Valtiopeli 14

Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Tervetuloa Valtiopeliin!
Pelaaminen tapahtuu näin:
Luot virtuaalisen valtion täyttämällä alla olevan lomakkeen. Tämän jälkeen voit lähes vapaasti päättää valtiosi tekosista. Voit esimerkiksi järjestää vaaleja, urheilukilpailuja, luoda liittoja joihin muut maat voivat osallistua, rakennella maasi infrastruktuuria ja luoda maallesi ikimuistoisia merkkihenkilöitä - hyvässä tai pahassa. Muista kuitenkin realistisuus ja se, että ydinaseet ja sen kaltaiset, ovat kielletty!
Lomakkeeseen voit laittaa seuraavat tiedot, kaikki eivät ole pakollisia mutta oletus on, että suurin osa olisi täytetty.

Lomake:
Valtion nimi:
Asukasluku:
Päämies:
Hallitseva puolue & hallintomuoto:
Vientituotteet:
Erityiset tuontituotteet:
Pääkaupunki & muita suuria kaupunkeja:
Sijainti:
Muita tietoja:
Armeija:
Huomioi kuitenkin, että asukasluvun maksimikoko on 500 miljoonaa ja armeijan sotilaiden määrä 40 miljoonaa. Valtiopeli sijoittuu vuoden 2016 Maa-planeetan rinnakkaisulottuvuuteen, eli maantiede on täsmälleen samanlainen kuin todellisuudessa, mutta todellisia valtioita kuten Suomi ei ole. Lisäksi teknologia ja aseet ovat kehitykseltään samalla tasolla kuin oikeasti nykypäivänä. Yliluonnollisuudet ovat pannassa. Tärkein sääntö on järjen käyttö ja tappelemaan ei tarvitse tulla, eli tavoitteena on, että kaikilla olisi hauskaa.
Sodat
Välillä pieni nahina voi muuttua sodaksi. Saat päättää lähes vapaasti armeijasi tekosist, kunhan noudatat paria ohjetta. Pelissä on sotatuomari, eli kuka tahansa joka ei ole mukana sodassa, joka katsoo sotilaiden määrän, taktiikan ja maaston ja arpoo lopputuloksen. Ydinaseet on kielletty.
Lisäksi olemassa on Valtiopeli Wiki täällä: http://fi.valtiopeli.wikia.com/wiki/Valtiopeli_Wiki
Valtioita luomaan!

Oletko pelannut valtiopeliä?
Aion ehkä pelata
Aion ehkä pelata
37.7%
En
En
31.5%
Kyllä
Kyllä
30.7%
Ääniä yhteensä: 114

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Sivut

Kommentit (5008)

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Valtiopeli 13 on nyt 9 kommentin päässä täyttymisestä, joten tein tämän nyt ANKAN pyynnöstä.

-------

Varaan etelä-norjan, etälä-ruotsin ja tanskan ja ahvenanmaan. Voin vaihtaa jos jotakuta alkaa oikein kunnolla kismittämään.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Valtion nimi: Svärgemark
Pääkaupunki ja muita kaupunkeja: Øslø (pääkaupunki), Turkjålma, Köjpenham
Päämies: Kuningas Alfrutti VII ja pääministeri Emilie Berggjen
Asukasluku: 20,926 miljoonaa as.
Hallitsevapuolue ja hallintomuoto: puoliparlamentaristinen monarkia, Svärgemarkin Vasemmistoliitto
Vientituotteet: Puu, kala, öljy, elintarvikkeet
Erityiset tuontituotteet: metallit, lääkkeet, eksoottiset elintarvikkeet
Armeija: 342 tuhatta sotilasta ja 566 tankkia, 2 lentotukialusta

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Turha
Seuraa 
Liittynyt27.1.2013

Valtion nimi: Slaavilaisimperiumi

Sijainti: Baltian maat, Valko-Venäjä, Ukraina ja Turkki

Asukasluku: 120 miljoonaa

Armeijan koko: 20 miljoonaa

Pääkaupunki ja muita suuria kaupunkeja: pääkaupunki Rashkovskpol, kolme muuta suurinta kaupunkia Kargopol, Vjuševšk ja Novy Fevravsk

Päämies: Alexander Ramkovic

Valtiomuoto: Imperiumi yhden ihmisen johtamana, plus apuna toimiva kymmenen ihmisen komitea joilla jokaisella ihmisellä oma osa-alueensa josta huolehtia

Hallitseva puolue: Ei puoluejärjestelmää, kymmenen henkilön komitea ja keisari päättävät asioista.

Lippu: Sinipunainen lippu, värejä kaksi palkkia vaakatasossa. Vasemmassa ylänurkassa kultainen kotka

Kieli: Balkanin eteläslaavien kielet, venäjä ja itäblokin maiden kielet

-Turhia topiceja jo vuodesta 2013!

A.N.K.K.A
Seuraa 
Liittynyt5.3.2016

Whitecoastin Yhdistyneiden Kreivikuntien Tasavalta (The Repulic of the United Counties of Whitecoast)

Alue: Englanti, Wales, Etelä-Skotlanti, Hebridit ja Irlannin Britannianpuoleinen rannikko ja Mansaari.

Väkiluku: 93 529 370 as.
Pääkaupunki: Lontoo

Suurkaupunkeja: Manchester, Plymouth, Southampton, Leeds, Birmingham, Glasgow, Liverpool, Dublin, Cardiff ja Nottingham

Päämies: Kuningatar Marŋarût II ja pääministeri Cliff Springton

Valtiomuoto: Parlamentaarinen monarkia, jossa kuningatar on keulakuva, parlamentin alahuone säätää lait ja ylähuone päättää sodasta ja rauhasta ja johtaa armeijaa ja poliisia.
Parlamentti: Alahuone 600 paikkaa, suurin puolue Labour
Ylähuone: 1694 paikkaa, ei puolueita

--> muut puolueet: Konservatiivit, WNP, Vihreät ja SDP

Raha: Punta, £1=71.369€

Tuonti: tee

Vienti: Laivat, elektroniikka, autot

Kieli: Englanti

Kansallislaulu: God save thy Queen

Lippu: http://flag-designer.appspot.com/gwtflags/SvgFileService?d=4&c1=1&c2=3&c...

Armeija: 90 000 sotilasta, kalusto myöhemmin

Urheilu: Jalkapallo ja kriketti

Muuta: Whitecoast on kuin Englanti. Se erkanee tässä valtiopelissä sodasta

Joulu tulee...

Turha
Seuraa 
Liittynyt27.1.2013

Slaavilaisimperiumi ottaa ilomielin vastaan uutiset Svärgemarkin ystävyyden hausta ja haluaa myöskin luoda suhteita. Ehdotamme hyökkäämättömyyssopimusta, ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta sivulle 100 asti.

/No on se hyökkäykseni instawinnausta kun näyttää tämä koko peli olevan instawinnausta :D joku sitten sotatuomariksi jos ette halua tällaista sotimista//

-Turhia topiceja jo vuodesta 2013!

Vallu
Seuraa 
Liittynyt9.9.2015

Turha kirjoitti:
Slaavilaisimperiumi ottaa ilomielin vastaan uutiset Svärgemarkin ystävyyden hausta ja haluaa myöskin luoda suhteita. Ehdotamme hyökkäämättömyyssopimusta, ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta sivulle 100 asti.

Kaikki nuo sopivat! Kuningas Alfrutti VII haluaisi myös valtiovierailulle slaavilaisimperiumiin.

Talvi on tulossa, syksy on jo tullut.

Nostalginen fantasiaropekartta: https://imgur.com/a/URc3j

Valtiopelin uusi mutta karkea kartta: https://imgur.com/a/JabOo

Turha
Seuraa 
Liittynyt27.1.2013

Männynkäpy kirjoitti:
Turha kirjoitti:
Slaavilaisimperiumi ottaa ilomielin vastaan uutiset Svärgemarkin ystävyyden hausta ja haluaa myöskin luoda suhteita. Ehdotamme hyökkäämättömyyssopimusta, ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimusta sivulle 100 asti.

Kaikki nuo sopivat! Kuningas Alfrutti VII haluaisi myös valtiovierailulle slaavilaisimperiumiin.


Valitettavasti Keisari on kiireinen mies juuri nyt, eikä komiteaa tai assistentteja ole suunniteltu vierailuihin. Katsomme asiaa jokin toinen kerta.

-Turhia topiceja jo vuodesta 2013!

Raccoon
Seuraa 
Liittynyt21.12.2015

Sorry, ANKKA! Irlannin britannianpuoleinen rannikko on jo Vanhaa-Kirjalaa.
Jatkan samoilla.

Kirjala haluaisi diplomaattisuhteet Männynkävyn valtioon ja Slaavilaisimperiumiin. (Onko Turha Se sinun vanha valtiosi vai jonkun toisen, katso VP11)

And God said:
"Let there be toasters. All toasters toast toast." and there were toasters.

Raccoon
Seuraa 
Liittynyt21.12.2015

Minun ja kavereideni varaukset:

1. Kirjalan alueet +Victoriansaari ja Pennyorkin alueet
2. (Potteristi) vanha DPNA
3. Scrooge jatkaa Poanmerellä (kai?)

And God said:
"Let there be toasters. All toasters toast toast." and there were toasters.

Raccoon
Seuraa 
Liittynyt21.12.2015

Tosiaan viime valtiopelin sotaa ei ole olemassa.

Kalustorajoitukset löytyvät sivulta 311(VP13) ja sotilasrajoitus on 4% asukasluvusta, ei 40 miljoonaa.

And God said:
"Let there be toasters. All toasters toast toast." and there were toasters.

Jomppe
Seuraa 
Liittynyt14.11.2016

Valtio: Esmar
Sijainti: suomi , pohjois - ruotsi , pohjois - norja
Asukasluku: 80 miljoonaa
Pääkaupunki: Oulu
Kieli: suomi ja ruotsi
Hallintomuoto: monarkia
Hallitsija: Kustaa IV
Valuutta: Esmarin kruunu
Armeija: 500 000 (rauhan aikana)
Vientituotteet: elektroniikka , autot , talvivarusteet esim sukset.

Säännöllisen epäsäännöllisesti paikalla.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat