Nuuska

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Foorumilla ei mielestäni käsitellä tätä asiaa omassa topicissaan, joten näen tarpeelliseksi luoda uuden topicin, jossa juuri tämä ällöttävä mustanruskea multa on puheenaiheena.

Lainaus:
Wikipedia:

Nuuska on tupakasta valmistettu tuote, jota käytetään useimmiten ylä- tai alahuulen alla, josta sen sisältämä nikotiini imeytyy verenkiertoon suun limakalvojen kautta. Nuuskaa voi käyttää myös kielen alla. Nuuskan myynti kiellettiin vuonna 1992 kaikissa silloisissa EU-maissa Maailman terveysjärjestön WHO:n suositusten perusteella. Manner-Suomessa nuuskan myynti kiellettiin vuonna 1995.

Nuuskaaminen yhdistetään yleensä urheiluun, yleisimmin jääkiekkoon. Suurin osa jääkiekkoilioista pitää nuuskaa parempana vaihtoehtona tupakan ja nuuskan välillä. Mutta miksi he käyttävät sitä, kun tietävät, että se on vaarallista?

Lainaus:
Wikipedia:

Terveysasiantuntijoiden mukaan nuuskaamisen lopettaminen vaatii itsekuria, mutta siitä on hyötyä koko loppuelämäksi. Nuuskan käyttö aiheuttaa nikotiiniriippuvuuden samaan tapaan kuin tupakoiminen. Nuuskassa on enemmän nikotiinia kuin savukkeissa, mutta vain 10–20 prosenttia nikotiinimäärästä imeytyy suun limakalvojen kautta vereen.lähde? Irtonuuskaa pidetään haitallisempana suun limakalvoille kuin pussinuuskaa. Nuuskan aiheuttamia terveyshaittoja ovat muun muassa nähtävät suun limakalvon vauriot, muutokset ikenissä ja hampaiden värjäytyminen.

Jo suhteellisen lyhytaikaisen nuuskaamisen jälkeen suun limakalvolla alkaa näkyä muutoksia. Pitkään käytettynä nuuskaus johtaa ikenien vetäytymiseen. Paljastuneet hammaskaulat ovat alttiita värjäytymille. Nuuskan käytön lopettaminen ei korjaa näitä vaurioita. Sen sijaan siihen kohtaan limakalvoa, jossa nuuskamälliä pidetään, saattaa kehittyä vaalea paksunema, niin sanottu nuuskaleesio, joka yleensä häviää ajan myötä, jos nuuskaaminen lopetetaan.lähde? Nuuskan nikotiini aiheuttaa samanlaisia haittoja kuin tupakan nikotiini. Hermoston toiminta ja hormonitasapaino häiriintyvät, kunto heikkenee asteittain ja nuuskaajalla saattaa ilmentyä unettomuutta, päänsärkyä ja hikoilua. Osa nuuskasta tulee väistämättä niellyksi ja voi muuttaa jo pieninä annoksina sisäeritystoimintaa, rasittaen sydäntä ja häiriten mahalaukun luonnollista toimintaa.

Nuuskaamisen yhteyttä syöpään, erityisesti suusyöpiin, on tutkittu. On kuitenkin tärkeää huomata, että Yhdysvalloissa tehtyjen tutkimusten tulokset eivät ole välttämättä kelvollisia tarkasteltaessa ruotsalaisen nuuskan käyttöä, koska ruotsalainen nuuska on valmistusmenetelmiltään, koostumukseltaan ja käyttötavoiltaan erilaista kuin sen amerikkalainen vastine. Nykykäsityksen mukaan nuuska kyllä saattaa altistaa joillekin syöville, mutta ei kuitenkaan samassa määrin kuin tupakointi. Ruotsalaisen nuuskan käytön altistavia vaikutuksia suu-, keuhko- ja haimasyöpiin tutkittiin laajassa tutkimuksessa, jossa 279 897:n ruotsalaisen rakennustyöntekijän nuuskankäyttöä seurattiin 25 vuoden ajan. [22] Tutkimuksessa nuuskan käytön ja suu- tai keuhkosyövän välillä ei löydetty yhteyttä. Tämän tutkimuksen valossa nuuskan käyttö lisää haimasyövän riskiä, mutta riski on silti pienempi kuin tupakoitsijoilla. Tupakointi lisäsi merkitsevästi kaikkien tutkittujen syöpien esiintyvyyttä [23]. Ruotsissa, jossa nuuskaaminen on huomattavan yleistä etenkin miesten keskuudessa, suu- ja huulisyövän ilmaantuvuus on pienimpiä koko Pohjois-Euroopassa.[24] WHO:n mukaan ruotsalaisilla miehillä esiintyy vähiten keuhkosyöpää Euroopassa, osaksi pienen tupakoimisasteen vuoksi.

Sairastumisalttius sydän- ja verisuonitauteihin on nuuskaajilla matalampi kuin tupakoitsijoilla, mutta kuitenkin suurempi kuin kokonaan tupakoimattomilla.[25] Nuuska aiheuttaa savukkeiden tapaan voimakkaan riippuvuuden pääasiassa sen sisältämän nikotiinin takia, jota se sisältää yleensä enemmän kuin savukkeet. Suomen Syöpäjärjestön mukaan tupakoidessa nikotiinipitoisuus on ensimmäisten minuuttien aikana kaksinkertainen verrattuna nuuskaamiseen ja tavanomaisella päiväannoksella nuuskan käyttäjä saa nikotiinia 3–5 kertaa enemmän kuin savukkeita polttava. Tähän vaikuttaa kuitenkin se, kuinka kauan nuuskaa pidetään suussa, sillä käyttöaika voi olla viidestä minuutista useampaan tuntiin. [26] Joidenkin tutkimusten mukaan kaikki nuuskan vaikutukset eivät välttämättä ole haitallisia: pitkäaikainen nuuskaaminen voi ehkäistä MS-taudin riskiä jopa 70 prosentilla. Tutkijat eivät silti suosittele nuuskan käyttöä sen muiden terveysvaikutusten takia[27].

Syöpäjärjestöjen tiedotteen mukaan nuuskan käyttö erityisesti nuorella iällä lisää suuontelon, nielun ja nenän syöpää.

Ajattelin tällä antaa lapsille neuvoja siihen, ettei nuuskaamisessa kertakaikkia ole mitään järkeä. Älkää aloittako nuuskaamista, se vain hankaloittaa elämää.

Ja modet, toivon että tätä ei poisteta, tämä on ihan vakava asia.

Kommentit (3)

Lucar
Seuraa 
Liittynyt10.3.2012

Nuuskaaminen... tupakka... viina... joskus aikuiset ottavat pienen ryypyn, mutta onko järkeä ryhtyä juopoksi, nuuskaajaksi tai tupakoitsijaksi?

Mikä ihmisiä oikein mahtaakaan vaivata?

Nuuskahan on aivan typerä aine, mutta miksi se yhdistetään urheiluun?

Siis, onko urheilijoiden pakko käyttää nikotiinia ollenkaan?

snʇıoɾɹıʞǝll∀

Sikanteri
Seuraa 
Liittynyt10.1.2012

Tämä sama asiahan tepsii myös tupakkaan, huumeisiin ja alkoholiin; yhdessäkään ei ole mitään järkeä. Aivan yhtä hyvin voisi tehdä topicin, jossa on kaikkia näitä asioita.

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat