Selitä mitä mieltä olet hahmosta

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Tuli nyt tällainen topic tultua julkaistua. Monet topicini ovat olleet aika epämenestyviä, mutta ei se minua paljoa kiinnosta. Otsikkoa täytyi hieman väännellä, jotta aihe tulisi selväksi, muttei otsikko liian pitkäksi.

Kyseessä on siis varmasti yleisin topictyyli, "next", joka on varmasti monelle melko tuttu. Sana "next" tarkoittaa suomeksi sanaa "seuraava". Eli vastataan edellisen kysymykseen ja laitetaan seuraava kysymys.

Edellinen käyttäjä laittaa hahmon nimen ja seuraava kertoo mielipiteensä kyseisestä hahmosta. Muista laittaa myös uuden hahmon nimi.

Toivon että tämä topic menestyy paremmin kuin edelliset topicini, mutta aloitusviesti on mielestäni mainio.

Ensimmäinen hahmo voisi olla Iines Ankka.

- Jac

Sivut

Kommentit (20)

Hiidenkirnu
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Jac: sinä itse et perustele välillä miksi topic on turha eli miksi sitten vaadit sitä muiltakaan? Esimerkiksi tässä: http://www.akuankka.fi/keskustelut/alue/10/viestiketju/23549/hahmo_kysel... Se, että aika loppuu keskusteluissa ei ole mikään syy jättää laittamatta perusteluita siihen miksi topic on turha. Voisit ihan hyvin jättää viestin kokonaan kirjoittamatta ja kirjoittaa sitten aamulla, kun on aikaa, jos nyt on pakko sanoa, että topic on turha. Tee itse niin kuin sinä haluat muiden tekevän sulle. Muistappa myös, että tuplapostaaminen on kiellettyä.

Muiden huutelut on kuitenkin ollut ihan tarpeettomia, kun eivät ole edes pystyneet perustelemaan miksi topic on turha. Mun mielestä tää nyt ei eroa yhtikäs mitenkään muista leikeistä eli tää ei oo sen turhempi kuin muutkaan samankaltaiset leikit eli arvostele edellinen... -topicit. Olisi ehkä kuitenkin kannattanut laittaa kyselyihin ja visailuihin, kun täällä hahmot osiossa on niin vähän kävijöitä. Kyselyihin ja visailuihin tämä olisi muutenkin sopinut paremmin mun mielestä.

Nyt seuraava arvostelee tuon Jacin mainitseman Iines Ankan eikä niitä turha topic viestejä enää, jos ei ole edes tarjota perusteluja miksi tämä on turha.

//20.4.: Tämä viesti osoitettu Vikelle ja Hiivalle, koska ovat niin hienoja ihmisiä (pakottivat minut tämänkin omistuksen kirjoittamaan xD).

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

raivo_ankka
Seuraa 
Liittynyt10.11.2009

Iines on ihan kiva hahmo. Tykkäsin pienempänä paljon lueskella Iines sarjakuvia. Iines on vauhdikas hahmo. Iines ehkä välillä kimpaantuu liian helposti.

Next: Hannu Hanhi

/Topic ei ole turha! Hauska idea.

-r_a-

Vierailija

Hannua on sanottu monesti liian onnekaaksi. Onko se onnea? Minusta ei ainakaan. Se on enemmän epäonnea, että hän on epäsauosittu hahmo siksi, koska hän on liian epäonnekas. Hänen ja Akun tarinoita Iineksestä kilpailusta on kyllä kiva lukea, mutta ei Hannu ole huono eikä fantastinenkaan hahmo. Kuten on sanottu, kaikkia hahmoja tarvitaan ja ellei niitä ole, ei Aku Ankka- sarjakuva olisi entisensä.

Seuraavaksi voisi olla hahmo nimeltänsä Teppo Tulppu, josta on muuten aika kiva kuva galleriassa Jedinä.

- J.A.C - J.Asiattomien Cauhu

Vierailija

Teppo Tulppu on mahtava henkilö, aina Akun kaa kamppailemassa ihan turhan päiväsistä asioista. Sitä on aina kiva lukea.XDxdXD

Vierailija

LäPä 7 on Lähes Pätevä. Ihan hyvä hahmo, paitsi vähän turha koko ATP, koska Aku ja Touho ovat muutenkin niin monessa agentti palvelussa. Ja Aku on niin moni agentti. Eli ei kauhean hyvä hahmo minusta.

Mitä mieltä olet Pellestä?

- Luputtaja usein futista pelaamassa

Vierailija

Pelle Peloton:

Ankkalinnan kansalliskeksijä, joka on syntynyt Ankkalinnan pohjois-osassa. Keksinnöt ovat ennen kaikkea hauskoja, myös kekseliäitä ja upeasti toteutettuja. Pellen paras keksintö on varmankin Pikku Apulainen. Pelle on hahmona suorastaan fantastinen, joten hän on yksi parhaista hahmoista mitä löytyy. Pelleä on piirtänyt melkeinpä kaikki huippupiirtäjät, joista lista tässä:

Carl Barks

Paul Murry

Flemming Andersen

Muitakin on, mutta siinä oli pieni osa piirtäjistä...

Seuraava selittää Matami Mimmistä, metsien pinkkipäisestä velhosta.

Vierailija

Matami Mimmiä, tätä noituuden osaavaa leidiä ei nykyään nähdä niin paljoa, kuin ennen. Nykyään oikeastaan kaikki ei Ankkalinna- sarjat ovat olemattomissa ties missä ulottuvuutemme ja Ankkalinnan toisessa päässä, sekä vaikka toisellapuolella kehityksen ajattelupiiriä. Kuitenkin tämä pinkkipäinen hahmo on joskus mukava, joskus ei. Esimerkiksi niissä, jossa Mimmi taistelee jotain hyvää henkilöä vastaan, ei Matamimme ole erikoisesti mukava henkilö. Tosin taas sarjoissa, jotka ovat jäänneet tästä Milla Magian ystävättärestä mieleen helposti, on mielestäni ollut todella hauska ja mukava heppu kaikissa ongelmissaan.

Seuraava hahmo saakoon olla Taikaviitta.

- J.A.C - J.Asiattomien Cauhu

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat