Novelleita

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Tietäkäätte, että olen paraikaa levittämässä tälle sivustolle vaarallista virusta nimeltä Pöytä osaa puhua. Ja tämä on vasta lopun alkua...

***

Tämä novellini perustuu kauhuun, mutta löytyy siitä myös muita suuntauksia mm. fantasiaan

Varoitus! Ennen kuin luet tämän tarinan, sinun tulee noudattaa visusti näitä ohjeita:

1. Tarina on interaktiivinen. Kun päähenkilö kysyy jotain, mikä on liian tyhmää ollakseen tarinan sisäinen kysymys, tulee sinun vastata siihen ääneen "kyllä", tai et kaiken järjen mukaan voi jatkaa tarinan lukemista.

2. Tarina on fiktiivinen. Jos oikeasti kuvittelet, että tällaista voi oikeasti tapahtua, hakeudu hoitoon (allekirjoittanut suosittelee Lapinlahden mielisairaalaa).

3. Tarina on avoin parodia koskien kirjailija R.L. Stinen sietämättömän myötähäpeällisiä tuotoksia.

4. Tarinan on tarkoitus yllättää siten, että kaikki mahdolliset kliseisyydet on jätetty pois, ja siihen on lisätty surrealistisia ainesosia.

5. Jos kuitenkin olet sitä mieltä, että tarinasta löytyy kliseisyyksiä tai epäjohdonmukaisuuksia, vika on vain omassa päässäsi (ota huomioon taiteilijanvapaus).

Jos ja kun sairastut skitsofreniaan, älä tule hulluksi

TARINAN ESITTELY (ELI PROLOGI):

Novellin päähenkilö Pertti Antero Virtanen on 12-vuotias poika, jonka pitkät, vaaleat hiukset valuvat pitkin luisia olkapäitä. Pertti pukeutuu mielellään tummiin, hieman haiseviin vaatteisiin, sillä hän ei pidä suihkussakäymisestä vesikauhunsa takia. Pertillä on ollut jatkuva kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, ja hänellä on taipumus muuttua ihmissudeksi jokaisen täysikuun aikaan, mikä on tehnyt hänestä koulussa hyvin ujon ja hiljaisen pojan. Pertin paras ystävä on vihreä baskeri, jota hän pitää jatkuvasti yllä joka paikassa.

Ja tästä kaikki alkoi:

Eäänä iltana Pertti oli istumassa tuolillaan ja tuijottamassa kohti avonaista ikkunaa, kun hänen äitinsä Pertta sanoi hänelle: "Kuulehan poika, veisitkö tämän päivän biojätteet roskalaariin, joka sijaitsee synkän metsän keskellä kilometrien päässä suuresta omakotitalostamme, jossa on kahdeksan huonetta, kaksi kylpyhuonetta ja keittiö (sillä roskalaatikon asettaminen takapihalle ei tietenkään tullut kysymykseen)?"

"Kyllä kaunis kukkamekkoinen äitini", Pertti sanoi nenäänsä pidellen.

"Autatteko te minua viemään roskat roskikseen?" Pertti kysyi toiveikkaana. "No hyvä!" hän jatkoi. "Sitten vain menoksi!"

Kulkiessaan pitkin kapeita metsäpolkuja, Pertti kuuli epäilyttäviä ääniä pusikoista, mutta arveli sen kuitenkin johtuvan tuulen huminasta. Kuitenkin syvällä hänen päässään kaikui halu päästä seikkailuihin, kuten monissa hänen kuulemissa tarinoissaankin - vampyyri puree yöhön seikkailemaan lähtevää pikkutyttöä, joka muuttuu samaiseksi olennoksi itsekin seuraavien öiden aikana.

Roska-astia sijaitsi kymmeniä metrejä leveässä kuopassa, joka on peitetty suurella valkoisella pressulla hajun leviämisen estämiseksi. Saavuttuaan kuopan reunalle Pertti alkoi kuulla töminää, joka voimistui voimistumistaan mitä lähemmäksi poika meni roska-astiaa. Heitettyään jätteet laariin hän tunsi jonkin karvaisen olennon hyppäävän astiasta ja tarraavan oikeaan käteensä. Pertti rimpuili rimpuilemistaan, mutta hän kuitenkin tiesi, että vastarinta olisi turhaa. Jokin yliluonnollinen hirviö oli hyökännyt hänen kimppuunsa, ja hänkin tulee muuttumaan sellaiseksi parin päivän sisällä. Mutta toisaalta, tällaista kokemustahan hän oli juuri kaivannutkin? Näitä sanoja miettiessään nuori Pertti-poika lyyhistyi maahan ja kuoli.

Ei sentään. Muutaman minuutin makoilun jälkeen Pertti nousi istumaan ja tarkkaili kädessään olevia puremajälkiä ja maassa näkyviä painaumia, jotka hän pikaisen kauhukirjafriikin pohdinnan perusteella havaitsi ihmissuden jättämiksi.

Pertti heräsi yöllä koko ruumiseensa kohdistuneeseen kihelmöintiin, ja hän tiesi tasan tarkkaan, mitä oli tapahtumassa. Hän alkoi miettiä, mitä tekisi sen jälkeen, kun olisi muuttunut kokonaan ihmissudeksi ja karannut huoneensa ikkunasta öiseen metsään. Rupeaisiko hän asustamaan siellä muiden ihmissusien kanssa, muuttaisiko yksin kosteaan luolaan vai säikyttelisikö ihmisiä kaupungissa tullen siten kuuluisaksi?

Yhtäkkiä huoneen nurkasta, valtavan tummanruskean kaapin takaa nousi valtava tumma olio, joka oli kietonut viittansa päänsä ympärille niin, ettei sen kasvoja kunnolla näkynyt. Se sanoi Pertille näin: "Pertti Antero Virtanen, olen tarkkaillut sinua koko elämäsi ajan, ja olet nyt tullut elämäsi käännekohtaan. Seitsemän päivän ja seitsemän yön kuluttua tulen luoksesi uudestaan, ja jos olet valmis hylkäämään nykyisen elämäsi ja muuttumaan ihmissudeksi, vien sinut uuteen maailmaan, jossa voit seikkailla sydämesi kyllyydestä."

"Hyvä on", Pertti sanoi unisena, ja jatkoi nukkumistaan aamuun asti.

Herätessään Pertti tunsi kyltymätöntä raivoa, ja hänet valtasi tunne repiä kaikki kappaleiksi. Hän rynnisti alakertaan ja hyppäsi aamiaispöytään, jossa hänen perheensä jo istui, ja ahmaisi neljä leivänpalaa yhtenä suupalana. "Hei, jätä vähän muillekin!" Pertin 10-vuotias pikkusisko Bürtta sanoi ärsyyntyneenä. Pertti joi vielä kolme kupillista maitoa ja maittavan aterian päätteeksi nousi pöydän päälle ja rupesi ulvomaan täyttä kurkkua yrittäen epätoivoisesti matkia aidon suden ulvontaa. "Pertti, voitko aivan hyvin?" hänen äitinsä kysyi hieman huolestuneena. Pertin isä Pörtti, lihava henkselimekaanikko, keksi kuitenkin vedenpitävän selityksen: "Murrosiän oikkuja ne vain ovat. Miksi huolestua?". Alfaurouden esiintuomissuunnitelma epäonnistui, ja Pertti lähti allapäin ulos ulkoiluttamaan hamstereitaan.

Päivänä muutamana Pertti käveli kotoa kouluun, ja oli murheissaan siitä, etteivät hänen vanhempansa tai koulukaverinsa huomanneet hänessä mitään ihmissusiuteen viittaavaa, vaikka itse hän huomasi oireita vaikka kuinka paljon. Mutta vielä hän heille näyttäisi!

"Tiedättekö te mitään, mikä auttaisi minua tässä tilanteessa? Aivan, minun täytyy kertoa kaikki vanhemmilleni! Sitten he ymmärtävät minun erikoisuuteni."

Pertti oli kääntyä kannoillaan kertomaan vanhemmilleen totuuden, kun yhtäkkiä hänen edessään seisoi se mustahuppuinen olento vieressään kaksi pienempää liskomaista oliota. Hän oli aivan unohtanut, että seitsemännen yön jälkeen heillä oli sovittu tapaaminen!

”Mikä on päätöksesi?” olento tiukkasi, ja vaikka Pertti ei nähnytkään sen kasvoja, hän olisi voinut vannoa, että se hymyili, ja vieläpä varsin viekkaasti. Pertti epäröi hetken miettien niitä aikoja, jolloin hän leikki kavereidensa kanssa hiekkalaatikolla, kun hän oli leikannut kyntensä ensimmäistä kertaa tai kun äiti antoi hänelle hyvänyönpusuja harva se yö. Huolimatta näistä mukavista hetkistä, Pertti pysyi kuitenkin lujana.

”Valintani on...” hän aloitti, mutta hänet keskeytti hillitön täriseminen, ja vaahto, joka pulppusi hänen suustaan kuohukerman tavoin. Samassa hetkessä Pertti huomasi muuttuneensa kokonaan ihmissudeksi ja lähti kauniisti ulvoen lentämään huppuolioiden rinnalla tummalle yötaivaalle ja kohti luvattua maata. Joukkio lensi kohti kuutamoa ja lopulta sulautui sen kirkkaaseen loisteeseen, ja niin he olivat menneet muualle. Ikiajoiksi.

TARINAN JÄLKIKÄSITTELY (ELI EPILOGI):

Pertin vieminen sairaalaan oli liian myöhäistä, sillä lääkärit totesivat pojan jo paikalla kuolleeksi. Ruumiinavauksessa selvisi, että pojalle oli tullut rabies, jota ei huomattu ajoissa, sillä hänen vanhempansa (ja eritoten hänen isänsä) panivat kaikki oireet murrosiän piikkiin. Heitä kuulusteltiin viikkotolkulla, mutta loppujen lopuksi kaikki syytteet todettiinkin perättömiksi, sillä heillä molemmilla todettiin skitsofrenia ja he joutuivat Lapinlahden mielisairaalaan. Kaikkien iltapäiväotsikoissa luki dramaattisia ja erilaisia variaatioita nuoren pojan traagisesta kuolemasta. Hautajaisissa ei ollut ihmissusiteemaa, sillä kukaan läsnäolijoista ei tiennyt missään vaiheessa Pertin salaisesta minästä.

"Haluatko varmasti lopettaa tarinan näin traagisesti? No hyvä!"

HAPPY ENDING

(Nyt, arvon lukija, varmaan huomasit, että yllätinkin teidät tuiki kliseisellä tarinalla, eikä tämä kertonutkaan kaapin ja päivänkakkaran ystävyydestä)

(Et voi olla äskeisestäkään kovin varma)

Kommentit (10)

Ansku2001
Seuraa 
Liittynyt8.6.2011

Klassikkoainesta todellakin. Sentään päihittää Twilightin ah-niin-realistiset-ja-ei-todellakaan-mary-sue-maiset hahmot, Hobitin ah-niin-luovan-tarinan-ihan-uniikin-idean-lohikäärmeestä ja Nälkäpelin niin-positiivisen-ja-ah-niin-valoisan maailman.

Kiitos kun elvytit maailman kirjallisuuden, Pyötä osaa Puhua.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat