"Mistä kaikki alkoi?"Ja muita kysymyksiä/Pulnoita.

Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

On topiceja-joissa kysytään koska aloitit lukemaan Aku ankkaa, ja millä tavoin. Niitä taitaa olla aika montakin. Mutta tämä ei ole samanlainen, vaikka nimestä voisi päätelläkkin. "Mistä kaikki alkoi?" On topic, jossa kerrotaan mikä on ensimmäinen ostamasi Aku ankka, eli mistä Aku ankkojen keräily alkoi. Eli "Mistä kaikki alkoi?" Täällä voit kertoa sen.

Topicissa voi myös kirjoitella muutakin Keräilystä. Esim. "Mikä on parhain ostamanne Ankka/Hiiri sarjakuva kirja/lehti/.." Sekä voit keskustella aiheesta "Don-Rosan kootut", joka onkin varmaan odotetuin julkaisu tänä vuonna. Voit itsekkin keksiä lisää keräily aiheisia kysymyksiä ja pulinoita.

Tässäkeksimiänne kysymyksiä ja Pulinoita:

Kuumimmat puheen-aiheet ja muut:

-

-

-

-

-

-

-

-

Ehdotuksien pitää tietenkin olla järkeviä.

HUOM!

Ei siis vain aihetta"Roope-setä lehti"tai"Aku-ankka lehti" tai sen tapaista. Siinä pitää olla jokin järkevämpi idea(Ja sen pitää liittyä edes hieman keräilyyn)

Esim: " Aiotko ostaa Rosan koottuja?" tai sen tapaista. MUTTA: Jos topic nimeltä "Aiotko ostaa Rosan-kootuja?" on jo olemassa, älä tee samanlaista puheenaihetta tänne.

Hmm.. Tuo Rosan kootut on kyllä jo mielestäni keskusteluna AA sivilla, mutta: Olkoon! Voitte tännekkin siitä kirjoitella, mutta mielellään enemmän siihen "Don Rosan kootut" Topiciin, tai mikä se nimi olikaan?

Vielä kaksi asiaa lyhyesti:

Tähäntopiciin tulee välillä Keräily-aiheisia kisoja, ja ensimmäinen tulaa noin. kuukauden päästä. Ilmoittakaa viesteissäne jos tulette kisaan mukaan.

Kirjoittakaa aina aluksi puheenaihe mistä puhutta ja sitten rupeatte puhumaan siitä. Nyt on puheenaiheet "Mistä kaikki alkoi?","Parhain Ankka/hiiri ostoksenne" ja "Don Rosan kootut" Ilmoittakaa jos keksittä uuden hyvän keskustelu aiheen!

No niin!(Huhhuh, Aika pitkä viesti)

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Kommentit (7)

Vierailija

Mistä kaikki alkoi:

Aku Ankka harrastukseni alkoi aluksi ainoastaan kolmesta taskukirjasta, jotka olivat isällä tallessa. Niiden nimet olivat Oloneuvos, Taikaviitta kuilun partaalla sekä Nokkakoriste. Luin niitä monen monta kertaa siskoni kanssa ja lopulta minulle ostettiin kaupasta jo neljäs taskukirja, Terveisiä Ankkalinnasta. Näin olenkin alkanut keräämään jo aikamoisen taskukirjojen kokoelman, jo vähän päälle sata.

Itse Aku Ankka lehtien lukeminen alkoi, kun isä osti kirpputorilta noin vuoden 2000-2003 lehtiä. Niitä aloin lueskelemaan ja lopulta minulle tuli vuonna 2006 lukijalahja ja tilaus alkoi sitten siitä.

Eli Ankkaa on luettu jo monen monta vuotta. Ensimmäiset lukukokemukset alkoivat varmaan melkein heti, kun opin lukemaan. Ja nyt minulle on painautunut päähän kaikenlaista tietoa ankoista ja tunnista piirtäjien tyylejä.

-Scrooge McD, World the richest duck and King of the Klondike-

Vierailija

Kaikki alko siitä kun:

Kerran kun menin meidän isän vanhaan taloon löysin taskarin 41 (aku taikaviita)meillä oli jo valmiina taskari 357(varjo yössä) sieltä talosta löytyikin taskarit

1-111:D sen jälkeen mummini osti taskukijan 367(ankkurit ylös) minä löysin kirput ja kirpparit kaupasta juhlasarjoja yms sen jälkeen pyysin isältäni isompaa hyllyä,koska vanha oli tullut täyteen.Isällä ei ollut vapaita kaappeja,mutta arkku sillä oli. Iso sellainen. Arkku tuli heti täyteen,mutta jätin kaappiin muutamaman. Sen Jälkeen olen pysynyt ajan tasala(omilla rahoillani 1123 eurolla hommasin 2 kaappia lisää.)

Siinä oli pikku tarinani;)

Vierailija

Luku 2

Aloin kiintymään Aku Ankkoihini. Aloin Uiskentelemaan niissä. Varjelin niitä kuin omaa henkeäni. Luin Aku Ankkoja joka päivä. 7 tuplataskaria ja olin tyytyväinen. Ostelin Akuja Niin Usein Kuin Vain Mahdollista.Aloin Tilaamaan Aku Ankka lehtiä,Extroja ja Roope-Setiä. Elämä oli mahtavaa. Sitten en enää uinut vain taskareissa ja teemataskareissa. Nykyään sekoituksessa on:

Kovia kirjoja

Taskukirjoja

Lehtiä

Extroja

Teemataskareita

Tarina Loppui.

Vierailija

Kaikki alkoi siitä kun ostin taskarin "kaikki pelissä" Kiinnostuin Aku Ankoista todella paljon. Aloin tilaamaan Aku Ankkoja. Ostin uusia taskareita joka kuukausi. Kunnes mummoni tilasi Aku Ankka EXSTRAN. Olin myös kiinnostunut Roope Ankan seikkailuista. Lopulta aloin tilaamaan myös Roope setää. Nykyään vanhoja taskareita löytyy kirpputoreilta. Ja sieltä löytyy aina uusia kuin vanhoja tarinoita!

Sellainen oli tarinani. Kiitos, kiitos. Kuulen yleisön aplodit. KIITOS KIITOS!

T: Roope setä fani1

Mikael McDonald
Seuraa 
Liittynyt6.5.2011

Minun tarinani:

Mummoni taisi antaa neljä- tai viisivuotislahjaksi minulle taskukirjan 153, Akun lomamuistot ja aloin lukea sitä. Luin kerran, toisen, kolmannenkin. Innostuin täysin sen monipuolisesta maailmasta. Kerran mummo kysyi haluaisinko veljeni kanssa saada Aku Ankka-lehden. Totta kai halusimme ja niin meille alkoi tulla lehtiä. Ensimmäisiä lehtiä joita muistan lukeneeni, oli Aku Ankka Ekstrat vuodelta 2001. Muistelen lämmöllä noita 2000-luvun alun lehtiä joitten avulla saatoin paeta maailmaa ja "elää" ankkojen parissa. Oli oikea jackpot kun kerran kaksi löysimme roskakorista vanhoja Aku Ankan vuosikertoja.

Lisäksi taskari 259, Taikaviitta kuilun partaalla, on minulle tärkeä sillä se oli ensimmäinen itse hankkimani taskari joka löytyy vieläkin hyllystäni.

Siinä lyhyesti. Silloin se oli harmitonta ajanvietettä ja vasta pari vuotta sitten aloin toden teolla kerätä Aku Ankka-julkaisuja.

Kiitos Aku Ankkalle ja toimitukselle. Mullistitte pienen lapsen maailman ja elämän.

Vierailija

Kuinka kaikki alkoi?

Tässä tulee tarina siitä kuinka minun tarinani Ankkojen parissa alkoi.

Olin viisi kun mummoni alkoi tilata minulle Aku Ankka lehtiä. (Hän tilaa niitä vieläkin.) Tykästyin tähän Ankkojen monipuoliseen maailmaan koska siellä oli erilaisia hahmoja ja paikkoja. Siitä alkoi minun keräämiseni. Toinen tärkeä piste tälle oli se kun ostin itse taskukirjan. Se oli 245 Terävä veto. Harmi kun nuorena ja kokemattomana vein sen divariin, mutta enään en tekisi sitä mistään hinnasta. Olen yrittänyt löytää sen divareista, mutta vielä ei ole onnistanut. Ehkä minua joskus lähiaikoina vielä onnistaa.

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat