Eeppinen epilogi-roolipeli

Seuraa 
Liittynyt23.6.2012

Eli siis teen tällaisen täyteroolipelin, joka ei vie vuoroani, mutta jotta saisimme kuukauden ropen teen sen.

 

Eeppinen epilogi. Eeppinen epilogi on roolipeli, joka kokoaa Aku Ankka-fin parhaimmat roolipelit. Nämä ovat Klondike, josta kaappaamme miljöön eli tapahtumapaikan. Siis Klodikessa tapahtuu. Siellä taistellaan maailmanlopun kanssa (maailmanloppu-rope ja joku muukin taisi olla), Klondikessa on kartano, jossa haamuilee runsaasti pelottavia nukkeja Dollhouse-kartanossa. Maailmanlopun puolustajat ovat Tylypahkan oppilaita.

 

Vähän juonta:

 

Pieni joukko ihmisiä selvisi pahaa vastaisesta kamppailusta. Kamppailu oli verinen ja viimeiset ihmiset pakenivat paikkaan, missä paha ei vielä ollut. Paikka oli Klondike. Klondike oli autioitunut jo aikaa sitten, mutta entisajan asukkaat ovat jääneet sinne kummittelemaan nukkejen muodossa. Nuket muuttivat kaameaan kartanoon nimeltä Dollhouse. Maailmanlopppu on lähes väistämätön ellei ihmisryhmä, joka on jäänyt olisi Tylypahkan oppilaita. Oppilaat siirtyvät eeppiseen taisteluun pahaa vastaan. Kuinka käy?

 

Se siitä erittäin mielenkiintoisesta juonenpätkästä. Hahmokaavake on tämänmoinen (kopiopastattu lisäyksinen Tylypahka-ropesta)

 

Nimi: 
Ikä: 14-17
Sukupuoli: 

Taikavoima: (1 maaginen voima kuten tuli, vesi, ilma, maa, pimeys (kato lisää Roolipeli D:stä Muodonmuutos vain kolme mahjollista muotoa mihin muuttaa)

Taitoja: (2 taitoa, missä hahmonne ovat hyviä. Esim. ketterä, on tarkka ampumaan, hyvä näkö yms. ei mitään lentäminen yms. yliluonnollista)
Ryhmä: (korpinkynsi (viisas), Puusukupuh (luotettava), Rohkelikko (rohkea) ja luihunen (ovela)
Ulkonäkö: 
Muuta: 

 

Kai saitte juonesta kiinni. Valmistautukaa kirjoittamaan epilogi tälle kaikelle. äännöt tiedätte, mutta kertaus on opintojen äiti:

 

Roolaus imperfektissä eli menneessä aikamuodossa. Kertoja on hahmo itse minä-tyylisenä taikka kaikkitietävänä kertojana. Sitten tasa-arvoisuutta kaikkia kohtaan ja kaikki mikä säännöissä on kielletty on myöskin kielletty (ilonpilaajanne). Vielä linkkaukset vanhempiin ropeihin.

 

http://www.akuankka.fi/keskustelu/26851/ketju/tylypahka_rope

http://www.akuankka.fi/keskustelu/55712/ketju/rp_dollhouse

http://www.akuankka.fi/keskustelu/27026/ketju/klondike_rope

 

Oma settini:

 

Nimi: Jean Hollander

Ikä: 17

Sukupuoli: mies

Taikavoima: Muodonmuuttaminen näkymättömäksi, kilpikonnaksi ja kotkaksi

Taitoja: Hyvä kiipeilijä, melko vahva

Ryhmä: Korpinkynsi

Luonne: Fiksu, ystävällinen ja sosiaalinen ihminen.

Ulkonäkö: Komea, pitkä ja vahvannäköinen. Vaaleat hiukset ja perusvaatetus.

Muuta: Ei muuta

 

Roolailkaa!

Tsupikki ;D :3

Sivut

Kommentit (280)

Vierailija

Here we come...

 

Nimi: Neyla Jansen (pöllittyjä nimiä part aika mones)

Ikä: seitsemäntoista

SK: no mieshän se on kuten aina (huom, tuo oli sarkasmia)

taikavoima: varjo/pimeys

Taidot: osaa liikkua ääneti ja huomaamatta ja omaa loistavat refleksit

Ryhmä: öäöäöäöäöäö puuskupuh!!! xD

Ulkonäkö: hemmetinmoisen kaunis heppu, mustat, pitkät ja kiiltävät hiukset ja tummanvioletit silmät, pukeutuu jotenkin.

Lehmää: möömöö.

 

 

 

Se siitä, joku muu kyllä roolaa ensin.

 

-Tolkienia taas fanittamassa-

Raha Reiska 01
Seuraa 
Liittynyt3.1.2013

tuun mukaan.

nimi:Jones Foorld 

ikä:15

sukupuoli:mies

taikavoima:pystyy lähettämään käsistään tappo säteitä.voi muuttua jaguaariksi, haukaksi ja käärmeeksi

taitoja:ketterä väistelemään ja hyvä ampuja.

ryhmä:Korpinkynsi

luonne:rauhallinen, älykäs, eikä hätäile.

ulkonäkö:mustat hiukset,komea ja vaatteena musta farkkutakki,farkut,paita ja kaikki muut perus vaatteet.

Muuta:en keksi.

CubicGum
Seuraa 
Liittynyt23.6.2012

Reiskalla on aika epäreilu tuo taikavoima. Ei oikeastaan mikään tappojuttu oo mikään semmoinen. Jos ottaa muodonmuutoksen saa valita kolme miksi muuttua ja sitten ei muuta.

 

/Matkasimme autioon saluunaan Puuskupuhista tulleen ystäväni Neylan kanssa. Olimme tutustuneet pitkällä matkalla tänne pahaa pakoon. Neyla istuutui pöydälle ja kolautti vanhoja laseja pöytään ja huusi: "Yksi taatelijuoma" Varjossa olleesta kaapista tuli luuranko, jota säikähdimme. Sillä oli tyhmä ilme.

- Jästi on aina jästi, totesin/

 

Käyx kialle??

Tsupikki ;D :3

Yuk7on
Seuraa 
Liittynyt22.3.2012

Nimi: Mike Winter
Ikä: 15
Sukupuoli: Miäs
Taikavoima: pimeys
Taitoja: Nopeus, ketteryys
Ryhmä: Luihunen
Ulkonäkö: ruskeat hiukset sikinsokin, vaatteet milloin mitäkin
Muuta: erittäin rauhallinen kaveri, ei välitä oikein mistään

Hyvää iltaa.

VieraiIija
Seuraa 
Liittynyt24.7.2008

Uijuijui! Mäkin haluun!

Nimi: Jack Divóan
Ikä: 17
Sukupuoli: Mies

Taikavoima: Maa, voi muuttua sudeksi

Taitoja: 
Ryhmä: No totaaaaa Korpinkynsi!
Ulkonäkö: Ruskea tukka, joka on aika pitkä, mutta ei semmoinen hevari. Pikkuisen komea... Ja tota niininiiin normivaatteet? :D
Muuta: No eipä kai.

Käyköhän? :3

duck26
Seuraa 
Liittynyt31.8.2011

Nimi: Lucas Chamas

Ikä: 17

Sukupuoli: Mies

Taikavoima: Osaa muuttua ketuksi. Tuli olla taikavoima kanssa.

Taitoja: Päälleppäin oudolta vaikuttava, mutta viisas ja ovela. 

Ryhmä: Korpinkynsi

Ulkonäkö: Kili The Dwarfin näköinen. Mustat melko pitkät hiukset. No, Kili on komea (Ainakin Kian mielestä) 

Vaatteet: Ruskea takki huivilla. Farkut.

Muuta: eipä mitään.

VieraiIija
Seuraa 
Liittynyt24.7.2008

Oho, taidot jäi tyhjäksi, no tota niin niin se on vikkelä ja huomaa vähän pieniäkin yksityiskohtia, mutta hahmo ei käytä sitä usein. (Jotta en veisi kaikkea huomiota tässäkin ropessa)

Deekymppi
Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Nimi: Alexander Wind (Aargh! En keksi koskaan mitään muita kuin Winddejä tai Windmaneja..)
Ikä: 16
Sukupuoli: Ks. kohta "nimi"
Taikavoima: Vesi
Taitoja: Hyvä mielikuvitus ja osaa tähdätä hyvin.
Ryhmä: Korpinkynsi
Ulkonäkö: Komea (Kaikilla on ollut tähän mennessä komea/kaunis..) tyyppi, joka pukeutuu yleensä harmaisiin housuihin ja mustaan huppariin, josta ei yleensä edes huomaa että se on huppari. (Keksin tuon jostain, sillä en halunnut että tyyppi vaikuttaisi joltain hupparipäiseltä juntilta) Huppu ei ole päässä ja hiukset on jotenkin. Ei silmälaseja.
Muuta: Alexander elää.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Sivut

Ketju on lukittu.

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat