1920-luvun merkittävimmät sävellykset

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Tarkasteltaessa 1920-luvun merkittävimpiä sävellyksiä nousee kaksi sävellystä selkeästi yli muiden. Ensimmäisenä nostan jalustalle Giacomo Puccinkin Turandot-oopperan, jonka aaria Nessun Dorma on mahdollisesti kaikkien aikojen paras aaria.

Se on tullut tunnetuksi muunmuassa Luciano Pavarottin tulkitsemana ja suuri yleisö varmasti tuntee parhaiten Pavarottin tulkinnan. Luciano Pavarottin paino on muuten vaihdellut hänen elämänsä aikana yli tuhannella kilolla. Tämä on tunnetusti erittäin epäterveellistä, mutta Pavarotti oli silti huhujen mukaan kova naistenmies. Pidän itse Nessun Dorma -aarian lisäksi signore, ascolta! -aariasta.

Listalleni 1920-luvun merkittävimmistä ts. parhaista sävellyksistä toisena nostan George Gershwinin sinisen rapsodian. Harvoin löytää yhtä harmonista sävellystä kuin "Rhapsody In Blue". Sävellyksessä on huomattavia vivahteita jazz-musiikista, jota on yhdistelty kansanmusiikinomaiseen säveleen. Teos alkaa leikittelevällä pianonsoitolla, joka kiihtyy ja tasaantuu vuorotellen. Lopulta kiihtyvät osuudet tulevat yhä pidemmiksi kiihtyen yhä rajummin kohti lopullista kliimaksia, välillä leikitellen, välillä täyttä intohimoa palaen.

Alun pianosoitto on hyvin kevyttä ja nautinnollista kuultavaa. Vuorotellen vauhtia ja hiljaisuutta täydellisen harmonian kelluvassa olotilassa. Alun keveys kulkee tasaisesti läpi alun kohti monimutkaisempaa tietä kiihtyvää tahtia. Gershwinin taiturimaista pianonsoittoa on todellakin nautinnollista kuunnella kappaleen kehittyessä kohti monimutkaisuutta. Lopulta kappaleen monimutkaisuus tekee kaikesta yhtä sekamelskaa ja soitto nousee voimakkaasti vain laskeakseen heti. Jumalainen sävelmä alkaa noin kohdassa 9.19, kun Gershwin soittaa sinistä musiikkia suoraan taivaasta. Musiikkia kuunnellessa ajatus ei kulje, vaan kylmät väreet repivät sielua ylöspäin. Mutta vielä ei ole sen aika! Monimutkainen, täydellinen harmonia kiihtyy kiihtymistään ja nostaa kuulijan taivaisiin, vain tiputtaakseen hänet jälleen alas. Napakka staccatomainen, pisteliäs välisoitto herättää kuulijan euforiasta ja saa hänet jälleen tarkkaavaiseksi.

Ah, mitä tunteiden paloa tämä musiikki voi ihmiseen nostattaa. Valtava hyvänolontunne valtaa kehon, kun musiikki laantuu jälleen, vain noustakseen pienen tauon jälkeen takaisin ylös vaativalla monimutkaisuudella, vain leikitelläkseen kuulijan kanssa. Sävelmä on lopussa, vain seesteinen keskiosan euforia on kuulijan mielessä koko muun teoksen leikittelevän soiton rytmin painuessa unholaan. Sen tarkoitus on vain nostaa mielenkiinto keskiosan iloitteluun.

Kirjoitin tekstin tajunnanvirtana kuunnellessani loistokkaita sävellyksiä. Jokainen saa tehdä omat johtopäätöksensä siitä, kumpaa sävelmää arvostan enemmän. Seuraavan topicin teen mahdollisesti 1940-luvun säveltäjistä ja nostan jalustalle itämaista eksotiikkaa Aram Khachaturianin muodossa. Arvostan häntä säveltäjänä erittäin korkealle.

Kommentit (1)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat