Ilta-Sanomien AKU-teemasarja

Seuraa 
Liittynyt28.11.2012

Lainaus:
Tänä vuonna ei ANKKAFANIN aika käy pitkäksi. Ilta-Sanomat julkaisee yhdessä AKU ANKKA-lehden kanssa KUUDEN TEEMA-AKUN SARJAN. Aku-teemalehdistä luet harvinaisia sarjakuvaherkkuja ja tunnettujen ankkafanien haastatteluja, ratkot visoja, opit ankkatilastoa ja saat Carl Barksin keräilykuvan seinällesi. Lehtien teemat vahtelevat kesästä urheiluun ja matkailusta joulunviettoon, sillä mikään ihmillinen ei ole ankoille vierasta. Lue ja ilahdu!
Tämä lukee AKU-teemalehtien ekalla sivulla. Päätin tehdä tästä topicin, koska tästä ei oltu vielä tehty. ILMESTYMISAJAT: Kesäkuussa AKU & KESÄ, Heinäkuussa AKU & AUTO, Elokuussa AKU & URHEILU, Syyskuussa AKU & RAHA, Lokakuussa AKU & MATKA ja Joulukuussa AKU & JOULU.

Olen bänneillä tuntemattomista syistä. Sanoo vain, että Kirjoitusoikeutesi on poistettu. Saisinko ne takaisin. Kiitän, jos saan.

Kommentit (12)

Morgoth Lenovo
Seuraa 
Liittynyt26.9.2013

Aion kerätä koko sarjan, ja minulla onkin jo kaikki paitsi viimeinen osa, joka ilmestyy joulukuussa. Ne ovat aika hyviä, varsinkin kuuman teekupposen ääressä. (Nam!) Well, suosittelen niitä lämpimästi kaikille muillekkin.

A r s k a
Seuraa 
Liittynyt18.6.2012

Itselläni viidestä ilmestyneestä lehdestä neljä, se urheilu-teema jäi jotenkin hankkimatta, en vissiin ollut tarpeeksi nopea kun jo olikin seuraava lehti ilmestynyt... :P Lauantaina ostamani viides osa oli vallan mainio.

bat10
Seuraa 
Liittynyt30.8.2013
Morgoth Lenovo
Aion kerätä koko sarjan, ja minulla onkin jo kaikki paitsi viimeinen osa, joka ilmestyy joulukuussa. Ne ovat aika hyviä, varsinkin kuuman teekupposen ääressä. (Nam!) Well, suosittelen niitä lämpimästi kaikille muillekkin.
TouhuAku6
Seuraa 
Liittynyt28.11.2012

Joo, Aku & Matka oli paras näistä vaikka Urheilu-Akussa olikin jo pitkään odottamani Aku Yleisurheilijana tarina.

Olen bänneillä tuntemattomista syistä. Sanoo vain, että Kirjoitusoikeutesi on poistettu. Saisinko ne takaisin. Kiitän, jos saan.

TouhuAku6
Seuraa 
Liittynyt28.11.2012

Niin, kyllähän Aku Ankka-lehden juhlavuotena ilmestyi Aku.

Olen bänneillä tuntemattomista syistä. Sanoo vain, että Kirjoitusoikeutesi on poistettu. Saisinko ne takaisin. Kiitän, jos saan.

FinKing13
Seuraa 
Liittynyt26.10.2013
Morgoth Lenovo
Aion kerätä koko sarjan, ja minulla onkin jo kaikki paitsi viimeinen osa, joka ilmestyy joulukuussa. Ne ovat aika hyviä, varsinkin kuuman teekupposen ääressä. (Nam!) Well, suosittelen niitä lämpimästi kaikille muillekkin.

Mullakin on kaikki, vieressäni on AKU & matka. :)

FinKing13
Seuraa 
Liittynyt26.10.2013
ankkaetsivä
Itselläni viidestä ilmestyneestä lehdestä neljä, se urheilu-teema jäi jotenkin hankkimatta, en vissiin ollut tarpeeksi nopea kun jo olikin seuraava lehti ilmestynyt... :P Lauantaina ostamani viides osa oli vallan mainio.

Kerron vaan että Urheilu-osa oli vallan mainio. :)

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat