3000 lehti(kö?)

Seuraa 
Liittynyt23.8.2012

Piti aloittaa uusi ketju kun Hiidenkirnu hätäili ja laittoi edellisen otsakkeen lukkoon.

Laskeskelin että tuo tälle vuodelle povattu 3000 lehti ei olisikaan nro 43 vaan 42. Toimittaja joka tuon on laskenut, ei ole varmaankaan ottanut huomioon loppuvuoden joulumantelia. Saa nähdä korjaako toimitus julkaisuajankohtaansa.

Aikaisemmista tasaluvuista poiketen 3000:een on laskettu vain ja ainoastaan Akun A ja B numerot. Aikaisempina kertoina mukaan on laskettu myös tilaajalahjalehtiä. Ja aina tasaluvusta riippuen, lehdet mitkä lasketaan lukuun ovat vaihdelleet. Koskaan kaikki ilmestyneet lehdet eivät ole olleet laskettuna. Lehtien laskutapaan on vaikuttanut myös lasketaanko -60 luvun neloisnumero yhtenä vai 4 lehtenä. Tällä kertaa se on 4 numeroa, viime laskussa (2500) lehti laskettiin yhdeksi. Sekä muutamat loppuvuoden 52/53 lehdet yhtenä vai kahtena. Tällä laskulla kahtena.

Eli lehden kannessa olevaa lukua ei voi pitää todellisena ilmestyneiden lehtien määränä vaan lähinnä suuntaa antavana. Todellisten lehtien lukumäärä on noin 40-50 lehteä lisää. Siihenkin vaikuttaa lasketaanko esim. vuosikalenterit lehdeksi vai liitteksi.

Kommentit (10)

Whee
Seuraa 
Liittynyt23.8.2012

Mukaan laskuihin pitäisi ottaa mm. seuraavat lehdet;

Normal
0
21

Maija Poppanen

Aristokatit

Sähkölaitosankka

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Mikki Hiiri ja pavunvarsi

Liisa ihmemaassa

101 dalmatiankoiraa

Bambi-satujuliste

Jouluparaati

Peter Pan

Pelastuspartio Bernard ja Bianca -julistelehti

Pelastuspartio Bernard ja Bianca

Mikki Hiiri 50 vuotta

101 dalmatiankoiraa -julistelehti

Aku Ankan kalenteri 1981

Musta aukko

Topi ja Tessu

Sudenpentujen kalenteri 1983

Erillispainos 34/1994

Juhlapainos

Aku Ankan pressisarjat

Erillispainos 1/1995

Erillispainos 1/1996

Lukujuhla

Erillispainos 7/1999

Eripainos 2000

Akkari 50 vuotta -erikoisnumero 2001

Onnea Aku Ankalle

Lukulahja 2003

Sportti-Ankka

Lukulahja 2005

Sukella sarjakuvaan 2005

Lukulahja 2006

Reklaami-Ankka 2006

Lukulahja 2007

Lukulahja 2008

Volkswagen-erikoisnumero 2008

ABC!-erikoisnumero 1 2009

ABC!-erikoisnumero 2 2009

Design!

Sekä mahdollisesti myös 8 minisarjakuva lehteä ja 4 Kellogg's:in minisarjakuvaa.

Lehdet jotka ovat olleet Aku Ankan välissä niiteillä kiinni ei lasketa omiksi lehdiksi vaan liitteiksi, jotka kuuluvat osaksi kyseistä lehteä.

Deekymppi
Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Eiköhän se 43/2013 ole, ja jos ei niin sitten ei. Joskus silloin se kuitenkin ilmestyy, ei sillä niin merkitystä ole.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Whee
Seuraa 
Liittynyt23.8.2012

Virallisen lehti määrän mukaan 3000 Aku olisi 42/2013, mutta toimituksen laskuvirheen takia (jälleen kerran) lehti jonka kannessa lukee 3000 lehti tullee todennäköisesti olemaan 43/2013 (joka siis on jo 3001 lehti).

Kysykää jos ette ymmärrä jotain niin selitetään tarkemmin. Älkääkä postatko ''en tajuu''.

....
Seuraa 
Liittynyt19.1.2013

Ai ilmestyykö tänäkin vuonna Joulumanteli? Ja se kylläkin taitaa olla 43/2013.

Miksiköhän kukaan ei lue Valtiopelin sääntöjä, kaikki vaan tulee mukaan jollain miljardin ihmisen ydinasevaltioilla?

....
Seuraa 
Liittynyt19.1.2013
Whee

Mukaan laskuihin pitäisi ottaa mm. seuraavat lehdet;

Maija Poppanen

Aristokatit

Sähkölaitosankka

Lumikki ja seitsemän kääpiötä

Mikki Hiiri ja pavunvarsi

Liisa ihmemaassa

101 dalmatiankoiraa

Bambi-satujuliste

Jouluparaati

Peter Pan

Pelastuspartio Bernard ja Bianca -julistelehti

Pelastuspartio Bernard ja Bianca

Mikki Hiiri 50 vuotta

101 dalmatiankoiraa -julistelehti

Aku Ankan kalenteri 1981

Musta aukko

Topi ja Tessu

Sudenpentujen kalenteri 1983

Erillispainos 34/1994

Juhlapainos

Aku Ankan pressisarjat

Erillispainos 1/1995

Erillispainos 1/1996

Lukujuhla

Erillispainos 7/1999

Eripainos 2000

Akkari 50 vuotta -erikoisnumero 2001

Onnea Aku Ankalle

Lukulahja 2003

Sportti-Ankka

Lukulahja 2005

Sukella sarjakuvaan 2005

Lukulahja 2006

Reklaami-Ankka 2006

Lukulahja 2007

Lukulahja 2008

Volkswagen-erikoisnumero 2008

ABC!-erikoisnumero 1 2009

ABC!-erikoisnumero 2 2009

Design!

Sekä mahdollisesti myös 8 minisarjakuva lehteä ja 4 Kellogg's:in minisarjakuvaa.

Lehdet jotka ovat olleet Aku Ankan välissä niiteillä kiinni ei lasketa omiksi lehdiksi vaan liitteiksi, jotka kuuluvat osaksi kyseistä lehteä.

En tosiaan tajunnu. Ja läheskään noita kaikkia ei enää ilmesty.:D

Miksiköhän kukaan ei lue Valtiopelin sääntöjä, kaikki vaan tulee mukaan jollain miljardin ihmisen ydinasevaltioilla?

Whee
Seuraa 
Liittynyt23.8.2012
dipsy

Ai ilmestyykö tänäkin vuonna Joulumanteli? Ja se kylläkin taitaa olla 43/2013.

Puhe oli 2012 joulumantelista jota ei ole otettu laskuissa huomioon ja josta johtuen virallinen 3000 lehti ei osu kohdalleen.

Whee
Seuraa 
Liittynyt23.8.2012
dipsy

En tosiaan tajunnu. Ja läheskään noita kaikkia ei enää ilmesty.:D

Öö... mitään noista ei enää ilmesty. Vanhin noista erikoisnumeroista on kuitenkin vuodelta 1965 ja tuoreimpia numeroita on ollut saatavana vain messuilta. Antikvaariset liikkeet on kovasana.

Ja edelleenkin kysykää. Toi on typerän kuulonen lausahdus ''en tajuu''.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat