Parhaimmat ja huonoimmat käsikirjoittajat

Seuraa 
Liittynyt2.7.2008

Hyvin monesti Ankkasarjan laadukkuus nostaa framille (sekä hyvässä että pahassa) sarjan piirtäjän, mutta kuinka usein tullaan kiinnittäneeksi huomiota tämän bisneksen "todellisiin sankareihin", eli käsikirjoittajiin? After all, käsikirjoittaja keksii tarinan ja vitsit, piirtäjä vain toteuttaa.

Vasta nyt viimeaikoina olen itse alkanut kiinnittää hyvän tai huonon sarjan spotattuani huomiota sarjan käsikirjoittajaan, ja todennut että käsikirjoittajien kenttä disney-sarjakuvien osalta vaikuttaisi olevan paljon pienempi kuin piirtäjien. Samat nimet pyörii monen sarjan tekijätiedoissa, ja joskus sarjaa lukiessaan voi juonesta jopa huomata tietyn kirjoittajan ominaispiirteitä ja sitten tarkistaa tekijätiedoista, menikö arvaus nappiin.

Eli tämän ketjun idea on nyt siis luetella omasta mielestä parhaimpia ja/tai huonoimpia akkari/disney -sarjakuvien käsikirjoittajia, mieluiten pienimuotoisten perusteluiden kera. Yksi sääntö kuitenkin on: koska tämänkaltaisissa ketjuissa jokaikinen asiaan perehtymätön tulee yleensä uikuttamaan: "BARKS JA ROSA", näitä kahta ei nyt sitten saa mainita. Kyllä, molemmat ovat luoneet kuolemattomia klassikoita, mutta niitä ei nyt saa luetella, koska muuten tästä ketjusta ei muuta tulekaan kuin "Unca Carlin" ja "Kenon" ylistysveisua.

Koska tekstiboksin pituus täällä on jostain syystä rajattu, risuja ja ruusuja kirjoittajille seuraavassa viestissä...

Valta vaatii itsehillintää. Valta vaatii arvostelukykyä. Se on voimien mitta ja määrä.
- Xadhum (TK 12/2000)

Kommentit (6)

Taikisfani
Seuraa 
Liittynyt2.7.2008

RUNE MEIKLE
Tämä tyyppi on muihin ns. vakkariakkaristeihin verrattuna kirjoittanut melko vähän, mutta tässä tapauksessa laatu korvaa määrän. Tyypin tarinoista pari on sellaista, joita pidän eräinpä parhaimmista taskarisajoista
kautta aikojen: Kauhujen kartano (AATK 249) ja Haaksirikko (AATK 326). 

Ensimmäiseksi mainittu lienee muillekin lukijoille mieleenpainunut: Aku
sisarenpoikineen yöpyy Roopen kartanossa, jossa kummittelee.
Aku yrittää ghostbustata kammologi Lörppäsen "Mörkömoukari"-kirjan ohjeiden avulla, samaan
aikaan pojat lähtevät etsimään salaperäisen Eversti Turmas Raivopään, kartanon suvun viimeisen
vesan hautaa.

Toisessa sarjassa Roope haaksirikkoutuu saarelle, jossa kohtaa tumman ja tulisen ankkatytön.
Tyttö ihastuu Roopeen, mutta Roopen ainoa tavoite on päästä tältä kammottavalta saarelta
pois.

Molempia tarinoita yhdistää se, että ne ovat perusankkaan verrattuna vähän rajumpaa kamaa
luurankoineen päivineen. Muutenkin tarinat tuntuvat astetta aikuisemmilta ja erottuvat
joukosta edukseen, mieleenpainuvina sarjoina.

MARK & LAURA SHAW
Tämän kaksikon kynästä lähtöisin on moni mieleenpainunut taskaritarina. Tarinoiden koukut
liikkuvat yleensä jossain yliluonnollisuuden tai kauhun ja toisaalta hahmojen inhimillisiä
piirteitä korostavien teemojen ympärillä. 

Mieleenpainuvimpiin sarjoihin kuuluvat mm. "Herra Ankan hellässä huomassa" (AATK 283), jossa
Aku uhkaa menettää sisarenpoikansa sosiaaliviranomaisille, ja poikien piruilun tähden
vaarantaa oman henkensä, jottei joutuisi luovuttamaan kalleimpiaan.

Kauhuskeneen kuuluviin sarjoihin lukeutuvat mainiot "Voodoon vallassa" (AATK 291), jossa
pojat kiusaavat Akua luomallaan voodoo-nukella. Pian alkaa tapahtua kammottavia asioita, mikä
herättää pojat miettimään, ovatko sittenkin sekautuneet aitoon mustaan magiaan. Pari muuta
kauhuelementtejä sisältävä sarja ovat Meiklen kohdalla mainitun sarjan kaima "Kauhujen
kartano
" (AATK 310) sekä "Perintöpergamentti" (AATK 324). Molemmissa sarjoissa on klassinen
"kummituskartano"-asetelma, joka kuitenkin tarinan edetessä aiheuttaa selkäpiissä väreen jos
toisenkin ja yleensä loppuratkaisu tulee aika puun takaa. Ensimmäiseksi mainitussa pojat
käyvät raidaamassa pelättyä "kelokartanoa", jonka pihalla Aku on nuorena poikana nähnyt
hirviön. Aku tietysti kieltää pojilta moisen touhun, mutta pojat uhmaavat Akun käskyä, sillä
eihän kummituksia ole olemassa... Toisessa tarinassa Iines joutuu yöpymään nuoruudenystävänsä
testamenttaamassa kartanossa Akun kanssa. Talossa alkaa tietysti tapahtua kummia, ja tarina
eskaloituu ahdistavaan, kauhuelokuvamaiseen skenaarioon, joka ajaa lopulta sekä Iineksen ja
Akun lähes menettämään järkensä. Tarina on disney-sarjaksi poikkeuksellisen synkkä, ja
sisältää oivan ja vieläpä hyvin suoran viittauksen Necronomiconiin. Nähdäänpä lopussa vielä
vilaus... mistäpä muusta kuin helvetistä.

Molempia sarjoja yhdistää jälleen se, että ne ovat akkarimatskuksi harvinaisen synkkää,
aikuisempaa kamaa, joissa käsitellään kuolemaa sekä sielun matkaa siitä eteenpäin.

Myöskin sarja "Pala kurkussa" (AATK 307) ansaitsee erityismaininnan mielen painuvana, scifi-
henkisenä tarinana. Sarjassa Aku nielaisee vahingossa Roopen ensilantin, jota Roope lähtee
irroittamaan Akun kurkkutorvesta Pellen kutistamalla ruoppaajalla, jääden kuitenkin itse
kiinni. Mini-Roopen ollessa jumissa Akun sisällä, päättää Aku ryhtyä pieneen kiusantekoon, ja
ahmii kaiken maailman chiliä, jäätelöä ja toffeeta tehdäkseen kitusissaan jumissa olevan
Roopen olon entistä tukalammaksi.

Lisää ruusuja seuraavassa viestissä...

Valta vaatii itsehillintää. Valta vaatii arvostelukykyä. Se on voimien mitta ja määrä.
- Xadhum (TK 12/2000)

Taikisfani
Seuraa 
Liittynyt2.7.2008

FRANCESCO ARTIBANI
Seuraavaksi vähän humoristisempaa, italotuottoista kamaa, jälleen taskaripuolelta. Nimittäin
Francesco Artibani tuli itselleni tutuksi ensisijaisesti mainioista Taikaviitta 2000 -
kässäreistään, mutta sittemmin olen huomannut hänen loistavan myös perustarinoiden nikkarina.

Tai kaverin kohdalla termi "perustarina" on jopa hieman halventava käsite. Tarkoitan siis
tarinoita, joissa seikkailevat tavanomaiset, tutut hahmot, tavanomaisessa taskariformaatissa.
Erona perustarinoihin on kuitenkin se että yleensä tyypin kynäelmät pieksevät muut
käsikirjoittajat komiikassa sata-nolla. Vaikka tarina itse olisikin pääpiirteittäin vähän
yllätyksetön, on se yleensä kuorrutettu toimivilla gägeillä, jotka ylittävät mennen tullen
tavanomaisen akkarin eskaritasoiset "vitsit". Parasta antia ovat oivaltavat pilat, joissa
hieman "rikotaan neljättä seinää", tai muuten irvaillaan sarjakuvaformaatin rajoituksille tai
tarinoissa toistuville kliseille.

Herra on kirjoittanut varsin mittavan määrän sarjoja, joten luonnollisesti joukkoon mahtuu
sekä hittejä että huteja.

CORRADO MASTATUONO
Hauska. Ei muuta sanottavaa. Oivaltava ja hauska, sekä yleensä myös piirtää itse
kirjoittamansa sarjat. Luonut Ankkalinnan katuja tallaamaan myös mainion koomisen Palle
Pulpun.

.

Hyvien käsikirjoittajien ja sarjojen listaa voisi jatkaakin, kun vain jaksaisi tonkia
asioita syvemmältä, mutta risujakin täytyy välillä antaa. Seuraavaksi siis kirjoittajat, joiden
vuoksi tämän ketjun loin, oikeastaan päästäkseni vihdoin esitäämään kritiikkiäkin...

Valta vaatii itsehillintää. Valta vaatii arvostelukykyä. Se on voimien mitta ja määrä.
- Xadhum (TK 12/2000)

Taikisfani
Seuraa 
Liittynyt2.7.2008

PAT & CAROL McGREAL
Toki tämän parivaljakon luomuksiin lukeutuu muutama mukiinmenevä, sekä useita keskinkertaisia
sarjoja, sillä parivaljakko on luonnut perusakkariin niin monta tarinaa, että Inducksistakin
tietoa löytyy satojen sivujen edestä. Tämä tietysti näkyy myös siinä, että suurin osa
amerikkalaispariskunnan tehtailemista, eritoten nykyisistä sarjoista on melkoista tuubaa.

Käsikirjoitukset ovat kaavamaisia, yllätyksettömiä, ja toistavat usein kaikki pahimmat
akuankkakliseet. Kun lukee surkeudessaan masentavaa tarinaa, voi jo melkein arvata kuka
(ketkä) sen takana on, ja kun hyppää ekan sivun alalaidasta vilkaisemaan tekijätiedot niin
täytyy sanoa että sylettää! 

Toisaalta, silloinkin kun olisi mahdollisuus tehdä jotain tavanomaisuudesta poikkeavaa,
näiden käsissä se valitettavan usein epäonnistuu. Tyyppiesimerkkinä uusimman Bondin (Spectre)
julkaisun myötä Akkarissa nähty Marco Rotan piirtämä johtosarja, jossa Aku joutui
kommelluksen kautta agenttiankan osaan. Koko kohellus olikin sitten lukijaa pahasti
aliarvioivaa Bond-"parodiaa". Eli siis toistettiin samat tyypilliset kuviot mitä Bondeissa,
ja tarinan roistotkin olivat ankkamaailman versioita Bond-pahiksista myötähäpeää herättävillä
nimiväännöksillä (joiden suomenkielisistä versioista ei tosin voine syyttää
käsikirjoittajia). Tarina loppui typerästi ja itse asiassa koko tarinan olemassaololle en
keksi mitään muuta syytä kuin mainostaa uutta teattereissa pyörivää leffaa. Tässäkään ei
tosin ole mitään järkeä, koska eihän Disneyllä tietääkseni ole minkäänlaista osuutta Bond-
saagaan, elleivät ole tehneet jotain pimeää sponssausdiiliä.

Summa summarum, kaksikon tarinoissa on hyvin harvoin mitään hauskaa tai oivaltavaa, eli
toisaalta ne lukeutuvat aikalailla samaan kastiin kuin muutkin Aku Ankka -lehdessä tätä nykyä
julkaistavat tarinat.

_

Jotenkin tuntuu, että taskukirjaformaatti jotenkin maagisesti antaa tekijöille oikeuden
irtautua silloin tällöin muotista ja luoda oikeasti omaperäisiä ja viihdyttäviä
lukukokemuksia, kun taas lehtijulkaisu on sitten sitä ruohoa lampaille. Suurin osa
mainitsemistani "hyvistä" sarjoista on sivumäärältään melko mittavia, että liekö sitten tuo
aineksena onnistumiseen. Akkariin mahtuvien, alle kymmensivuisten sarjojen aikana kun ei
tietysti kovin eeppistä tarinaa kykene rakentamaan, mutta siltikään sen ei pitäisi estää
olemasta hauska tai omaperäinen. No, mielipiteensä kullakin.

_

Tämä oli tältä erää tässä. Ottakaahan osaa keskusteluun, mutta muistakaa: nou Barkses and Rosas!

Valta vaatii itsehillintää. Valta vaatii arvostelukykyä. Se on voimien mitta ja määrä.
- Xadhum (TK 12/2000)

D10
Seuraa 
Liittynyt15.2.2015

Kirjoittelen nyt vain Akkarin käsikirjoittajista, en Taskarin. Tosin osa Akkari-sarjojen keksijöistä on tehnyt tarinoita myös Taskariin, hyvinä esimerkkeinä Gorm Transgaard, Pat & Carol McGreal sekä Mark & Laura Shaw. Tällä kertaa arvioin vain parhaat käsikirjoittajat.

Byron Erickson

Tämä herra on Egmontin johtaja, eli kustantamon, joka tuottaa valtaosan Suomen Akkari-tarinoista. Välillä hänellä on kuitenkin myös aikaa kirjoitella itse tarinoita, ja silloin kun ideoita syntyy, ne myös ovat hyviä. Lähes kaikki hänen tarinansa ovat normaalia parempia, tosin ihan lähiaikojen tarinat eivät jostain syystä ole olleet aivan yhtä hyviä kuin ennen. Koskaan hänen tarinansa eivät kuitenkaan ole keskivertoa huonompia. Mahtavia esimerkkejä hänen tarinoistaan ovat kokonaisen kirjan poikinut Dragonlords-sarja, jonka hän toteutti Giorgio Cavazzanon kanssa, sekä monet pitkät Mikki-jatkikset, kuten numeroissa 37-39/2013 julkaistu "Menetetyn muistin mysteeri". Monesti Byronin tarinat ovat scifi-tyylisiä, mutta myös noituutta ollaan nähty esimerkiksi Milla Magia-tarinassa "Rakas pakkomielle" (AA 5/2009).

Tormod Løkling

Vain Arild Midthunin kanssa yhteistyötä tehnyt Løkling on keksinyt sellaiset helmet, kuin "Hankala hansamatka" (AA 24-26/2011), "Akustuksen aarre" (AA 44-46/2009) ja viimevuotisen autokilpailun (AA 39/2015). Hän on ollut osallisena myös jouluseikkailujen luomisessa, joista eniten suosiota on nauttinut varmasti "Orpojen joulu" (AA 50-52/2014). Hän on yksi harvoista, joka keksii vielä vähän pidempiä tarinoita, mutta myös arkisia kommelluksia hänen tarinavalikoimastaan löytyy - esimerkiksi "A-tyylillä voittoon" (AA 1/2016).

Muut

Muita hyviä ovat esimerkiksi Michael T. Gilbert, jolta ei nykyään juurikaan tarinoita nähdä, mutta silloin kun nähtiin, hänen tarinansa sisälsi paljon tapahtumapaikan muutoksia ja toinen toistaan oudompia juonenkäänteitä. Gorm Transgaardilta löytyy heikompiakin suorituksia, mutta myös aivan mahtavia, kuten vuosina 2014-2015 nähty Keksijät-sarja. Andreas Pihlin tarinoissa taas kiehtoo omaperäisyys ja myös Maya Åstrup osaa tarvittaessa keksiä hyvinkin vänkiä ideota, esimerkkinä Akkarin 24/2013 johtosarja Perhosvaikutus.

Mix313131
Seuraa 
Liittynyt26.6.2016

Ei ole olemassa huonoja käsikirjoittajia! Kaikki riippuu toteutuksesta, eli kuinka piirtäjä saa käsikirjoituksestä parhaat puolet esille ja pienilähden yksityiskohdilla parannettua lukukokemusta.

Pahinta uusissa kirjoissa on se, että vanhoja ei ehdi lukea.
Opiskelemme historiaa oppiaksemme, että emme opi historiasta mitään.

Don Quack
Seuraa 
Liittynyt30.4.2014

Vanhan taskariaikakauden suurena fanina kaikkien aikojen suurin suosikkini on Guido Martina. Piirrospuolelta Scarpan ja Cavazzanon toteuttamat seikkailut ovat aivan omaa luokkaansa. Scarpahan oli toki myös aivan erinomainen omien piirrostensa käsikirjoittaja. Paraatiesimerkkinä taskari Mikin hurjat jutut tai ikisuosikkini Hessu ja hypnoosihyrrä.

Toisenlaisen ja täysin erilaisen tyylisuunnan edustajia 80-luvun arkisista Aku-kohelluksista mainittakoon Tom Anderson ja Jack Sutter. Tarkoitan arkisuudella sitä, ettei lähdetä jonnekin avaruuteen riehumaan tai - vielä pahempaa - aikakonematkalle. Näistä kahdesta aihepiiristä tulee mieleen hyvin vähän onnistuneita sarjiksia, ja avaruusosastoltakin lähinnä Barkseja kaikki. Esim. sarja, jossa Aku ja pojat lähtevät jollain mielikuvituskoneella tutkimaan aurinkokunnan suurimpien planeettojen mittasuhteita. Nimeä en muista, mutta siinä oli oivaltavuutta.

Nykypäivän parhaimmistoa edustaa tuottelias Gorm Transgaard, jos ajatellaan sarjojen laadun keskiarvoa. Joskaan en jaksa pahemmin lukea uusia akkareita siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki, mitä ennen tehtiin ja on yhä luettavissa, on vain niin paljon parempaa.

Yleisesti ottaen kaikki sarjat, joissa ratkaisu noudattaa deus ex machinae -lajityyppiä, vieroksuttavat minua.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat