Asiaa Ankallisurheilusta ja sellaisista.

Seuraa 
Liittynyt12.11.2015

Aku Ankan nettisivuille on alkanut kertymään kaikenmaailman urheilua Ankallispalloliigasta Lentokisoihin. Tiedän, että monet pitävät näistä, myös minä, mutta tämä alkaa menemään yli, jonka jotkut ovat varmasti jo huomanneet. Tämä topic on tarkoitettu huomauttamaan käyttäjille siitä, ettei tarvitse olla niin älyttömästi kaikenlaisia kisailutopiceja (vaikka eihän tästä olisi mitään hyötyä ilman liimausta). 

Kyllä, se on mukavaa, kun saa ylläpitää omaa kisaansa ja antaa kisailijoille tehtäviä. Enkä itsekään väitä, etten ole järjestänyt näitä kisoja, tai muuta sellaista. Mutta jos kaikki pitävät omaa kisaansa, eihän kukaan pääse kisailemaan toisten kisoihin? Tässä mennään siihen, että lopulta kukaan ei enää ole kiinnostunut kisailusta, ja lopulta Pelit ja leikit- osio rapistuu kokonaan. Kisojen pitäisi olla harvinaista nannaa, eikä mitään sellaista, mitä järjestetään aina vain uusia.

Kisat ovat menneet siihen suuntaan, että niiden suosio on v. 2013 varmaankin yhtä suuri kuin roolipelien oli ennnen kuin uusi käytäntö kuukausittaisista roolipeleistä otettiin käyttöön.

Sanokaa vain, jos teillä on jotain valittamista topicin suhteen, mutta minä en siitä päätöksestä kallistu, että liiallisten kisojen on loputtava. Ilmaiskaa asiallisesti mielipiteenne näkökulmastani. 

Jac on puhunut,
kiitos.

Kommentit (3)

TouhuAku6
Seuraa 
Liittynyt28.11.2012

No onhan niitä liikaa. Mutta turhia ne ovat jos ne eivät ole aktiivisia. Onhan minullakin näitä toppija. Enhän minäkään haluisi että minun Ankka Kart lukitaan sen takia että niitä on liikaa.

Olen bänneillä tuntemattomista syistä. Sanoo vain, että Kirjoitusoikeutesi on poistettu. Saisinko ne takaisin. Kiitän, jos saan.

Vierailija

Ehdottaisin kaikkien, jotka ovat aktiivisesti kyseisissä kisoissa mukana, allekirjoittavan sopimuksen, jonka mukaan yhdellä käyttäjällä olisi yksi kisa, uuden kisan saa tehdä joka vuonna vain yhden ja kerralla ei tarvitsisi olla auki niin älyttömästi kisoja. Sopimuksen allekirjoittaneet menettävät varmasti luottamuksensa, jos he itse käyttäytyvät sen ehtoja vastaan. Allekirjoitukseni menee sopimukseen ja toivoisin, että mahdollisimman moni pyrkisi vähentämään kisojen liiallisuutta, vaikka ei allekirjottaisikaan sopimusta.

Allekirjoittaneet:

Jac

Hiidenkirnu
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Täällä Akkarin sivuilla vain sattuu olemaan se tyyli, että aletaan matkimaan ihan järjettömästi jotakin tyyliä, joka on todettu menestyksekkääksi. Roolipelit, pudota huonoin/paras, arvaa seuraavan/edellisen, erilaiset visailut (joihin ei voi osallistua kuin muutama kisaaja ja niistä muutamastakin melkein puolet unohtaa koko jutun eli on siinäkin taas mukava visailu) jne... Miksi näin pitää tehdä? Miksi jokaisen pitää tehdä oma topic? Tässäkin pitäisi muistaa ettei tämä ole todellakaan mikään peleille ja leikeille tarkoitettu foorumi, joten on aivan älytöntä tämä minkälainen kilpailu näistä erilaisista topiceista vain tulee tässä osiossa. Pelit ja leikit osio on kiva lisä, mutta ei se tarkoita et näit topiceja sais tehä miten sattuu. Turhaa kopiointia vain, ei aiheista tarvitse tehdä erilaisia variaatioita, jotka ovat hieman erilaisimpia mitä joku toinen. Eikö olisi huomattavasti mukavampaa, jos olisi erilaisimpia kilpailuja, jotka täällä menestyisi eikä pelkästään toistensa kopioita koko eka sivu osiosta täynnä?

Mitä muutenkaan esimerkiksi millään visailun voitolla tekee, jos koko visailussa on ollut mukana vain yksi tai kaksi kilpailijaa itsensä lisäksi aktiivisena. Ymmärrän hyvin putouksen ja selviytyjien kaltaiset kilpailujen kilpailijoitten määrän rajoituksen, näihin osallistuu paljon kisailijoita ja idea tarvitsee toteutuakseen juuri sitä et joku putoaa sieltä. Kuitenkin johonkin aihealueeseen sidotut visailut niin eihän niissä olisi mikään pakko olla mitään rajattua kilpailijoiden määrää.

Roolipelien pelaajatkin ovat jälkeenpäin olleet ilmeisesti ihan tyytyväisiä, että roolipelejä ei ole niin suunnaton määrä. Nyt porukka on aktiivisesti roolaamassa niissä roolipeleissä, jotka on käynnissä eikä jakaantuneena moneen kymmeneen ropeen, joissa roolaa kolme tyyppiä. Ei se rajoitus siis paha asia ole, suuremmalla porukalla noista kisoista tulee paljon mukavempia.

Miettikää siis onko tälläisessä hommassa mitään järkeä.

"Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä."
~Hirnu, epätäydellistä kirjoittamista foorumilla vuodesta 2008

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat