Valtio-tietokilpailu

Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Tässä tietokilpailussa kysytään vuorotellen kysymyksiä toisilta maailman itsenäisistä valtioista. Esimerkiksi minä voisin kysyä että minkä maan lipussa on sininen risti, ja seuraavaksi kaikki saavat vastata. Ja nopeimmin vastannut ja/tai kaikki samalla minuutilla vastanneet saavat pisteen oikeasta vastauksesta. Luntata ei tässäkään tietokilpailussa saa. Lunttaaminen tarkoittaa siis tässäkin tapauksessa kaikenlaista vastauksen katsomista ja hankkimista mistä tahansa sen jälkeen kun on nähnyt kysymykssen. Eli luntata ei saa. Yksi kausi kestää kaksi kuukautta. Siis kaksi kuukautta. Kaikki historiaan liittyvät kysymykset täytyy kuitenkin jättää erikseen olevaan Historia-visailuun. Tässäkin visailussa voi olla auki vain yksi kysymys kerrallaan, eli kun jonkun käyttäjän kysymys on auki, et voi silloin laittaa kysymystä. Pisteitä voi antaa vain yksi per kysytty asia. Eli jos kysytään, monenko maan lipussa on nykyään sininen risti tms., niin kysymyksestä voi antaa vain yhden pisteen. Pitää siis kysyä useampaa siihen valtioon liittyvää nykypäivän asiaa, jotta kysymyksestä voisi antaa enemmän kuin yhden pisteen.

Eli ei siis yhtään historiaan liittyvää kysymystä tässä visailussa. Niille on oma Historia-visailu. Mikäli joku käyttäjä lunttaa jatkuvasti, niin häneltä poistetaan pisteet viikon välein. Jos huomataan, että käyttäjä on selvästi luntannut, hän ei saa kysymyksestä yhtään pistettä.

Hyviä hetkiä Valtio-tietokilpailun parissa!

Tässä on ensimmäinen kysymys:

Mikä maa?

a) Sen lipussa on punainen ympyrä _vihreällä_ pohjalla. (1 piste)

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Sivut

Kommentit (58)

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Otto Ankka-94 vastasi heti oikein! Siitä menee 1 piste Otto Ankka-94:_lle.

Tässä tulee seuraava kysymys:

- Mikä maa?

a) Tässä kyseisessä maassa järjestetään kesäolympialaiset 2016. (1 piste)

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Santtu99 vastasi oikein ensimmäisenä, joten vain hän saa siitä nyt pisteen.

Tilanne on nyt tämä:

1. Otto Ankka-94 ja Santtu99........(1 piste)

Noita minun kahta esittämääni kysymystä mallina ja esimerkkinä käyttäen joku toinen saa laittaa samalla tavalla nyt uuden kysymyksen.

Eli sen pitää alkaa jotenkin että 'Mikä maa?...jne'.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Vierailija

Täältä tulee kysymys:

Minkä valtion itsehallintoalueen (lääni tai vastaava, joka ei ole riippuvainen muusta valtiosta [itsehallinto tunnetaan myös nimellä autonomia]) lipussa on valkoisella taustalla sinireunainen mutta muuten punainen risti?

Jaa, tällainen tällä kertaa. Lukekaa kysymys huolella!

//Ai joo, pistemäärä tosiaan... 1p

Kroope
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Muistaakseni Färsaaret kuuluu Tanskalle. En ole ihan varma asiasta. Mutta sellainen muistikuva minulla on.

Eli selkeyden takia sanottakoon se vielä uudestaan: Vastaukseni on Tanska.

Ja nyt vaan odotellaan sitä vahvistusta.

Kysymysmerkki-Roope - lyhemmin vaan Kroope

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat