Kulttuuri

Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Tämä on siis näiden sivujen kulttuuri-aiheinen topic. Tällainen saattaa kyllä olla, mutta en sitäm löytänyt. Eli tässä topicissa puhutaan siis kaikesta kulttuuriin liittyvästä. Kuitenkin sivuston sääntöjä noudattaen. Tässä topicissa ei voi kuitenkaan puhua elokuvista, ohjelmista tai musiikista, koska niille aiheille on jo omat topiccinsa. Kuten myös historialle ja urheilulle. Mutta siis kaikesta muusta kulttuuriin liittyvästä.

Tässä visailussa voitaisiin pitää myös keskustelun lomassa oikeata Kulttuuri-visailua. Perussäännöt ovat samatn kuin Historia-visailussakin, mutta kuitenkin vähän mukaeltuna tälle ntopicille sopiviksi.

Kokeillaan ensin sellaista pudotuspelimuotoista visailua. Siihen mahtuu kaikki 8 ensimmäisenä ilmoittautunutta. Minä en osallistu tähän pudotuspeli-kokeiluun, koska ajattelin itse esittää sen aikana kysymykset. Jutun ideana on se, että jokaisella pudotuspelivaiheella on kolme yhden pisteen kysymystä. Ja niistä omaa pariansa enemmän pisteitä (2-1 tai 3-0) keränneet menevät jatkoon seuraavalle kierrokselle. Ensimmäisen kierroksen parit valikoituvat sillä tavalla, missä järjestyksessä te ilmoittaudutte pudotuspeleihin mukaan. Tämän pudotuspeli-kokeilun jälkeen alkaa sitten virallisesti ensimmäinen kausi.

Eli nyt vain ilmoittautumaan!

//: Ilmoittautuneet tähän mennessä:

- tuplanolla 2

- Fort Tripla

- kuriton koira

- Osku Peloton

- Don!

- Akutykkääiineksestä (ATI)

- tahvetti01

- xx-roope-keräilijä

Ilmoittautumislista tällem kaudelle on täynnä! enää ei siis voi ilmoittautua tälle pudotuspelikaudelle.

Pudotuspeliparit ovat puolivälierissä seuraavat:

Tuplanolla 2 - xx-roope-keräilijä

Fort Tripla - tahvetti01

Kuriton koira - Akutykkääiineksestä

Osku Peloton - Don!

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Sivut

Kommentit (55)

Fort Tripla
Seuraa 
Liittynyt5.4.2010

Hyvä aloitusviesti on aina hyvä juttu ja Donald-91 saa selvästi sellaisen aikaiseksi.

Kulttuureja on toki monenlaisia ja jokaista pitää yrittää ymmärtää. Jokainen kulttuuri on syntynyt jostain eri tapahtumasta ja ympäristökin muovaa kulttuurin tyyliä erilaiseksi. Ensimmäiset kulttuurit olivat enimmäkseen elinkeinon mukana syntyneitä metsästyskulttuureita, mutta varsin pian syntyivät eri korkeakulttuurit Lähi-Idässä. Kulttuurit liittyvät läheisesti myös uskontoihin, koska ennen eri kulttuurit syntyivät uskontojen seurauksena ja sen myötä esimerkiksi Aasian kulttuurit ovat siellä vallitsevan uskonnon mukaan vaihtelevia. Se on harmi, että aika harvoin ihmiset vaivautuvat ymmärtämään eri kulttuureita koska oma kulttuuri vaikuttaa ylivertaiselta. Lisäksi kulttuureista vielä sen verran, että ennen kulttuurit pyrkivät selittämään tapahtumat jumalten avulla, mutta nykyään selitystä vaaditaan tieteellisesti. Enään ei kirkollinen katsantokanta tunnu kelpaavan mikä on harmi.

Voisin tullakin mukaan siihen kisaan, mukavalta tuntuu ja aina kannattaa yrittää vaikka ei tietoa kovin paljoa olisikaan.

Fort Tripla

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Fort Tripla ja taskari fani ovat oivaltaneet eli ymmärtäneet aivan oikein tämän topicin toisen tarkoituksen. Tässä topicissa tosiaan puhutaan eri maiden kulttuureista. Myös Suomen.

Lisäksi tässä on Kulttuuri-visa käynnissä, joka aloitetaan tänään pudotuspeli-tyylillä. Jos tyyli saa enemmistön tuen, niin sitä jatketaan tässä topicissa vastaisduudessakin.

//: Taskari fanille vielä tiedoksi, että sinun pitää jollain tavalla sanoa, että tulet mukaan, jos olet tulossa.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Taidanpa tulla mukaan, katsotaanpa riittääkö aikani(Ja muistini) tähän visaan.....Toivottavasti riittää.Oli muuten taas hyvä topic, Donilla putki päällä hyvissä topiceissa?

//Olisiko Tripla ystävällinen ja käväisisi selviytyjissä? Siellä tarvitaaan sinua.....

Vierailija

Tulen mielelläni mukaan, koska aiheesta pitäisi jotain tietoa olla.

Aika rajoittettua keskustelua kulttuurista, kun on urheilulle, muusiikille ja jne jo omat topicit.

~Don

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Hienoa, että tähän visailuun on ilmoittautunut edes tuonkaan vertaa käyttäjiä. Nimittäin 6 käyttäjää on tähän mennessä ilmoittautunut.

Taidan pudottaa ensimmäisen pudotuspeli-kierroksen paikkojen määrän 16:_sta kahdeksaan. Eli se tarkoittaisi sitä, että ei olisi neljännesvälieiä, vaan mennään suoraan puolivälieriin. Jos alkaisin odottamaan,m että vielä 10 ilmoittautuu, niin tämä käynnistyisi vasta joskus jouluna. Mutta jos määrää supistetaan kahdeksaan, saatamme jopa joskus päästäkin kisailemaan! ;)

Eli siis vielä yksi käyttäjä mahtuu tälle pudotuspeli-kaudelle.

//: Kiitos tervehdyksestä, tahvetti01! :)

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Valitettavasti fuge ei enää mahtunut mukaan tälle pudotuspeli-kaudelle. Ehkä ensi kaudelle sitten.

Pudotuspeliparit ovat puolivälierissä seuraavat:

Tuplanolla 2 - xx-roope-keräilijä

Fort Tripla - tahvetti01

Kuriton koira - Akutykkääiineksestä

Osku Peloton - Don!

Seuraavalla kierrokselle parit muodostuvat siten, että ensimmäisen parin voittaja kohtaa neljännen parin voittajan ja toisen parin voittaja kohtaa kolmannen parin voittajan.

Ensimmäinen kysymys tulee huomenna.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Onko sinulla mitään tietoa mihin aikaan tämä kysymys voisi tulla? Minulla on kone-aikaa vain reilu tunti joten jos en tiedä milloin kysymys tulee niin voi olla että tulen liian aikaisin tai liian myöhään.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat