltä vaaditaan todella kattavaa arvostelua, jottei lyhyitä perusteettomia lauseita pääse syntymään. Ainoana miinuspuolena, jonka takia tämä ei välttämättä tule menestymään on se, että taskarit pitää arvostella järjestyksessä. Voi olla, ettei moniltakaan löydy näitä ensimmäisiin lukeutuvia taskareita, joten ensimmäisiä arvosteluja on vaikea saada. Jos ne kuitenkin saadaan ja päästään sinne sadannen taskarin paremmalle puolelle niin luulisi, että arvostelujakin alkaisi tulla.

Monille käyttäjille myös tämä vaatimus kirjoittaa pitkä ja kattava arvostelu voi olla kynnyskysymyksenä tänne kirjoittamiselle, mutta se on vain hyvä. Toivottavasti löytyy käyttäjiä, joilla on kiinnostusta kirjoittaa kunnollinen arvostelu taskarista. Toivon menestystä ja suosiota tälle topicille. : )

Vierailija

Kiitos kehuista! Referoin hiukan tuossa arvostelussani, jotta muut käyttäjät tajuavat, mikä tarina on kyseessä tai edes hiukan ymmärtävät millainen tarina on. Aion ostaa Mikki Kiipelissä-taskarin uusintapainoksen, joten viimeistään silloin tänne saadaan sen arvostelu. Ymmärsin tätä tehdessäni, että tähän topiciin tulee harvakseltaan viestejä, mutta pääasia on, että viestit ovat laadukkaita.

Kyllä täällä foorumilla on monia käyttäjiä, jotka osaavat (ja tekevätkin) todella hyviä viestejä. Uskon myös, että täältä löytyy aina joku käyttäjä, jolla on seuraava taskari. Ei se haittaa, jos tämä topic etenee verkkaisesti.

>Ra12

Vierailija

Saako samona Taskareita arvostella, mitä on jo arvosteltu? Ja saakos sitten kun kouluarvosanoja käytetään käyttää puolikkaita, plussia ja miinuksia? Esim. 9½, 9+ tai 9-?

Arvostelisin tuon Kultaa ja kunniaa-Taskarin.

OP kuittaa.

Vierailija

Pahoittelen, mutta tässä topicissa on tarkoitus arvostella kaikki taskarit numerojärjestyksessä, aloittaen numerosta 1. Mutta vaikuttaa siltä, että sitä ei ole moni käyttäjä lukenut. No, arvostelen sen sitten itse, kun olen sen uusintapainoksen ostanut. Tämä topic ei ole kyllä kauhean hyvin menestynyt...

>Ra12

//Niin on, mutta yhtenä esteenä on myös se, etteivät kaikki käyttäjät viitsi arvostella kunnolla ensimmäistä taskukirjaa. Suurin osa vain sanoisi: "Se oli tosi hyvä!!!!1", "Juu, oli se kiva" tai muuta sellaista.

Vierailija

Juu, sama juttu kuin Offissa! (=

En voi nyt arvosteluja antaa, mutta onhan monilla ensimmäinen Taskari, eikö joku muka pystyisi senkin arvostelemaan?

OP kuittaa.

Vierailija

Minä arvostele taskukirja numero 361 Salattu elämä.

Tarinat: Numerot:

Aku ankka:Korpintörmän kummitus 8

Mikki hiiri:Väsyneen kiekonheittäjän tapaus 7½

Roope setä:Faraon kutsukirjeet 8

Aku ankka:Onnenamulentti 8

Indiana Hopo ja valinnan vaikeus 9

Aku ankka:Elämä pelissä 7

Karhukopla:Koiran pahin painajainen 9

Taikaviitta:Varteenotettava vastustaja 9½

Kokoinaisuus:8½

Vierailija

Olisi kiva jos joku, jolla olisi Mikki kiipelissä-taskari, ja muita alkupään tarkareita arvostelisi niitä, niin itse pääsisin kirjoittamaan arvostelun AATK 8

Anteeksi lyhyt viesti. Pitää vaan lähteä hiihtoharkkoihin 10 minsan päästä..

Vierailija

Minulla on eka taskari Mikki kiipelissä. Taskarissa on todella hyviä tarinoita,eikä se ole uusintapainos vaan se on isini vanha.

don donald
Seuraa 
Liittynyt18.10.2009

Lainaus:
Viitatar2: Minulla on eka taskari Mikki kiipelissä. Taskarissa on todella hyviä tarinoita,eikä se ole uusintapainos vaan se on isini vanha.

Ööh, voisitko arvostella tarkemmin, jotta arvostelusi hyväksyttäisiin. (Siis kansikuva, jokainen tarina ja kokonaisuus erikseen.)

Itse en pysty tuota taskaria arvostelemaan, vanhin taskarini nimittäin on numero seitsemän "Mikki Hiiren kuuma kesä". Kaikkien taskarien kunnolliset arvostelut ja vielä numerojärjestyksessä vie kyllä aikaa. Jos jollakin sattuisi olemaan taskari numero 1 hän ei kykene ehkä arvostelemaan sitä kovin perusteellisesti. (Älkää ottako tätä liian henkilökohtaisesti.)

Menihän tämä vähän spämmäilyksi ja aiheen vierestä, koska en itsekään pysty arvostelemaan tuota ensimmäistä taskaria.

>don donald<

jo vuodesta 09

Vierailija

Minä ostan Ensimmäisen Taskarin uusintapainoksen, ja annan tänne sitten siitä tiukan arvosteluni.

Joku muuhan tietenkin saattaa ehtiä ensin, sillä ostan sen vasta huhtikuussa kun uusi Taskarikin ilmestyy. Mutta viimeistään silloin sen arvostelu tulee!

OP kuittaa.

Vierailija

Mä arvostelen nyt uusimman taskarin eli numero 364 Merkkimies.

Kansi on hieno ja värikäs siinä aku on liimamassa postimerkkiä kirjekuoreen (merkki on selvästi jotenkin ainutlaatuine) ja takana oleva Roope koittaa tulla estämään häntä.

ensimmäinen tarina eli nurinkurin Jenny liittyy selvästi kanteen. Tarina on hauska kiva siinä Roope ostaa postimerkin mikä on ainoaa laatuaan mutta sitten Aku liimaa sen kirjekuoreen ja hän juotuu etsimään sitä ja lyötääkin kaikki kadonneet merkit. Arvosanaksi annan 9.

Mikki Hiiri arvoitus toisella taajudella. Tarina on hyvä siinä Simo Sisu on saamassa kultaiset käsiraudat palkinnon mutta outo hirviö tulee ja vie ne. Sitten Mikki joutuu hirviön kaappamaksi

ja hän juotuutoiselle toiselle taajudelle missa hirviä pitää majaaansa... Arvosanaksi 8+

Tuplanolla: muistintyhjennys Tarina on tosi hyvä.Siinä tuplanolla lähetetään felix ilveksen perään tyhjentämään tämän muisti mutta kaikki ei suju niinkkään helposti... Arvosanaksi 9++ (lopetan nyt kirjoittamasta näin pitkiä arvosteluja)

Hansu: eräänlainen erämies arvosanaksi 8-

Roope-Setä kolmas miljoonani Tarinassa (niinkuin muissakin) Roope kertoo pojille miten sai kolmannen miljoonansa.Arvosanaksi 10

Kaasi väärän rahan jäljillä. Arvosanaksi 8

Taikaviitta: paha kaksonen. Arvosanaksi 9+

Aku Ankka myrskynmurskaaja. Arvosanaksi 9

Takakansi on hieno koska siinä sanotaan että seuraava taskari on tupla jonka kannessa on tuplanolla! (lempparini) Odoltelkaamme sitä rauhassa

muuten vielä kokonaisuus taskarista: 8+

Vierailija

Haluatko triljönääriksi tarinat:

Ensimmäinen miljoonani: 10

Mikki Hiiri kahlekuninkaana: 9

Niksinikkarin naamiohuvit: 8

Taikaviitta ja vierailija toisesta ulottuvuudesta: 9

Mahtimammutti: 10

Uneton ankkalinnassa: 8

Ryövätty ryöstösaalis: 9

Kuinka ankkaneito valloitetaan: 9

Sivistyksen sanansaattaja: 9

AkeMake
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Moni on lupaillut tässä topicissa arvostella 1. taskarin kunhan se kauppoihin tulee, mutta eipä tuota arvostelua ole vielä tullut. Itse en pääse arvostelemaan vielä pitkiin aikoihin, sillä vanhin taskukirjani on nro. 46 Roopen kolikkokierre.

Arvosteluja on näköjään tullut uusimmista taskukirjoista, mutta muistakaa, että TASKUKIRJAT ARVOSTELLAAN JÄRJESTYKSESSÄ eli ensimmäisenä vaaditaan arvostelu taskarista nro 1. Näitä uusimpien taskareiden arvosteluja ei siis voida hyväksyä. Ja muistakaa, että arvostelun täytyy olla kattava eli pelkät KOULUARVOSANAT EIVÄT RIITÄ!

Tässä samalla myös hiukan nostin tätä topicia, sillä tämä on mielestäni todella hyvä. Kunhan vain päästäisiin arvosteluissa sinne sadan toiselle puolelle niin tämäkin alkaisi menestyä. : )

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat