Uusi Ankkalinna

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Siis eli, tässä EHKÄ hieman liian monimutkaiset säänöt:

Tämän topicin idea on keksiä Ankkalinnalle uusi nimi, uudet hahmot, uusi kartta, uusi luonne, uusi sijainti...

Eli tällä tavalla voimme ajatella, mitä tapahtuisi jos Ankkalinna olisikin vaikka Vaakkuvaara tai Ankka-aukio.

Aloitetaan näin:

aina yksi vastaaja poistaa hiljalleen yhden hahmon kerrallaan ja perustelee, miksi haluaa sen poistettavan. Lisäksi hän sanoo, kuka tulee tilalle (mitä enemmän tuntomerkkejä, sen parempi!) nimen kera. Katsotaan, milloin postaus loppuu. Silloin ilmoitan, ketkä vakiohahmot ovat vielä mukana pelissä(saa lisätä sitten, jos unohdan jonkun) ja kerron, että nyt saa alkaa poistaa rakennuksia ja vaihtaa niitä.

Lopulta, kun olen käynyt läpi kaikki mahdolliset Ankkalinnan tuntomerkit, tulee mielestäni haastavin osuus. Eli:

-Lue mielellään kaikki tänne tulleet lähetykset, muodosta mielipiteesi Uudesta Ankkalinnasta ja piirrä se paperille.

-Lopuksi voisit lähettää sen Galleriaan työnimenä "Uusi Ankkalinna".

Ei huolta, lähetän aina väliaikatiedot ja ohjeet!

-Vikakiva-vauhdissa mukana vaikka päätä huimaa!

P.S. Spämmit pois VARSINKIN tässä topicissa!

// Lue tämä:

Tällä hetkellä olemme vaihtamassa asuintaloja.

_VIESTIPOHJA_

Rakennuksen nimi:

Rakennuksen ent. nimi:

Rakennuksen sijainti Vankkalinnassa:

Rakennuksen omistaja (t):

Lisäsin tämän kohdan aloitusviestiin, koska juuri kukaan ei näytä käyvän tässä topicissa...

Muistakaa, että jos on jotain kysyttävää, niin voitte laittaa niitä tulemaan meille (siis minulle ja Daniel10lle, Uuden Ankkalinnan ylläpitäjille), niin vastaamme siihen mahd. nopeasti ja laitamme sen UAUKKhon. UAUKKhan on...

_UAUKK_

UAUKK on UKK:n (UKK=Usen Kysytyt Kysymykset)tyyppinen kysymyspalsta, jonne voi laittaa kysymyksiä [HUOM!] tästä topicista. (Lyhenne on siis= Uuden Ankkalinnan Usein Kysytyt Kysymykset)

Se on siis eräänlainen tiedonantofoorumi, joka ylläpitäjien pitäisi lähettää omassa viestissään. Se ei kuitenkaan ole erillinen keskustelu, vaan sisältyy tähän topaan.

Eli, jos jotain kyssäreitä tulee, niin älkää ujostelko!

Sivut

Kommentit (103)

Deekymppi
Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Nytkö aletaan poistamaan hahmoja? Empä vielä muuta AKua joksikin, muuksi, vaan muutan Ankanpoikien tilalle jonkun, tai jotkut.

Nyt siis lähtee Ankanpojat, ja tilalle tulee.. Nupu ja Mupu, riehakkaat kaksoset, eli Kauhukaksoset! Heitä ei saa paljoa millään kuriin, ja he tekevät koulussa kaikenlaista jäynää opelle. Ikä on 12 vuotta.

Voisin tehdä tähän listan, mitkä hahmot on muutettu:

Ankanpojat = Kauhukaksoset

Ymmärsinkö nyt oikein, mitä topicissa piti tehdä?

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Vierailija

Polle Koninkaulus pois. Tilalle Jarno Rähmälä.

Jarno Rähmälä on 24 vuotias kömpelö mies.

Lista:

Ankanpojat - Kauhukaksoset

Polle Koninkaulus - Jarno Rähmälä

-MIML

Vierailija

Hyvä topic!

Taidampa poistaa karhukoplan ja tilalle leijonakerho.

Ulkonäkö:kaikki jäsenet samallaisia niillä on suomen maajoukkueen paidat yllään.

Vierailija

Lainaus:
Re: Uusi Ankkalinna

Daniel10 - 14.09.11 07:48 (ID 823383)

Nytkö aletaan poistamaan hahmoja?

Kyllä, juuri niin.

Lainaus:
Nupu ja Mupu, riehakkaat kaksoset, eli Kauhukaksoset! Heitä ei saa paljoa millään kuriin, ja he tekevät koulussa kaikenlaista jäynää opelle. Ikä on 12 vuotta.

Hyvä, hienosti keksitty!

Lainaus:
Voisin tehdä tähän listan, mitkä hahmot on muutettu:

Ankanpojat = Kauhukaksoset

Joo, juuri näin, Daniel10! Eli jos kaikki voisivat tehdä samalla tavalla, pysyisimme ajan tasalla!

Lainaus:
Ymmärsinkö nyt oikein, mitä topicissa piti tehdä?

Kyllä ymmärsit.

Mutta koska Aku12345678 ja digediruu eivät laittaneet listaa teen ajankohtaisen päivityksen NYT:

-Ankanpojat ovat 12-vuotiaat, riehakkaat Nupu ja Mupu

-Polle Koninkaulus: 24-vuotias, kömpelö Jarno Rähmälä

-Karhukopla: Leijonakerho-Suomi-fanit

-Iines: Adiel Androgba, nuori futispeluri

Lisää vastauksia, niin saadaan kunnon topic kehiin!

[muuten jatkakaa samaan malliin, mutta voisitte laittaa aina viestissänne ehdotuksia Uuden Ankkalinnan nimeksi]

LäPä7*
Seuraa 
Liittynyt1.11.2010

Saanko olla topicin 'ylläpitäjä' vikakiva? Voisin päivitellä listaa ja tälläistä?

---

Uuden Ankkalinnan nimeksi voisi tulla Ankkalan Yhteisö!

---

Vaihdan Kroisoksen anteliaaseen kreivi Jousittomaan!

~LäPPä

Vierailija

Voit toki olla ylläpitäjä.

Mutta minulla kuitenkin säilyy oikeus huomautella virheistä, eikö niin?

Tässä tämänhetkinen lista:

-Ankanpojat ovat 12-vuotiaat, riehakkaat Nupu ja Mupu

-Polle Koninkaulus: 24-vuotias, kömpelö Jarno Rähmälä

-Karhukopla: Leijonakerho-Suomi-fanit

-Iines: Adiel Androgba, nuori futispeluri

-Kroisos Pennonen: antelias kreivi Jousiton

-Mikki Hiiri: 88-vuotias Sisi Lisko

(viimeisen lisäsin itse)

Vierailija

Vaihdan Pelle Pelottoman tyhjäpäiseen herra Nelle Kelottomaan! Hän on 80 vuotias vanha papparainen joka asuu kadulla. Hanellä on pitkä parta ja ns. puupää! XD

_____________________________

"DTNW"

~wulffi~
Seuraa 
Liittynyt30.7.2011

Leenu,Liinu ja Tiinu vaihtuu nyt...He ovat Lilli,Ninni ja Sissi joilla ei ole rusetteja eikä heillä ole Leenun,Liinun ja Tiinun kampauksi ja vaatteita.

Lilli käyttää sinistä paitaa ja mekkoo.Hänen hiuksennsa on auki.Ninni käyttää pinkkiä paitaa ja mekkoa hänen hiuksensa on palmikolla.Sissi käyttää vihreetä paitaa ja mekkoo hänen hiuksessa on neljällä poninhännällä.He ovat iältään 11-vuotiaita.

Jos saa vaihtaa toisenkin hahmon samassa viestissä niin minä vaihdan Mortin ja Vertin.

Mikoksi ja Vikeksi.Mikko käyttää violettia lippistä,farkkuja ja hupparia.Vikke käyttää sinistä lippistä,farkkuja ja hupparia.He ovat 10-vuotiaita.

Siinä oli kaksi: D Onko pakko piirtää?

wulffi-Tassutellut aan sivuilla vuodesta 2011.

Vierailija

Lainaus:
Re: Re: Re: Uusi Ankkalinna

tupu,hupu,lupu ja rupu - 17.09.11 03:50 (ID 824197) Nytpä tapahtuu sellainen muutos että ankanpojat vaihtuvat Karhuntaimiksi. Tupu vaihtuu Supuksi, Hupu vaihtuu Kupuksi ja Lupu vaihtuu Sutuksi.


Nuo on jo vaihdettu, tupu, hupu, lupu ja rupu!

Katsokaa, ettei tälläistä tapahdu jatkossa!

Hahmonvaihdokset:

-Ankanpojat ovat 12-vuotiaat, riehakkaat Nupu ja Mupu

-Polle Koninkaulus: 24-vuotias, kömpelö Jarno Rähmälä

-Karhukopla: Leijonakerho-Suomi-fanit

-Iines: Adiel Androgba, nuori futispeluri

-Kroisos Pennonen: antelias kreivi Jousiton

-Mikki Hiiri: 88-vuotias Sisi Lisko

-Pelle Peloton: 80-vuotias Nelle Keloton

Ehdotukset Uuden Ankkalinnan nimeksi:

-Ankkalan yhteisö

-Vaakkuvaara

[anteeksi, ylläpitäjä Läpä7, mutta minä voisin olla ns. toinen ylläpitäjä, sillä silloin kuin et ole täällä, minä voin päivittää, silloin kuin minä en ole, sinä voit päivittää, eikö niin?]

Lainaus:
Re: Re: Re: Uusi Ankkalinna

Ansku2001 - 17.09.11 06:14 (ID 824262) Iines ankka vaihtuu...Iida Sankaksi, joka inhoaa muotia.


Taas!

Ettekö katsoneet muita viestejä?

Tämäkin on jo vaihdettu!

No niin, nyt kun tein sen UAUKK-jutunkin (ks. alla), niin mitään ei pitäisi jäädä epäselväksi!

Lainaus:
Re: Re: Re: Re: Uusi Ankkalinna

~wulffi~18.09.11 06:05 (ID 824733) Leenu,Liinu ja Tiinu vaihtuu nyt...He ovat Lilli,Ninni ja Sissi joilla ei ole rusetteja eikä heillä ole Leenun,Liinun ja Tiinun kampauksi ja vaatteita. Lilli käyttää sinistä paitaa ja mekkoo.Hänen hiuksennsa on auki.Ninni käyttää pinkkiä paitaa ja mekkoa hänen hiuksensa on palmikolla.Sissi käyttää vihreetä paitaa ja mekkoo hänen hiuksessa on neljällä poninhännällä.He ovat iältään 11-vuotiaita. Jos saa vaihtaa toisenkin hahmon samassa viestissä niin minä vaihdan Mortin ja Vertin. Mikoksi ja Vikeksi.Mikko käyttää violettia lippistä,farkkuja ja hupparia.Vikke käyttää sinistä lippistä,farkkuja ja hupparia. Siinä oli kaksi: D Onko pakko piirtää? wulffi-Tassutellut aan sivuilla vuodesta 2011.


Voit toki vaihtaa montaakin hahmoa, sen parempi!

Ei toki ole pakko piirtää, jos ei halua. Siten voi osallistua muuten vaan. Laitan tähän muuten nyt tälläisen UKK-tyyppisen jutun, mutta koskien vain tätä topicia. Joten, kysymyksiä peliin, minä ja Läpä7 vastaamme mielellämme!

Päivitän tähän aina vastausten liudan, enkä siis lähetä uutta viestiä UAUKK-juttua koskien ellei sellaiselle ole tarvetta:

~wulffi~: Onko pakko piirtää?

vikakiva:Ei toki ole pakko piirtää, jos ei halua. Siten voi osallistua muuten vaan.

Lisäisin tuohon omaan viestiini vielä, että kuitenkin olisi TOIVOTTAVAA, että mahdollisimman moni osallistuisi kaikkiin vaiheisiin.Mutta pakko ei ole.

Lainaus:
Re: Uusi Ankkalinna

Daniel10 - 14.09.11 07:48 (ID 823383) Nytkö aletaan poistamaan hahmoja? Empä vielä muuta AKua joksikin, muuksi, vaan muutan Ankanpoikien tilalle jonkun, tai jotkut. Nyt siis lähtee Ankanpojat, ja tilalle tulee.. Nupu ja Mupu, riehakkaat kaksoset, eli Kauhukaksoset! Heitä ei saa paljoa millään kuriin, ja he tekevät koulussa kaikenlaista jäynää opelle. Ikä on 12 vuotta. Voisin tehdä tähän listan, mitkä hahmot on muutettu: Ankanpojat = Kauhukaksoset Ymmärsinkö nyt oikein, mitä topicissa piti tehdä?


Kyllä, tuo periaate tässä topicissa on. Jos haluaa, voi päivittää itsekin listaa, muttavoitte jättää Uusi Ankkalinna-topicin ylläptäjäjutut meille. Nehän ovat:

-päivittää listaa

-innostaa tulemaan mukaan tähän topiciin

-olla aktiivinen ja laittaa itsekin paljon juttuja

-Vikakiva- elä ja anna toisten piirtää!

P.S. Toivoisin tänne enemmän osanottajia!

P.P.S. Jos joku kolmaskin halajaa ylläpitäjäksi, niin viestiä kehiin!

Vierailija

Minä voisin vaihtaa toisenkin hahmon:

Tohtori Staattisesta tulee: Puoskari Maattinen. Nelikymppinen. Pähkähullu.

_______________________

By: "DTNW" :]

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat