Ketä ankkalinnan hahmoa muistutat eniten 2

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Hei vaan, kaikki Akkarilaiset!

Tähän heti alkuun, tiedän, että tämä kyselyni tulee muistuttamaan kutakuinkin ankkakondan kuitenkin todella erilaista topicia, jonka aloitusviestissä kysyttiin lyhyesti ja ytimekkäästi "eli siis ketä muistutat luonteeltaan eniten voi olla sekotus". Anteeksi, ankkakonda, mutta tämä EI ole kopioimista, sen tulet näkemään!

Siis idea tässä topicissa on, että erilaisten minun kysymysteni avulla saat tietää, ketä ankkalinnan hahmoa muistutat eniten; oletko naisellinen kuten Iines, seikkailunhaluinen kuin Mikki, päättäväinen kuin Touho, säästäväinen kuin Roope vai kovaonninen kuin Aku. Tässä kysymykset:

1.Oletko muotitietoinen?

a)Ei minulla ole aikaa kierrellä kaupungilla humpuukipuotien keskellä! Käytän tätäkin vaatekertaa viidettäkymmenettäkahdeksaa vuotta.

b)Toki; vaihdoin juuri pukuni kolmatta kertaa tänä vuonna!

c)Hymh! Tyylini on hienostuneen ajaton.

d)Miksi edet kysyt?

e)Mitä minä itselleni voin, en minäkään voi aina puvustani päättää!

2. Oletko ikinä tutkinut karttapalloa?

a)Kerran, kun ne olivat alennuksessa.

b)Karttapallo? Eikö se ollut se maa?

c)Vain, kun serkkuni innostui niistä.

d)Miksi homehtua vanhojen karttojen keskellä, kun voi shoppailla!

e)Aina, kun lähden seikkailemaan, eli joka päivä!

3.Stressaatko ikinä?

a)Kyllä, jos vaikea neuvottelu on edessä.

b)Häh? Mitäs se on?

c)Aina, kun menen setäni luo.

d)No joo, jos joku vaatepuoti on konkurssissa!

e)Miksi edes puhut?

No niin, siinä ne olivat. Jos sait eniten:

a-vastauksia, olet Roope.

b-vastauksia, olet Touho.

c-vastauksia, olet Aku.

d-vastauksia, olet Iines.

e-vastauksia, olet Mikki.

Toivoisin, että laittaisitte oman rivinne ja kuka olette. Lähetän sen itse seuraavassa viestissä.

Kiitossss!!!

Kommentit (11)

LäPä7*
Seuraa 
Liittynyt1.11.2010

ANTEEKSI, saatan vähän varamodeilla...

Eikö modet ole jo sanonut sinulle, että modet hoitaa nämä uudet topicit. Siis, jos topic pitää lopettaa, ja tehään uus, sen modet tekee! (Ja tälläinen on jo!)

Valitettavasti tätä ei olisi tarvinnut tehdä, siihen topiciin mahtuu vielä! Kiitos

~LäPPä

Vierailija

Voi voi, LäPPä! Etkö lukenut aloitusviestiä? No, tässä se on:

Lainaus:
Ketä ankkalinnan hahmoa muistutat eniten 2

vikakiva - 07.09.11 06:21 (ID 820887) Hei vaan, kaikki Akkarilaiset! Tähän heti alkuun, tiedän, että tämä kyselyni tulee muistuttamaan kutakuinkin ankkakondan kuitenkin todella erilaista topicia, jonka aloitusviestissä kysyttiin lyhyesti ja ytimekkäästi "eli siis ketä muistutat luonteeltaan eniten voi olla sekotus". Anteeksi, ankkakonda, mutta tämä EI ole kopioimista, sen tulet näkemään! Siis idea tässä topicissa on, että erilaisten minun kysymysteni avulla saat tietää, ketä ankkalinnan hahmoa muistutat eniten; oletko naisellinen kuten Iines, seikkailunhaluinen kuin Mikki, päättäväinen kuin Touho, säästäväinen kuin Roope vai kovaonninen kuin Aku. Tässä kysymykset: 1.Oletko muotitietoinen? a)Ei minulla ole aikaa kierrellä kaupungilla humpuukipuotien keskellä! Käytän tätäkin vaatekertaa viidettäkymmenettäkahdeksaa vuotta. b)Toki; vaihdoin juuri pukuni kolmatta kertaa tänä vuonna! c)Hymh! Tyylini on hienostuneen ajaton. d)Miksi edet kysyt? e)Mitä minä itselleni voin, en minäkään voi aina puvustani päättää! 2. Oletko ikinä tutkinut karttapalloa? a)Kerran, kun ne olivat alennuksessa. b)Karttapallo? Eikö se ollut se maa? c)Vain, kun serkkuni innostui niistä. d)Miksi homehtua vanhojen karttojen keskellä, kun voi shoppailla! e)Aina, kun lähden seikkailemaan, eli joka päivä! 3.Stressaatko ikinä? a)Kyllä, jos vaikea neuvottelu on edessä. b)Häh? Mitäs se on? c)Aina, kun menen setäni luo. d)No joo, jos joku vaatepuoti on konkurssissa! e)Miksi edes puhut? No niin, siinä ne olivat. Jos sait eniten: a-vastauksia, olet Roope. b-vastauksia, olet Touho. c-vastauksia, olet Aku. d-vastauksia, olet Iines. e-vastauksia, olet Mikki. Toivoisin, että laittaisitte oman rivinne ja kuka olette. Lähetän sen itse seuraavassa viestissä. Kiitossss!!!

Eli siis tiedän, että hieman samantyyppinen on jo, mutta halusin tehdä erilaisen, mielestäni paremman version ankkakondan topicista...

...joka on täysin hyväksyttävää!

Joten toivosin, että lukisitte ensin sen viestin, jota kommentoitte, ettei käy tälläisiä väärinkäsityksiä. Viittaan em. hyväksyntään, sillä tämä EI ole kopioimista, arvoisa LäPPä!

-Vikakiva- vauhdissa mukana vaikka päätä huimaa - taas kerran!

Lainaus:
Re: Re: Ketä ankkalinnan hahmoa muistutat eniten 2 Agentti055 - 07.09.11 07:17 (ID 820933) Lopettakaa jo se varamodeilu pliis! Agentti055 pobottipoliisin elämää
Nyt olen koko illan vastaillut "Varamodeilu pois!"-viesteihin. Tähdennän edelleen sitä, ettei viestissäni ole YHTÄÄN varamodeilua. Jos joku siitä syyttää, niin omapahan on asiansa. Lukekaa aloitusviesti!

Ansku2001
Seuraa 
Liittynyt8.6.2011

Niin, totta, olet ärsyttävä kokonaidsuudessaan.

Voisit lopettaa varamodeilun, pliis.

Ja älä jäkätä sillen "Tää on vaa parempi"

Vain modet saavat tehdä jatkoosan/kopion topicista.

Ja millainen keisari luulet olevasi? > : (

Vierailija

Lainaus:
tämä topic menee lukkoon turha luulo tavi!

B_ooris - 08.09.11 09:18 (ID 821263) V, A, R, A, M, O, D, E, I, L, U S, E, I, S, SIIS HUUTAKAA VARAMODEILU SEIS! UUDESTAAN _________> CONTINUEEEEEEE.

Nonni, taas tällänen...

Eli, tässä syyt, miksi tämä topic ei mene lukkoon:

-Tämä on TÄYSIN erilainen kuin ankkakondan kysely (ks. aloitusviesti, jonka olen jo lähettänyt!)

-Aloitusviestissäni EI ole varamodeilua (vai mitä, moderaattorit?)

Eli perustele, ennenkuin lähetät (sorry, tämä SAATTOI olla hieman varamodeilumaista, mutta edelleenkin, tätä ennen se ei ollut sitä, HEI!)

Eli, turha luulo, tavi!

Hiidenkirnu
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Jättäkää se varamodeilusta huomauttaminenkin modeille, ei ole teidän asia siintä huomauttaa.

Vikakiva voisi ensinnäkin lopettaa tuon muiden haukkumisen. Asiat voi sanoa ystävällisemminkin. Tuollainen muiden haukkuminen on vain hölmöä etkä helpota sillä tilannetta ollenkaan.

Toisekseen voisit myös lopettaa tuon tuplapostailun. Muokkaa sitä edellistä viestiä, jos sinulla tulee jotakin uutta sanottavaa, jos kukaan muu ei ole ehtinyt viimeisemmän viestisi jälkeen kirjoittaa mitään. Muokkaa siis edellistä viestiä äläkä lähetä montaa viestiä peräkkäin.

Aiheesta on muutenkin jo topic:

http://www.akuankka.fi/keskustelut/alue/10/viestiketju/22494/testi_mita_...

Tämä siis menee lukkoon.

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat