Tekijöiden taso laskussa

Seuraa 
Liittynyt11.7.2010

Onko tällaista aihetta jo olemassa? Itse ajattalin herättää hieman enemmän tällaista "oikeaa" keskustelua tekemällä tämän aiheen...

Eli, oletteko huomanneet piirtäjien ja käsikirjoittajien tason selvää laskua vuosituhannen vaihteessa? Piirtäjien ja käsikirjoittajien (ehkä kuitenkin enemmän käsikirjoittajien) kulta-aika oli juuri 90-luvulla, jolloin sellaiset tekijät kuin esim. Alberto Lavoradori ja Rune Meikle olivat vauhdissaan. Myös 00-luvun alussa julkaisuihin ilmestyi uusia lupaavia nimiä (kuten John Blair Moore sekä Andreas Pihl), mutta nyt ei heitäkään näy kovin paljoa tusinatavaran vallatessa kaikki apajat. Nykyään tanskalainen ja hollantilainen tusinatarinoiden massatuotanto on minun mielestäni täysin turhaa toimintaa, laittaisivat liikkeelle mieluummin enemmän sellaisien tekijöiden tarinoita, jotka osaavat käyttää omaperäisyyttä edes hieman sekä uskaltavat ottaa riskejä - juuri tuollaisilla ainesosilla on saatu aikaan aikansa huipputeokset. Mielestäni tason lasku on melko hälyttävää, varsinkin kun se tapahtui nopeasti, eikä tuosta kuopasta olla vieläkään noustu. Per Hedman ja Gorm Transgaard alkavat jo tulla korvista ulos, eikä piirtopuolikaan ole lainkaan kunnossa.

Aloitusviestini oli tällä kertaa varsin köyhä, mutta toivottavasti saitte kantani selväksi. Ketkä ovat laskeneet pohjamutiin? Mitä tekijöiden huonolle tasolle pitäisi mielestänne tehdä?

Keskusteluareena on teidän.

Sivut

Kommentit (41)

McDuck-fani
Seuraa 
Liittynyt26.10.2008

Olen kyllä huomannut sen, että monella piirtäjällä on nykään saman tapainen tyyli. Mutta ei heitä voi siitä moittia. Minun mielestäni tarinat ovat ihan hyviä.

Ja mitä käsikirjoittaijiin tulee, niin olen sitä mieltä, että jotkut nykyisistä tarinoista ovat mukaansa tempaavia. Mutta on niitäkin, jotka eivät ole parhaita.

Sitten piirtäjien keskuudessa vallitsee stereotypioita. Esimerkiksi usein tyhmät kuvataan isoiksi, vahvoiksi miehiksi, jotka kulevat selkä köyryssä, sekä heillä on ruma sänkiparta.

Nuoret nörtit/viisaat kuvataan usein finninaamaisksi ja silmälasipäisiksi, joilla on kihara tukka. Vanhoilla tiedemiehillä on usein vahvat lasit, kalju pää ja pitkä parta.

Olen sitä mieltä, että stereotypioista tulisi päästä eroon.

Vierailija

Minua ei yhtään harmita nykyset tekijät. Jokainen piirtää omalla tavallaan ja omalla tavallaan hyvin.

Kantani on se, että en ole samaa mieltä kanssasi.

Fort Tripla
Seuraa 
Liittynyt5.4.2010

Lainaus:
Olen sitä mieltä, että stereotypioista tulisi päästä eroon.

Mutta kun ihmisten on hyvin vaikea muuttaa käsitystään jostain asiasta. Jos joku poikkeaa joukosta, hänet käsitellään pelkkänä poikkeuksena eikä ryhmänsä tyypillisenä edustajana.

Psykologian mukaan stereotypia on kaavamainen käsitys jostain kansasta, ikäryhmästä tai muusta sellaisesta. Stereotypia on lisäksi usein kielteinen ja se yleistää jonkun ryhmän. Niissä voi toki piillä totuuden siemen, mutta usein ne yleistävät liikaa. Lisäksi stereotypiat vaihtelevat eri ihmisillä suuresti varsinkin eri kansallisuuksien välillä. Anteeksi tämä aiheesta poikkeaminen, mutta oli pakko kirjoittaa tämä.

Nyt sitten aiheeseen, tekijöiden taso ei mielestäni ole varsinaisesti laskussa, se on pelkästään suvaintovaiheessa. Kuitenkin on tulossa koko ajan uusia piirtäjiä ja käsikirjoittajia ja vanhemmatkin edelleen käsikirjoittavat ja piirtävät kuten Cavazzano, De Vita ja Rota. Nuo itse mainitsemasi esimerkit DOT ovat mielestäni käsikirjoituksien osalta suoraan sanoen huonoja, en pidä yhtään esimerkiksi Meiklen tarinoista joissa on aivan liikaa tällaista mukaankuulumatonta ainesta. Eniten minua miellyttävät Castyn tekemät tarinat, niissä Mikki nähdään vihdoin oikeana eikä tusinatekijöiden vääristelemänä. Vanhat tekijät ovat toki parempia, heidän tarinoitaan sentään vielä löytää kovakantisista ja joskus Toivesarjoina. Kuitenkin uusista tekijöistä Pat ja Garol McReal ovat ihan hyviä käsikirjoittamaan. Lisäksi tällainen hyvä käsikirjoittaja on Fausto Vitaliano, hän vihdoin yrittää kuvata Mustan Pekankin elämää eikä pelkästään kuten muut niin vain Mikin tai Akun.

Fort Tripla

Vierailija

Mä oon huomannut kans saman. Kun selailin tämän päivän Akkaria, huomasin, että Carlos Motan tyyli on muuttunut aika lailla samaan suuntaan kuin Bernadolla. Ja entäs Carmen Pérez... HYI! Leenu, Liinu ja Tiinu näyttävät pojilta!

Huokaus. Kumpa niitä __vanhoja__ sarjiksia, joissa on parempi jälki, tulisi Akkariin.

~ Libel. Aina paikan päällä.

vikke98
Seuraa 
Liittynyt20.4.2010

Nykyään melkein kaikki piirtäjät ja käsikirjoittajat ovat surkeita, höh. Tämän viikon akkarissa oli todella huonoja piirtäjiä (ei tietenkään Carl Barks!), esimerkiksi Carlos Mota. Motan tyyli on suorastaan surkeaa, kaikki hänen piirtämänsä hahmot on joko läskejä tai laihoja...

Käsikirjoittajat on ehkä vähäsen parempia kuin nykyiset AA piirtäjät. On kyllä joskus hyviä käsikirjoituksia. Castyn tarinat ovat myös hyviä.

Silloin kerran kun sain kaksi laatikollista vanhoja Akkareita, minulta jäi monen viikon Akkarit lukematta. Ja sitten kun palasin takaisin nykyhetken Akkareihin, petyin. Vanhat tarinat ovat kyllä mahtavia! Ja yleensähän Akkarissa on toivesarjoina Carl Barksin tekemiä tarinoita, höh. Joskus vois olla muidenkin tekemiä tarinoita toivesarjoissa, ei aina Don Rosan tai Barksin... Mutta tmähän on vain minun mielipide, jokuhan voi olla täysin eri mieltä.

Vierailija

Olen itsekin huomannut saman,Akkariin pitäisi tulla niitä ikivihreitä hyviä tarinoita.Tarinat ovat menossa tekiöiden massatuotannoksi ja Leenu,Liinu ja Tiinu tosiaankin näyttivät pojilta.Tämä on menossa yliyrittämiseksi.Voisi laittaa Marco Rotaa johonkin välikköön,mutta tuskimpa sitä tapahtuu.Eli toistan tämän tekstin:

Kumpa niitä vanhoja sarjiksia,joissa on parempi jälki tulisi Akkariin.

Vierailija

Olen myös pettynyt AA Ekstraan. Moukan ( Maukan eli Maun ) tyyli on myös muuttunut hieman huononpaan suuntaan, samaten hänen veljensä. Heymansit eivät luultavasti kohta enää mun top kymppiin kuulukaan... Maukan vitsisarjat eivät enää naurata, aina sama juoni. Onko Kristenillä ja Maukalla ideat lopussa? Ja sitten ne Veli Kanit ja Matami Mimmit... Hyi. Kuka niitäkin nykyisin käsikirjoittaa?! Mimmissä on aina sama

"Loitsu meni pieleen. Hups"-periaate, ja Veli Kani on aina varastamassa Nallen porkkanoita.

~ Libel. Aina paikan päällä.

Vierailija

Itse en ole huomannut sellaista kovin paljoa, mutta kuitenkin olen huomannut sitä vähän. En nyt osaa sanoa nimeltä huonoja käsikirjoittajia, muttta kuitenkin osaan arvella.

JKP
Seuraa 
Liittynyt29.5.2008

Olen sitä mieltä, että nykyiset piirtäjät ovat ihan hyviä, mutta kyllä kaipaisin myös vanhoja piirtäjiä. Ja mitä AA ekstraan tulee en pidä sen tarinoista ollenkaan. Jonkin mielestä ne ovat hyviä, mutta minä niistä en pidä. Ainakaan Matami Mimmi ja Veli Kani tarinoista, jotka toistavat itseään.

Vierailija

Mielestäni useimmat nykypiirtäjät ovat hyviä. Onhan toki sellaisia, joista en pidä, mutta niitäkin on vähän. Toki vanhat piirtäjät ovat kanssa hyviä, mutta minulla ei ole mitään valittamista nykypiirtäjistäkään. Kun selailin tuota eilistä Akkaria, mielestäni siinä ei ollut mitään vikaa. Motan piirustustyyli oli mielestäni säilynyt ihan samana, kohtuu hyvänä. Barks on hyvä, eikä hänen piirustustyylinsä voi muuttua enää miksikään, syyn kaikki varmaan tietääkin. Mutta tuo Carmen Perézin tarinassa olevat Leenu, Liinu ja Tiinu eivät mielestäni näyttäneet pojilta. Tai no, nehän piirretään samalla lailla kuin ankanpojat, lisätään vain hiukset. Mielestäni tämän viikon akkari oli hyvä, minulla ei ole mitään valitettavaa.

~SCD - karkkikuningas

Vierailija

Olen myös huomannut,että monet piirtäjät piirtävät aika samanlailla.En siis tarkoita että kaikki piirtävät aivan samanlailla.En!Mutta esim.Carlos Mota piirtää aika samanlailla kuin Bernadó.Ja nykyään Akkareissa on ihan liikaa noita Carry Brugmanin,ja Carmen Perézin sarjoja.Minusta Akkareihin saisi ruveta pistämään vähän enemmän kaikkien lgendaaristen piirtäjien sarjoja.Vaikka nyt esim.Al Hubbardin sarjoja voisi nähdä vähän enemmän Akkareissa,ja sitten Paul Myrrynkin sarjoja saisi olla enemmän Akkareissa.Että nuo kaikki Carmen Perézin sarjat voisi jättää vähän vähemmälle.

Ja sitten tuo Aku Ankka ekstra.Siihen taas minulla ei ole paljonkaan valittamista.Mau Heymansin,ja Bas Heymansin sarjat ovat ihan ok.

Mutta kun taas nuo Matami Mimmi tarinat,ne ovat jo vähän kyllästyttäviä.Niissä on aina melkeinpä sama juoni.Toki minä tykkään Matami Mimmistä,mutta nuo samat juonet alkavat jo ärsyttää.Uusia juonia,sanon minä!

Ja sama koskee Jose Carióca sarjoja.Niissäkin on aina sama juoni.Eivätkö käsikirjoittajat muka osaa keksiä uusia juonia?Hmh!

Vierailija

Juu, kyllä on tekijöiden taso laskussa, huomaa heti, jos kärkipäässä viilettävät sellaiset nimet kun Paco Rodriquez tai Kari Korhonen. Ei tuu mitään! Carlos Motan ja Bernadon piirrostyyli on siis... niin KAAMEAAA ettei sitä oikein voi katsoakaan! Ja sellaisia ovat nykyajan piirtäjät! Onnekski on vielä esim. Cavazzano, mutta hänenkin ura on laskussa. Jos vertaa näitä Bernadoja esim. Barksiin, Rosaan, Murryyn, Vicariin, niin kyllä ero on niin huima, että oikein alkaa pyörryttää. Vielä 90- luvullahan oli Rotaa, William Van Hornia, Rosaa, Vicaria... Silloin asiat näyttivät olevan hyvässä jamassa, mutta katsokaa nyt tätä suuntaa, mihin tarinat ja piirrokset ovat menossa. Jos Paco Rodriquez on yksi nykyajan huipuista ja yksi 90- luvun huipuista (otetaan esimerkki) Don Rosa. Mikä huima ero, vaikka molemmat ovat oman aikakautensa loistopiirtäjiä. Pacocin on "100" kertaa huonompi kuin Rosa, vaikka ihan ok onkin. Mutta kyllä tason on noustava, ellemme halua nähdä vain näitä huonoja, karmaisevia tarinoita ja piirroksia Aku Ankka lehdissä! Tai toinen vaihtoehto on, että lehtiin pistetään vain legendojen tarinat. Toki, eihän taso tuosta vain nouse Rosien ja Barksien ylle, mutta tähän hommaan pitäisi santsata enemmän ja etsiä uusia kykyjä. Meidänkin koulussa/luokalla on yksi huippupiirtäjä, joka piirtää tosi hyvin, mutta hänellä on muuta kiikarissaan. Toki, ei ketään voi pakottaa, mutta juuri näin näitä tilaisuuksia hukataan ja sitten katsellaan jonkun Bernadon käsialaa! Minulla on loppujen lopuksi vain yksi lause: Ei tule mitään, jos näin jatketaan!

// Niin joo, DOT, mielestäni jotkut mainitsemasi henkilöt eivät ole mitään huippuja. Esim. Rune Meikle on aivan kaamea (en vain tiedä miksi, minä vain inhoan häntä, vaikka pari hyvää tarinaakin hän on kirjoittanut) ja Alberto Lavoradorikaan ei ole mistään parhaasta päästä. Mutta tämähän on vain mielipidekysymys ja jokainen saa olla sitä, mitä mieltä haluaa olla.

DONUONTYHMÄ
Seuraa 
Liittynyt11.7.2010

Lainaus:
Re: Re: Re: Re: Re: Tekijöiden taso laskussa

Temer - 03.10.10 11: 12 (ID 638061) Carlos Motan ja Bernadon piirrostyyli on siis... niin KAAMEAAA ettei sitä oikein voi katsoakaan!


En haluaisi väittää vastaan, mutta mielestäni Carlos Mota on yksi tulevaisuuden lupauksista, sillä oman vaikutelmani mukaan hänen tyylinsä on eniten uskollinen oppi-isälleen Daniel Brancalle... Jotkut saattavat tosin inhota liiallista lennokkuutta, mutta omasta mielestäni se tuo tarinaan sävyä, toimintaa ja huumoria. Lähes sama juttu Bernadón kanssa - Ammattimaista tussinkäyttöä ja lennokkuutta, saisi tosin tehdä muitakin tarinoita kuin Matami Mimmi / Pikku Hiawathasta...

Ja mitä tulee tuohon Rune Meikle-juttuun, tuohan oli vain oma mielipiteeni (ja samanhenkisiä käyttäjiä on täälläkin näkynyt vain pari) ja mielestäni varsinkin hänen 90-luvulla tehdyt tarinansa ovat vailla vertaa olevia draamapaukkuja. Nykykäsikirjoittajista vain Mark & Laura Shaw osuvat lähellekään sitä, mitä näin Meiklen käsikirjoituksista löytyvän.

Vierailija

Lainaus:
Tekijöiden taso laskussa

DONUONTYHMÄ - 03.10.10 01:03 (ID 638133)

Lainaus:
Re: Re: Re: Re: Re: Tekijöiden taso laskussa

Temer - 03.10.10 11: 12 (ID 638061) Carlos Motan ja Bernadon piirrostyyli on siis... niin KAAMEAAA ettei sitä oikein voi katsoakaan!


En haluaisi väittää vastaan, mutta mielestäni Carlos Mota on yksi tulevaisuuden lupauksista, sillä oman vaikutelmani mukaan hänen tyylinsä on eniten uskollinen oppi-isälleen Daniel Brancalle... Jotkut saattavat tosin inhota liiallista lennokkuutta, mutta omasta mielestäni se tuo tarinaan sävyä, toimintaa ja huumoria. Lähes sama juttu Bernadón kanssa - Ammattimaista tussinkäyttöä ja lennokkuutta, saisi tosin tehdä muitakin tarinoita kuin Matami Mimmi / Pikku Hiawathasta...

Ja mitä tulee tuohon Rune Meikle-juttuun, tuohan oli vain oma mielipiteeni (ja samanhenkisiä käyttäjiä on täälläkin näkynyt vain pari) ja mielestäni varsinkin hänen 90-luvulla tehdyt tarinansa ovat vailla vertaa olevia draamapaukkuja. Nykykäsikirjoittajista vain Mark & Laura Shaw osuvat lähellekään sitä, mitä näin Meiklen käsikirjoituksista löytyvän.

Oikeastaan en ole sanonut ettei hän olisi tulevaisuuden lupaus. Oikeastaan hän on. Mutta hänen pitää vielä parantaa niin paljon, että en oikein usko, että se onnistuu. Hänestä tulisi siis hukattu lupaus, mikä on vähän huono juttu. Mutta mitä tulee Bernadoon, hän tavallaan on jo hukattu lupaus. Hän on mielestäni Noel Van Hornin kanssa surkein piirtäjä tällä planeetalla! En oikeasti pidä ollenkaan. Ja kyllä minä sanoin, että pidät Meiklestä, on mielipiteesi. En oikeastaan sanonut, että hän on surkea. En vain pidä hänestä, mikä yleensä tarkoittaa sitä, että hän on keskitasoa, mitä hän mielestäni on. Tätä minä tarkoitin, taisin vain muotoilla sanani hieman väärin.

// Tai kyllähän minä taisin sanoa Meikleä kaameaksi, mutta innostuin hieman. En tarkoittanut kaameaa, tarkoitin, että en varsinaisesti pidä hänestä.

Vierailija

Jep. Ennen oli niitä hyviä tekijöitä. Mutta kaikki kun lopettavat aina joskus. Esim. Rosa lopetti tässä hiljattain (Minun hiljattain tarkoittaa muutamaa vuotta sitten) Ja niin ovat monet muutkin "huiput" lopettaneet. Milloinkohan Cavazzano? Saanen tiedustella. Onhan toki monia hyviä nyky-piirtäjiä, mutta, olen samalla kannalla kuin muutkin tässä alussa, heidänkin työn jälkensä on muuttunut, ja juurikin siihen huononpaan suuntaan. En tarkoita pelkästään piirtäjiä, aivan sama koskeen myös käsikirjoittajia. Tarinoista on tulossa yksitoikkoisia ja tylsiä. Aku löytää jonkin ammatin ja saa siitä potkut... Jotakin tuollaista yleisesti ottaen. No, ei auta muutakuin odottaa, eihän sitä voi tietää, vaikka keskuudessamme odottaisikin uusi tähti. Mistäs sitä varmaksi voi sanoa. Kuten sanottu, aika parantaa haavat.

~ Viitta on voimaa

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat