Viestimaraton: Kausi 10

Seuraa 
Liittynyt6.5.2008

On taas uuden kauden aika, siispä ottakaa näppikset siihen eteenne ja ruvetkaa kirjoittamaan.

Säännöt ovat todennäköisesti kaikille tutut, mutta ideana on siis kirjoittaa mahdollisimman pitkä viesti annetusta aiheesta.

Vankan kirjoittamat pikasäännöt:

Viestimaraton on kilpailu, jossa tarkoituksena on kirjoittaa mahdollisimman pitkä viesti annetusta Aku Ankka -sarjakuviin liittyvästä aiheesta. Yksi kausi kestää kuusi viikkoa ja sen aikana kilpaillaan kuusi viikon mittaista osakilpailua. Jokainen osakilpailu alkaa sunnuntaina klo 10 ja päättyy seuraavana sunnuntaina samaan aikaan, ellei toisin ilmoiteta. Aihe vaihtuu joka osakilpailussa, eli yhdestä aiheesta on aikaa kirjoittaa viikko. Viesti kirjoitetaan tähän topiciin ja sitä voi jatkaa vaikka kuinka monta kertaa viikossa, joten kerralla sitä ei tarvitse kirjoittaa.

Viestiä kirjoittaessa on huomioitava sen siisteys. Vaikka ideana onkin kirjoittaa pisin viesti, se ei tarkoita sitä että viesti saisi olla ihan minkälainen tahansa. Viestin tulee ensinnäkin olla selkeä ja sitä kirjoittaessa tulee yrittää välttää pahempia kirjoitusvirheitä ja muita sotkuja. Viestin tahallinen pitkitys ja aiheesta poikkeaminen on kiellettyä. Sama pätee kopiointiin. Tekstin kopiointi toiselta kilpailijalta, netistä tai jostain muualta on ehdottomasti kiellettyä. Ensimmäisestä sääntörikkeestä tulee varoitus, jos rike ei ole kovin suuri, mutta toisesta rikkeestä tulee rangaistus, joka voi olla merkki- tai pistevähennys, kilpailukielto tai pahimmassa tapauksessa suoritusten hylkääminen.

Kun osakilpailu päättyy, pisimmän viestin kirjoittanut saa korkeimmat pisteet, toiseksi pisimmän kirjoittanut toiseksi korkeimmat jne. Pisteet jakautuvat seuraavanlaisesti:

1. sija: 15p

2. sija: 12p

3. sija: 10p

4. sija: 8p

5. sija: 6p

6. sija: 5p

7. sija: 4p

8. sija: 3p

9.-> sija: 2p *

Kahdeksalla parhaalla sijalla olevat saavat siis pisteitä yhdestä kahteentoista. Kuitenkin, kaikki kilpailijat joiden viesti on yli 1000 merkkiä pitkiä, saavat 2 pistettä jos ovat jämäsijoilla. Alle 1000:lla merkillä saadut pisteet puolitetaan. Kauden loputtua se kilpailija, jolla on eniten pisteitä, voittaa mestaruuden.

Yksilökilpailun lisäksi samaan aikaan on meneillään tallikilpailu, johon voivat osallistua kaikki jotka kuuluvat johonkin Viestimaraton-talliin. Tallien pisteet määräytyvät sen mukaan, kuinka hyvin sen kilpailijat pärjäävät osakilpailuissa. Tallin pisteet yhdestä osakilpailusta ovat sen kilpailijoiden siitä osakilpailusta saadut pisteet yhteenlaskettuina. Kauden loputtua talli jolla on eniten pisteitä, voittaa tallimestaruuden.

Bomber-tuomaristoon kuuluu alustavasti ainakin kirja. Jos haluat itse olla BONUS-tuomariston jäsen, ilmoita se.

Kilpailukalenteri:

Hanhivaaran osakilpailu: Aihe: Ankkalinnan poliisivoimat (16.-23.1.2011)

Sorsakylän osakilpailu: Aihe: Lempipiirtäjäni (TOIVE) (23.-30.1.2011)

Kaakkurilan osakilpailu: Aihe: Akkarivuosi 2010 (30.1.-6.2.2011)

Sulkalan osakilpailu: Aihe Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut (6.-13.2.2011)

Kääkkylän osakilpailu: Aihe: Lempihahmosi (13.-20.2.2011)

Kaudelle 10 ilmoittautuneet tallit:

Speedywings Arc (SpA)

Tallipäällikkö: Ankkarock

Kilpailijat: vikke98 & akkari69

Team Rocket (TeamR)

Tallipäällikkö: ensi@lantti

Kilpailijat: Veli Huilu & lopperi9

SpeedDuckers (SD)

Tallipäällikkö: Tapsa99

Kilpailijat: Tapsa99 & JKP

Team Juustopallo (TJP)

Tallipäällikkö: SuperÄijä

Kilpailijat: SuperÄijä & xx-roope-keräilijä

Campeón de Escritores (CadEs)

Tallipäällikkö: Fort Tripla

Kilpailijat: Aku Vankkis & Fort Tripla(?)

Forceful Clause (ForCe)

Tallipäälikkö: Ropsu Ankka

Kilpailijat: Ropsu Ankka ja cxv

Duck Marathon (DM)

Tallipäällikkö: Santtu99

Kilpailijat: ?

Opponents of the fearless (Oftf)

Tallipäällikkö: kuriton koira

Kilpailijat: kuriton koira & ?

Pekingin Ankat (PA)

Tallipäällikkö: Salwer1st/

Kilpailijat: hessu hissu! & VillEetu

Mukavaa kautta kaikille tasapuolisesti!

Sivut

Kommentit (348)

Salwer1st/
Seuraa 
Liittynyt6.5.2008

Lainaus:
Re: Viestimaraton: Kausi 10

hessu hissu! - 16.01.11 04:35 (ID 695741) jos voin vielä osallistua, tulisin Pekingin Ankat tiimiin. muuten hyvä kun teit tämän. -HH!


Totta kai pääset Ankkoihin.

Vierailija

Hienoa että tämä topic saatiin tulemaan. Toivottavsti SuperÄijä pääsee kirjoittelemaan, sillä paljoa häntä ei ole näkynyt lähiaikoina.

Niin, tästä aiheesta: Siis lasketaanko Poliisivoimiin, siinä työskentelevät henkilöt? Siis Kaasi, Simo Sisu, jne. Saako heistä kertoa, vai vaan Poliisivoimien työskentelystä Ankkalinnassa?

//: Oukkei, asia ymmärretty.

>XRoke>

Salwer1st/
Seuraa 
Liittynyt6.5.2008

Lainaus:
Re: Viestimaraton: Kausi 10

xx-roope-kerälijä - 16.01.11 04:36 (ID 695744) Niin, tästä aiheesta: Siis lasketaanko Poliisivoimiin, siinä työskentelevät henkilöt? Siis Kaasi, Simo Sisu, jne. Saako heistä kertoa, vai vaan pPoliisivoimien työskentelystä Ankkalinnassa? >XRoke>


Juurikin nämä työntekijät ovat nyt suuressa roolissa tässä aiheessa.

JKP
Seuraa 
Liittynyt29.5.2008

No niin! Vihdoinkin saatiin kausi 10 käyntiin pienten viivästelyjen jälkeen. Toivottavasti akufani-97 muistaa tänne kirjoitella, koska hän ei ole täällä ainakaan minun tietojeni mukaan vähään aikaan käynyt.

No alankin jonkin ajan päästä kirjoittaa viestiäni tänne suoraan keskusteluviestiin, varmaan huomenna...

Vierailija

Minun tallissani on mukana Kalamies,mikäli hän ei ole muuttanut viimeisen tunnin aikana mieltään.

Bombertuomaristoon voisin hakea myös.

Vierailija

Lainaus:
Re: Re: Viestimaraton: Kausi 10

Salwer1st/ - 16.01.11 04:36 (ID 695743)
Lainaus:
Re: Viestimaraton: Kausi 10 hessu hissu! - 16.01.11 04:35 (ID 695741) jos voin vielä osallistua, tulisin Pekingin Ankat tiimiin. muuten hyvä kun teit tämän. -HH!
Totta kai pääset Ankkoihin.

Hieno homma! Olenkos minä muuten yksin kirjoittelemassa tässä tiimissä, vai kirjoitteletkos sinäkin?

-HH!

Vierailija

Lainaus:
Re: Re: Re: Viestimaraton: Kausi 10

hessu hissu! - 16.01.11 05:52 (ID 695786)

Lainaus:
Re: Re: Viestimaraton: Kausi 10

Salwer1st/ - 16.01.11 04:36 (ID 695743)
Lainaus:
Re: Viestimaraton: Kausi 10 hessu hissu! - 16.01.11 04:35 (ID 695741) jos voin vielä osallistua, tulisin Pekingin Ankat tiimiin. muuten hyvä kun teit tämän. -HH!
Totta kai pääset Ankkoihin.

Hieno homma! Olenkos minä muuten yksin kirjoittelemassa tässä tiimissä, vai kirjoitteletkos sinäkin?

-HH!

pääsenkö mäkin Pekingin Ankkoihin?

Kalamies
Seuraa 
Liittynyt22.6.2008

Pistän tähän jo aloitusta ja jatkan ainakun mahdollista.

Tästä lähtee.

Ankkalinnan poliisivoimat: Ankkalinnan poliisivosimissa työskentelee monenlaisia henkilöitä. Jotkut ovat epäpäteviä ja jotkut innokkaita.

Poliisivoimien tehtävä on suojata ja kuljettaa todella arvoikkaita lasteja esimerkiksi rahoja.

Poliisit myös suojelevat Ankkalinnan lakia.

Tässä lyhyet esittelyt Ankkalinnan lainvalvojista:

Kaasi: (eng. Detective Casey) Toinen Sisun säheltävistä apulaisista.

Kaasi on ratkaissut juttuja niin vankilasta ja työpötdältäkin käsin.

Kaasin tunnistaa hyvin siitä, että hänellä on hattu ja sikari.

Kaasi kuvataan yleensä epäpätevänä etsivänä jota poliisimestari Sisu joutuu ojentelemaan.

Muutamassa sarjassa Kaasi on myös itse joutunut vankilaan, mutta ei rikoksen merkeissä vaan ratkaistakseen juttua.

Reino Murske:

Reino asuu Ankkalinnassa niin, kuin moni muukin Ankkalinnan lainvalvoja.

Poliisimestari Sisu: Eng.(Chief O'Hara) Ankkalinnan poliisilaitoksen johtaja ja Reinon ja Kaasin pomo.

Mikki Hiiri: eng(Micy Mouse) Mikki on tunnettu salapoliisidekkarien lukija joka ratkaisee rikoksia Simon ja hänen apulaistensa Reinon ja Kaasin kanssa.

-

Taikaviitta: Taikaviitta ei kuulu poliisi voimiin, mutta on hyvää kamaa poliisien kanssa.

Taikaviitta pistää vankilaan rosvoja johon kuuluvat Mustapekka ja Karhukopla.

Rosvot:

Ankkalinnan poliisien tuttuihin rikollisiin kuluvat Mustapekka, Mustakaapu, Karhukopla ja monia muita rosvoja.

Vankilat jossa on töissä Ankkalinnan lainvartioita:

Konnasuo,

Keskusvankila ja

Ankkanokan vankila.

Olen tässä ensi kertalainen, että en tiedä hyväksytäänkö tuota.

Muokkaan jos tiedän jotain vielä.

Kalamies aina kalastamassa.

Kalamies aina kalastamassa.

Vierailija

Saanko tulla mukaan vaikka Pekingin Ankkoihin?

Jos en niin haluaisin Opponents of the fearless:iin.

-VillEetu, jo vuodesta 2008-

Vierailija

VillEetu, uskon että Salwer ottaa sinut tiimiimme, koska meillä on vasta yksi pelaaja.

Lainaus:
kalamies: Tuo Triplan talli on täynnä, mutta onhan täällä vapaita talleja muutama

Kukaan ei kyllä Triplan talliin ole kysynytkään...

Ja itse teen tällä hetkellä Wordilla tekstiäni, joka on noin 4000 merkkiä pitkä, mutta tulee vielä lisää.. Vielä tämä vähän lyhähkö on, mutta katsotaan jos ainakin tuhat merkkiä tähän lisään saan.

/

Lainaus:
Netistähän saa katsoa tietoa, mutta ei kopioida?


Netistä voit halutessasi katsoa tietoa, mutta kopionti ankarasti kielletty!

-HH!

Sivut

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat