PE 13: Unohdukset

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Jaetaanpa kommellukset vielä kategorioihin… Täällä siis ulvotaan unohtumattomimmille unohduksille!

Sivut

Kommentit (54)

Vierailija

Yleensä meillä alkaa koulu torstaisin kahdeksalta. Opettaja oli kuitenkin kertonut että yhtenä orstaina koulu alkaisi vasta yhdeksältä. No en minä sitä sitten enää torstaina muistanut. Niin tulinkin jo kahdeksalta ja ihmettelin miksei ketään tuttua näkynyt. No kun kello soi menin tietysti sisälle eikä kukaan oma luokkalainen ollut vieläkään tullut. Luokan ovikin oli lukossa. Odottelin sitten sisällä noin puoli tuntia kunnes muistin mitä ope oli sanonut. Tästä lähtien muistan aina kuunnella opettajaa:D.

Gabi47
Seuraa 
Liittynyt2.6.2010

Tämä tapahtui neljä vuotta sitten Marraskuussa.Koulumme alkoi yhdekältä,ja minä unohdin sen ja menin kahdeksaksi.Olin pihalla 32 asteen pakkasessa tunnin,ja minulla ei ollut edes puhelinta.Eli aika sama kuin Allulla.

-Gabi47

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Yhtenä koulupäivänä olisi ollut heti aamusta uintia uimahallilla, mutta en tiennyt/muistanut sitä, niin jäin linja-autosta suoraan koulun kohdalla pois. Sitten vain pari tuntia odottelin koulussa, että muut tulisivat myös koululle uimahallilta. Onneksi kukaan ei pahemmin kysellyt, että missä oikein olen ollut : ) Enpä muutenkaan niin kiinnostunut uimisesta ole, että tuo olisi itseäni yhtään haitannut...

Vierailija

No, lupasin mennä kavein syntymäpäiville 12.7.2009. Sitten unohdin mennä kavein synttärille, luulin että ehtisin vielä käydä juhlissa. Mutta valitettavasti kaveri sanoi, että juhlat pidettiin viikkoa ennemmin, kun tulin kaverille. Sitten alkoi harmittaa... No, annoimpahan lahjan kamulleni: D.

-LH8-

Vierailija

Tämä juttu tapahtui vuosi sitten syyskuussa. Oli siis 13.päivä perjantai ja kun heräsin aamulla, olin tavattoman väsynyt. sitten kun lähdin kouluun, huomasin kotini ulko-ovellani, että minulla ei ollut kenkiä. No palasin sisälle laittamaan kengät. Kouluun saavuttua kiirehdin Enkun luokkaan (Koska mul oli enkun tunti) Kun astuin luokkaan opettaja sanoi että olin vartin myöhässä. No pyytelin anteeksi ja istuin omalle paikalleni. sitten ope sanoi että harjoitellaan sanoja. Piti siis ottaa enkun kirjat esille. No lähdin kaivamaan niitä repustani, mutta ei ne ollutkaan siellä! Ope kysyi missä kirjani ovat, ja vastasin että olin unohtanut ne kotiin.(Ja olin unohtanut kirjat melkein joka enkuntunnilla.)

Vierailija

On mullaki ollu aika monesti boglin ja fyken kirjat himassa ja olen mieki unohtanu jotaki muutaki mutta en muista mitä;)

Vierailija

Kerran kun lähdin koulusta kotiin ja mulla oli vähän kiire, niin tajusin että multahan unohtui reppu kouluun.

Vierailija

Suurin unohdukseni oli, kun koko luokkamme lähti kesken koulupäivän kotiin kun luulimme, ettei ole enää koulua, mutta sitä olikin. : D Anteeksi tynkä viesti...

Mr Roope Ankka

jalmari
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Minulla oli hammaslääkäri joskus koulupäivänaikana,ja minun olisi kuulunut lähteä koulusta sinne.Sitten kävi niin,että unohdin,ja sitten pissasin housuihini(Tosi on)tai en tiedä oliko siemennesteet tai mitä,mutta tosiaankin nautin siitä.Sitten näytin ihan sille kuin olisin "nainut",ja sitten lähdin heti tunnin päätyttyä juoksemaan hammaslääkärin,kysymään uutta aikaa.

DONUONTYHMÄ
Seuraa 
Liittynyt11.7.2010

Viimeisen kouluviikon tiistaina tulin kouluun klo 8 vaikka luokanohjaajamme olikin kutsunut meidät vasta sen päivän illaksi katsomaan lukion kevätjuhlan kenraaliharjoitusta. No, eihän se minua yhtään haitannut, ja päätin olla tietokoneella koulun kirjastossa ennen koulun alkua (joka alkoi siis klo 9.45).

Traagisinta tässä oli kuitenkin se, että järkyttyneen näköinen luokkakaverini tuli n. tunnin kuluttua kertomaan minulle hysteerisesti, että hyvä ystäväni (joka ei kuitenkaan ole luokallani) oli jäänyt koulun edessä auton alle ja katkaissut jalkansa... Jäimme ikkunasta tuijottamaan kun ambulanssi vei häntä sairaalaan. Jos siis olisin tullut normaaliin aikaan kouluun, olisin nähnyt tuon traagisen tilanteen. Eli tuossa mielessä kiitän unohdustani. : /

Vierailija

No nyttten kun siirryin 7.lk:lle, voin muistella nauraen mitä viime vuona tapahtui.

Opettaja oli luetellut aikatauluja, enkä tietenkään ollut kuunnellut mitä hän sanoi. Tietenkin muuten mukavalla opella oli paha (Siis minun mielestä paha) tapa kysyä aina uudestaan mitä oli sanonut ja tietenkään en juuri silloin muistanut mitään. Tätä tapahtui myös muille.

Vierailija

Kerran aamuna ihmettelin että miksei kännykäni pirise tai kukaan herätä minua koska kouluni alkaa 8.35 ja kello oli 10.12, joten tulin paniikkiin juoksin ulos en syönyt aamupalaa en puhunut kenellekkään mitään ja pyöräilin kouluun ihmttelin miksi paikka oli niin autio mutta syynä taisi olla että oli SUNNUNTAI!

:)

::.timippa11.::

Vierailija

Kouluni alkoi klo 8.15, sillä aamulla oli saksantunti. Minä en tätä tietenkään muistanut, vaan menin kouluun tavanomaisesti klo 9.00. Luokkalaiseni olivat juuri päässeet välitunnille, ja kysyivät, missä olin ollut! : D Hyvä puoli oli se, että inhoan saksaa!

Vierailija

Koulu-unohdus jälleen... : D Meillä oli sellainen kirottu koevapaatunti kahdeksasta yhdeksään. Puolet porukasta tulee sitkeästi kouluun tavalliseen aikaan, ja niin myös minä sillä kertaa =) Onneksi paikalle tuli myös kaverini, muuten olisin hieman ärsyyntynyt möhläyksestäni :P

*

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat