Eläin-visailu

Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Tämä on näiden sivujen eläin-aiheinen tietokilpailu. Eli se tarkoittaa, että tässä kysytään melkein kaikkea, mikä liittyy eläimiin. Visailussa ei saa kysyä eläinten historiaan liittyviä kysymyksiä, sillä jätettäköön ne Historia-visan puolelle. Myös epäsoveliaat kysymykset eivät ole oikein tervetulleita kysymyksiksi.

Mutta jokainen kyllä saa osallistua niin kysyjänä kuin vastaajanakin. Mutta osallistuminen edellyttää kuitenkin visailun sääntöjen noudattamista. Ja säännöthän ovat jokseenkin samat kuin Historia-visailussa, mutta soveltaen vain.

Alan kuitenkin kirjoittelemaan tähän ajan kanssa ihan perusssäntöjä, ettei kaikkea tarvitse aina joka kerta katsoa Historia-topicin aloitusviestistä:

1. Nämä säännöt koskevat jokaista eläin-visailuun osallistuvaa käyttäjää.

2. Vastauksia ei saa katsoa mistään silloin kun on vastamassa tai kysyä keneltäkään. Eli ei lunttaamisia!!

3. Jokaiselta hyväksytään vain yksi vastaus kerrallaan kuhunkin kohtaan.

4. Visailussa voi olla auki kerrallaan vain yksi kysymys.

5. Kysymykseen tulleisiin vastauksiin on annettava ensimmäinen vahvistus vuorokauden kuluessa, muutoin kysymys vanhenee.

5.1 Yksi kysymys voi olla auki korkeintaan 3 vuorokautta.

5.2 3:n vuorokauden raja on käytössä vain silloin, jos ensimmäisen vuorkauden aikana on tullut ensaimmäinen vahvistus.

6. Jokainen kausi kestää täydet 3 kuukautta.

7. Visailussa on pelkästään runkosarja, ei muuta.

8. Tässäkin visailussa annetaan pisteitä.

8.1 Kysymyksen lopussa on oltava kysymyksestä saatva pistemäärä selkeästi ilmaistuna.

9. Mikäli kysymykseen kerkeää/ehtii vastata kaksi tai useampi henkilö kahden minuutin sisällä oikein, niin he kaikki saavat kysymyksestä pisteitä sen mukaan miten ovat oikein vastanneet.

10. Kysymyksen perässä on oltava aina kysymysmerkki.

Sääntöjä täydennellään sitten ajan kanssa.

Mutta Eläin-visailun ensimmäinen kausi alkaa nyt. Tämä ernsimmäinen kausi päättyy sunnuntaina 19.12.2010.

//: Niin, totta kai annetaan pisteitä!

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Eli jos laitan kysymyksen: Mikä koira-rotu on kuollut sukupuuttoon? Se on Tansjandoggin "serkku"

Tähän tyyliinkö? Annetaanko pisteitä?? Jos annetaan, annan varmuuden vuoksi 2p

Vierailija

Don, tälläinen on jo ja se on uponnut, mutta jos tähän tulee enemmän kannatusta niin miksikäs ei?

Saavat modet päättää......

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

No mistäpä minä olsiinkaan voinut tietää sen, kuriton koira, jos se edellinen kerta on vajonnut niin alas? Siinäpä hyvä kysymys.

Mutta joka tapauksessa Aggarifanin kysymys on nyt jo vanhentunut, koska siihen ei tullut ainuttakaan vahvistusta tai edes vastauksia ensimmäisen vuorokauden aikana. Eli se kysymys on siis nyt vanhentunut, eikä siitä enää voi saada pisteitä.

Mutta minäpä laitan sitten uuden kysymyksen. Ja minä takaan, että minä ainakin tulen vahvistamaan vastauksen. (Niin kyllä täytyy jokaisen muunkin kysyjän tulla.)

- Mihin eläinryhmään Hessu Hopo kuuluu? (1 piste)

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Kyllä, aivan oikein! Hän tosiaan on Disney-sarjakuvissa koira. Eli fugelle ja Temerille menee oikeasta vastauksesta nyt siis yksi piste.

Myös Temerille sen takia, että hän kerkesi vastata sen kahden minuutin sisällä edellisestä, eikä sitä näin ollen tulkita lunttaamiseksi sääntöjen mukaan.

1. fuge ja Temer (1 piste)

Sitten uusi kysymys, kiitos. :D

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Don, jos en tietäisi että nämä hakukoneet täällä ovat mitä ovat niin motkottaisin siitä, mutta en nyt sitten jaksa aukoa enää päätäni.: )

Laitetaanpa kysymys: Tämän eläimen latinan kielinen nimi on Rattus Norvegicus ja haen nyt ihan Sen rotua, enkä vain lajia.

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Valitettavasti tuota kurittoman koiran kysymystä ei voida hyväksyä, koska se ei ole aivan sääntöjen mukainen. Ja kun minähän aloitusviestissä sanoin, että visailun säännöt ovat muuten samanlaiset kuin Historia-visailussa, mutta vähän sovellettuna. Mutta sekin sääntö on tässäkin visailussa voimassa, että kysymys pitää olla sen muotoinen, että siinä on kysymysmerkki lopussa. Sen säännön nojalla minä joudun hylkäämään kurittoman koiran kysymyksen.

Mutta voihan kuriton koira myöhemmin laittaa saman kysymyksen laitettuna kysymysmerkki-muotoon.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Tämän eläimen tieteellinen nimi on Rattus Norvegicus, Mikä eläin on ja mitä rotua?(1p)(Haen rotua ja lajia, en vain lajia!)

Noinko?

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Kyllä, juuri noin sen saa laittaa. Eli kysymykseen on sallittua laittaa ensin alustus ja sitten varsinainen kysymys. Hienosti oivallettu.

Ja minä oivallan nyt tuosta nimestä sen verran, että se taitanee olla joku norjalainen rotta. Koska "Rattus" on ilmeisesti rotta ja jälkimmäinen osa nimessä tarkoittaa rotan norjalaisuutta varmaan.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Tuon pisteen antamisen jälkeen tämän visailun tilanne on nyt tämä:

1. Temer.....(2 pistettä)

2. fuge......(1 piste)

Laittakaahan joku uusi kysymys nyt! Niin päästään eteenpäin. :D

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat