Aku Ankan joulukalenteri 2010

Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Varmasti jo perinteeksi muodostunut Aku Ankan joulukalenteri palaa sivuille myös tänä vuotena. Järjestyksessään kolmas joulukalenteri ilmestyy keskiviikkona 1.12.2010 ilmestyvässä lehdessä eli juuri parahiksi joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Monella on varmasti edellisiltä vuosilta muistoja tästä kyseisestä joulukalenterista, itsellänikin niitä riittää, kun joulukalenterin mukana näille sivuille taas palasin vuonna 2008.

Viime vuonna oli pystyssä samanlainen topic, joten miksipä ei tänäkin vuonna tätä tehtäisi, olihan topicista varmasti paljon apua monille sekä se selvästi vähensi yksittäisiä topiceja, jossa kysyttiin kunkin päivän vastausta. Tässä topicissa keskustelu joulukalenterista on vapaata.

Aku Ankka joulukalenterin tarkoitus ja ohjeet:

Aku Ankan joulukalenteri ei ole suklaakalenteri tai mikään muukaan karkkikalenteri vaan se on kalenteri, jossa jokaisen luukun takaa löytyy kysymys, johon pitää vastata Aku Ankan nettisivuilla. Muista, että kysymykseen on aikaa vastata vain yksi päivä. Oikeasta vastauksesta saa aina yhden virtuaalisen arpalipun suureen Aku Ankan jouluarvontaan. Mitä useampana päivänä käyt antamassa oikean vastauksen, sitä useampia arpoja sinulla on arvontaa varten. Parhaimmillaan sinulla voi siis olla jopa 24 arpaa, joten mahdollisuudet voittaa on paremmat kuin vähemmän oikein vastanneilla. Vuonna 2008 kysymykset olivat monipuolisesti Aku Ankka tarinoista. Vuonna 2009 taas kysymykset liittyivät Aku Ankan Taskukirjan 40-vuotiseen historiaan..

Tämä topic toimii Aku Ankan Joulukalenterin virallisena topicina ja tänne julkaistaan aina edellisen päivän kysymys ja oikea vastaus. Täällä saa keskustella Aku Ankan joulukalenterista, mutta täällä EI SAA kysyä vielä käynnissä olevien kysymyksien vastauksia. Näin kaikki saavat itse miettiä vastausta ja näin on kaikille tasapuolista. Edellisen päivän kysymyksistä saa tietenkin jutella.

Ensimmäinen kysymys ja sen vaihtoehdot tulevat tähän topiciin 1.12, mutta ensimmäinen oikea vastaus ilmestyy 2.12.

Muistakaa, että oikeat vastaukset tulee antaa tänne: http://www.akuankka.fi/joulukalenterikisa

Vuosi 2010:

Tänä vuonna pääpalkintona toimii kaksi Nintendo Wii Sports Resort-pelilaitepakettia ja viidelle onnekkaalle luvassa vielä Toy Story 1-3 -leffaboksi.

Arvonta suoritetaan Nuutin päivänä eli 13.1.2011 ja voittajien nimethän julkaistaan sitten täällä Aku Ankan nettisivuilla.

Tänä vuonna joulukalenterissa aiheena on yksinkertaisesti Aku Ankka.

Haluan toivottaa kaikille onnea kysymyksiin vastailuun sekä arvontaan ja myös oikein mukavaa joulun odotusta : ).

Kannattaa myös seurata myös toista joulukalenteria, jossa paljastuu joka päivä pätkä sarjakuvaa. http://www.akuankka.fi/joulukalenterikuva

Tähän kerääntyy jokaisen luukun takaanta paljastuva kysymys sekä vaihtoehdot. Mielestäni oikea vaihtoehto on isolla eli A, B tai C.

1. joulukuuta (luukku 1)

Mistä Aku saa rahaa joululahjoihin?

A) Tekemällä uutterasti töitä

b) Lahjaksi anteliaalta Roope-sedältään

c) Lainaamalla joltakulta

2. joulukuuta (luukku 2)

Miksi Iines sonustautuu mistelinoksahäkkyrään?

a) Se on kuuminta muotia Ankkalinnassa

B) Mistelinoksan alla voi saada suukon

c) Iineksestä se korostaa hänen silmiensä väriä

3. joulukuuta (luukku 3)

Mikä on Hannun onnenkalu?

a)Hevosenkenkä

b)Jäniksenkäpälä

C)Hannu ei tarvitse onnenkalua, koska on syntynyt onnellisten tähtien alla.

4. joulukuuta (luukku 4)

Mitä Pelle yritti keksiä ensimmäisenä?

A)Uutta tapaa kirnuta voita

b)Ilman pyöriä kulkevaa autoa

c)Tiskaajarobottia

5. joulukuuta (luukku 5)

Miten 5.12. liittyy Aku Ankan historiaan?

a) Se on Akun kuoriutumispäivä

b) Aku Ankka -lehti ei ole koskaan ilmestynyt tuona päivänä

C) 5.12.1951 ilmestyi ensimmäinen Aku Ankka -lehden numero Suomessa

6. joulukuuta (luukku 6)

Mikä on sudenpentujen johtajan arvonimi?

a) Korpraali

b) Marsalkka

C) Ylikenraalimarsalkka

7. joulukuuta (luukku 7)

Mikä on Mummon sonnin nimi?

a)Hugo

B)Nantti

c)Musti

8. joulukuuta (luukku 8)

Kenen kanssa Aku ja Panchito seikkailivat kolmena caballerona?

A) José Cariocan

b) Touho Ankan

c) Pelle Pelottoman

9. joulukuuta (luukku 9)

Mistä Taavi ei tiedä mitään?

a) Joulupukista

b) Lumen koostumuksesta

c) Sellaista ei ole

10. joulukuuta (luukku 10)

Mikä on Neiti Näpsän etunimi?

a) Aune

B) Sirkku

c) Niina

11. joulukuuta (luukku 11)

Miksi Milla himoitsee Roopen ensilanttia?

a) Koska hänellä ei ole yhtään rahaa

B) Hän haluaa sulattaa siitä mahtavan amuletin

c) Hän tahtoo vain kiusata Roopea

12. joulukuuta (luukku 12)

Minne Ankkojen suku yleensä kokoontuu joulunviettoon?

A) Mummo Ankan luo

b) Iineksen kotiin

c) Jonnekin Etelämeren saarelle

13. joulukuuta (luukku 13)

Mistä Kulta-Into Pii on kotoisin?

a) Kaliforniasta

b) Suomesta

C) Etelä-Afrikasta

14. joulukuuta (luukku 14)

Mitä Hansu tekee työkseen?

a) Hän on pankinjohtaja

B) Hän rehkii renkinä Mummo Ankan maatilalla

c) Hän opettaa Kääkkylän kansakoulussa

15. joulukuuta (luukku 15)

Kuka oli keskeinen hahmo kaikkien aikojen ensimmäisessä Aku Ankka -lehden kannessa?

A) Joulupukki

b) Aku Ankka

c) Minni Hiiri

16. joulukuuta (luukku 16)

Mikä on Mummon oikea nimi?

a) Elsa Ankka

b) Sohvi Ankka

C) Kaino-Vieno Ankka

17. joulukuuta (luukku 17)

Mikä on Lupun lakin väri?

A) Punainen

b) Keltainen

c) Vihreä

18. joulukuuta (luukku 18)

Mikä on Tupun lakin väri?

a) Punainen

B) Sininen

c) Oranssi

19. joulukuuta (luukku 19)

Mikä on Hupun lakin väri?

a) Punainen

b) Sininen

C) Vihreä

20. joulukuuta (luukku 20)

Ovatko Mikki ja Musta Pekka ylimpiä ystäviä?

a) Ovat, parhaita kavereita

b) He ovat vain hyvänpäiväntuttuja

C) Eivät tosiaankaan

21. joulukuuta (luukku 21)

Kuka keksi Pikku apulaisen?

A) Pelle Peloton

b) Roope Ankka

c) Don Rosa

22. joulukuuta (luukku 22)

Missä Karhukopla yleensä istuu kakkuaan?

a) Roopen rahasäiliössä

B) Ankkanokan vankilassa

c) Alcatrazin vankilasaarella

23. joulukuuta (luukku 23)

Miten Joulupukki tuo lahjat Ankkalinnassa?

a) Hän heittää ne ikkunasta sisään

b) Hän soittaa ovikelloa ja tulee jakamaan lahjoja

C) Hän tulee yöllä sisään savupiipusta

24. joulukuuta (luukku 24)

Koska Joulupukki tulee?

a) Ensi viikolla

B) Tänään!

c) Juhannuksena

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

Sivut

Kommentit (141)

Vierailija

Teit juuri oikeaan aikaan tämän topan, sillä minulla on kysyttävää!

Päivittyykö tuo linkki Keskiviikkona, sillä siinä lukee vielä 48/2009 joulukalenteri visan juttu?

Mikä on muuten tämän vuoden aihe?

Ja sitten kysyn, että yritättekö voittaa? Itse luulen, että saisin oikein 24, mutta sitten moni muukin saa ja sitten tuolla Toimituksella on varmaan joku arpakone, joka arpoo käyttäjänimet..

En ihan ymmärtänyt kaikkea tästä kalenterista, mutta kai Keskiviikkona saan asiaan valaistusta.

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Lainaus:
AkutykkääIineksestä: Päivittyykö tuo linkki Keskiviikkona, sillä siinä lukee vielä 48/2009 joulukalenteri visan juttu?


Todennäköisesti päivittyy. Ellei sitten se kalenteri tule johonkin toiseen osoitteeseen, johon en kuitenkaan usko.

Lainaus:
AkutykkääIineksestä: Mikä on muuten tämän vuoden aihe?


Selviää keskiviikon Aku Ankasta ainakin.

Lainaus:
AkutykkääIineksestä: Ja sitten kysyn, että yritättekö voittaa? Itse luulen, että saisin oikein 24, mutta sitten moni muukin saa ja sitten tuolla Toimituksella on varmaan joku arpakone, joka arpoo käyttäjänimet..


Tottakai aina pitää yrittää, vain yrittämällä voi jotakin voittaakin. Ja yksikin arvaus voi riittää jo pääpalkintoon. Mutta mitä enemmän vastaa oikein, sitä enemmän on myös mahdollisuuksia voittaa.

Aku Ankan viime vuoden joulukalenteri muuten on vielä täällä: www.kampanjat.net/akuankka/joulukalenteri/

Vierailija

Lainaus:
Re: Re: Aku Ankan joulukalenteri 2010

BebSu - 30.11.10 09:41 (ID 665338)

Entäs nettikalenteri??


Täh? Mitä tarkoitat, voisitko selittää tarkemmin?

Vierailija

Hei sinä, AkutykkääIineksestä. Tarkotan ku ainaski viimevuonna oli sellanen nettikalenteri jossa tuli joka päivä pieni pätkä sarjakuvaa, ja lopulta siitä muodostu kokonainen.

djlordi
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Lainaus:
Re: Re: Re: Re: Aku Ankan joulukalenteri 2010

BebSu - 30.11.10 04:59 (ID 665555)

Hei sinä, AkutykkääIineksestä. Tarkotan ku ainaski viimevuonna oli sellanen nettikalenteri jossa tuli joka päivä pieni pätkä sarjakuvaa, ja lopulta siitä muodostu kokonainen.


Joo sellainen on tullut nyt kahtena edellisenä jouluna, joten voisi olettaa, että tulee nytkin. Huomennahan se sitten selviää, kun joulukuu alkaa. Olispa jo huominen : )

Vierailija

Hyvä kun taas tulee! Muistan viimevuotiset, vaikken niihin vielä ehtinytkään osallistua (ei jaksanut) , mutta tokihan niihin mietin päässäni vastauksia.

Mutta tänä vuonna sitten ajattelinkin jo osallistua, eihän sitä tiedä, vaikka kävisikin hyvä tuuri. ( : Mikäköhän teema on tulossa? (Juu, älä vastaa, tiedä, että se selviää huomisessa Akkarissa.) Kuten DJ (oho, ihan capsilla tuli) sanoi "Olisipa jo huominen. ( :" Sopii myös minun kohdalleni, keskiviikko on jälleen viikon paras päivä! Toivottavasti ei tule ainakaan kaikista ihan mielettömän vaikeita, niin että näillä meikäläisenkin tiedoilla jotain tiedettäisiin.

No, huomenna sitten varmaankin saa vastauksen useimpiin kysymyksiin tuosta Joulukalenterista.

~ Viitta on voimaa

Vierailija

Eli tähän topiicciin tulee tämän päiväisen kysymyksen vastaus huomenna?

Itse avasin jo kaikki luukut, luulen, että n. 3-5 menee väärin kokonaisuudessaan. Tarkoitus olisi 20 oikein ja 4 väärin, joka ei olisi paha.

McDuck-fani
Seuraa 
Liittynyt26.10.2008

Voisikos joku kertoa tämänpäväisen kysymyksen, koska meille ei ole Aku Ankka vielä kilahtanut postilaatikkoon, eikä sitä vastauslomakkeesta löydä.

Ja kyllä tuolla taitaa ola taas se nettikalenterikin, josta paljastuu aina pätkä satjakuvaa.

// Selvä. Kiitos sinulle.

Vierailija

On mukavaa, että joulukalenteri ilmestyi taas! Saapahan taas mahdollisuuden voittaa jotakin. :D

Netissä alkanut jatkosarja taas on pieni pettymys, ei tietenkään laatunsa vuoksi, vaan siksi, että se ilmestyi Aku Ankka-lehdessä vasta muutama vuosi sitten, muistaakseni vuonna 2003.

Riemukasta joulunodotusta kaikille!

Vierailija

Vastasin äsken tämän päivän kysymykseen. Uskoisin että meni oikein, mutta eihän sitä ikinä tiedä. Myös tuo Aku Ankan nettijoulukalenteri on kiva. Mitäs muuten tykkäätte sen lehdestä tulleen kysymysjoulukalenterin taustasta? Itse pidän kovasti siitä.

Vierailija

Minäkin vastasin juuri tämän päivän kysymykseen, toivottavasti meni oikein. : ) Minunkin mielestä joulukalenterin tausta on hieno, suorastaan todella hieno!

Mr Roope Ankka

Sivut

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat