2013/37

Seuraa 
Liittynyt16.8.2012

Menetetyn muistin mysteeri on alusta saakka täyttäByron Erickson laatua.

Kommentit (5)

Deekymppi
Seuraa 
Liittynyt24.9.2010

Kansi: Pitkästä aikaa Mikki-kansi ja hyvä sellainen. Hyvä idea ja hyvät piirrokset. 9 ja puoli.

Hannu Hanhi: Tuplatuuri
Hannu Hanhi-tarina johtosarjana? Aika erikoista, mutta mukavaa vaihtelua. Roope antoi ensilantin Hannulle koska onni suojelisi siten myös Ensilanttia. Lopulta Hannu päätyy jahtaamaan erittäin harvinaista lintua ympäri Ankallispuistoa ja varinkin loppu oli hauska, sekä sivuilla 7 ja 8 olevat "kamera-verisot" Suomen jääkiekko-lauluista. 9

Pelle Peloton: Elävissä kuvissa
Ihan hauska ja tässäkin hauska loppu. Ei ihme että Ankanpojat lähtivät lopussa karkuun. Näin lyhyestä tarinasta ei oikein muuta osaa sanoa. 8

Aku Ankka: Kutsumaton vieras
Ja tässäkin oli uusi idea. Aku jahtasi Pekkaa koska halusi kierrellen ja kaarrelen kysyä häneltä että kai hänetkin on kutsuttu juhliin. Ei kuitenkaan oltu. Ferrariksen piirrokset olivat aivan mahtavat, niistä plussaa. Tarina saisi seiskapuolen mutta piirrosten ansiosta tarina noudee jopa kasipuoleen. 8 ja puoli siis.

Mikki Hiiri: Menetetyn muistin mysteeri, osa 1
Jes, jes, jes! Tästä todella paljon plussaa.
+ Byron Erikcson oli onistunut käsikirjoituksessaan taas täydellisesti.
+ Piirtäjänä oli vihdoinkin nyky-ajan tunnetuin Mikki-piirtäjä Ferioli.
+ Tarinassa on jopa kolme osaa!
+ Tarina jäi jännittävään kohtaan.
+ Muutenkin vain mahtava.
Ei saa ihan kymppiä, joten arvosanaksi 9 ja puoli.

En muuten käytä enään arvosteluissa plussia ja miinuksia koska en jaksa arvioda niin tarkkaan.

Arvostelkaa Akkareita ja nostakaa Ankka-aiheisia ketjuja!

Vierailija

sarjisarvostelu!!!!! osa 1

Hanu Hanhi: ihan  semi

Pelle Peloton: zzzz.......(uni ei ampijainen)

Aku Ankka: Aku vähän trollaili Pekkaa 

Mikki Hiiri: tosi jännä ja mielen kiintionen!!!!!!!!

TOPICCIA!!!! =D

fauntleroyduck
Seuraa 
Liittynyt5.10.2013

Muuten kaikki tarinat tosi kivoja, mutta en löydä tota koko lehteä mistään vaikka oon ettiny vaikka mistä hevonkuusesta! Ja ku siinä oli vielä se kiva juliste, johonka olis saanu kuulemma joskus Kari Korhosen nimmarin!

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat