Indiana Jones.

Seuraa 
Liittynyt26.9.2013

Eli jos tällainen topic on jo, niin lukkoon laittaa tän voi. Eli topan aiheena on  Indiana Jones, keskustelua voi käydä mm elokuvista, itse Indianasta, ja muustakin aiheeseen kuuluvasta hömpästä. Indiana Jones elokuvia on ilestynyt neljä kappaletta, näyteltyjä kaikki tyynni, ja viidettäkin elokuvaa suunnitelllaan. Elokuvien nimet ovat tällaiset: Ensimmäisen elokuvan nimi on "Indiana Jones and the raiders of the lost ark", eli suomessa "Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät", toisen elokuvan nimi on "Indiana Jones and the temple of doom, eli suomessa "Indiana Jones ja tuomion temppeli" kolmannen elokuvan nimi on "Indiana Jones and the last crusade", suomessa (En satu muistamaan,katsokaa itse), ja neljäs  on "Indiana Jones and the kingdom of the crystal skull", suomessa "Indiana jones ja kristallikallon valtakunta". Eli kirjoitelkaa, kirjoitelkaa hyvät ystävät mielipiteitänne, ja jakakaahan niitä toki muillekkin!

Sivut

Kommentit (19)

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013
LudwigVonStrangeduck

Last Crusade = Viimeinen Ristiretki

   Sehän se oli sen kolmannen Indiana Jones elokuvan nimi. Hyvä että täällä on ihan vapaaehtoisia suomentajia! Muuten tuossa elokuvassa nähdään Indyn isä, Henry Jones sr. Voisin vaikkapa kertoa tässä Indyn sukupuun, eli Indyn isä on tuo Henry, äiti on tuntematon, Indyn poikapuoli on Henry ??? (Jones) jr , ja indyn vaimo on Marion Ravenwood. Marionilla oli mies, jonka poika oli tuo Henry ??? (Jones) jr. Toivottavasti sekositte!

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013
Roopesetä03

Tietääkös joku teistä, että kukas tuon Indiana Hopon onkaan kehitellyt kun en nyt tähän hätään muista?

     Indiana Hopon ovat luoneet käsikirjoittaja Bruno Sarda ja piirtäjä Maria Luisa Uggetti. Indiana Hopo on kehitelty Indiana Jonesin pohjalta, tuonhan nyt arvaa jo untuvikkokin.

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013
Roopesetä03

Olisi jännää tietää, minkäköhänlainen olisi tullut viidennestä Indianasta, kun sellainenkin oli kuulemma ollut suunnitteilla?

   Mitenkä niin oli ollut suunnitteilla?

fauntleroyduck
Seuraa 
Liittynyt5.10.2013
Morgoth Lenovo

Roopesetä03

Luin Wikipediasta.


Ööh... hehheh... kyyllähän minä sen tiesin... kunhan vain vitsailin...

Ei sitten tiedä pitääkö se paikkansa.

fauntleroyduck
Seuraa 
Liittynyt5.10.2013
Morgoth Lenovo
No jos varma et sä oo, et paikkansa pitääks se tieto wikipedian, niin kurkistahan sie hikipediasta tieto tuo, paikasta ihanimmasta!

Ei kyllä ihan pidä paikkaansa! Sä runoilija tuo!

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013
Roopesetä03
Pysyttäisiinkö sitten asiassa, eli Indiana Jonesissa?!

Sopii, kunhan vain joku keksisi, mitä täällä turinoitaisiin tuosta aiheesta. Jos kerran arvon Roopesetä03 haluaa jutella aiheesta, niin siitä vaan, keksi jokin JÄRKEVÄ kysymys. P.S. Siis vitsi kamut, varamodeilu on kivaa!

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat